Perjantai kului todistaen itselleen muutaman tosiasian mm. sen että mieleni on huomattavasti vahvempi kuin olen olettanut. Käännetapaus tässä jaksossa taas kerran. Luottamus palautuu enemmän kun huomaa olleensa väärässä. Pelko hulluudesta on osittain pahempi kuin kuolemanpelko. Rajan tuolla puolen oli mieleni, ei yksikään kemiallisesti tuotettu aistimus. Kosmos johon kemialla ei ole asiaa, ei edes luonnon kemialla.
Kuolema. Elämän suurimmat hetket ovat syntymä ja kuolema, sekä itselle että läheisille. Kuolemanpelko ohjaa ihmisiä tekemään mitä tahansa. Miksi elämän luonnollisimmista asioista pitää tehdä tabu? Onko se pelko luotu ajalla jolloin kirkolle haluttiin enemmän merkitystä? Kuoleman pitäisi olla onnellinen hetki, sitä ei pitäisi yrittää pitkittää tai väistellä. Jokaisen on kuitenkin hyväksyttävä tuleva, ja sen on aina kuolema. Pelko liittyy varmasti myös siihen että oletetaan kaiken loppuvan ihmisen kuoltua. Emme saa varmuutta asiasta ennen kuin koemme sen kuoleman. Sitä odotellessa, vaan ei liian fanaattisesti.
Uusimmat blogimerkinnät
- aamun avautuminen ircissä 11.03.
- Rotan ja Härän odysseiasta katkelma... m... 23.01.
- Sunnuntaiaamuna valaistus ja moraalikrapula 17.08.
- kuukausi, nousukausi ja inflaation syömät ... 02.07.
- Vuosi nuoruudestani 02.06.
- [Ei aihetta] 17.05.
- rakkaudesta, ihmisenä olemisen tunteesta ... 17.05.
- Mellerin Puukkobulevardi 10.04.
- Frigidi, Aseksuaali, Impotentti, Eunukki, And... 10.04.
- no tätä oli pakko koittaa... 27.03.