IRC-Galleria

Tässä tosi mielenkiintonen artikkeli psykedeelien lääkekäytöstä :) jos et jaksa lukea koko artikkelia, niin lue edes nämä poimimani kohdat, niin saat kuvan mistä on kyse.

"Minna kertoo kärsineensä masennuksesta päiväkoti-ikäisestä. Lapsuuskodissaan Minna sai kärsiä isänsä alkoholismista ja perheväkivallasta, koulussa kiusaamisesta. Teini-ikäisenä Minna raiskattiin."

"Psykedeelien terapiavaikutus on taas tuntunut selkeältä, kun niitä on nauttinut vain kerran tai pari vuodessa. Niistä on ollut Minnalle apua silloin, kun kielteiset ajatukset ovat jääneet kiertämään kehää."

"Psykedeelit olisivat myös huono bisnes lääketehtaille. Toisin kuin tavanomaisilla psyykenlääkkeillä, käyttö on kertaluontoista ja annokset pieniä."

"LSD:n patentti on myös rauennut vuosikymmeniä sitten,"

"Terapia ja lumelääke eivät auttaneet vertailuryhmää, päinvastoin. Heidän oireensa pahenivat, mutta vaikuttavan LSD-annoksen saaneilla ahdistusoireet helpottivat merkittävästi pitkäksi ajaksi."

"Aineen on todettu auttavan psykoterapiassa, kun hoidetaan esimerkiksi sota- tai raiskaustraumoista kärsiviä. Norjalaistutkijat taas julkaisivat toissa vuonna meta-analyysin vanhoista tutkimuksista, joissa alkoholisteille annettiin Delysidiä. Suurin osa heistä pystyi aiempaa paremmin kontrolloimaan juomistaan. Tulosten selvyys hämmästytti tutkijat."

"”Kriminalisointi on pahan alku”, Hämeen-Anttila sanoo.”Se lisää väärinkäyttöä ja ohjaa huumerahat rikolliseen käyttöön. Malli, jossa tiettyjä huumeita saisi ostaa laillisesti, lisäisi ehkä jonkin verran käyttöä mutta vähentäisi väärinkäyttöä.”"

"LSD:stä ei tiedetä aiheutuneen suoria ruumiillisia haittoja. Fyysistä riippuvuutta ei synny, ja yliannostuskuolema on käytännössä mahdoton. Pysyvät psyykkisetkin haitat ovat harvinaisia. Hämeen-Anttila sanookin, että 60-luvun laajamittaisen LSD-vastaisen ja psykedeelien kieltämiseen johtaneen sodan keskeiset syyt olivat poliittisia: hipit olivat hyökänneet vallanpitäjien politiikkaa ja konservatiivista valtakulttuuria vastaan."

http://www.image.fi/image-lehti/psykedeeliset-huumeet-ovat-palaamassa-hoitokayttoon

Kokoomuksen iskulauseet on varsin jänniä. "Jos vanha ei toimi tarvitaan korjausliikettä" ja "työ etusijalle". Mihin kokoomus on tekemässä korjausliikettä? Kokoomuslaiseen politiikkaanko? Kokoomus on johtanut hallitusta viime kaudet, joten jos homma ei toimi, niin syyllistä on parasta etsiä peilistä. Lisäksi Suomi on seurannut 90-luvulta asti hallituksesta riippumatta kokoomuksen ihannoimaa uusliberalistista talousoppia. Joten siitäkö kokoomus tahtoo nyt tehdä korjausliikkeen? Ei suinkaan. Todellisuudessa kokoomus ei halua tehdä korjausliikettä, vaan tarjoaa lisää samaa. Kokoomuksen näkökulmasta ratkaisu kokoomuslaisen politiikan puutteisiin on lisää kokoomuslaista politiikkaa.

Entä sitten mitä kokoomus tarkoittaa työllä? Ei ainakaan julkisen sektorin työtä, jota kokoomus tahtoo kovasti ajaa alas. Etusijalle asetettava työ on nimenomaan yksityisen sektorin työtä, joka on kaikkein alttein talouden suhdanteille. Lisäksi uusliberalististen oppien mukaan työntekijän on tehtävä työtä mahdollisimman halvalla, jotta talous kukoistaa. Eli työn etusijalle laittaminen tarkoittaa sitä, että työtä on tehtävä mahdollisimman halvalla. Lisäksi kokoomus haluaa heikentää tukia, jotta tämän mahdollisimman halvan työn tekeminen olisi ainoa keino selvitä hengissä. Kun tähän yhdistää vielä taantumat, niin työntekijät on helppo pakottaa tekemään työtä millä tahansa sopimuksilla.

Kuka tästä sitten hyötyy? Ne, joilla on varaa palkata eniten työntekijöitä. Eli rikkaat ja suuret yritykset. Uusliberalistisen logiikan mukaan, kun työntekijöille tarvitsee maksaa mahdollisimman vähän palkkaa, niin voidaan palkata mahdollisimman paljon työntekijöitä. Työn hyödyt kerää yrittäjä.

Uuskeynesiläinen puolestaan sanoisi tähän, että kun kaikilla on varaa kuluttaa, niin silloin syntyy myös kysyntää palveluille ja sitä kautta työlle. Uuskeynesiläinen näkee kotimaan markkinat talouden perustana, jossa kuluttajat ovat tärkein työpaikkojen lähde. Uuskeynesiläinen pyrkii siis jakamaan varallisuuden tasaisemmin. Siinä missä uusliberalisti näkee yritykset ja pääoma kasautumat työpaikkojen luojana ja pyrkii keskittämään varallisuuden harvoille.

Julkises keskustelus pyöritellään paljon rasismia. Mut helposti se jättää sit varjoonsa sen, et mitä on tapahtunut. Teossa kun ei pääasiana ole se rasismi vaan mitä on tapahtunu. Esim se et ihmisiä on hakattu randomisti koska on ollu väärän näkönen. Se on tosi karuu. Siin sit unohtuu helposti se, et voi olla rasisti ilman et vanhingoittaa muita. Rasismi itessään ei oo viel niin paha kuin ne väkivallan teot.

Rasismihan laajasti määriteltynä tarkottaa rotujärjestelmän ylläpitoa, mihin kuuluu rodun lisäksi rodullistettuun etnisyyteen perustuva kulttuurinen rasismi. Esim jos meinaat et venäläiset on kieroja juoppoja, niin esität venäläiset muuttumattomana luonnollisena ryhmänä ikäänkuin se ois joku rotu.

Joten rasistina oleminen on aika helppoa. Siks pitääkin keskittyä enemmän niihin tekoihin, joiden motiivina rasismi on toiminu. Esim yksilötasolla rasistina olo on vähemmän paha, kuin rasistinen suunsoitto, joka taas on vähemmän vakavaa kuin rasistinen väkivalta.

Yksilötason tekijöiden lisäksi pitää ottaa huomioon myös yhteiskunnalliset tekijät, joiden vuoksi voidaan esittää, että valtaväestön rasismi on pahempaa, kuin vähemmistön rasismi. Avain tässä on nimenomaan vallalla. Se väestön osa, jolla on eniten valtaa pystyy määrittelemään käytännöt ja moraalin. Siksi vähemmistö on lähtökohtaisesti heikommassa asemassa. Kokonaisuutta huomioidessa voidaan esim aatella millä todennäköisyydellä rasistisen hyökkäyksen uhri joutuu uudestaan uhriksi, ottaako viranomaiset vakavasti ja millaisen sosiaalisen tukiverkoston omaa. Se on vähän monimutkasempi asia mut karkeesti vois ajatella, että jos joku iso mies käy pyörätuolissa olevan vanhuksen päälle se on vakavampaa, kuin tilanne toisinpäin, vaikka molemminpäin teko onkin tuomittavaa.

Sit on tietenkin hyvä viel muistaa, et tää rotu/etnisyys kysymys ei tietenkään riitä selittämään koko maailmaa. Asemaa yhteiskunnassa voidaan tarkastella myös vaikka iän, sukupuolen tai varallisuuden perusteella. Eri näkökulmasta maailma näyttää ain vähän erilaiselta. Välillä vaan saa kuulla sellasia outoja heittoja, että mamujen takia ei sais töitä, missä menee kyllä syy yhteydet niin sekasin että huhhuh.

Kirjoitan tähän tiivistelmän päivän luennosta. Teemana ikääntyvä väestö. Ennen ikä jaettiin kolmeen osaan: nuoruus, keski-ikä ja vanhuus. Nuoruus oli ennen työelämää ja vanhuus alkoi eläköitymisestä. Eläköitymisen idea oli, että kun ihminen tulee vanhaksi ja sairaaksi, niin hän ei enää pysty tekemään töitä. Siksi ihmisen on syytä siirtyä uuteen luokkaan saamaan hoivaa.

Nykyään on kuitenkin syntynyt uusi luokka: terveet vanhukset, jota kutsutaan kolmanneksi iäksi. Enää eläköityminen ei tarkoitakaan sairautta ja hoivan tarvetta. Monien elämään kuuluu tämä yhä pitenevä uusi vaihe, jonka rooli ei vielä ole oikein selkiytynyt. Oikeastaan ollaan vielä hyvässä kunnossa eikä hoiva palveluja tarvita, mutta töitäkään ei saa tehdä.

Kansantaloudellisesta näkökulmasta vanhuus ja ikääntyvä väestö on rasite juuri siksi, että vanhus on sairas eikä enää tuota yhteiskunalle lisäarvoa ja tarvitsee paljon erilaisia palveluja. Siksi ikääntyvä väestö nähdään uhkana. Monet eivät kuitenkaan eläköidyttyään ole sairaita ja siksi tässä kolmannessa ikäryhmässä piilee myös mahdollisuuksia.

Vanhuutta voidaan tarkastella nelikentän avulla jossa yhdellä sarakkeella on terveet ja sairaat vanhukset, toisella sarakkeella hyödyn tuottaminen ja palvelujen vaatiminen. (1.) Perinteisen vanhan näkökulman mukaan vanhus on sairas ja vaatii palveluja, mikä päteekin tiettyyn ryhmään vanhuksia. (.2) Modernimpi poliittinen näkökulma on nähdä myös terveet vanhukset, jotka voivat tuottaa sosiaalista hyötyä. Tämän näkökulman hyödyntäminen on avain vanhuksia ja työntekoa koskevan politiikan uudistamisessa. (3.) Toisaalta voidaan nähdä myös terveet vanhukset, jotka vaativat palveluja. Tämä on sen nykyisen kansantaloudellisen ongelman näkökulma, jossa suuri joukko työkykyisiä vanhuksia on siirtynyt työvoiman ulkopuolelle. (4.) Toisaalta taas on näkökulma, jossa sairailta vanhuksilta vaaditaan sosiaalisen hyödyn tuottamista. Nähdään valtion ikäänkuin imevän vanhuksista viimeisetkin mehut. Tämä kuvaa hyvin vanhuuteen ja työhön liittyvien poliittisten uudistusten vastustajien näkökulmaa. Poliittiset yhteentörmäykset johtuvatkin usein näiden kahden viimeksimainitun näkökulman kohtaamisesta.

Siihen miten maailman näkee vaikuttaa paljon se, miten maailman on nähnyt nuorena. Siksi näkemykset vanhuudesta muuttuvat hitaasti. Suuri terveiden vanhusten ikäryhmä on kuitenkin suhteellisen tuore ilmiö. Vanhuskin voi olla tuottava.

On monia terveitä vanhuksia, jotka haluaisivat olla töissä pidempään kuin laki sallii. Kuitenkin eläkeiän nosto herättää ihmisissä paljon tunteita. Marssien ja autojen polttamisen välttämiseksi ollaan kehitetty myös toisenlainen näkökulma: vapaaehtoistyö.

Vapaaehtoistyö tarjoaa terveelle vanhukselle mielekästä toimintaa ja tavan tehdä jotain hyödyllistä. Vanhus voi kokea itsensä tärkeäksi ja samalla osallistua yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Näin terveet vanhukset voidaan nähdä myös yhteiskunnallisesti tuottavana ryhmänä ilman, että siihen liitetään työurien pidentämiseen liittyvää pakottamisen politiikkaa ja sen herättämiä ikäviä tunteita.

Eläke ja vanhuus politiikan ytimessä on siis vanhusten ja eläkeläisten erilaisuus. Enää ei pädekkään että eläkkeelle siirrytään 65 vuotiaana, jonka jälkeen ollaan sairaita ja tarvitaa runsaasti hoivaa. Nykyään eläkkeelle ruvetaan siirtymään jo 50 vuotiaana ja 67 vuoteen mennessä kaikki ovat jo eläkkeellä. Yksi tapa siirtyä eläkkeelle on vaiheittainen siirtyminen kokoaikaisesta työst ä osa-aikaiseen työhön. Vaiheittainen siirtymisen avulla vanhus ei jää suoraan tyhjänpäälle, vaan ehtii työnteon ohella hankkimaan uutta sisältöä elämään ja rakentamaan uudenlaista identiteettiä. Lisäksi sen jälkeenkin on vielä suuri terveiden vanhusten ryhmä, jotka pystyvät edelleen panostamaan yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Monen eurooppalaisen väestön ikääntyessä tarvitaankin uudenlaisia näkökulmia tarkastelemaan kyseistä tilannetta.

1. Tasavertaisemmat työmarkkinat

Kansalaispalkka poistaisi pakotteen tehdä paskatöitä henkensä pitimiksi. Tämä on yksi iso syy miksi markkinatalouspohjainen palkkaohjaus ei toimi käytännössä. Korkeassa asemassa olevat kykenevät pakottamaan heikommassa asemassa olevat tekemään mitä tahansa töitä henkensä pitimiksi. Kansalaispalkan turvatessa perustarpeet tällaiset työt joko katoaisivat tai ne kehittyvät houkuttelevammiksi. Vastikkeeton perustarpeiden turvaaminen kaikille on siis pakollista, jotta markkinaohjautuva palkkakehitys voisi edes teoriassa toimia.

2. Vähemmän byrokratiaa

Kansalaispalkka poistaisi turhaa byrokratiaa, kun se turvaisi automaattisesti jokaisen kansalaisen perustarpeet. Se ei toki tarkoittaisi kaikkien tukimuotojen poistumista, mutta osa tuen saajista pärjäisi varmasti pelkästään kansalaispalkalla. Tämä jättäisi heidät kokonaan pois raskaammista tukijärjestelmistä, keventäen järjestelmän taakkaa.

3. Kaikesta työstä tulee kannattavaa

Kansalaispalkan myötä ei enää olisi palkkaloukkuja. Kaikki ansiot olisivat kotiinpäin. Tämän vuoksi oikeastaan myös kaikenlaisista paskatöistä ja hanttihommista tulisi kannattavampia, koska ihmiset kokisivat ne houkuttelevammiksi. Tämän seurauksena siin ihmiset hakeutuisivat matalapalkkaisiin ja määräaikaisiin töihin pakon sijasta omasta vapaasta tahdosta. Yhteiskuntamme osoittaa hyvin, miten vapaatahto toimii huomattavasti parempana motivaattorina kuin pakko. Kuvitelkaa tilanne, että mainosten jakaja voisi halutessaan elää "kuntoharrastuksellaan".

4. Luo varmuutta

Kansalaispalkka loisi myös varmuutta omaan toimeentuloon. Se poistaisi stressin siitä, millä ensi kuussa elää. Tämä tukisi ostovoiman varmuutta, jonka myötä talous voisi paremmin. Ostovoiman varmuus tasoittaisi suhdanteita, minkä vuoksi talousjärjestelmäämme sisäänrakentuneet ajoittaiset talouskriisit eivät iskisi niin kovasti ja tasaantuisivat nopeammin. Kansalaispalkka hyödyttäisi varsinkin pienyrittäjää, jonka perustulo ei olisi enää jatkuvasti vaakalaudalla ja jotka muuten jäävät perinteisten tukien ulkopuolelle.

Mitä se vaatii?

Kansalaispalkka vaatisi raskaampaa verotusta. Kuitenkaan se ei monilla vaikuttaisi juuri tulotasoon, sillä verotuksessa menetetyt palkkatulot saataisiin takaisin kansalaispalkan muodossa. Suurimmat suorat määrälliset vaikutukset kohdistuisivat tietenkin korkeimpiin tuloluokkiin. Näin käy usein toki muutenkin prosentuaalisessa verotuksessa. Suuri tuloisilla on tietenkin enemmän myös mistä ottaa. Kansalaispalkan monipuoliset hyödyt eivät kuitenkaan jäisi pelkästään matalapalkkaisille, vaan myös suurituloiset pääsisivät nauttimaan sen runsaista hyödyistä. Loppujenlopuksi siis työn prosentuaalinen kannattavuus alenisi hieman, mutta kaikkesta työstä tulisi kannattavaa.


*Kommunismi epäonnistui siinä, että se kielsi kokonaan ihmisten tarvitsevan palkan kaltaista kannustinta. Kapitalismi on epäonnistunut siinä, että se kuvittelee, ettei ihminen tarvitse markkinavoimien lisäksi muuta.*

Tiedättekö te tän mainoksen? Itse vilaukselta näin jossain bussi pysäkillä, mutta vasta nyt syrjintä uutisten jälkeen rupesin enemmän miettimään sitä.

Jos mainos ei siis ole syrjivä, niin vähintäänkin se on harhaanjohtava. Se antaa ymmärtää, että pelkästään miehenä oleminen antaisi 17(pro)sentin bonuksen työssä kuin työssä. Taustalla on todellisuudessa kuitenkin monimuotoinen omien valintojen ja sosiaalisten odotusten kietouma.

Kyse on siis samankaltaisesta ilmiöstä kuin se, että korkeastikoulutettujen lapset hankkivat/saavat neljä kertaa useammin korkoakoulutuksen, kuin matalimman koulutustason lapset. Tai miten rikkaan perheen lapsesta tulee rikas todennäköisemmin, kuin köyhän perheen lapsesta.

Miksihän kuitenkin juuri tää sukupuoli näkökulma on tässä ajassa niin trendikäs? Näissä kampanjoissa ei suinkaan anneta ymmärtää, että mies on itse ansainnut ylimääräiset senttinsä omalla työllään, vaan syyksi nimetään sukupuoli. Samalla rikkaan ja korkeasti koulutetun perheen kakaran nähdään itse ansainneen oma menestyksensä, sen sijaan että se nähtäisiin syntymässä annettuna.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/727803/Neuvosto+Ammattiliittojen+17senttiakampanja+ei+syrji+miehia



Lisälukemiseksi http://www.hs.fi/raha/a1420171671692 Vauraus tekee ihmisen itsekkääksi ja köyhyys tyhmäksi
sekä http://www.hs.fi/tyoelama/a1415073738795 Voiko naisen euro nousta 90 senttiin?

Tulin tässä ajatelleeksi, että sukupuolen tutkimus, josta feministinen ajatusmaailma ammentaa teoreettista voimaansa, on oikeastaan sosiologian sivuhaara. Tämä sivuhaara on taipuvainen ylikorostamaan omaa merkittävyyttään ja rajaa keinotekoisesti tietyt asiat mielenkiinnottomiksi tai merkityksettömiksi. Tieteenalalle tällainen tutkimusalueen rajaaminen on toki tarpeellista, mutta ongelma syntyy kun tämä ajattelu siirtyy feministin arkiajatteluun. Tässä käsitän siis, että sukupuolentutkija voi olla myös feministin roolissa eivätkä nämä persoonan osat ole erotettavissa. Ongelma johtuukin siitä, että ihminen on aina kokonainen persoona, eikä yhdessä kohtaa tutkija ja yhdessä ideologinen vaikuttaja. Ongelmaksi syntyy feministin taipumus vähetellä ja käsitellä vain tietynlaisia ongelmia.

Sukupuolentutkija on kiinnostunut valtajaotteluista. Tämän vuoksi asetelmana otetaan vaikka miehuuden normatiivisuus vastaan naisen poikkeuksellisuus (alempiarvoisuus) tai (valta) enemmistö vs vähemmistö. Tämän johdosta heikommassa normatiivisessa asemassa oleva ryhmä on taipuvainen saamaan feministin sympatiat, ehkä jopa kärjistäen sanoen heikomman osapuolen teoista välittämättä. Näin feministi on kykenemätön käsittelemään vaikka miehen roolin ongelmallisuutta. Esimerkiksi koska mies on normi, niin jos ongelmana ei ole miehuus, vaan se, että on vääränlainen mies, niin feministillä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään tällaisia ongelmia.

Suosittelen ratkaisuksi enemmän sosiologiaa, vähemmän feminismiä. Nykyään sosiologia ei enää ole vanhojen partojen yksinoikeus vaan tarjolla on myös femististä kriittistä sosiologiaa. Feminismi ilman sosiologiaa on teeskentelyä.

Monet ovat hämmästelleet kuinka iso juttu tasa-arvoisesta avioliittolaista nousi. Todellisuudessahan kyse on varsin pienestä asiasta. Suurta on lähinnä sen symbolinen merkitys. Siksipä onkin järkyttävää, miten kovan haloon avioliittolain uudistuksen vastustajat tästä nostivat. Lain uudistuksen olisi pitänyt olla ihan läpihuutojuttu. On itsestäänselvää, ettei perheitä voida asettaa eriarvoiseen asemaan seksuaalisen suuntaumuksen vuoksi. Nyt on hyvä suunnata katseet KD:n, persujen ja keskustan riveihin. Sieltä löytyy suurimmat tyhjästä valittajat. Varsinkin KD:n ja persujen toiminta oli järkyttävää. KD kyllä hyväksyy mukisematta kaikki perheitä koskevat heikennykset, mutta tällainen symbolinen kaikkien perheiden asettaminen samaan asemaan avioliittokysymyksessä onkin puolueelle suuri kynnyskysymys. Pohjat veti myös Soini, joka vaati puoluekuria tällaisessa kysymyksessä. Nyt on jokaisella paikka miettiä, onko tällaisilla puolueilla todella mitään virkaa maan politiikassa. Puolueilla, joiden tärkein tehtävä näyttää olevan vastustaa seksuaalisen suuntaumuksen vapautta.

Otampa asiakseni tarjota hieman yleissivistystä yleisistä virheistä, jotka nettikeskusteluissa toistuvat. Eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, kuin siinä missä ne tulevat mieleeni.


1. Tilastojen lukutaito (virhemarginaali)

Tilastojen tulkinta voi yleisesti olla aika hankalaa. Kuitenkin helppo huomautus on tilastoa tarkasteltaessa kiinnittää huomiota tilaston virhemarginaaliin. Varsinkin puoluekannatus mittauksissa on varsin yleistä, että mittaus ei itsessään todellisuudessa kerro yhtään mitään, koska muutos on pienempi kuin virhemarginaali. Väännetään nyt vielä rautalangasta. Virhemarginaali on arvio mittauksen virheestä, koska kaikki mittaustutkimukset sisältävät jonkinlaista epävarmuutta. Jos tulos on esimerkiksi 15% ja virhemarginaali +-1,4, niin tällöin tiedämme, että tulos on hyvin todennäköisesti ainakin välillä 13,6-16,4%. Puolueiden kannatusseurantaa kannattaakin tehdä pitkällä aikavälillä, satunnaisvaihtelun takaa paljastuu tällöin pitkäaikaisempi trendi.

Vaikeampaa on arvioida mitä tilastot meillä todellisuudessa kertovat. Esimerkiksi nousu poliisin tietoon tulleissa rikoksissa ei välttämättä tarkoita rikollisuuden lisääntymistä. Selittävänä tekijänä voi olla poliisityön paraneminen tai lain muutos. Tilaston tulkinta voi vaatia hyvinkin syvällistä taustatietoa aiheesta. Tämän lisäksi tutkimukseen vaikuttaa myös tutkimuksen tekotapa. Olisi hyvä, jos tarjolla olisi mahdollisuus tutustua tutkimuksen tekomenetelmiin. Kyselytutkimuksissa tuloksiin vaikuttaa myös mitä kysytään. Esimerkiksi kysymys oletko kokenut väkivaltaa parisuhteessasi ei oikeastaan kerro meille vielä paljon mitään. Vaadittaisiin lukuisia lisäkysymyksiä tilanteen selkiyttämiseksi. Esimerkiksi vaikka kysymys siitä, onko itse käyttänyt väkivaltaa parisuhteessa.

Toisesta asiasta esimerkkinä voisin mainita maapallon lämpötilojen seurannat. Luotettavaa dataa saadakseen täytyy seurata lämpötiloja hyvin pitkällä aikavälillä. 100 vuoden keskilämpötilan seurannassa asteen muutos voi vaikuttaa vähäiseltä, mutta todellisuudessa sekin voi olla hyvin merkittävää. Onkin ymmärrettävä millainen muutos missäkin asiassa on merkittävää. Pienistä eroissa on lisäksi syytä huomioida kumulatiivisuus. Pienikin vaihtelu voi olla merkittävää, jos se vaikuttaa moneen asiaan. Esimerkiksi jos naisten etenemisessä uralla on havaittu sukupuolisyrjinnän merkityksen olevan vain 1-5%, niin se voi tuntua vähäiseltä. Kuitenkin yhdenkin prosentin vaikutus voi kasvaa nopeasti, jos ilmiö tapahtuu moneen kertaan.


2. Luonnollisuus

Olen jo aiemmin kirjoittanut kuinka ongelmallista luonnollisuus on perusteluna. Perusongelmana tässä on se, että kaikki mitä luonnossa tapahtuu on luonnollista. Tällöin jos ihminen on osa luontoa, niin kaikki mitä ihminen tekee on luonnollista. Siispä kaikki mitä maailmassa tapahtuu on luonnollista. Jos puolestaan ihmistä ei lasketa mukaan luontoon, niin on täysin järjetöntä perustella ihmisen toimintaa luonnollisuudella. Jos ihminen ei ole osa luontoa, niin tällöin ihminen ei myöskään ole luonnonjärjestyksen alainen.

Yleensä luonnollisuudella todellisuudessa tarkoitetaankin normaaliutta. Normaaliudella puolestaan tarkoitetaan sitä, mitä on tottunut havainnoimaan ja/tai sitä, mitä pitää hyväksyttävänä. Siispä jos bongaatte luonnollisuutta käytettävän argumentoinnissa, niin se on aina täysin asiavirhe. Voitte toki tällöin miettiä, että mistä todellisuudessa on kyse. Jos kyse on havaintojen yleisyydestä, niin havaintojen yleisyys ei vielä itsessään riitä moraaliseksi argumentiksi. David Hume esitti jo 1700-luvulla, että siitä miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä, miten asioiden pitäisi olla. Lisäksi havannoivan ongelmaksi syntyy kysymys siitä, onko havaittu asia yleistä kenties vain havainnoitsijan omassa lähipiirissä. Eri ihmiset voivat kokea hyvinkin erilaiset asiat omalla kohdallaan täysin normaaleiksi. Jos kyse on moraalisesta hyväksyttävyydestä, niin täytyy muistaa, ettei yhden ihmisen käsitys moraalista välttämättä vastaa toisen ihmisen käsitystä. Siitä mikä on oikeanlaista moraalia voidaan olla montaa mieltä. Sekin kuitenkin auttaa jo pitkälle, kun huomataan kyseessä olevan moraalikäsitysten ero karkean luonnollisuusargumentin sijaan.


3. Oma uskonto on muita parempi

Paitsi että oman uskonnon esittäminen ainoana oikeana totuutena on jo itsessään arveluttavaa, niin valitettavan usein ihmiset pistävät vielä paremmaksi. Ihmiset näet esittävät oman tulkintansa omasta uskonnostaan olevan absoluuttinen ainoa totuus. Tämän seurauksena meillä on maailma täynnä ihmisiä, joiden kaikkien mielestä juuri se oma näkemys maailmasta on juuri se kaikkein oikein. Tämä toki voi koskea myös muita, kuin uskovia ihmisiä. Kuitenkin on jo erityisen härskiä esittää, että se oma näkemys on ainoa oikea siksi että itse uskoo sen olevan ainoa oikea.

On yleinen virhe ylipäätään ajatella, että jonkin ryhmän edustajat ajattelisivat todella samalla tavalla. Raamatun tulkintoja voi periaatteessa olla niin paljon kuin on uskovia. Puolustajia voi löytää niin naispapeille, kuin naispappeja vastaan. Niin homojen puolustajia kuin vastustajiakin. Ihmisen uskonto ei siis määritä ihmisen koko olemusta. Loppujenlopuksi on aika hankala vetää tiukkaa rajaa siihen, mihin ryhmään kukin ihminen kuuluu. Oma kokemus on varmaan merkittävintä. Itsensä tai oman ryhmänsä korottaminen kaikkia muita paremmaksi ja viisaammaksi tässä kontekstissa kertookin siis lähinnä henkilön äärimmäisestä ylpeydestä ja ylimielisyydestä. Vuoropuhelu vaatii keskinäistä kunnioitusta. On hyvä tuoda esiin ne todelliset syyt, jonka vuoksi kukin ajattelee omalla tavallaan.


4. Muut ovat tyhmiä tai trolleja

Tämä liittyy tavallaan vähän edelliseen kohtaan. Tämä käytös johtuu yleensä siitä, että pitää omaa näkemystään niin täydellisenä, että kritiikin esittäjän täytyy olla joko tyhmä tai trolli. Tietenkin tämä kertoo todellisuudessa enemmän syyttäjästä kuin syyttösten kohteesta. Todellisuudessa syyttäjä ei joko ole valmis katsomaan asiaa kuin omalta kannaltaan tai argumentit vain loppuvat. Tällöin omaa kyvyttömyyttä pyritään peittämään siirtämällä syy keskustelukumppaniin.

Tietenkin on myös olemassa oikeita trolleja sekä itseä tyhmempiä ihmisiä, siinä missä varmasti löytyy aina myös viisaampia ihmisiä. Kuitenkin on hankala kuvitella, että se viisaampi osapuoli olisi ensimmäisenä haukkumassa toista tyhmäksi. Argumenttien puute ja keskustelutaidottomuus eivät ainakaan ole parhaita menetelmiä tuoda esiin viisautta. Trollien tarkoitus puolestaan on saada toinen osapuoli suuttumaan. Paras tapa osoittaa viisautta trollien kanssa onkin pysyä rauhallisena. Useimmista trolleista selviää tällä. Joidenkin ihmisten kanssa keskustelu voi kuitenkin muodostua mahdottomaksi. Jotkut ihmiset näet keskustelevat ennemminkin itsensä kanssa, eivätkä välitä pätkääkään siitä, mitä toinen henkilö sanoo. Kun keskustelee henkilön kanssa, joka omasta mielestään on absoluuttisen totuuden torvi, eikä kykene vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä, voi keskustelu jäädä yksipuoliseksi.

Lopuksi esitän tähän vielä oman viisauteni määritelmän. Jos tyhmyys on tiedon puutetta, niin silloin me kaikki voimme olla joko tyhmiä tai viisaita riippuen tilanteesta ja näkökulmasta. Tämä tuntuu olevankin yleinen tapa määrittää tyhmyyttä. Yleensä tyhmänä pidetään sitä, joka ei tiedä jotain asiaa, mitä itse pitää tärkeänä tai itsestäänselvänä tietona. Kuitenkin minusta tyhmyys koostuu ennemminkin haluttomuudesta tietää sekä kyvyttömyydestä ymmärtää. Viisaus puolestaan on halua tietää ja kykyä ymmärtää. Nämä asiat voivat toki konkretisoitua sitten erityisiksi tietovarannoiksi. Tärkeää on kuitenkin tehdä ero hyvän ja pahan sekä tyhmän ja viisaan ihmisen välillä. Viisaus tai tyhmyys ei kerro mitään siitä, onko ihminen hyvän- vai pahantahtoinen. Niimpä tyhmyys ei välttämättä ole todellisuudessa niin negatiivinen asia, kuin millaisena se on totuttu ymmärtämään.

Harry Blässar (12.11.2014 K&K) perustelee tasa-arvoisen avioliittolain vastustusta vetoamalla miehen ja naisen yhtymisen luonnollisuuteen. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että periaatteessa kaikki mitä tapahtuu luonnossa, on luonnonjärjestyksen mukaista. Koska ihmisen voidaan katsoa kuuluvan luontoon, niin kaikki mitä maailmassa tapahtuu, on luonnonjärjestyksen mukaista. Tosin ihmisen jättäminen luonnon ulkopuolelle tekisi avioliiton perustelun luonnollisuudella yhtä huonoksi.

Ehkäpä luonnollisuus viittaakin tässä tapauksessa siihen, mitä itse pitää luonnollisena eli normaalina. Normaalius puolestaan tarkoittaa yleensä sitä, mitä on tottunut havainnoimaan tai sitä, mitä pitää hyväksyttävänä. Itse pitäisin kuitenkin ihmisryhmän asettamista heikompaan asemaan lain edessä vähemmistöaseman vuoksi arveluttavana.

Jäljelle jää siis enää vetoaminen siihen, mitä itse pitää hyväksyttävänä. Tästä pääsemmekin kiinni varsinaiseen asiaan. Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien pitäisi osoittaa millaisia konkreettisia haittoja lain hyväksymisellä olisi. Tässä painotan nimenomaan vastustajien perusteluvelvollisuutta, sillä yleisesti rajoitukset tulisi perustella, ei vapaudet. Siispä sillä, joka tahtoo rajoittaa tietyn ihmisryhmän oikeuksia lailla, on oltava hyvät perusteet rajoituksen puolesta. Itse en näkisi tasa-arvoisella avioliittolailla olevan kenenkään elämänlaatua heikentäviä vaikutuksia. Sen sijaan se tekisi pienen joukon elämästä hieman parempaa.