IRC-Galleria

Sorin

Sorin

Kaikkien puolustaja

Selaa blogimerkintöjä

Vielä kerran ruotsistaTiistai 29.10.2013 15:53

Olen usein puhunut täällä pakkoruotsia vastaan ja jopa suomen kaksikielisyyden kumoamiseksi. Valitettavan usein se jää kuitenki melko yksipuoliseksi julistukseksi. Jotta en vaikuttaisi liian pelottavalta vakaumukseni kanssa, niin sanottakoon että kannatan kuitenkin kielivähemmistöjen palvelujen turvaamista. Ruotsinkieliset on suomen suurin kielivähemmistö ja ansaitsee siksi myös huolenpidon siinä missä valtaväestö. Ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen voidaan säätää laeilla ilman kaksikielisyyttäkin. Lisäksi ruotsikieliset palvelut yritysten toimesta ruotsinkielisillä alueilla turvataan kyllä ihan luonnostaankin, sillä yrityksillä on motivaatio panostaa asiakaapalveluun. Lisäksi minusta ruotsi on hieno maa ja ruotsinkieli hieno kieli. Suomen ja ruotsin välit tulevat varmaati aina säilymään lämpiminä. Minustakin olisi kiva osata ruotsia. Ruotsi vaan on minulle aika vaikeaa, vaikka osaankin hyvin englantia ja muut sanoo että se on helppo kieli. Oikeastaan luulen et monet jakavat tunteeni ruotsin suhteen, mutta kokevat laillani kielipolitiikan epäoikeudenmukaiseksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.