IRC-Galleria

Elämäntarinani.Tiistai 20.11.2007 22:18

Susanna syntyi jälleen maailmaan eräänä sateisena iltana. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli sairas ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä katsottiin kieroon.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan kirjat, niinpä ajankuluksi tuli leikkiliekit.

Susanna kehittyi kolmannellakymmenellä varsin kohteliaaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Petoksista johdatellen hän oli erikoisen fantastinen. Lempiruokaansa iilimatoja hän sai työskennellen tanssijana.

Susanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän juo lauantaisin.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

SatunnainenTiistai 20.11.2007 20:32

Tee seuraavasti: paina satunnainen galleriasta ja vastaa kysymykseen oletuskuvan tekstillä, ota jokaiselle kysymykselle uusi kuva satunnaisesta.

1. HERÄSIN AAMULLA JA TOTESIN: Syömään menossa :)
2. TOISTELIN: Näinhän se on..
3. SANOIN LUOKKATOVEREILLENI: .tomi dataa yksin himassa.
4. SITTEN PITI TEHDÄ: Tse Tse
5. JOKA KERTA KUN OLEN KÄNNISSÄ SANON: Vaimo
6. VAIHDAN EHKÄ OLETUSKUVAN TEKSTIÄ: tämmöstä tänää
7. KILJASIN EILEN KAUPUNGILLA: munis :D
8. ENSIVUODEN MOTTO ON: olen reipas.

[Ei aihetta]Torstai 15.11.2007 18:38


(2 Points) 1. Nimeni:

(6 Points) 2. Sukunimeni:

(4 Points) 3. Kehen olen rakastunut:

(1 Points) 4. Missä tapasin hänet:

(4 Points) 5. Arvaus toisesta nimestäni :

(1 Points) 6. Missä olen töissä/koulussa:

(3 Points) 7. Mitä pelkään:

(2 Points) 8. Poltanko:

(3 Points) 9. Juonko:

(1 Point) 10.Onko minulla sisaruksia:

(2 Points) 11. Montako:

(2 Points) 12. Mainitse yksi lempipuuhani:

(1 Point) 13. Kuinka monta lävistystä minulla on:

(3 Points) 14. Millaista on mielimusiikkini:

(4 Points) 15. Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut:

(3 Points) 16. Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä:

(2 Points) 17. Lempivärini:

(3 Points) 18. Mainitse jotain, mitä vihaan:

(4 Points) 19. Yksi taitoni:

(4 Points) 20. Puhelinnumeroni (ei saa katsoa kännykästä!):

(4 Points) 21. Millaiset kengät minulla on:

(4 Points) 22. Onko minulla lemmikkejä:

(2 Points) 23. Ketä tapailen tällä hetkellä:

(5 Points) 24. Kauanko olen tapaillut häntä:

(5 points) 25. Kuinka pitkä olen?

(5 Points) 26. Mikä on huonoin tapani:

(5 Points) 27. Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?


80-85 Points; Bestis
70-79 Points; Hyvä ystävä
40-69 Points; Ystävä
20-39 Points; Hengaa mun kaa lisää!
00-19 Points; Paska kaveri (tai puolituttu)
Alkoholisti
[/] Lantraan viinaa mehuun jne.
[x] En lantraa, raakana menee!
[x] Juon kavereitten kans joka viikonloppu..
[ ] ..tai vähintään joka toinen
[/] Juon usemmin kuin joka viikonloppu
[x] Kännissä on hauskaa!
[ ] Koulussa sain/saan aina kutosia kutosen perään..
[ ] Lopetin koulun kesken koska kouluun ei saanut ottaa alkoholia mukaan
[x] Jos juon, niin juon kunnolla kans sitten!
[/] Juon viikollaki
5,5/10


Fruittari
[x] En ikinä laita hiuksiani, joten ne ovat aina sekaisin, eli aina hyvännäköiset!
[ ] Oon värjänny yli 30 kertaa hiukset
[ ] Käytän hikinauhoja, puuhelmiä, tai rukousnauhoja 24/7
[x] Vyö ei oo sen takia että housut pysyis ylhäällä, vaa sen takii ku se on nii hieno!
[ ] Farkuista on pakko olla puntit ylöspäin
[ ] Kenkien on pakko olla LACOSTEA !
[ ] En kuuntele muita kuin listahittejä.
[ ] Viikonloppuna ainoastaan ryypätään
[ ] ..ei, vaan isketään muijia/jätkiä!
[ ] Paitojen on pakko olla värikkäitä
2/10

Kapinallinen
[ ] Vanhemmat määräilee mua liikaa!
[ ] Systeemi ei toimi!
[ ] Asuisin mielummin jossai etelän banaanivaltios ku Suomes!
[ ] Roskat on pakko heittää maaha, ketä ne siin muka haittaa?
[ ] Heitän roskat jopa sillon maahan, vaikka roskis olisi vieressä
[/] Kävelen punaisia päin..
[ ] vaikka tulisi autoja
[ ] Valtavirta saa mun karvatki pystyy!
[ ] Merkkivaatteita mul ei oo, vastustan valtavirran painostamista
[ ] Koulu on pelkkä kidutuslaitos lapsille!
0,5/10

Pissis
[ ] Sidukka on parast alkoholijuomaa
[ ] Pinkki on pakollist vaatteis
[ ] Matti Nykäsen suurin saavutus on Matti-elokuva
[ ] No daa!
[/] Muisti menee joka ryyppyiltana
[ ] Poppi on parast!
[ ] Juorulehet on just best!
[ ] KUKAAN EI RAKASTA MUA!
[ ] Kimalle on ihQ!
[x] Juon ja poltan
1,5/10

Pelimies
[ ] Perjantai illat vietän VIP-bileis
[x] NUPIT KAAKKOON!
[/] Ammun raketit kädestä...
[ ] ..senkin takia koska se on vaarallista!
[ ] Kourin aina hitaissa
[ ] Armeija on pakolline!
[ ] Aurinkolasit on vaan sen takia että ne näyttävät hyvältä
[ ] Mieluiten juon tuopin kuin jonkun drinkin
[x] Ryyppäämistä ei lopeteta koskaan!
[ ] En syö ikinä kasviksia
2,5/10

Vihreä
[ ] Reilunkaupan tuotteet rocks!
[ ] Kirpputorit pakollisia
[ ] Käyn aina mielenosoituksissa
[x] Turkistarhaus pitäisi lopettaa
[ ] En syö lihaa
[ ] Olen kasvissyöjä
[ ] Armeija pitäisi poistaa
[/] Maapallon suurin uhka on ilmastonmuutos
[/] Marijuana pitäisi laillistaa
[ ] Joukkoliikenne kunniaan!
2/10

Hyvä ihminen
[ ]Autan ihmisiä kadun yli
[x] Mielipiteeni eivät riipu siitä missä seurassa olen
[ ] Jos tarjoilija antaa liian paljon takaisin, huomautan asiasta heti hänelle
[x] Pidän salaisuudet visusti itselläni
[/] Jos suutun, kätken sen
[ ] Toivon aina että ystäväni voittaisi Ässä-arvalla vaikken itse voittaisi
[x] Jotkut elokuvat saavat minut hyvälle tuulelle
[ ] En kiroile
[ ] En auo päätä ikinä kenellekkään
[ ] Pidän kaikki lupaukset toisille
3½/10

Amis
[ ] Omistan auton
[ ] Siinä on joko karvanopat, wunderbaum, tai tummennetut takalasit
[ ] Olen ajanut korttelirallia
[ ] Käärin ite sätkät
[ ] Olen valmistanut laittomia alkoholijuomia
[ ] Amispop never stop
[ ] Tiedän yli viisi samaa tarkoittavaa sanaa sanalle "polttoaine"
[ ] Käytän rikkinäisiä farkkuja
[ ] Luen auton myynti-ilmoituksia
[ ] Olen ryypännyt autossa
0/10

Kyylä
[ ] Huomauttelen ihmisille jos he kävelevät päin punaisia
[ ] Olen pitänyt päiväkirjaa jonkun toisen elämästä
[ ] Olen tehnyt paljon kirjallisia valituksia elämäni aikana
[ ] Olen kirjoittanut jollekkin huomautuksen (esim. laittanut lapun postilaatikkoon)
[ ] Olen seurannut naapurieni elämää ikkunasta yli 15 min. putkeen
[x] Olen käskenyt jonkun olemaan esim. kirjastossa hiljaa
[ ] Olen viimeisen kahden viikon sisällä pistänyt korvani jonkun ovea vasten, jotta kuulisin mitä siellä puhutaan
[x] Katson tosi-tv ohjelmia (mm. bb, selviytyjät jne.)
[ ] Juoruan muiden asioista säännöllisesti
[ ] Olen lukenut luvatta jonkun päiväkirjaa
2/10

Psykopaatti
[x] Petyn yleensä elokuvien loppuratkaisuihin
[ ] ..se johtuu siitä että olin "roistojen" puolella
[x] Joskus minusta tuntuu siltä että minua seurataan
[ ] Muut ihmiset eivät ymmärrä minua
[x] Olen suunnitellut huolellisesti että voisin tappaa jonkun, vaikka minulla ei ole ollut aikomusta tehdä sitä
[ ] Poliisit tahtovat vain pahaa
[ ] Muut ihmiset pelkäävät minua
[ ] Kiroilen joka toisen sanan perään
[ ] Ydinsotaa olisi hauska seurata tv:stä
[x] Hymyilen juuri nyt ilman syytä
4/10


Alkkis kalkkis :)

Oli kiltisti taas sanottu :(Tiistai 13.11.2007 00:08

sitruuna- sanoo (22:01):
No ei, ku meijen naapuri :) Sit puhuin siitä ku Solja oli eilen kaupas.
Mutsi väittää et mul on paksut hiukset.
PASAN LATIT!

JENSKISS sanoo (22:02):
Sun hiukset on ohuet ku mun perskarvat
:DD

sitruuna- sanoo (22:02):
NO VITTU!
Kiitti taas

JENSKISS sanoo (22:02):
Ole hyvä <3

sitruuna- sanoo (22:02):
Vitun homo

JENSKISS sanoo (22:03):
Sori, en oo. =(

JENSKISS sanoo (22:03):
Vaikka vitun kyllä omistanki, ni homoks en rupea. =)

Oijoi, olen huonoa seuraa :(Sunnuntai 11.11.2007 17:45

Olenko huonoa seuraa?

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan...

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
TOTAL: 7

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan(vitsinä)
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 5

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 4

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 5

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 5

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 6

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 5

TOTAL: 50
*Kuinka tehdä vaikutus naiseen:

Kehu häntä
Halaa häntä
Suutele häntä
Pidä häntä hyvänä
Rakasta häntä
Silitä häntä
Kiusoittele häntä
Tee hänen olonsa mukavaksi
Suojele häntä
Pidä hänestä kiinni
Tuhlaa häneen rahaa
Vie hänet ulos syömään
Kuuntele häntä
Välitä hänestä
Seiso hänen rinnallaan
Tue häntä
Mene hänen vuokseen vaikka maailman ääriin




*Kuinka tehdä vaikutus mieheen:

Ole alasti
Tuo olutta

[Ei aihetta]Tiistai 06.11.2007 22:29

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.


1. Mikä mun nimi on?
Pentti.

2.Ikäni?
Ei sormet riitä laskemiseen.


3.Mikä minulle on tärkeintä?
Mies.


4.Olenko kaunis?
Sä näytät siltä et sä kävelisit käsilläs....


5. Kuka on rakkain ihmiseni?
Se, josta jo kauan olet salaa haaveillut


6.Olenko rehellinen?
Olet! Olisit onnellinen että unelmasi ovat toteutuneet


7. Olenko homo?
Toisten mielestä olet, toisten mielestä et. Minun mielestäni olet.


8.Olenko hyvä kaveri?
Älä unta näe

9. Missä asun?
Hartwall Areenalla.


10. Osaanko puhua?
Tottakai osaat!


11. Olenko viisas?
Olet, mutta vain jos riisuudut alasti, otat kuvan itsestäsi ja laitat sen osoitteeseen: toimitus@helsinginsanomat.fi


12. Olenko läski?
Täysin normaalivartaloinen, ei siis mitään hätää tämän asian suhteen. Usko minua.


13. Kuinka kauan elän?
Varmaan koko sun loppuelämäs!

14. Olenko ruma?
Olet, mutta siitä voi päästä yli.


15. Montako hammasta on suussani?
Ihan liian vähän!


16. Olenko kalju?
No toki, kuten varmaan salaa toivoitkin.


Joo, siis kaikki meni ihan nappiin :) Kyl se on fiksu!

Hahhahhah kiitti vaan.Sunnuntai 04.11.2007 23:08

Sussu:
Vittu noit stanan bussikuskei ku ne ei suostu ottaa meit kyytiin :(

Tiitu:
No älä. Jotenki nää meijen reissut päättyy aina niin että kävellään kotiin, haluttiin tai ei. On se kumma juttu..

Sussu:
Niin taitaa päättyy joo. Aika ilkeetä.

Tiitu:
Tuol ne meijen cityn valot näkyy. Olis hei pitäny tilaa taksi.

Sussu:
NO NIINPÄ! Vittu mikset aikasempaa tajunnu? Paitsi että mul ei oo rahaa ku joku 2€ enää. Sil ei paljoo taksil matkustella näillä hinnoilla...

Tiitu:
Ja mullaka ei oo ku 3€. Ei me kyl joo vitosella varmaan pitkälle oltas päästy... Mut hei, sähän olisit voinu maksaa sen ns. "luonnossa" ku se sult niin hyvin nykyää onnistuu! :D

Sussu:
Aha.. Joo kiitti vaan! Nyt niinku haukutaa jo huoraks. On se kiva ku sä aina dissaat mua. :(

Sussu:
Ja sit sä olisit päässy ilmasel kyydil. No way! :)

Tiitu:
No niinpä, sähän olisitki joutunu rehkimään sun kyydin eteen...

Oon tosi kiltti :)Sunnuntai 04.11.2007 19:10

Kuinkas kilttejä sitä loppujen lopuksi ollaankaan? Vastaa kysymyksiin K (kyllä) tai E (ei). Jokaisesta K:sta saat yhden pisteen, laske pisteesi lopuksi yhteen ja haastat "kiltit" ystäväsi tekemään saman.

Pyri olemaan rehellinen.

KYSYMYKSET

Oletko koskaan:

1. Polttanut tupakkaa? K
2. Ollut niin kännissä, ettet muista mitään? K
3. Tehnyt kännissä jotain sellaista, mitä kadut paljon? K!
4. Harrastanut seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa? E
5. Varastanut myymälästä? K
6. Valehdellut? K
7. Pettänyt ystäviäsi? Emmä tiiä. Toivottavast e
8. Ollut vankilassa? E
9. Nussinut jotakin, mikä ei ole ihmislajin edustaja? E
10. Nussinut jotakin, mikä ei elä? E
11. Pettänyt jotakuta? K :(
12. Käyttänyt jotakuta hyväksi? Mis mieles? En mä oo raiskannu ketää mut muuten joo
13. Maksanut jollekulle seksistä? E
14. Pelannut räsypokkaa? K
15. Lintsannut koulusta? K
16. Lintsannut koulusta ollaksesi pilvessä/perseet? K
17. Stripannut? E
18. Valittanut jollekulle? K
19. Suudellut jotakuta? K
20. Suudellut saman sukupuolen edustajaa? E
21. Kävellyt käsikädessä? E
22. Halannut jotakuta? K
23. Saanut kielaria? K
24. Lyönyt jotakuta? K
25. Sensuroitu :) K
26. Varastanut rahaa? E
27. Varastanut rahaa perheenjäseneltä? K
28. Varastanut huumeita perheenjäseniltäsi? E
29. Kuullut jonkun sanovan sinua huoraksi? K
30. Katsonut pornoa? K
31. Nauhoittanut itse pornoa? E
32. Yrittänyt tappaa itsesi? E
33. Yrittänyt tappaa jonkun muun? E
34. Ollut syytettynä rikoksesta? E
35. Kertonut jollekulle vihaavasi häntä? K
36. Kertonut jollekulle rakastavasi häntä tarkoittamatta sitä? K
37. Impannut? K
38. Vetänyt lääkkeitä sekaisin? K
39. Käyttänyt alkoholia sekä joitakin lääkkeitä sekaisin? K
40. Juonut kiljua? E

K= 24/40______E= 16/40