IRC-Galleria

Sorsamon

Sorsamon

on nykyinen stereotypia.
Yksi varmasti aliarvostetuimmista asioista maailmassa on pilkunnussinta. Siitä aion hieman tyhjentää ajatuksiani tällä kertaa nyt, kun minun pitäisi olla jo nukkumassa ja keksinkin sen sijaan kirjoittaa tällaisen älyttömän, lyhyen esseen eräästäkin aiheesta.

Mutta mutta.

Se pääasia, joka ihmisiltä yleensä unohtuu viiltäessään ranteensa auki tultuaan pilkkunussituksi, on se, että yleensä nämä ihmiset unohtavat kysyä itseltään MIKSI joku yleensä vaivautui kertomaan hänelle, että se hänen kirjoittamansa taka ovi kirjoitetaankin oikeasti yhteen. Newsflash: lähes jokainen kielenhuoltopyrkimys, oli se sitten esitetty äidinkielen aineen korjauksessa, IRC:ssä tai vaikka savumerkeissä, on tarkoitettu avuksi. Toki taustalla voi pyöriä myös nusuttelijoiden ylimielisyys sekä tarve vittuilla huonommalleen, mutta ainakin itseni kohdalla tavoite on kaikessa yksinkertaisuudessaan yleisen kielenosaamisen kehittäminen. Nykyinen tilanne kun on eittämättä se, että kieltä ei osata tarpeeksi hyvin. Tämä ei ole verratessa maapallon oikeisiin ongelmiin, kuten öljyn loppumiseen ja väestönkasvuun, niinkään ongelmallinen kuin se on häiritsevä asia. Se on asia, joka pistää silmään nähdessä asiatekstissä ja mitä enemmän huonoa kirjoitusta näkee, sitä enemmän välinpitämätön mentaliteetti leviää ja sitä tehokkaammin kieltä raiskataan. Lienee myös paikallaan korostaa, että omien kokemusteni mukaan tämä ei ole vain nykynuorten ongelma, vaan sitä näkee kaikissa ikäluokissa ja melkeinpä kaikissa ammateissakin. Vaikuttaisi siltä, että mitä alemman koulutuksen (=/yleissivistyksen) henkilö on saanut, sitä helpommin hänen kirjoituksessaan esiintyy virheitä.

Joskus Demin keskustelupalstojen kaltaisia foorumeita selatessani olen nähnyt esimerkkejä siitä, että kielen osaaminen todellakin on retuperällä: ihmiset, jotka luulevat osaavansa kieltä, eivät sitä sittenkään osaa. Toinen newsflash, joka ei aina valkene ihmisille: OIKEAkielisyys on eri asia kuin HYVÄ kieli, eli maallikon termein on olemassa muunkinlaisia kielivirheitä kuin yhdyssanavirheet. Lauserakenteiden ja pilkkusääntöjen hallitseminen on monelle se kompastuskivi, joten mikäli tosiaan nuo asiat ovat hallussa ja teksti näyttää muutenkin järjestelmälliseltä, voidaan puhua jo taidosta. Hyvää tekstiä ei ole nimittäin helppo kirjoittaa. Hyvän tekstin tekevät muun muassa virkkeiden johdonmukainen järjestys, niiden sopiva pituus sekä selkeästi paketoidut asiakokonaisuudet. Luonnollisesti runsaalla sanavarastolla on myös merkityksensä asiaan. Edellä mainituilla asioilla onkin käytännössä suurempi merkitys kuin yksittäisellä yhdyssanavirheellä ja viime kädessä yllättävän harva osaakin ilmaista itseään asiallisesti ja tyylikkäästi.

Mennäänpä silti hieman pintaa syvemmälle ja paneudutaan tärkeään kysymykseen: MIKSI nykyinen kielenosaaminen on retuperällä? Hyvää kieltähän näkee kaikkialla. Koulun oppikirjat tarjoavat mallikelpoista kieltä, sanomalehdissä ja ohjelmien käännösteksteissä niissäkin pääsääntöisesti saa näyttöä oikeellisesta suomesta. Oikeanlaisia malleja siis saadaan paljon ja kaikkialta. Kuitenkaan kieltä ei osata kuin sujuvasti. Voin vain olettaa, että ihminen ei opi hyvää kirjakieltä intuitiivisesti - kyseessä lienee siis kielen muotoihin liittyvän tarkkaavaisuuden puute. Samoin syytä voi hakea puhekielisen suomen erilaisuudesta kirjakieleen nähden. Ongelma on siis mieleen palautuksessa - ihmiset keskittyvät ensin siihen, mitä sanotaan, vasta sitten siihen, miten se sanotaan. Tällöin oppimista ei tapahdu itse kielen suhteen. Voinen lisäksi vetää johtopäätöksen, että suurta osaa niistä ihmisistä, jotka kokevat kielellisten taitojensa olevan puutteelliset, ei erityisemmin edes kiinnosta kehittää niitä. Olettaisin tämän johtuvan prosessin liiallisesta vaativuudesta - kun ei ole aikaisemminkaan kiinnittänyt huomiota kielelliseen ulkoasuun, käy hyvin psyykkisestä työstä alkaa yhtäkkiä huolelliseksi sen suhteen, miten itseään ilmaisee. Monet sanovatkin, ettei aina jaksa kiinnittää huomiota siihen, miten kirjoittaa.

Yleisesti ottaen on helpompaa keksiä viisi syytä olla tekemättä jotain kuin yksi syy tehdä se. Tämä pätee myös kielenkäyttöön. Tarkastellaan esimerkkinä foorumia, jossa kommunikaatio tapahtuu vapaamuotoisella keskustelulla vapaalla tyylillä - IRC. Usein kuulee väitteen "kamoon hei, tää on IRC / ei tää oo mikään äikänkoe, onks sillä mitään välii? :D" Lyhyesti sanoen: on sillä. Sanan säilää nimittäin ei ole tehty ruostumattomasta teräksestä ja sitä onkin siksi hiottava välillä. Kielikorva vaikkuuntuu ja ellei sitä pidä puhtaana, se ei kuule kunnolla. Kun vastaavanlaisia syitä olla välittämättä kieliasusta on helppo keksiä lähes mihin tahansa tilanteeseen, ei lopultakaan enää jää montaa tilannetta, jossa kokee kieliasulla olevan väliä. Sitä paitsi, eikö äidinkielessä järjestetä esseitä juuri siksi, että tosielämän tilanteissa pystyisi käyttämään kieltä mahdollisimman tehokkaasti? "Et opiskele koulua, vaan elämää varten." Juuri tällaisesta tosielämän tilanteestahan on kyse silloin, kun kirjoitat esimerkiksi IRC:ssä. Näin voitaisiin jopa väittää, että IRC:ssä sitä väliä on jopa enemmän kuin äidinkielenkokeessa. Kirjoituksesta ei ehkä anneta arvosanaa, mutta hyvää, selkokielistä tekstiä on aina mukavampi lukea kuin sanajonoja.

Miten sitten pitäisi kirjoittaa? Hyväksi pääsäännöksi kelpaa se, että lähes aina kirjoitus tapahtuu muita, ei itseään varten. Totta kai jokainen itse tietää sen, mitä kirjoituksellaan on tarkoittanut - muiden on sen sijaan selvitettävä se lukemansa tekstin perusteella. Useimmitenhan tämä käytännössä toimii moitteettomasti ja viesti kyllä välittyy perille, mutta huoliteltu kielenkäyttö on sekä kohteliasta muita kohtaan että kehittävää itsensä kannalta. Kuten annoin ymmärtää, kielikorva on syytä pitää puhtaana. Miksi hankaloittaa keskustelua ilmaisemalla itseään huonosti? Jotta taas väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, haluan korostaa, että en oleta kenenkään käyttävän kirjakieltä IRC:ssä, mesessä tai missään muussa vastaavassa tilanteessa. Huolellisuutta sen sijaan toivon. Ilahdun nähdessäni ihmisen, joka menee niinkin pitkälle, että käyttää tekstissään isoja alkukirjaimia ja pisteitä, eikä pelkkää enteriä. Tällaisesta ihmisestä saan itse ystävällisemmän kuvan kuin shiftittömästä ja välimerkittömästä irkkaajasta. Täyttä kirjakieltä en käytä itsekään, mutta pyrin ilmaisemaan itseni huolitellusti. Tulkitsen siis itsekin oikeellisuutta IRC:n kaltaisissa tilanteissa vapaamuotoisemmin, koska luonnollisesti en halua ajatella, etten voi sanoa jotakin tiettyä asiaa siten kuin haluan siksi, että kielioppisäännöt estävät. Järkeä siis saa käyttää, kunhan varmistaa, että oikeasti tietää, miten kieltä kirjoitetaan.

Omistan tämän kaikille väärinymmärretyille pilkkuseksuaaleille.
Onko joku muukin joskus törmännyt väitteeseen "mielipiteistä ei voi kiistellä"? Ehkä tämä on vielä tullut vastaan juuri, kun kiistakumppani huomaa tietoisesti tai vaikka vain alitajuisesti, että ehkä hänen mielipiteessään olisi ollut jotain kehittämisen varaa. Ihminen arvostaa ylpeytensä ja yksilöllisyytensä arvon puolustamisen nimissä mielipiteitä ja monet muistuttavatkin, että ei ole olemassa vääriä mielipiteitä. Fraasista "ei ole olemassa vääriä mielipiteitä" voidaan kyllä tehdä useitakin muunnelmia ja perustella ne. Sitä on mahdollista vaikkapa jatkaa sanomalla: "mutta huonoja kyllä on." Voidaan jopa suoraan sanoa siten kuin itse silloin tällöin sanon: "Se, joka väitti sinulle noin, ei tiennyt mistä puhui." Tuolla en suoraan viittaa siihen, että oikeasti olisi olemassa vääriä mielipiteitä - niin vain ei voi sanoa, sillä se tuhoaisi koko mielipiteiden idean yksilöllisinä ajatuksina - vaan siihen, että erittäin huonoja mielipiteitä todella on olemassa.

Mielipiteet ovat ihana asia. Ne tarjoavat mitä ihanteellisimman mahdollisuuden kelle tahansa uskoa aivan mitä tahansa. Jokaisellahan on oikeus mielipiteeseen, jokainen mielipide on oikea ja on vain hienoa, kun on mielipiteitä. Ehkä juuri näistä syistä mielipiteiden kyseenalaistaminen katsotaan helposti tuomittavaksi. Sellainen toiminta käsitetään helposti hyökkäyksenä lähes pyhän aseman saaneita mielipiteitä vastaan. Pyhiin Mielipiteisiin liittyy siis kaikenlaista. Aloitetaan ensinnäkin korostamalla, että mielipiteet ovat todella yksilöllisiä käsityksiä. _Käsityksiä_, eivät tosiasioita. Tämä voidaan osoittaa seuraavalla tavalla: Jos todetaan, että kaikki mielipiteet ovat oikeita, se tarkoittaa myös, ettei ole olemassa vääriä mielipiteitä. Tällä tavoinhan usein todetaankin. Kuitenkin, jos päätän itse muodostaa mielipiteen, jonka mukaan on todella olemassa vääriä mielipiteitä, olen muodostanut mielipiteen, joka on oletuksellisesti oikea, mutta samalla kiistää sen, ettei ole olemassa vääriä mielipiteitä. Jos siis mielipiteet eivät olisi yksilöllisiä, olisi syntynyt paradoksi. Toiseksi: mielipiteitäkin voi jaotella. Olen itse jaotellut mielipiteet neljään ryhmään, joista jokainen ryhmä käyttäytyy hieman eri tavoin.

Voidaan ensinnäkin puhua mieltymyksistä. Joskus sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä ja TÄMÄ väite on tarkempi kuin yllämainittu versio siitä. Ykkösryhmäni käsitteleekin juuri makuasioita tyyliin "olut on hyvää". Tällaisessa tilanteessa ei voida päästä puusta pitkään, mielipiteet tuskin muuttuvat väittelemällä. Sen sijaan toisen mielipidettä voidaan muuttaa. Tähän väliin sopii korostaa, että tämä ei ole väärin eikä edes tuomittavaa. Esimerkkitapauksessani sen henkilön, joka ei oluesta pidä, mielipide voi helposti nojautua siihen, että hän on maistanut oluita yksipuolisesti eikä ole siten voinut huomata, että oluen maku vaihtelee maa-, raaka-aine- ja valmistustapakohtaisesti.

Toinen ryhmä käsittää toimintatavat. Tämä ryhmä kattaa näkemykset siitä, millainen tapa toimia on hyvä. Siihen kuuluvat niin pienet asiat elämästä, kuten kuuluuko ruoka syödä keittiön pöydän ääressä vai onko sillä edes väliä, kuin myös merkityksellisemmät, kuten miten kasvihuoneilmiötä voitaisiin estää. Tämä ryhmä ei enää kuulu makuasioihin, sillä toimintatavoista kyllä voidaan kiistellä. Kuulostaisi hassulta, jos jonkun sanoessa "yöllä kuuluu nukkua" toinen vastaisi: "se on mielipide, eikä niistä ei voi kiistellä".

Kolmas ryhmä muodostuu näkemyksistä. Tämä ryhmä koostuu eettisistä kysymyksistä, kuten eutanasian oikeutettuudesta, sekä muista kantaaottavista ajatuksista, kuten näkemyksestä homoavioliitoista. Tämän ryhmän näkemykset eivät ole juurikaan makuasioita, koska toisin kuin mainitut, nämä ovat yleensä perusteltavissa, ja siksi niistä jopa on suositeltavaa keskustella. Ryhmän erona toiseen ryhmään on se, että toinen ryhmä käsittää käytännön maailman ilmiöt ja sitä siten ajetaan järkisyin, kun taas kolmas ryhmä on yleisperiaatteellinen ja siten ennen muuta teoreettinen, vaikka käsitteleekin todellista maailmaa.

Myös uskomukset ovat mielipiteitä ja ovatkin se neljäs ryhmä. Uskomukset voivat olla joko yksilökohtaisia tai yleisiä. Yksilökohtaisia uskomuksia löytyy kaikkialta ja jokaiselta. Niitä tapaa syntyä ennakkokäsityksinä tiedon puutteessa. Kukapa ei olisi ikinä huomannut toteavansa "olen aina luullut, että..." Tällaiset yksilökohtaiset uskomukset eivät sinänsä ole edes väiteltävissä, vaan ne joko ovat tosia tai epätosia. Tällöin mahdollinen väittely voikin syntyä ainoastaan silloin, kun keskustelijoilla on erilaiset käsitykset kiistanalaisen asian oikeellisuudesta. Yleisiä uskomuksia taas ovat sellaiset, joiden oikeellisuutta ei voida todistaa mitenkään, esimerkiksi uskonnot. Nämä ovat siinä mielessä samanlaisia kuin makuasiat, joskin myös yleisistä uskomuksista voi keskustella ja näkemyseroja vertailla.

Mielipiteet ovat sellainen ilmiö, joiden olemassaolo helposti unohdetaan. Tämä korostuu erityisesti mieltymyksistä puhuttaessa. Siksi mielipiteiden olemassaolosta on aina silloin tällöin muistutettava, mikäli jokin siihen liittyvä on sattunut unohtumaan. Jos esimerkiksi jälleen väitän oluen olevan hyvää tai vaikkapa popmusiikin olevan paskaa, saattaa joku tarttua tähän väitökseen vastaamalla, että se on vain minun mielipiteeni kuin en tätä itse olisi tiennyt. Tällainen väite on sangen turha, jopa väärin, eikä missään nimessä johda mihinkään. Se ei ota huomioon sitä varteenotettavan mahdollisuutta, että siteeraan jonkun toisen mielipidettä tai että on koskaan ollut olemassa joku toinen ihminen, joka on samaa mieltä kanssani. Näissä tapauksissahan kyseessä ei ole "vain" minun mielipiteeni, vaan itse asiassa _myös_ minun mielipiteeni. Jos taas olenkin ainoa nyt tai koskaan aikaisemmin elänyt ihminen, joka on tiettyä mieltä kyseisestä asiasta, on väittämän lausunut vain todennut ilmiselvän tosiasian. Yhtä hyvin hän olisi tähän väliin voinut todeta minun olevan 19-vuotias. Keskustelu olisi edennyt suunnilleen saman verran. Väite "vain sinun mielipiteesi" on yllättävän usein käytetty ottaen huomioon sen, miten turha väite on. Oletan, että sillä pyritään huomioimaan se seikka, että en voi puhua kuin omasta puolestani väitettä esittäessäni. Jälleen kuitenkin törmäämme siihen kiistattomaan tosiasiaan, että kyseessä on itsestäänselvyys. Vaikka joku osoittaisikin, että on olemassa universaali tosiseikka, jonka mukaan olut on hyvää, kyseessä on silti minun mielipiteeni (unohtaen nyt sen kaikkein turhimman vain-sanan). Miksi siis olettaa, että yrittäisin puhua kenenkään toisen suulla? Tai edes voisin?

Niin tai näin, juuri mielipiteiden tavallisuus aiheuttaa sen, että niitä harvemmin vaivaudutaan pohtimaan. Ehkä joku harva nyt tämänkin tekstin on vaivautunut läpi lukemaan ja saanut hieman ymmärrystä asiaan mielipiteideni kautta.

Ja muistakaahan, että kaikki tässä kirjoituksessa esitetty on oikein.
Vuosittaiset Euroviisut alkavat taas kerran puhuttaa pohjolan kansaa nyt, kun ensimmäistä voittoamme koskaan on tarpeeksi ylistetty ja voittajia palkittu aukioilla, tonteilla, iltapäivälehtien lööppiotsikoilla, kebabannoksilla ja kolamerkeillä. Iltalehti kartoitti median ja kansan suosikkeja ja sen mukaan HIM, Tarja Turunen ja Apocalyptica olisi median suosikki sekä katsojien mielestä näiden lisäksi PMMP, Hanna Pakarinen, puhumattakaan nyt Anna Erikssonista ja Antti Tuiskusta. (Lähde: http://www.iltalehti.fi/popstars/200610265288256_ps.shtml) Oletetaan nyt, että Suomi haluaisi voittaa tälläkin kertaa Euroviisuissa. Se vaikuttaa näillä näkymin aika kaukaahaetulta toiveelta. Joku voisi jopa väittää jotain siihen suuntaan kuin että suomalaisten päähän olisi noussut kusi.

Tarkastellaanpa vähän edellisiä viisuja. Lordi voitti ne, mutta MIKSI se voitti? Yksi tunnettu lentävä lausehan on "Hevillä ei hävitä", mitä ajatusta täällä galleriassakin parisensataa tyyppiä ylläpitää yhteisöissään. Niin, lyhyet sloganit ovat suosittuja tätä nykyä, joskin niistä yleensä jää sellainen olennainen asia kuin realismi vähemmälle. Väitän, että Suomi ei todellakaan voittanut siksi, että lähetti sinne jonkin raskaamman musiikin edustajan koettamaan onneaan. Jos esimerkiksi toinen euroviisuehdokas Kilpi - yhtään kyseistä bändiä väheksymättä - olisi lähetetty sinne, olisihan siellä metallia kuultu, mutta tuskinpa oltaisiin voitettu. Nythän on niin, että tuo edellinen voitto herkisi nimenomaan Lordin erilaisuuden ja groteskiuden vuoksi, eikä siksi, että meiltä ei tullut poppia. Esimerkkiyhtyeenä käyttämäni Kilpi ei olisi ollut tarpeeksi omaperäinen voittoon, eikä toisaalta suomeksi laulettu musiikki olisi mielestäni ollut hyvä valttikortti. Sen sijaan lavalle astelevia suoraan Halloweenistä ulos revittyjä äijiä soittamassa eräänlaistä ykseyttä ja hard rockin evankeliumia julistavaa kappaletta (vertaa sanoituksia virsien sisältöön!) edustaa voimakasta ääripäätä eroavuutensa vuoksi, ja niinpä mahdollisuuksiakin arveltiin olevan lähinnä kahdenlaisia - voitto tai rökäletappio.

Nyt sitten on aika miettiä, millaista artistia ensi vuonna pukataan perään. Tarkastellaanpa hieman ensin noita Iltalehden artikkelin mainitsemia ehdokkaita. Ensinnäkin HIM? Ei ei ei ei ei ja vielä kerran ei. HIM menestyisi korkeintaan kohtalaisesti - äijissä ei ole mitään säväyttävää ja maailmalla jo laajalti tunnettu bändi tuskin yllättäisi tai kiehtoisi ketään läsnäolollaan, toisin kuin Lordi. Kyseisessä artikkelissa ylistetään Hänen Infernaalista Majesteettiaan esimerkiksi lausumalla "Ville Valossa on karismaa vaikka muille jakaa. HIMin kappaleet ovat tähänkin asti olleet erittäin hyviä". Juuri tällaista muistan eräidenkin vanhemman kansan ihmisten uhonneen mm. Tomi Metsäkeosta viime vuonna vihaisten, Lordia saatananpalvontamusiikiksi väittävien yleisönosastokirjoitusten yhteydessä. Samanlaista messuamista on lisäksi kuultu ties kuinka monesta muusta edellisinä vuosina. Juu kyl nyt voitetaan, kun pääsee niin kaunisääninen ja vaikuttava mies meitä edustamaan. Ei taidettu voittaa. Artikkelissa mainittu Apocalyptica saattaisi olla sellojensa vuoksi vähän paremmalla maaperällä ja sillä voisi jopa EHKÄ olla mahdollisuudet voittaa, mutta harkitsisin siitäkin huolimatta toiseen kertaan. Joudun myöntämään, etten Tarja Turusen soolotuotannon tyylisuunnasta tiedä, mutta on joka tapauksessa selvää, että iskelmällä tai klassisella laululla ei aivan varmasti voiteta, samoin kuin ei myöskään metalli- tai rock-musiikilla sinänsä. On tuolla artikkelissa sentään yksi hyvä ehdotus: Eläkeläiset.

Niin, no, mitä sinne sitten kannattaisi lähettää? Itse olen sitä mieltä, että omaperäisyys toimisi valttikorttina - kisoihin on saatava jotain uutta, jos voittaa mielii. Perushevillä ei voiteta, mutta onhan noita musiikkityylejä olemassa ja niilläkin erilaisia toteutuksia. Esimerkiksi hip hop kuulostaisi ideana hyvältä, mutta käytännössä ei välttämättä uppoaisi tuomaristoon - tuolla musiikkityylillä kun on paha taipumus herättää paheksuntaa tai vähintään olla miellyttämättä varttuneempaa väestöä. Omaperäisyys toimii, kuten sanoin, valttikorttina, mutta ei sillä sinänsä vielä mitään saavuteta. Voidaanhan sinne lähettää vaikka minut, jos halutaan yllättää. Ehkä toinen saamistani pisteistä tulisikin juuri omaperäisyydestä. Sen sijaan, millaisilla bändeillä sitten voitaisiin pärjätä? Mainittu Apocalyptica saattaisi olla vaihtoehto. Poets of the Fall antaisi nähdäkseni paikan jonnekin keskivaiheilta kärkikymmenikköön. Kukaties jopa voittoon. Don Johnson Big Bandia sopisi harkita - oikeanlaisella kappaleella voitaisiin pärjätä pitkälle.

Tai hei. Heitetään Moonsorrow sinne paukuttamaan joku kakskytäminuuttinen kappale.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.10.2006 16:58

Moi kaikki!
Tänään tahtoisin kiittää kaikkia niitä, jotka ovat lähettäneet minulle ketjukirjeitä kaikkina näinä vuosina, sillä teidän ansiostanne:

1. Lopetin Pepsi-colan juomisen, kun sain tietää, että se on tarkoitettu viemäristöjen puhdistamiseen vessoissa.

2. En mene enää elokuviin, koska pelkään istuvani AIDS-viruksen saastuttaman neulan päälle.

3. Haisen, koska en enää käytä deodoranttia, joka ohentaa otsonikerrosta.

4. En vastaa enää puhelimeen, koska minua voitaisiin pyytää soittamaan johonkin pitkään ja typerään numeroon, minkä jälkeen saan hyvän yhteyden Ugandaan, Singaporeen ja Tokioon.

5. En juo enää juomia tölkeistä, sillä pelkään saavani siitä taudin.

6. Olen tuhlannut kaikki rahani Amy Brucelle, pienelle tyttörassulle joka on ollut sairaana sairaalassa noin 7000 kertaa (kumma kyllä, tämä pieni tyttö on edelleen 8 vuotias, vuodesta 1995 lähtien...)

7. Ilmainen Nokian kännykkäni ei koskaan saapunut, eivätkä ne liput jotka voitin Disneylandiin.

8. Olen laittanut nimeni 3000 muun joukkoon ja pelastanut oravan ja Bonzai-kissoja - purkitettuja kissanpentuja.

9. Olen tiennyt 170 kertaa, että MSN Hotmail aikoo poistaa osoitteeni. Vaikka minulla ei ole koskaan ollut hotmailissa tiliä.

10. Minun pitäisi olla suudeltu ihailemani henkilön toimesta 640 kertaa.

11. Olen saanut 3000 vuotta pahaa onnea ja surua, ja olen kuollut 67 kertaa kaikkien niiden ketjukirjeiden, joita en lähettänyt eteenpäin, takia.

Kaikille tuhannet kiitokset!

Ja kaikista tärkeintä, HUOMIO!: Jos et lähetä tätä sähköpostia seuraavassa 10 sekunnissa vähintään 8500000 henkilölle, iso ja ruma dinosaurus tulee syömään sinut ja perheesi huomenillalla puoli kuudelta.

Kopioin ;|Torstai 12.10.2006 02:10

Hyvät naiset ja herrat. Ensimmäistä, ja myös viimeistä kertaa!

JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki: Eläkeläiset - Yksinäinen joulu

Herääminen: Celesty - Shelter

Rakastuminen: Juha "Watt" Vainio - Pohjolan pidot <- :
D

Taistelu: Anssi Kela - Rakkaus on murhaa <- Luovutin siis heti :|

Riitaantuminen: Lullacry - Pitch Black Emotions <- No täähän käy.

Sovinto: Frankie Goes to Hollywood - Watching the Wildlife

Salainen rakkaus: Kamelot - Descent of the Archangel

Elämä on okei: Luca Turilli - Where Heroes Lie

Pettymys: Kamelot - Nothing Ever Dies

Ajaminen: The Offspring - Original Prankster

Muistot: Luca Turilli's Dreamquest - Dolphin's Heart

Iloinen tanssi: Teräsbetoni - Älä mene metsään

Unohtaminen: Apulanta - Usko

Pitkä yö yksin: Hausmylly - Samaan uneen

Viimeinen taistelu: Vision Divine - Through the Eyes of God

Kuolemakohtaus: Mercenary - Darkspeed

Lopputekstit: Siam Shade - Jumping Junkie

Ai jaa.

Aika turha :/Maanantai 09.10.2006 18:49

[x] Tehosekoitin
[x] Nightwish
[ ] Danzig
[ ] Dimmu Borgir
[ ] Negative
[ ] Sadetanssi
[x] Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
[/] Mötley Crue
[ ] Hanna Pakarinen
[xxxxxxxxxxxxxx ANTTIIIIIH ^___________^] Antti Tuisku
[/] Skandaali
[/] Cheek
[ ] Jennifer Lopez
[ ] Annie
[ ] Private Line
[x] Guns N Roses
[x] Apulanta
[x] CMX
[x] The 69 eyes
[ ] Naked
[ ] Elastinen
[/] Pikku G
[ ] Raimssi
[ ] Matti Nykänen
[ ] Britney Spears
[/] Gunther
[x] Popeda
[x] Tyrävyö
[ ] Kwan
[/] Alice Cooper
[ ] Hassisen kone
[ ] Bitch Alert
[ ] Deadbabes
[ ] Zero nine
[x] HIM
[/] Velcra
[/] Ultra Bra
[/] Maj Karma
[/] Finntroll
[ ] Pain Confessor
[ ] Martti Servo
[x] Twilightning

Elokuvat, jotka olet nähnyt:

[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[ ] Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[ ] Bridget Jones- Elämä jatkuu
[x] Kauna
[x] Salaisuus pinnan alla
[ ] Mean Girls
[x] Troija
[x] Kill Bill vol. 1
[x] Kill Bill vol. 2
[x] Kuolleiden aamunkoitto
[x] Hämähäkkimies
[x] Superman
[ ] Superman Returns
[x] Pirates of the Caribbean
[x] Pirates of the Caribbean 2
[ ] New York minute
[ ] Pieni suklaapuoti
[x] Salainen agentti 007 ja tohtori No
[x] Salainen agentti 007 Istanbulissa
[x] Kultasormi
[x] Pallosalama
[x] Elät vain kahdesti
[ ] Timantit ovat ikuisia
[ ] Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
[ ] Elä ja anna toisten kuolla
[x] 007 ja kultainen ase
[x] 007 & rakastettuni
[ ] Kuuraketti
[ ] Erittäin salainen
[x] Octopussy & mustekala
[ ] 007 ja kuoleman katse
[x] 007 vaaran vyöhykkeellä
[x] 007 ja lupa tappaa
[x] 007 ja kultainen silmä
[x] Huominen ei koskaan kuole
[x] Kun maailma ei riitä
[x] Kuolema saa odottaa
[ ] Johnny English
[x] Mr. Bean - äärimmäinen katastrofielokuva
[x] Poliisiopisto
[x] Poliisiopisto 2
[x] Poliisiopisto 3
[x] Poliisiopisto 4
[x] Poliisiopisto 5
[x] Poliisiopisto 6
[x] Poliisiopisto 7
[x] Yksin kotona
[x] Yksin kotona 2
[x] Yksin kotona 3
[ ] Yksin kotona 4
[ ]Yksin kotona 5

Tämän gallupin odotan olevan:
[x] pitkä
[ ] lyhyt
[ ] hyvä
[ ] ihan ok
[x] siedettävä
[ ] huono
[ ] tylsä

Minulla on:
[ ] sisko
[x] veli
[x] mitaleja
[x] älyä
[ ] purkka suussa
[ ] yksinäistä
[ ] kurkku kipeä
[ ] lapsi mahassa
[ ] huono päivä
[ ] hyvä päivä
[ ] ihana päivä
[ ] Nalle Puh -matto(ja)
[ ] kaksi ovea huoneessasi
[ ] roskis täynnä
[ ] äitiä ikävä
[ ] ruokaa edessäsi
[ ] radio päällä
[ ] lamppu palanut huoneestasi

Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[x]pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[x] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[ ] ulos
[ ] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Odotan:
[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[ ] kaveria
[ ] tämän gallupin loppumista
[ ] menkkojasi
[ ] pääseväsi ulos
[ ] kännykkäsi soivan
[x] rakkautta
[x] ruokaa
[ ] kasvupyrähdystäsi
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[ ] kaverisi viestiä

Minulla on ikävä:
[ ] entisiä kavereita
[ ] tyttö- tai poikaystävääni
[ ] syksyä
[ ] joulua
[ ] koiraasi
[ ] kaikkea
[ ] kouluun
[x] viime vuotta
[ ] hukkaamaasi esinettä
[ ] parasta ystävääsi
[ ] olla vaan

Aikuisena:
[ ] olen työtön
[ ] perustan oman firman
[ ] joudun vankilaan
[x] saan lapsia
[x] menen naimisiin
[ ] olen onneton
[x] olen onnellinen
[ ] itken päivittäin
[/] ajan autoa (ehkä ajan, enemmän kuitenkin haluan moottoripyöräillä <3)
[x] käyn baareissa
[x] elän sivistyneesti
[ ] kudon villasukkia
[x] hyppään laskuvarjolla

Vielä minä matkustan:
[x] ulkomaille
[x] Rovaniemelle
[x] Helsinkiin
[x] bestiksellesi
[x] laivalla
[x] lentokoneella
[x] taksilla
[x] junalla
[x] minne vain haluan

Olen:
[ ] blondi
[x] brunette
[ ] hoikka
[/] lihava
[ ] ihan OIKEASTI lihava
[ ] yksinäinen
[ ] alle 18
[x] yli 18
[ ] suosittu
[x] pidetty
[ ] kiusattu

Tiedän, mitä tarkoittaa:
[x] retorinen kysymys
[x] abortti
[x] feministi
[x] sovinisti
[x] eutanasia
[x] lol
[x] cya
[x] assosiaatio
[x] priorisointi
[x] navigointi

Tiedän, mistä sanoista tulee lyhenne:
[x] lol
[x] cya
[x] rofl
[x] afk
[x] brb
[x] IRC
[ ] GSM
[ ] GPRS
[x] TV
[x] MSN
[x] WWW
[ ] HTTP
[ ] GPS

Olen nyt:
[ ] alasti
[x] mustissa
[ ] kännissä
[x] kotona
[ ] matematiikkakilpailussa
[ ] näyttämöllä

Uskon:
[x] Jumalaan
[ ] jumaliin
[ ] keijuihin
[ ] joulupukkiin
[ ] luonnonhenkiin
[x] itseeni
[ ] en mihinkään
[ ] kaikkeen minkä näen
[x] Saatanaan (jos on olemassa Jumala, lienee vanha sarvipääkin olemassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että palvoisin Saatanaa.)
[ ] sielunvaellukseen

Pelkotiloja, minulla on:
[ ] agliofobia (kipukammo)
[ ] akluofobia (pimeän kammo)
[ ] akrofobia (korkeiden paikkojen kammo)
[ ] arakhnofobia (hämähäkkikammo)
[ ] atykifobia (epäonnistumisen kammo)
[ ] dystykifobia (onnettomuuksien kammo)
[ ] entomofobia (hyönteiskammo)
[ ] gamofobia (naimisissa olemisen pelko)
[ ] glossofobia (yleisön edessä puhumisen kammo)
[ ] gymnofobia (alastomuuskammo)
[ ] hemofobia (verikammo)
[ ] hodofobia (maantiellä matkustamisen kammo)
[ ] iktyofobia (kalakammo)
[ ] klovniofobia (klovnikammo)
[ ] klaustrofobia (ahtaiden paikkojen kammo)
[ ] ksenofobia (muukalaiskammo)
[KALOJA] limnofobia (järvikammo)
[ ] lygofobia (pimeyden pelko)
[ ] nesrofobia (kuoleman pelko)
[ ] ofidiofobia (käärmekammo)
[ ] oftalmofobia (tuijotetuksi tulemisen pelko)
[ ] pantofobia (tautikammo)
[ ] sfeksofobia (ampiaiskammo)
[ ] tafefobia (elävältä haudatuksi tulemisen kammo)
[ ] talassofobia (merikammo)
[ ] tanatofobia (kuoleman tai kuolemisen pelko)
[ ] tapinofobia (tarttuvan taudin saamisen pelko)
[ ] virginitifobia (raiskatuksi tulemisen pelko)

Muuten pelkään:
[ ] olla yksin
[ ] käärmeitä
[ ] sairauksia
[ ] juoppoja
[ ] koulua
[ ] omaa tulevaisuutta
[/] maailman tulevaisuutta
[ ] ihmisiä
[ ] likaa
[ ] melua
[ ] tietokoneeni hajoavan
[ ] pyöräni varastettavan
[ ] olla hississä
[ ] varastaa
[x KALOJA] uida
[ ] hiiriä
[ ] pölypunkkeja
[ ] mennä ulos
[ ] itseäni
[ ] rusakoita
[x] jotain, mitä ei ole tässä mainittu

Minä olen:
[ ] alle 15
[x] yli 18
[ ] rakastunut
[ ] alipainoinen
[ ] pissis
[ ] gootti
[ ] liian lyhyt
[ ] liian pitkä
[ ] liian ruma
[ ] kadehdittu
[ ] lapsirakas

Mielestäni olen:
[/] lihava
[/] kaunis
[ ] ruma
[ ] viisas
[x] älykäs
[x] utelias
[ ] salaperäinen
[x] avoin
[ ] hiljainen
[x] äänekäs
[x] puhelias
[x] raivostuttava
[ ] täydellinen

Vanhempani pitävät minua:
[x] keskivertoa kiltimpänä
[ ] keskivertoa villimpänä
[ ] orjanaan
[ ] suosittuna koulussa
[ ] opettajien lellikkinä
[ ] elämänsä suurimpana virheenä

Minulle läheinen urheilulaji: (olen harrastanut, harrastan, pidän tai seuraan)
[/] jalkapallo
[ ] jääkiekko
[ ] pesäpallo
[ ] koripallo
[ ] käsipallo
[ ] lentopallo
[ ] tennis
[ ] golf
[ ] uinti
[ ] soutu
[ ] lyhyen matkan juoksu
[ ] keskipitkän tai pitkän matkan juoksu
[ ] aitajuoksu
[ ] maraton
[ ] korkeushyppy
[ ] pituushyppy
[ ] kolmiloikka
[ ] seiväshyppy
[ ] kuulantyöntö
[ ] keihäänheitto
[ ] moukarinheitto
[x] kamppailulajit
[ ] painonnosto
[ ] penkkiurheilu
[x] tanssipelit
[ ] jokin muu, mikä?

Pidän:
[x] pojista
[x] tytöistä
[ ] pojista seksuaalisessa mielessä
[x] tytöistä seksuaalisessa mielessä
[x] homoista
[ ] sitruunoista
[x] siilistä
[x] juustosta
[ ] piimästä
[ ] siisteydestä
[ ] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[ ] tungoksesta
[ ] lumesta
[ ] lokeista
[ ] hatuista
[/] itsestäni
[/] eläimistä
[ ] mudasta
[x] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[ ] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[x] rokkaripojista
[ ] orvokeista
[ ] vaaleanpunaisista seinistä
[x] silkkilakanoista
[ ] O.C:stä
[ ] 24:stä
[ ] C.S.I:stä
[ ] Huippumalli haussa -ohjelmasta
[ ] Salkkareista
[ ] Diilistä
[ ] Selviytyjistä
[ ] Everwoodista
[ ] Mean Girlsistä
[x] Titanicista
[x] Kaunasta
[ ] Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ] Notting Hillistä
[x] kissoista
[x] koirista
[x] hevosista
[x] liskoista
[x] papukaijoista
[ ] kaloista
[x] marsuista
[x] hamstereista
[ ] hiiristä
[ ] rotista
[ ] käärmeistä
[x] lähes kaikista eläimistä
[ ] lapsista
[/] keväästä
[ ] talvesta
[/] syksystä
[x] kesästä
[ ] hiihtämisestä
[ ] lentopallosta
[ ] luistelusta
[x] jalkapallosta
[x] laulamisesta
[x (VAIN tanssimatolla)] tanssimisesta
[x] lukemisesta
[ ] pianonsoitosta
[x] kirjoittamisesta
[ ] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:
[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[ ] koulu on perseestä
[ ] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Michael Jackson on syytön
[ ] Bush on hyvä jätkä
[ ] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[ ] Jumalaa ei ole
[x] mandariinit on hyviä

Maailman kolme suurinta epäkohtaa:
[x] Aids
[ ] naisten sortaminen
[ ] uskonsodat
[ ] saldo on kiinni
[x] nälänhätä
[x] vanhusten yksinäisyys

Koulusta tultuani (tai jos olen kotona, niin lähiaikoina)
[x] menen nettiin
[x] syön
[x] teen läksyt
[x] en tule kotiin
[ ] leikin lemmikin/pikkusisaren kanssa
[x] kuuntelen musiikkia
[ ] nukun
[x] jotain aivan muuta

Keräilen tai olen keräillyt:
[x] korkkeja
[ ] postimerkkejä
[ ] valokuvia
[ ] kukkia
[x] Pokémon-kortteja
[x] Magic the Gathering -kortteja
[ ] gogoja
[ ] Digimon-kortteja
[ ] Pokémon-palloja
[ ] jotain muita kortteja
[ ] My little pony -sarjan tuotteita
[x] kirjoja
[x] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden eurokolikoita
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] pelejä
[ ] laskimia
[ ] käpyjä
[ ] kiviä
[ ] paperia
[ ] kirjekuoria
[ ] jotain ötököitä, mitä?
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[ ] McDonald'sin leluja
[x] Kinder-suklaamunien leluja
[ ] prinsessa-krääsää
[ ] prinssi-krääsää
[ ] aseita

Omistan:
[ ] Siemensin kännykän
[x] Nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] Samsungin kännykän
[ ] SonyEricssonin kännykän
[ ] Motorolan kännykän
[ ] Panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun kännykän
[x] elämän
[ ] meikkejä
[x] oman huoneen
[x] television
[x] tietokoneen
[ ] peilin
[x] lompakon
[x] pankkikortin
[ ] mopon
[x] pyörän
[ ] skootterin
[keväällä ^___^] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] potkulaudan
[ ] frisbeen
[ ] hulahula-vanteen
[ ] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[ ] Bratz-nukkeja
[ ] Barbie-nukkeja
[ ] digimoneja
[ ] beyblade-kamaa
[ ] tanssimaton esim. stepmaniaan
[x] diabolon
[ ] jotain tavaraa, jota en tiedä mitä se on
[ ] skeittilaudan
[ ] pop/rock-koulukalenterin
[ ] Demin kalenterin
[ ] Witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[ ] pornolehtiä
[ ] Demi-lehtiä
[ ] Suosikki-lehtiä
[ ] Mix:in lehtiä
[ ] Witch-lehtiä
[ ] Sinä&minä-lehtiä
[ ] Girls-lehtiä
[ ] Regina-lehtiä
[ ] Vogue-lehtiä
[ ] Apu-lehtiä
[ ] Seiska-lehtiä
[ ] Katso!-lehtiä
[ ] Anime-lehtiä
[ ] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun
[ ] lemmikin

Tunnen yhden tai useamman ihmisen nimeltä:
[x] Anna
[x] Anni
[x] Antti
[ ] Annu
[x] Arttu
[ ] Atte
[ ] Birgi
[ ] Eila
[ ] Enya
[ ] Erkki
[ ] Essi
[x] Eveliina
[ ] Evita
[x] Hanna
[x] Henna
[x] Heidi
[x] Heikki
[ ] Helena
[ ] Heli
[x] Ida
[x] Jaakko
[x] Jaana
[x] Janne
[x] Jani
[ ] Janika
[x] Jenna
[x] Jenni
[ ] Janette
[ ] Janita
[x] Janna
[x] Jere
[x] Jesse
[x] Johanna
[ ] Joni
[x] Joonas
[x] Juuso
[ ] Juho
[ ] Kaisla
[x] Kaisa
[x] Kari
[x] Kati
[x] Laura
[ ] Leila
[ ] Linnea
[ ] Lotta
[ ] Markku
[x] Marko
[x] Maria
[ ] Meri
[ ] Mia
[x] Miia
[x] Mika
[x] Mira
[ ] Niki
[ ] Ninni
[x] Niina
[x] Nina
[x] Noora
[ ] Niti
[ ] Nuutti
[ ] Petri
[ ] Pete
[ ] Pia
[ ] Piia
[x] Riika
[x] Riikka
[x] Riina
[ ] Riku
[x] Salla
[ ] Saara
[ ] Sofia
[ ] Sara
[ ] Sanna
[ ] Sari
[ ] Sini
[ ] Susanna
[ ] Taina
[x] Taru
[ ] Terhi
[x] Tiina
[ ] Timo
[ ] Timppa
[x] Tomi
[x] Toni
[ ] Tuomo
[ ] Tuukka
[x] Tuula
[x] Tuulia
[ ] Uki
[ ] Vesa
[x] Viivi
[x] Ville

Aika turha :/

[Ei aihetta]Maanantai 04.09.2006 23:21

MITEN.. :

Miten pussataan? : Sylikkäin ollen, toisen pää toista vasten ja sitten. Ja ehdottomasti silmät kiinni :o
Miten syödään domino? : Ensin irrotetaan puolikkaat toisistaan, sit syödään se puolisko, jossa ei ole täytettä tai jossa sitä on vähemmän. Tämän jälkeen kaavitaan hampailla se täyte toisen puolikkaan päältä pois ja sitten syödään se, mitä jäi jäljelle.
Miten avataan pullo? : Kaljapulloa tarkoittanet? Otetaan pullonavaaja ja avataan pullo nopeasti siten, että korkki lentää mahdollisimman pitkälle. Vaihtoehtoisesti se avataan vyönsoljella.
Miten pysäytetään bussi? : Kädellä viittominen on aika hyvä alku.
Miten syödään kiinalaista ruokaa? : Sillä, jolla se on helpointa. Haarukalla ja veitsellä.

KUKA.. :

Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti?: Sitä en ihan tähän kerro.
Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysiseti? : Ei ne uskaltais.
Kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi?: Kyl tähän nimiä saisi, jos kirjoittaisi.
Kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut?: natu ;o
Kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava? : Ylempi.

MIKSI... :

Miksi olit viimeksi surullinen? : Sydänsuruja. :|
Miksi olet olemassa? : Johonkinhan ne virheet piti paketoida.
Miksi teet tätä testiä? : Oon idiootti.
Miksi taivas on sininen? : Eihän oo.
Miksi et ole ulkona? : Kipeä.

MILLOIN... :

Milloin viimeksi nauroit? : Tänään?
Milloin olit viimeksi autossa? : Taisi olla kun olin Juuson kyydissä.
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? : Tänään kotona.
Milloin olet viimeksi opiskellut? : Tänään.
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? : Raiteiden yön jälkeen tulin jostain syystä ihan paniikissa kotiin :D

ONKO... :

Onko sinulla mp3? : Onhan mulla.
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen jäsen/ystävä)? : Kylni.
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? : Poikkeuksellisesti ei, muutenkin tarpeeksi vaikeaa tuohon ruotsinaineeseen keskittyminen (kuten huomaatte)
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muista ihmisiä? : Mistä aloitan?
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? : Njoo.

OLISIKO... :

Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? : Luulen, että olis aika perseestä.
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? Helpompaa ehdottomasti, mutta parempaa? Voi kun voisin vastata.
Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta? : Riippuu mistä roikkuu ja tolleen.
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? : Ihan parasta :D
Olisiko maailma parempi ilman sotia? : Jollain niitä ihmisiä pitää vähentää.

OLETKO... :

Oletko kokenut sydänsuruja? : Ehänmää. Mää oon vaan tämmönen lihava yhdeksäntoistavuotias nörttipoika Lahdesta, mitäs mä moisista tietäisin.
Oletko suudellut ketään koskaan? : Ehänmää. Mää oon vaan tämmönen lihava yhdeksäntoistavuotias nörttipoika Lahdesta, mitens mä moisia olisin ikinä päässyt tekemään.
Oletko ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? : Kai.
Oletko valehdellut rakkaallesi? : Olen.
Oletko valehdellut vanhemmillesi? : Kyl, tosin eipä niille nykyään pahemmin tarvitse.


Oli muuten huono kysely :/
1. osaatko syödä jogurttia vasemmalla kädellä?
- Öö, kuka ny ei osais? :D Mikä taito tää ny on.

2. uskotko, että dinosauruksia oli olemassa?
- Nää, ne kaikki fossiilit on vaan kaivettu jostain sian leukaluusta jne. Juu, uskon.

3. kenen kanssa lähtisit kuuhun?
- Mielelläni kyl jonkun, joka tietää asian jos toisenkin avaruusaluksista :/

4. viikon matka Afrikan alkuasukaskylään hoitamaan köyhien lapsia ilman mukavuuksia vai viikon matka jäiselle pohjoisnavalle tutustumaan jääkarhujen elämään patikoimalla.
- AFRICA'S CLOSED DUE TO AIDS

5. monella vedolla lakkaat yhden sormen kyntesi?
- Emmä lakkaa kynsiäni.

6. veikkaa monelta menet tänään nukkumaan.
- Joskus kahden aikaan yöllä varmaan.

7. missä peikot asuvat?
- Päässäs :/

8. nukutko kyljelläsi, selälleen vai vatsalleen?
- Jonkinlaisessa vatsa- ja kylkiasennon välimuodossa.

9. mitä sanomalehteä luet eniten?
- Luen niitä ainoastaan hyvin sattumanvaraisesti, joten ei ole mitään kirkasta ykköstä.

10. oletko joskus luullut että maa on pannukakku?
- Enpä ole tainnut.

11. kulkeeko elämäsi oikeita raiteita?
- Vain toiselta puolelta.

12. söisitkö mielummin sokerivedessä keitettyä sian kieltä vai sokerissa kieriteltyjä kastematoja?
- Kieli taitas olla näistä se mun juttu..

13. oletko koskaan katsonut elokuvaa silmät kiinni?
- Näkisinkö minä sitä silloin? :/ No mut joo, jostain syystä dissasin ala-asteella ihan hirveesti Beethoven-elokuvia :P Siis se koira, tiättehän.

14. nauratko itsellesi?
- Räkäisen katkerasti.

15. jos joku kysyy "MIKSÄ TEIT NOIN?" niin rupeatko sinä usein selittämään "NOKU EMMÄ TAI SIIS..."
- Sehän haluaa kuulla syyn, vai? Mikä minä olen sitä siltä eväämään. :P

16. osaavatko mielestäsi banaanit aivastaa?
- Luulen, että eivät.

17. oletko nähnyt jonkun perheenjäsenesi yöllä jääkaapilla?
- Kuinka järkyttävää se olisikaan. Olen.

18. oletko varastanut alkoholijuomia perheesi kaapeista?
- Olen joskus pari kaljaa ottanut iskältä :o

19. tekeekö mielesi nyt vaahtokarkkeja vai pirtelöä?
- Pirtelöä ennemmin. En erityisemmin tue vaahtokarkkeja. :|

20. mitä kuulet?
- Thunderstonen kappaleen Until We Touch the Burning Sun, näppäimien ääniä ja koneeni hurinaa.

21. kumpi on pelottavampi eläin, hirvi vai poro?
- Porot käy kiima-aikana päälle. O_o

22. mitä vaatekaappisi alimmalla hyllyllä on?
- Leluja, joilla nuo pötköt saavat leikkiä, kun tänne tuodaan.

23. onko huoneessa, jossa olet, nyt TV auki?
- Ei.

24. oletko nauranut tämän gallupin aikana?
- En.

25. mitkä kolme asiaa teet iltaisin juuri ennenkuin menet nukkumaan?
- Yleensä ny ainakin pistän tietokoneesta monitorin kiinni, luen sillä hetkellä kesken olevaa kirjaa ja mahdollisesti syvennyn rukoukseen.

26. mitä opiskelit viimeksi?
- Ruotsia. :F

28. pyytäisitkö Jeesukselta nimikirjoituksen, jos olisi mahdollisuus?
- Saisin jotain muuta kuin mitä pyytäisin.

29. missä aineessa olet saanut huonoimman koearvosanan?
- Musiikissa. Toisaalta olen saanut siinä myös parhaimman.

30. milloin viimeksi pesit hiuksesi?
- Tänään.

31. miten lippistä pidetään päässä?
- Lippa edessä päin. Tosin en käytä lippalakkia, turhia moiset.

32. siivoaisitko oksennuksia vai keräisitkö koiranjätöksiä?
- Oksennukset olisivat kiehtovampia.

33. onko altasi koskaan vedetty tuolia?
- Muistaakseni joskus.

34. onko sinusta lyöty vetoa?
- En muuten osaa sanoa :o

35. mitä tarvitset jos haluat virkata?
- Oppitunteja.

36. kenet haluaisit viereesi?
- Onhan sellainen.

37. kirjoitetaanko uskonnon vihkoon kaunokirjoituksella, tekstauksella vai tikuilla?
- Käytän aina kaunoa. "Kaunoa".

38. onko herutus sinun lajisi?
- Leikkimielisesti kyllä, vakavasti ei.

39.kirjoita lause, joka tulee pissisten puheesta ensiksi mieleesi
- Tappakaa itsenne.

40. oletko puraissut hammaslääkäriä?
- Puris varmaan takasin :/

41. entä oletko kerännyt kukkia julkisista kukkapenkeistä?
- Emmä.

42. pitääkö puutarhatuoleissa olla pehmuste?
- Kyl se elämää helpottaa.

43. laitatko hameen päällesi koulunpäättäjäisiin?
- Siinä vois olla ideaa...

44. masentaako se, että enää ei myydä minttukaakaojauhetta?
- Eipä oikeastaan, minttuviinatujaus ajaa saman asian.

45. oletko enemmän pullaposki vai ovatko poskesi pelkkää luuta? (kuvainnollisesti)
- Pullaposki O_o

46. oletko toivonut joskus jonkun kuolemaa?
- Tälläkin hetkellä.

47. kiljutko, huudatko vai itketkö jos sormesi jäävät oven väliin?
- Sadattelen vihaisesti.

48. onko sinulla sisaruksia?
- On mulla isoveli. Ollut jo 19 vuotta O_o

49. ^ jos on: Oletko koskaan yrittänyt myrkyttää heitä? ^ Jos ei ole: Oletko pettynyt vanhempiisi, koska sinulla ei ole sisaruksia?
- Enpä ole.

50. vituttaako kun aloitit tämän gallupin?
- Vittu.

51. paistaako ulkona aurinko?
- Jep.

52. vai paistaako isäsi takaraivossa kalju?
- Näin laadukkaalla suvulla mitään kaljuuntumisen geenejä esiinny <3

53. vai paistaako isäsi pihvejä kesäisin ja polttaa ne?
- Ei.

54. oletko viherpeukalo vai kokkikoura? (päättele itse niiden tarkoitus)
- Ennemmin kokkikoura, jos ny pakko on valita.

55. kumpi kuulostaa kivemmalta: PIMPELIPOM vai DOJOING
- Se jäläkimmäinen.

56. paljonko kello on?
- 15:24

57. oletko aina oikeassa?
- Mm-m.

58. mihin sinua kutittaa?
- AIka moneen paikkaan, olen melko herkkä kutitukselle. :/ Isovelinperkele vielä tiesi sen pentuna :|

59. ovatko Seppälän meikit kehuttavia?
- Ihan perseestä.

60.Mitä aijot nyt tehdä?
- Läksyt kummittelee mielessä.

Turhaa. :DMaanantai 28.08.2006 00:55

Jos tunnet tän nimisistä ihmisistä yli 40 olet todella suosittu, ja hyvä kaveri.
Haasta viisi kaveriasi tekemään tämän.

[1] Anna
[2] Antti
[3] Anu
[4] Arttu
[ ] Atte
[ ] Birgi
[ ] Eila
[ ] Enya
[ ] Erkki
[5] Essi
[ ] Evita
[6] Hanna
[7] Hanne
[8] Heidi
[9] Heikki
[10] Helena
[ ] Heli
[11] Iida
[ ] Jaakko
[ ] Jaana
[12] Janne
[13] Jani
[14] Jenna
[15] Jenni
[ ] Janette
[ ] Janita
[16 ] Janna
[17] Jere
[ ] Jesse
[18] Johanna
[19] Joonas
[20] Juuso
[ ] Juho
[ ] Kaisla
[21] Kaisa
[22] Kari
[23] Kati
[24] Laura
[ ] Leila
[ ] Lotta
[ ] Markku
[25] Marko
[ ] Meri
[ ] Mia
[26] Miia
[27] Mika
[28] Mira
[ ] Niki
[ ] Ninni
[29] Niina
[ ] Niti
[ ] Nina
[ ]Nuutti
[ ] Petri
[ ] Pete
[ ] Pia
[30] Piia
[31] Riikka
[32] Riina
[33] Riku
[ ] Saara
[ ] Sofia
[ ] Sara
[ ] Sanna
[ ] Sari
[ ] Sini
[ ] Taina
[34] Taru
[ ] Terhi
[35] Tiina
[36] Timo
[ ] Timppa
[37] Tomi
[38] Toni
[ ] Tuomo
[39] Tuukka
[ ] Uki
[ ] Vesa
[40] Viivi
[41] Ville
[ ] Joni
[42] Matti
[43] Mikko
[44] Teemu
[45] Eveliina

Hahaa!

Kopioin :oKeskiviikko 23.08.2006 20:57

Taidan olla rappionuoria, kun täytän tämmöstä :D


1. Minkälainen olet kännissä?
Puhelias, innostunut/innostava... sit nauran usein. :o Tosin vittuuntuneessa olotilassa oon entistä vittuuntuneempi kännissä.

2. Milloin aloitit kännäämisen?
2003 kesällä.

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellyttänytkään?
En.

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
Absinttia, kalioo, kalliita drinkkejä.

5. Mitä yleensä juot?
Absinttia, kaljaa, siideriä (ei sitä saatanan kuivaa), drinkkejä.

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
Campari, Bloody Mary, anisviina. Pysykää helvetin kaukana näistä kaikista.

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
Lahden Valentinassa tuli muutaman kerran käytyä 17-vuotiaana.

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
Lahtelaiset, Teeks ja rastilalaiset. :o

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
Yleensä yritän välttää tällaisia... jos olen paskassa seurassa, yleensä jurotan. Siksi vältänkin paskaa seuraa :P

10. Osaatko mielestäsi juoda?
Paremmin kuin monet, heikommin kuin eräät.

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
Arctic Triben pikkujoulut viime vuonna oli jonkinlaista settiä... Sammuin ämpäri päähäni suihkun lattialle omassa oksennuksessani maaten. Seksikästä, eikö vain? Sitä ennen varmaan vielä kovemmat överit oli Hidoin vuosijuhlassa 2004 KRÖHÖM.

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
Luuletko?

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
Kotiympäristössä vietetyt bileet... en ole kovin monissa hyvissä sellasissa ollut. :F Olisikohan Lahden Otakuliitto Bakanoiden pikkujoulut mallia 2005.

14. Mikä on lempijuomasi?
Marianne, Sex on the Beach.

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
Laulaminen toki käy, mut ikinä en ole niin humalassa, että tanssiminen muuttuis kivaksi.

16. Tappeletko kännissä?
En, en tykkää.

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
Vielä ikinä ollut :/

18. Miten valmistaudut iltaan?
Peseytyminen, vaatteet, alkoholia.

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
On ihmisiä, jotka eivät halua nähdä minua humalassa :D En hallitse juomistani, sitäkin on sanottu.

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
Vappu. Ensi vuoden sellainen. Sehän tarkoittaisi, että olisi taas kesä edessä <3

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
Istun paikallani suorittaen suhteellisen vähäisiä liikkeitä.

22. Mikä on lempibiisisi humalassa?
Mitähän noita... Teräsbetonihan iskee, samoin Manowar ja Klamydia.

23. Mikä on typerin keksintösi mitä olet kännissä keksinyt?
Valitsin väärän naisen.

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
En juo yleensä muuta väkevää raakana kuin absinttia ja senvahvuinen juoma pistää ehkä vähän yskittämään :/

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
Marianne, Sex on the Beach, Long Island Ice Tea tuplaviinalla, Valkovenäläinen ja sit se hyvin peruslaatuinen Jekkupatteri.