IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.12.2007 12:16

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1.Julia on kaupungin ihailluin näyttelijä, mutta hän alkaa nelikymppiseksi ehdittyään potea jonkinlaista tyhjyyttä.
2.Julia on ollut suosittu etenkin 1980- ja 1990-luvulla ja sen on saanut useita muunnoksia, kuten Juulia, Juuli, Juuliska ja Liia.
3.Julia on si-. joittunut erinomaisesti ponicupissa
4.(Nuorta rakkautta kuvaava Romeo ja )Julia on kotkalaisen Jari Järvelän (s. 1966) kuudes romaani. Pitkän proosan rinnalla kirjailija on julkaissut yhden näytelmäkirjan ja kolme novellikokoelmaa
5."Julia" on kyllä Julia, 13-v. Kielletystä rakkaudesta ja kuolemasta näidenkin henkilöiden tarinassa on kyse.
6.(Romeo ja )Julia on kertomus kaikkivoipaisuudesta ja pakenemisesta.
7.Julia on toiminut vuodesta 1986 taideryhmän ohjaajana
8.Julia on hoitanut opistolla opetustehtäviä ja avustanut toimistossa.
9.Julia on valmistunut Stadian sosiaali- ja terveysalalta vuonna 2000
10.Julia on puolet pienempi kooltaan kuin Valtsu niin aina hän on päällepäsmärinä sillä Valtsu on pelkkää vahaa Julian edessä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.