IRC-Galleria

Sorin

Sorin

Kaikkien puolustaja

Selaa blogimerkintöjä

Elämme mielikuvien maailmassaTorstai 07.05.2015 14:04

Ihmismielellä on valtava voima. Itsensä voi sairastuttaa uskolla ja itsensä voi parantaa uskolla. Tämä on niin sanottua plasebo vaikutusta, mutta mielellä on suuri merkitys myös arkisemmissa asioissa.

Oikeastaan arkinen toimintamme perustuu hyvin paljon oletuksiin ja mielikuviin. On ihan hyödyllistä olettaa että kaikki toimii oletetulla tavalla ja voimme kokea olevamme turvassa. Jos kaikkea epäilisi niin sitä kutsuttaisiin varmaan neuroottisuudeksi ja turvallisuuden tunteen rikkoutumista traumaattiseksi.

Myös valehtelu perustuu mielikuvilla leikkimiseen. Riippumatta todellisuudesta valheesta tulee totuus ellei valhe paljastu. Esimerkiksi vaikka joku tyyppi ojentaa sulle lasin ja sanoo, että siinä on myrkkyä, niin joisitko sen? Riippuen siis saamastasi mielikuvasta ei oikeastaan ole väliä onko lasissa todella myrkkyä vai ei. Mielikuvasi ratkaisee miten lasia kohtelet.

Mielikuvat vaikuttavat myös asenteisiin ja päätöksiin. Esimerkiksi nykyään huumeisiin liittyy valvasti negatiivisia mielikuvia, eivätkä päätökset sinällään perustu todellisuuteen. Jos mennään kauemmaksi niin orjuus perustui mielikuviin siitä, että vain tietyillä ihmisillä on arvoa. Tai vaikka, että noidan tunnistaa hukuttamalla.

Milloin uskovalle on todella ollut väliä sillä onko jumalaa vai ei. Sitä sanoisi vaan että se on uskon asia. Sen uskoo olevan totta koska itsellä on sellanen mielikuva, että se on totta. Todisteet kelpaavat vakuuttamaan lähinnä itsensä.

Niimpä todellisuuden ja toimintamme välillä on suuri mielikuvien täyttämä aukko. Mielikuvat ovat korkeintaan vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa. Niimpä mielikuvilla paljon suurempi vaikutus mitä yleensä tulee ajatelleeksi, sillä omien mielikuvien kuvitellaan virheellisesti olevan sama asia kuin todellisuus.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.