IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 02.08.2010 21:31

Isä ja äiti erosivat ja minä jäin äidin luokse asumaan. Äiti sairastui ja hän on juuri palaannut sairaalasta. Sinä päivänä satoi ja paljon. Minun piti lääkitä äitini kolmen tunnin välein. Olin unohtanut lääkityksen noin viideksi tunniksi. Sitten en löytänyt äitiäni mistään. Alkoi ukkostaa ja sataa rakeita. Ulos en voinut mennä sillä rakeet olivat niin isoja että olisivat surmanneet minut. Pysyin sisällä ja huomasin vanhanaikaisen kameran pöydällä. Katsoin kameran linssin läpi. Siellä ei näkynyt mitään muuta kuin hehkuva pentagrammi. Pelko valtasi minut ja juoksin ulos. Rakeet löivät minut tajuttomaksi ja seuraavana päivänä heräsin jostain. Se oli kuin teurastamo. Verta kaikkialla. Ovesta tulee eräs tuttu naama. Se oli äitini, mutta iho oli kalpea ja vihertävä. Hiukset sekaisin ja kaikennäköisiä torakoita kiipeili hänessä. Vaattet olivat revityt ja yksiväriset. Hänellä oli appelsiinin kokoisia paiseita joka puolella ja iho oli ryppyinen. Yritin lähteä pois, mutta huomasin olevani kahleissa. Äitilläni oli teurastus tavaroita. Hän vain leikkasi paloja minusta kuin sitkeästä lihasta ja minä yritin kiljua muttei ääneni kuulunut. Äitini söi palasiani. Lopuksi hän katkaisi pääni ja heräsin hautausmaalta, kuin olisin nähnyt unta. Makasin hautaarkussa ja nousin pois. Olo tuntui kevyeltä. Ihan kuin voisin lentää. Huomasin että kehoni jäi arkkuun. Tajusin että olin sieluna vain. Myöhemmin kuolemansyytäni tutkittiin ja syynä oli aivohalvaus. Se johtui painajaisesta.
Sain tietää, että äitini ei ollut sairas, vaan hänellä oli kirous! Miten sain tietää tämän? Hän ei ikinä itkenyt kuolemani jälkeen ja sieluna voin mennä kaikkien uniin. Äitini unessa häntä hallitsi joku outo voima. Jokin puhui hänelle. Tajusin koko kuolemani syyn. Äitini voi murhata mielen kautta. Siihen tehtävään hänet on kirottu. Ja minut on kirottu jäämän maan päälle. Täältä en voi lähteä mihinkään. Leijailisin vain ilmassa enkä voisi puhua kellekkään, sillä se aiheuttaisi katastrofin. Kehoni rapistui haudassaan ja sieluna minä vain leijailen. Paluu kehoon on mahdotonta. Vaikka yritän tappaa itseni se ei auta sillä olen haamu. En olisi saanut kertoa tätä tarinaa, ja äitini varmasti kuulee sinun tietävän. Jollet kopioi tätä, äitini varmasti tappaa sinutkin, ensin raatelemalla ja silpomalla. Lopuksi syömällä. Tämä tapahtuu sinulle ensi yönä noin kello 02.36 jos et laita tätä blogiiisi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.08.2010 15:42

Jos tähän tulee yli 100 kommenttia niin lupaan olla olemat koneel 1p
LISÄÄ TÄMÄ BLOGIISI JOS USKALLAT

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.07.2010 05:04

Vitu hauskaa kupittal.. med krisse vikku maryam sina edon.o marlen.
Oltii siel yksityissuihkus ja ruiskuteltii kylmää vettä toisii päi.. purtii toisii XDD raavittiin... ainaki mä :P:P: :::::D

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.07.2010 05:01

one day you left me - you did it on your own
didn't have the chance to talk with you alone
one day you left me - you did it on your own
didn't have the chance to talk with you alone

[Ei aihetta]Maanantai 26.07.2010 19:10

mult loppuu vippi huomen ;<

JAHJE OO FIKSU (Y)Sunnuntai 25.07.2010 05:02

joku ''minkä ikäne oot''
jahje '' 17''
joku ''ethä oo..''
jahje '' wlh mä oon.. oon vanhempi ku mun isosisko''

AHAHAHAHAHHAHAHAHAHA XDDDDDDD!!! XPPPPP

lue mont kertaa nii tajuut ;)

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.07.2010 03:08

kaikki jotka vihaa justinii nii vois suksii vittuu kiitos<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.07.2010 03:07

tnää oli joku vitu lentävie muurahaiste pv.. ja vittu mä vihaan just sitä päivää vuodest!! olin iha vitu kuses!! ;<


minä '' mä pelkään iha vitust noit''
maryam '' miks.. ''
minä '' aattele jos mä kerra pelkään murkkui nii mite en voi pelätä LENTÄVII MURKKUI.. mitä sä sit pelkäät? ''
maryam '' hmm.. pedareit ''
minä '' no aattele jos tääl ois täynnä pedareit joil o siiveet ja osaa lentää ja puris sua kielee''
maryam REPS*

[Ei aihetta]Perjantai 16.07.2010 20:07

Vittu galleria o tylsä nykyäää!! -.-

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.07.2010 04:59

'' Istut huoneessasi. Kännykkäsi tärisee. Olet saanut tekstiviestin.
Avaat kännykkäsi. Katsot viestin ja hämmästyt. Viestissäsi lukee : - Olet pasakapää , painu vitttuun homo! !! - Tunnet surua, sitten vihaa. * kuka minulle tämmöistä lähettää* ajattelet.
Alat miettiä. Mietit hetken. Vihastut . Päätät selvittää lähettäjän . Soitat numeropalveluun. Numero on salattu.
Seuraavana päivänä luokkaan astuessasi vilkaiset ympärillesi. Huomaat tyttöjen mulkoilevan sinua ja kuiskivan. Pojat huutelevat kun menet viimeiselle tyhjälle paikalle.
Koko päivän perääsi on huudeltu. Mietit illalla kotonasi että huomenna se ei jatku enää.
Seuraavana päivänä saat kohdata suuremman vihaisemman joukon. Sinut hakataan.
Menet kotiin ja itket. Mietit * miksi he näin tekevät? * Pyyhit kyyneleesi ja mietit taas että he lopettavat huomena.
Viikkojen päästä olet täynnä mustelmia. Ennen kouluun lähtöäsi laitat laastarin käteesi jota edellisenä iltana viilsit.
Kotiin tultuasi otat puukon ja jatkat viiltelyä.
Tunnet kipua , mutta et välitä.
Mietit myöhemmin , *miksi minä jatkan tätä?*
Kuukausien päästä , kätesi ovat täynnä arpia. Et enää hymyile. Päätät ettet enää tahdo jatkaa tätä. Et kestä!
Menet vilkkaan autotien viereen seisomaan. Olet käynyt kaupassa ostamassa kaikkea mistä pidät. Suklaata , pähkinöitä ja muuta. * Viimeisen kerran syön näitä* ajattelet.
Huomaat kaukana tulevan suuren rekan. lähetät kirjoittamasi tekstiviestin kaikille. Kiität heitä niistä harvoista mukavista hetkistä joita olet kokenut. Lisäät elämäsi rakkauden viestiin : * Tämä elämä on kohta ohi , haluan sanoa sinulle vain yhden asia . Olet ihana <3 *
Rekka on lähellä . Kun se menee ohi, hyppäät. Viimeisen hypyn elämässäsi. Elämä vilisee silmissäsi.
Itket viimeisen kerran. Kuolet.
Nukut ikuisesti. Enää ei tarvitse kestää. Tuskasi on loppunut .. ''
Mitä nyt ajattelet ?
Eihän SINULLE tule koskaan käymään näin?
Mieti miltä tuntuisi olla tuo tyttö ?
Jos tunnet vähääkään sääliä häntä kohtaan , lisää tämä omaan päiväkirjaasi