IRC-Galleria

Smugeli

Smugeli

SOITTEKKEE SATUMAA

Blogi

- Vanhemmat »

jooopa jooKeskiviikko 19.12.2007 18:55

Mika putkahti maailmaan eräänä aurinkoisena iltapäivänä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli mies. Perhe oli giganttinen ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä hän oli pidetty.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan voihkiminen, niinpä ajankuluksi tuli voihkiminen.

Mika kehittyi toisellakymmenellä varsin lyömättömäksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Ergonomiasta johdatellen hän oli aika ikävä. Lempiruokaansa iilimatoja hän sai työskennellen kokin apulaisena.

Mika tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän juo kesällä.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Luotu Ihmisgeneraattori Webillä 16:54:30 19.12.07

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.12.2007 14:32

Tää oli hyvää luettavaa...

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?
MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?
MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


Jos lukiessasi hymyilit edes kerran, sinun täytyy kopioida tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat myös muiden hymyilevän.

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.12.2007 21:36



*Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina

JESPerjantai 26.10.2007 22:05

MYIN POLON POIS JA OSTIN HINTTI-PULKAN..!!

O-OUKeskiviikko 24.10.2007 20:35



.....

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.


=D

PER*ELESunnuntai 21.10.2007 23:38

Kyllä se Kimi vaan on JÄÄMIES..!! :D:D
PiTäKäÄ hUoLtA tOiSiStAnNe !!! <333

Poliisin ja sairaalan mukaan nainen kidnapattiin yökerhosta ja
raiskattiin useasti ja jätettiin sitten oman onnensa nojaan. Nainen ei muista
mitä tapahtui, mutta yrittää edelleen paljastaa raiskaajia.

Raiskaushuumeen Rohypnolin lisäksi uhrin verestä löytyi jäämiä
Progesterex-nimisestä sterilisaatiolääkkeestä.

Lääkettä käyttävät nyt raiskaajat juhlien yhteydessä, raiskatakseen ja
steriloidakseen uhrinsa.

Progesterex-lääkettä saa eläinlääkäristä isojen eläimien sterilisaatiota varten.

Huhu kertoo, että Progesterex käytettynä Rohypnolin kanssa kutsutaan
nimellä "date rape drug". Sitä laitetaan Rohypnolin kera naisen juomaan.

Uhri on sitä juotuaan sellaisessa kunnossa, että hän ei muista illasta
mitään.

Progesterex liukenee juomaan nopeasti ja varmistaa sen, ettei uhri
tule raiskauksen jälkeen raskaaksi. Näin ollen raiskaajan ei tarvitse
pelätä, että uhri tulee raskaaksi ja mahdollisia dna-testejä
jälkikäteen.

Lääkkeen vaikutus ei ole tilapäinen vaan ikuinen!!!

Progesterex on kehitetty hevosten sterilisaatioon. Nainen tai naaras, joka saa
lääkettä, ei tule koskaan saamaan mahdollisuutta tulla raskaaksi!

Raiskaaja voi saada ainetta eläinlääkäriltä. Ainetta on erittäin
helppo saada ja tämä lääke voi olla seuraava suosittu aine yöelämässä.

Löytyy jopa Internet-sivuja, joilla neuvotaan miten ainetta käytetään.

Lähetä tämä kaikille tutuillesi - varsinkin naisille!

Ole varovainen, kun olet ulkona - älä jätä juomaa vartioimatta vaan
pidä drinkkiä silmällä!

Näe sen verran vaivaa, että lähetät tämän eteenpäin. Ja miehet;
kertokaa asiasta naisille ketkä tunnette!

Birgitta Olofsson
Sairaanhoitaja, lääkekandidaatti
Uumajan yliopisto

päivä se on tääkiMaanantai 05.12.2005 00:37

- Vanhemmat »