IRC-Galleria

ne brise pas ce moment si fragile </3Lauantai 27.10.2007 15:10

pitänee mainita että eilen oli hauska ilta, mutta vaihteeksi en aijo siitä enempiä sepitellä, sillä minun perjantait ovat aina hauskoja, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. sen takia juuri rakastan brysselin perjantaita- jos yhdessä paikassa ei ole kivaa, koko loppukaupunki on tsiigattavana ja öögattavana.
mainitsematta vielä että hauskanpito ilman alkoholia on teeskentelyä.
no kuitenkin, minulla on suuri sisäinen kaaos meneillään tunnemaailmassani. sekavuustila. mikään ei ole niinkuin pitäisi pienen pienien aivojeni sisällä. enimmäkseen mielessäni liikkuu pienen pieniä vaaleanpunaisia elefantteja jotka pomppivat muumilaakso-tyyppisten vaaleanpunertavien pilvien päällä ja parhaani mukaan yritän saada jotain tolkkua siihenkin visioon. myös kauniit taikasienet, sydämiä sanovat virtahevot, käärmeiden kuristamat kaniinit, ja sekopäiset mustekalat liikkuvat mielessäni. tottakai kun sanon nämä asiat, ne ovat vain visio ja metaforia, mutta tällä tavoin saan kyseiset asiat pois mielestäni.ulos vain, pois pois kauas minusta.
haluan olla kaunis platinablondi jonka mielentoimintaa ei erityisemmin mietittäisi ja setvittäisi, joka voisi olla niin idioottisen oloinen kuin haluaa, tai osastolla oleva itsetuhoinen nuori jonka käyttäytymistä ei jakseta enää miettiä, vaan jonka annetaan olla ja tehdä mitä haluaa, kunhan pysyy hengissä kahdeksantoistavuotiaaksi asti jolloin ei ole enää valtion vastuulla millääntavoin..
haluan syödä pullanmuruja ja jätskikakkua ja istua ison vaalenpunaisen sateenvarjon alla ja kuunnella sateen ropinaa pääni yläpuolella, tietäen ettei se kuitenkaan minuun osu tai vaikuta.
ja miksi ei voisi olla mitä haluaa olla? tässä olen kotona, juon kylmennyttä kahvia ja mietin miten saisin kaikkia ajatukset pois päästäni koska paperi on loppu enkä seiniinkään voi piirtää. [vuokratalo nimittäin. saatanan 50v belgialaiset mulkvistit ja niiden säännöt] nyt siis joudun parhaani mukaan ilmaista niitä sisälläni myllertäviä tunteita kirjoittamalla, ja rehellisesti sanottuna aivan paskaa jälkeähän tästä tulee mutta vittuakos sillä on väliä. ei näitä merkintöjä kuitenkaan paljon kukaan lue joten voin vaikka vuodattaa tänne kaikki surut ja ilot ja kaikki maailman panot, mutta jotain rajaa minunkin avoimuudellani on. etenkin itseäni kohtaan. eiköhän ole niin että ennen kaikkea ei haluta olla avoimia itseään kohtaan? voi sanoa kaiken muille ja kuitenkin alitajuisesti poistaa omasta mielestään kaikki tunteet tekojaan kohtaan. koska niinhän se käy helpoiten. onko ihmismieli vain itseään suojellakseen tehty? sosiopaateilla on helpompaa, he eivät tunne rakkautta, katumusta tai muita ikäviä tunteita tai tunteita, jotka voivat johtaa vielä ikävimpiin. heillä on vain inho, viha, raivo ja kierous. tuntuu osittain helpommalta ajatukselta.
minä haluan, haluan haluan haluan ja haluan vielä lisää. sellainen olen. haluan aina enemmän. mikään ei ole riittävää minulle. jos saan mitä haluan, en ehkä haluakaan sitä sen jälkeen. haluamisen hauskuus on siinä että saa nähdä vaivaa sen eteen.
rakastan tutustua uusiin ihmisiin, jotka eivät tiedä minusta asioita jotka kaikki puolitututkin tietävät. rakastan ylläpitää pientä flirttiä, lievää mysteerisyyttä ja joskus ihaninta on juuri se, että tietää ettei tule enää koskaan näkemään kyseistä henkilöä.
tässä siis tämäkin lähes jokaviikkoinen lauantaitilitys.

haistakaa vittu&hyvää päivänjatkoa :) XOXO

JULCCU VS. SARA [julccu voitti tietenkin]Keskiviikko 17.10.2007 01:11

noh, hullu riita sen nartun kanssa, joka sattui vaan vihdoinkin saamaan minulla palamaan kiinni. totaalisesti. joka johti siihen että lapsellisina henkilöinä asiat käytiin läpi tekstiviestitse ja tässä ne kaikki kirjoitettuina..
julcun eka viesti:"okay listen very well i can't remember the last time i would've been this pissed off at you. my fucking work because you can't bother doinganything. and you dont fucking respect anyone else than yourself. what the fuck seriously hasn't anyone ever tauhgt you any of these things? not even the time you talked shit about the way i dressed i showed you how much you pissed me off. you've crossed the line find someone else toabuse. you got one week to find my notes or make me new ones. til friday. good luck with that. i'll make sure you make this up to me or you'll regret all the shit you've done to any of my friends or the shit you've said about them."
julcun kakkosviesti:"and you dare to call me a bitch, uhm, look who's tlaking? when you look in the mirror, do you see a barking bitch? do you see a fake? do you see something that gives you the right to call others the names that should be used for you?"

saran vastaus 2h myöhemmin:" oh ye so what you gonna do. tell me all the fun you're going to be having. just stay away from me"

julcun vastaus:"like i was fucking going to come close to you? i said all i had to say you're continuing only now because you had to think of what to say for two hours or what?"

sara:"omg get over yourself. grow up. i hope after this everyone realises how selfish and bad friend you are- you're feelingless. you don't deserve anything."

julccu:"oh yeah i'm the selfish and childish one. look at yourself, look at what you really are. you're the selfish one. you're the cheater, a fake and an abuser. have a nice life with your multiple boyfriends you enjoy cheating on :) "

sara:"find something better to come up with. maybe you should keep drinking hun. makes you more calm. don't bother writing back. i dont want anything to do with you."

julccu:"yeah oh well what about you going to fuck around with any random guy you see just to make yourself feel better? it's not my fault you feel shit in your anorexic body and with your ugly face. i pity you. like i want anything from you. get a life seriously. "

saran vastaus:"look can you just stop this now. i get the msg.just... i cant do this anymore. i said sorry 2 you but you keep insulting and saying shit. i just want this 2 stop"

JOO no umhh, mihinköhän se anteeksipyyntö sitten jäi? jäi välistä?
haistakoon paskan sen vaan sanon. purkautumattomia agressioita ja paloi kiinni.

herranjumala mikä perjantai ! : oLauantai 13.10.2007 15:55

noh, julcun perjantait nyt tiedetäänkin. mutta tämäpäs oli erityisempi kuin normaalit!. koulupäivästä en viitsi edes mainita koska sitä nyt en muutenkaan muista. tässä siis pieni checkingi siitä mitä muistan eilisestä :D
noh, aisten kanssa tavattiin trammyllä jo 5.15 tai jotain sen tapaista, en todellakaan tiedä miten aina erehdymme lähtemään picoler picoler niin aikaisin : o noh, siinä varttia vaille kuuden maissa olimme celticassa. psycho loikkaa esiin karjaisten "ID'S please!" ja aiheuttaa meille molemmille sydänkohtaukset, tosin luulen psychon säikähtäneen eniten minun ihmeellisen naisellista ja kimakkaa "huijumalauta!" kiljaisua. itsekin ihmetyin siitä. kun astuin sisään celticaan, kaska loikkaa kaulaani ja katkaisee melkein kaulani puristamalla niin kovaa! "julccu, julccu, julccu! such a fucking long time !" ottaen huomioon että tyttönen oli ollut ameeeerikassa ja muistaa minut vaikkei oltu nähtykään kuin jotain kolme kertaa sitä ennen tosin viettäen koko yöt yhdessä mutta kuitenkin, kuitenkin! kaska ja monica, 24v puolalaiset neitoset. hyvin ihania kyllä vain :)
kaska lataa jägerbombit minun, monican, psychon ja itsensä eteen. ei kun downaamaan. sen jälkeen noin 5 ISOA bisseä downaten. sitten jenny pamahti paikalle sannin kaa. pöytä oli täysi joten he menivät istumaan muualle. jatkettiin dokaamista.
jossain vaiheessa jenny ja sanni tulevat istumaan pöytäämme ja bojankin pamahtaa paikalle. ei paha. sen jälkeen tapahtuu jotain ja muutakin, menemme jennyn kanssa picardille tsiigailemaan ja öögailemaan, nähään manu, tavanomainen "julccu je 'taaaaime viens icii " ja bla bla bullshit, julccu tilittää "manu j'te déteste, t qu'un con, you're so fucking lame you should get a life! t ptite amie n'est pas ici ce soir? va t'branler!" ja kävellään pois jennyn kanssa hieman tuiskeessa.
takaisin celtican tunnelmiin, hieman kiinnostavempaa. musiikki on dance tyyppistä, tytöt, eli kaska, monica ja julccu, innostuvat hiiieman tanssimaan. ei siinä mitään, mutta kun oli muutenkin hieman kiivas meininki. kolme tyttöä tanssii hyvin hyvin syvään uurretuissa paidoissa, lapdanceja kaistelematta. huomiota saatiin, jos sitä mietitte. paikat kipeinä siitä tanssimisesta. lisää juomista, enemmän huomitoa, enemmän säpinää.
jossain vaiheessa jenny, eli deadend tekee minulle aivan SAATANAN kipeän ja tumman ja ison fritsun. arvatkaa onko kipeä -.-
ei siinä mitään. jossain vaiheessa taas lisää jägerbombeja, järjestys saattaa kyllä nyt jo vähän mennä sekaisin. ei se mitään. sanni lähti jossain vaiheessa. tanssi jatkui. kaskan kanssa ennen kaikkea.ei siinä mitään. en kady mitään tähän mennessä ainakaan. ainiin, celtica oli täynnä suomalaisia tämänpäiväiseen suomi-belgia matsiin. hyvät jutut niillä :D
noh jenny ja julccu suuntaavat picardille huvin vuoksi koska tairvitsevat happihyppelyä, ostavat DURUUUMit ja istuvat maassa kuin pummit.
pari suomalaista miestä tulee "öö sorii bat duu ju nouu" jenny vastaa heti "joo puhutaan suomee, mitä etitte" meni miehillä vähän pasmat sekaisin,"öö joo tota niinniin AIVAN rock classicia" yritettiin selittää missä se oli ihan parhaamme mukaan mutta ehei näyttäneet tajuavan joten lähettiin saattamaan. miehet kyselivät minne tytöt aikoivat jatkoille, sanottiin ettei tietoo ku ei oo massii, noh, heti yksi hiestä vei tiskille "tilatkaa tytöt mitä hauatte" joo no hieman kaikki tuiskeessa, jennylle tango, julculle bisse ja sitten joku random hollantilainen pyys mua pelaamaan babyfootia. ei siitä mitään tullu, hävittiin. mentiin sitten jossain vaiheessa jennyn kanssa ulos sieltä, miehet perässä ja yritettiin selittää missä se celtica on, noh, peetu ja santtu villiintyivät ja näkivät ne miehet, en tiä mistä puhuivat, varmaan pilvestä. elämä on :)
siitä sitten varmaan jotain tapahtui ja kaikkea muutakaan mutten sitä ainakaan muista.
perusperjantai siis, paitsi parempi :)

ihan basic torstaiTorstai 27.09.2007 21:52

noh ensinnäkin vain kaksi ensimmäistä tuntia tänään loppupäivä vapaata mikä ei nyt ole niin paha. mentiin jennylle kolmostunnin alkupuolella ja kahviteltiin, katottiin PULKKISIA ja ihkudaa otettiin kuviah<3 LOL. joskus ruokiksen aikaan mentiin takasin koululle kun nepalla oli seiskatunti, ja kävin hakemassa kamoja lokerosta.
sen jälkeen lähdin baanalle :D tuurillani anushka oli töissä tänään ja sain ilmaista bisseä kokoajan ja inspiriaatiota esseeseeni joka oli aiheesta "disney movieS". NÄIN SIIS TÄNÄÄN. jonkun ajan päästä saadessani työni loppuun ja tulokseen rupesin piirtämään mitä randomeimpia asioita [osa porukasta saattaa tietääkin], ja joku täysin randomi tyyppi tuli puhumaan ja häiriköimään itseasiassa, selitellen että olen "niin kaunis että se on rikos" ja että olen "joka miehen haave ja unelma" ja kaikkea tuon tommoista paskanjauhamista. loppujen lopuksi en jaksanut enää kuunnella kyseisen pellen höpölöpöä joten selittelin olevani lesbo, seurustelevani jo 2.5kk erään tytön kanssa joka on elämäni rakkaus [näytin aistén kuvan http://peaches16.skyrock.com ] ja olevani kovin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni.
kundi jatkoi inttämistä selittäen että voisi tehdä minusta OH-niin tyytyväisen ja iloisen ja voivansa olla prinssi uljas tässä kunniattomassa maailmassa yms joten lopuksi hermoni menivät ja pyysin kohteliaasti kundia aller se faire foutre et de se faire niquer dans le cu. vähemmästäkin luulisi ymmärtän. pelle lähti, ja viiden minuutin päästä sen helvetin kaverit tulivat pyytämään numeroani !
helvetti että kilahti selitin että olen lesbo, en tunne vetoa heidän ystäväänsä ja lähdin celticasta hermot paskana. se saatanan pelle lähti seuraamaan minua ja teki mieli vetää turpaan mutta selitin jollekin ronskin näköiselle vastaantulijalle että kyseinen henkilö ahdisteli minua ja stalkkasi. ronski mies sanoi hoitavansa asian. en tiedä mitä tapahtui mutta pääsin livahtamaan metroon ja katoamaan :)
niin että siis tällaista belgiassa tänään tervetuloa kaikille käymään!

horny pokémon?Lauantai 01.09.2007 22:08

----promis wrote:

I know maybe whatever am going to say may sounds diffrent to you but only God know my heart.Before i can say anything i would like to introduce myself to you mom,since you have never heard from my way before.I am JUBILANT,a simple young boy of 16years of age from Africa.I really love you to be my mom and wish you were.I am a child of God and loves you so much mama.i love you very much eventhough i dont know who you are and where you come from.Deep down my heart mama,i wish you were my mom and praying that you will be.
I am so happy to meet you mama,i mean so glad to see you here.I know and believe it all by the Grace of God.I love you so much as God loves me,i love you as God loves His children.I love you mama as God loves this world and will today and forever love you till the end of time.
I am child of God, and loves mommy to be my dear and forever mother.Deep down my heart,i know and believe you are the kind.I believe through the lord God Almighty,and that HE is the one who SENT you to me.I am praying that you do accept me to be your SON.
If really love is in your heart mama then i would like to say THANK YOU.If really you have some feelings in you mama then i would like to say a BIG THANK YOU for your special kind of love,and your willness to accept me as your son.ONCE AGAIN I SAY THANK YOU MOMMY.

--- Julccu wrote:

what the hell is wrong with you?!?!?!?!


----promis wrote:

Nothing i can say is wrong with me.i am 100 percent okay and right.What more in this world can i say then to let you know that i love you to be my mom.Even the lord God Almighty knows that i love you to be my mom, and that only you.I know you are upset because of what i said mama,but i would like you to forgive me and accept me as your son.Only tress that are around river banks that do undertand the language of the fihes in the water,and that i know that you are only and the only one that will do understand me.i love you so much mama,and wish you could accept me as your forever son.I AM PRAYING THAT YOU DO WITH ALL YOUR HEART.With much love i would love to end here and hope to hear from you soon.


----julccu says:

sorry to tell you this but first of all im younger than you, second of all i dont believe in shit like god, im an atheist as my PROFILE SAYS, third of all i dont like niggers and last but not least i honestly think you got some serious mental health issues and im not into adopting retards. i really feel for your real mom for having such a fucked up son. i mean. if she abandoned you i completely understand. for the love of unexistant god please tell me why the hell you're harassing me on hi5 by weird, i repeat WEIRD messages. I'M NOT YOUR FUCKING MAMA OKAY? stop calling me that you bloody cross fertilation of a mongoloid and a monkey.
how can you love someone you dont know? you got that weird disease that causes to some people falling in love with complete strangers because they like the feeling of it? YOU KNOW THEY HAVE MEDS FOR THAT :) those pills the psychiatrists give ^_^ im sure you know about them. then they take you in this car that plays music on the outside and men in white jackets put you in a shirt with LOOOOONG looong sleeves :) and then you get tied up, hung in a tree and shot in the backyard :) or they shove raw bananas up your booty :) or then maybe they should dig you into sand and let you die of dehydration :) how does that sound to you?
and i'm allergic to fish sweety. i dont speak fishlanguage as im a human being unlike you.
you use some damn weird metaphoras, is that due to your lack of medication? i mean honestly. you've been reading the bible way too much. gonna build an arch soon like noah did? no shit. wait. he was white :) roll around in flour and it might work :)
have a nice life and kill yourself :)
xoxofuckyouxoxo

helvetin perjantaiLauantai 25.08.2007 13:28

koska eilen en ollut missään vaiheessa kirjoittamiskunnossa, joudun ottamaan itseni kiinni tänään parhaani mukaan. eli
aloitin päivän rauhallisesti, noin kolmen maissa olin stockelissa ottamassa aurinkoa ja HEHHEH sain auringonpistoksen ja fiksuna tyttönä kun näin chrisin joka oli polttamassa. joinasin. doowee. hyvää oli, mutta arvatkaapas kuka sai bad tripin? kyllä vain. minä. aina onnistun siinä. mainiota. joten olin tillintallin ja kuin ellun kanat semmoisen tunnin ja ympärilläni jotain täysin randomeita ranskalaisia, sara ja chris jotka luulivat että siinä lähti henki veks. mikäs siinä. hyvää kamaa :)
kyseisen episodin jälkeen minuun ahdettiin ruokaa kuin hanhelle. -.- ihan hauskaa sinään koska tuli vielä huonompi olo kun minua syötettiin enemmän kuin normaalisti syön kolmessa päivässä.
seitsemältä menin towniin, näin aisten ja naomin ja dokausta tietenkin. yhtäkkiä charlie pamahtaa paikalle. ostaa jägershotit. downed. ostaa toisen minulle ja hänelle. downed. cedric pamahtaa paikalle. ostaa jägerbombin. downed. ostaa bisseä. downed.
sain sitten viestin soittaa jennylle. soitin. sain selville ettei jenny tule kai takaisin belgiaan. mun belgiinabestis jumalauta. se joka teki musta kenet oon nyt. ilman nennuu en ois mitään. sain emotional breakdownin. pahan. charlie ja cedric tulivat ulos katsomaan mikä on hätänä ja näkevät minut kuulemma vain istumassa maassa ja itkemässä. aivan helvetillisesti. charlie rupesi vittuilemaan. minä vittuunnuin. iskin polvella nenään. nyt siinä on ikävän näköinen mustelma. charlien nenä on kai murtunut ja huuli halki. mitäs jumalauta rupesi vittuilemaan.
cedric ostaa bisseä. all downed.
kittykat&charlespumpkin tulivat baariin. huomasivat pienen depiksen. ostivat juomia. all downed.
sain illan mittaa ilmaiseksi kaikki juomat. kaikki downattu. anushka kysyy mikä on. kerron asian laidan. lupaa ostaa shotit lauantaina. eli dokausta tänäänkin. ja iineksen freehouse myöhemmin. ei tunnu siltä kuin saisin mitään alas tosin.
illalla kun menin kotiin charlie antoi minulle sen psykopaattiveitsen. joka siis oikeasti on psykopaattiveitsi. pahoitteli vittuilua. ja vitun hyvä niin. halusin testata sen toimivuuden, joten avasin sen ja vetäisin ranteeseen reilun across-the-street viillon joka on nyt aika helvetin kipeä koska se veitsi oli epätasainen ja rosoinen.
silmät ovat edelleen kipeät, pystyn vaivoin kävelemään koska polvi on niin kipeä.
JA KAIKEN LISÄKSI VIELLÄ VUOSIKYMMENEN KAMALIN DARRA

HUGE HUGE CAPPUCINOS<3Torstai 23.08.2007 02:56

AHH eve<3 vei mut tänään aamukahville pain cuotidieniin stockeliin jos on ISOIMMAT cappucinot ikinä jumalauta semmoset hemoübergéantit. semmosis murokulhois jumalauta ei mitään rajaa :O ja niiden kanssa sai semmoset überisot suklaamuffinit :O ahh. pain cuotidien yes please<3
kahvittelusession jälkeen [=laatuaikaa sisarten kesken] menin hehheh taas vaihteeksi baariin : DD näin iipan&michin ja dokattiin taas vaihteeksi jo iltapäivällä :U
noeisemitään. noh. niin.
MUT NE CAPPUCINOT ON HUGEHUGE<3
ja naurettavaan hintaan 3.80€ <3

FUCK MANULauantai 18.08.2007 15:22

istun tässä koneen äärellä näin aikaisin koska frustraatio iski. nyt yritän juoda triplaespressoni mustana läikyttämättä koska käteni tärisevät ärsyyntyneisyyttä. ja niille harvoille jotka tätä purkausta lukevatkin, manu on cedin "paras kaveri", tukipilari niin elämän ylä-kuin alamäissä, diileri, dokauskaveri, kaikkea mitä kundi tuntuu tarvitsevan.ja kyseisellä kusipäällä on muuten minun hattuni -.- j.timberlake. voi perskele.
kukakohan saatanan täysjärkinen ihminen uskoisi paskaa tyyliin " ouais t tro canon, ta un accent troo sexxx, jvx po prk ced a fini avec toi, il doit etre tro con, jpense que je commence vraiment a t'aimer" ect manun kaltaiselta kusipäältä? ottaen huomioon että se on hyväksikäyttäjä ja ainiin, juuri hänen takia cedin ja minun välit menivät poikki, koska ohhoh aivan, en ollut kiinnostunut manusta? ainiin, pientä kehitystä hänenkin tiejyrän liiskaamassa naamassa on se että hän on saanut tappelussa menettämänsä etuhampaat takaisin.
ja se vitun kusipää ei osaa muita kuin alaikäisiä ahdistella. kuvitteleekohan se pelle että kaikki häntä nuoremmat ovat aivan yhtä vähä-älyisiä kuin hänen entisensä? voi jumalauta että se pelle saa lätkäisyn jos toisensa käkättimeensä jos erehtyy tulemaan minun näköetäisyydelleni. saatanan saatana. ja se helvetin kääpä tietää itsekin että tiedän minkälainen kusipää se on oikeasti joten miksi vitussa se edes kuluttaa energiaansa yrittämiseen. jumalauta. pitäis vetää vitutuskännit. heti aamusta. ni lähtis tää darrakin

if he ever mothierfucking rises his hand on me ever again, he'll be damn sure to never forget the mistake he did
onnistuin vihdoinkin hakemaan todistukseni koululta.
jouduin maksamaan 7.60€ koska en ollut palauttanut jotain helvetin kirjaston kirjaa.[joka oli ollut hallussani koko kouluvuoden] joten koska minulla ei sattunut olemaan kirjaa en olisi saanut todistusta ilman maksuja. sitä' vitun kirjaa ei muutenkaan kukaan lukisi eli en nyt ymmärrä miksi siitä laskutetaan.
noh.
a2= a arvosana toisessa lukujaksossa
b2= b arvosana toisessa lukujaksossa
Y.M= vuosi arvosana
arvosanat olivat:
L1: A2:7.5 ; B2:7.5 ; Y.M : 7.5
L2: A2:6 ; B2:6 ; Y.M: 6
L3: A2:4 ; B2:9 ; Y.M: 6
histoire: A2:6 ; B2:8 ; Y.M:7.5
géographie: A2:6.5 ; B2:8 ; Y.M:7.5
mathematics 6period: A2:5.5 ; B2:4 ; Y.M:5
biology: A2:7 ; B2:6 ; Y.M:6.5
chemistry: A2:5 ; B2:5.5 ; Y.M:5
physics: A2:7 ; B2:6.5 ; Y.M:7
art: A2:9.5 ; B2:9.5 ; Y.M:9.5
L4: A2:8 ; B2:7.5 ; Y.M:7.5
p.e: A2:5.5 ; B2:7 ; Y.M:6
protestant religion: A2:8 ; B2:- ; Y.M:8
niistä kommenteista en nyt viitsi sanoa muutakun 80% negatiivista :'D
ahh loppuun maininta turtsilta: "opettajakunta kehoittaa kiinnittämään huomiota käyttäytymiseen. poissaoloja turhan paljon. asenteen tulee muuttua."
kiitti turtsi<3


ja sitten todistuksen noudon jälkeen baariin, tottakai. celticaan, itseasiassa. itselläni oli 1.5€ ja maksoin sillä yhden bissen jonka jälkeen anushka [bartender] täytti lasiani tasaiseen mittaan- mikä itsessään olin yllättävän iloinen yllätys. psycho&minä olimme hivenen yllättyneitä mutta anushkan selittäessä tämän olevan vain kiitos vakio-asiakkuudesta olimme kuin hangon keksit ^_^ . itse en tosin pidä itseäni vakioasiakkaana. vai tarkoittaako vähän väliä kyseiseen baariin meneminen vakioasiakkaan stausta? psychon yskiessä kovaäänisesti todetessani tämän puolustauduin sanomalla etten sentään eilen ollut täällä, jonka jälkeen toteamus anushkan ja psychon suusta samanaikaisesti oli "YEAH FOR FUCKING ONCE". toisin sanoen. noh, mukava päivä. tuohon vakioasiakkaan statukseen lisäten vielä, kyllä, siitä lähtien kun olen ollut takaisin belgiassa olen "piipahtanut" celticassa päivittäin. eilen oli ensimmäinen päivä jolloin olin belgiassa muuten käynyt siellä. mahtoivat ikävöidä :'D