IRC-Galleria

SteveHarris

SteveHarris

Death to being sober !!!

Uusimmat blogimerkinnät

Iran julisti rapmusiikin laittomaksiTorstai 29.11.2007 16:08

Iran on luokitellut rapmusiikin laittomaksi. Päämääränä on kitkeä tämä "siveetön" musiikki muslimimaasta.

- Rapissa ei ole musiikinlajina sinänsä mitään vikaa. Rivojen sanoitustensa vuoksi rap on kuitenkin luokiteltu laittomaksi, ilmoitti musiikin arvioinnista vastaava viranomainen Mohammad Dashgoli.

Kulttuurin ja islamilaisen ohjauksen ministeriössä työskentelevä Dashgoli kertoi, että raplaulajat ja -studiot jäljitetään poliisin avulla. Hänen mukaansa suuri määrä rapsolisteja on jo tunnistettu.

Iranin viranomaiset ovat toistuvasti moittineet länsimaiden kulttuuri-invaasiota ja turmeltunutta länsimaista musiikkia. Ne ovat Iranin johdon mukaan uhka islamilaisille arvoille.

STT, AFP

Teheran



EI PERKELEEN RÄTTIPÄÄT, EMMÄ ITEKKÄÄ RÄPIST PIDÄ MUT JTN RAJAA SENTÄÄ

[Ei aihetta]Maanantai 26.11.2007 17:33


Kauan sitten kylän päässä syntyi kaksi poikaa,
kaksi perillistä sodanjumalan karhuntaljoin verhotun.
Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa
ja kun teräksensä yhteen kalahti, saattoi kuulla ukkosen.

Kauan sitten kylän päässä varttui kaksi poikaa,
kaksiko vain typerystä kuolemaa pilkkaamaan?
Ei yksikään haava vielä ollut tehnyt
tehtäväänsä
ja siksi kai sitä miekasta vihollisen täytyi anoa.

Aina kunnia houkuttaa nuorta kansaa
(ryöstöretki merten taa) ja taistelu sitäkin enemmän.
Varmaan turmaan rientävän tielle
vain toinen hullu uskaltautuu.


Kun kenttä hohkaa kärsimystä ja kirveet lentävät,
leikki kanssa kuoleman vain yltyy.
Niin riemukasta lapsien on päitä pudottaa
kuunnellessaan sotajoukkoa hurraavaa.

[3]
Usein käykin vain niin et' vertaisesta tulee alempi.
Tarinan kulku voitoista kääntyy
ja maine ihmisen helposti antaa veljensä unohtaa.

Ylpeys, tuo kavalin tauti päällä maan,
näin on vienyt taas yhden uhrin muassaan.
Kumpi lie se epatto, kilpi alhaalla ja miekka koholla
teilleen mennyt vaiko hän joka hautoja kaivaa saa?

Heikompaa voima mik' riepottaa;
kotinsa on iäksi jättänyt tahtoen vielä surmata.
Kunniaton moinen työ.

[Ei aihetta]Maanantai 26.11.2007 04:35

Nuq -> 10 skolee

[Ei aihetta]Perjantai 23.11.2007 01:58

irkis tapahtuu: Mun pornonimi: Pontus Poraaja

[Ei aihetta]Tiistai 20.11.2007 00:13



Mitä minä olen sinulle?

Puolituttu, tuttu, kaveri, ystävä, hyvä ystävä,
tai enemmän ?

Vastaa ja kopioi tämä sitten omaan päiväkirjaasi
niin tiedät mitä muut ovat sinusta mieltä.

[Ei aihetta]Perjantai 16.11.2007 17:35

NYKYHETKIJUTTUJA:

18. Lempikukka? - Ihavitusama
19. Lempiauto? - Jku mihi rummut mahtuu
20. Asun: - Kirkkonummi
21. Lempilelu? - WUTUF
22. Lempileikki? - blastbeat.
23. Lempiohjelma? - B5 jos tulis eli x-files
24. Lempimaku? - Virtanen
25. Lempituoksu? - Taru <3
26. Lempitunne? - Blastbeat
27. Lempimateriaali/pinta? - wtfA`?
28. Mitä ostit viimeksi? - junalipun

29. Mitä biisiä kuuntelet? Iron Maiden - Iron Maiden
30. Millaisia fiiliksiä se sinussa herättää? Iloa
31. Miten rentoudut? - Soitan rumpuja
32. Mikä saa sinut toistuvasti iloiseksi? - Taru ja rummut
33. Entä vajoamaan apeuteen? - Kaikki paska
34. Mikä saa sinut toimimaan? - adrenaliini
35. Mikä saa sinut rauhoittumaan? - taru
36. Asia, joka saa sinut hymyilemään? - evt

MIKÄ SINUA:

37. Ärsyttää? - etten osaa soittaa 320bpm tuplii :P <- lol
38. Naurattaa? - köyhyyteni
39. Kiukuttaa? - rahattomuus

40. Millainen olet kun suutut? - NUCLEAR HOLOCAUST
41. Millainen olet kun heräät? - Öh...?! wtf vittu mä nukun

42. Luonteesi hallitsevin piirre? - emt
43. Mikä ääni kuvaa sinua parhaiten? - örisevä blastbeattaaja
44. Jotain, mitä sinulla on aina mukanasi? - Kännykkä
45. Mistä olet itsessäsi ylpeä? - Olen just saanut ekan demomme julkaistua :D

46. Huono puoli itsessäsi? Kusipää :D:D
47. Hyvä puoli itsessäsi? Sosiaalisuus

48. Rakastan: Taru,musiikki,rummut,dead souls
49. Inhoan: -vittupäitä
50. Asia, jota haluaisin kokeilla: emt, laskuvarjo
51. Erityistaitosi? - Emt
52. Mitä et osaa tehdä? - Olla kiltti kaikille.
53. Mitä haluaisit tehdä juuri nyt? - Nähdä yhtä tyttöä
54. Aiotko toteuttaa sen? Milloin? - Huome

MIKÄ ON MIELESTÄSI:
55. Kaunista? - Luonnollisuus.
56. Suloista? - emt
57. Rumaa? - jku ruma :D
58. Noloa? - Herätä lumihangest alastomana sukka kyrvässä :D:D

59. Kylmä asia: - Pakkanen
60. Lämmin asia: - Suudelma.
61. Kuuma asia: - Seksi.

62. Luovutatko helposti? - NEVER
63. Pyydätkö anteeksi helposti? - En
64. Annatko anteeksi helposti? - En

65. Mistä haaveilet? - Peltejä <333

KUMPI:

66. Uneksija/Realisti? - Realisti
67. Tunne/Järki? - Tunne
68. Harkitseva/Impulsiivinen? - molemmat
69. Hidas/Nopea? - Nopea.

mitä teit?

10 vuotta sitten, 1997:
1. Kuulin NOTB
2.Sain ekan maiden paidan
3. Olin yksinäinen

Viisi vuotta sitten, 2002:
1. Olin maiden fani
2. Löysin kavereita
3. Join kaiketi tokan kerran perseet

Kolme vuotta sitten, 2004:
1. Olin maidenfani
2. Kuuntelin heviä
3. Olin Steve :D

Vuosi sitten, 2006:
1. Olin maiden keikalla
2. Olin vittuuntunut
3. Fuck'd up

Tähän asti tänä vuonna:
1. kaikkea kivaa
2. viinaa
3. taruu <3

Eilen:
1. ostin toisen maiden lipun
2. join batterya
3. Olin vihanen

Tänään:
1. kipee leuka
2. tylsää
3. ikävä

Huomenna:
1. rumpuräkki
2. taru<3
3. taru <3

[Ei aihetta]Torstai 15.11.2007 14:03

2 lippua TRE keikalle ostettu kans

[Ei aihetta]Torstai 15.11.2007 00:19

Rahaa kiitos, Demoja jaetaan MA lähtien.!!!

[Ei aihetta]Torstai 08.11.2007 02:32

Nonniin, äske kuuntelin varmaanki viimeset versiot ennen masterointia demobiiseistä, kaikki vitu jees, mut nimikkobiisin blasti oli lattea verrattuna mun live/nykyisiin vetoihi.

Nyt nukkumaan ja sitte aamulla ostan lipun Maidenin keikalle, FC jäsen kun olen.

[Ei aihetta]Perjantai 02.11.2007 03:11

Dimmun Keikka oli mahtava, sain amon amarthin plektran.
Huome/tnä oma keikka <3 sit jonille saunoo ja ottaa lonkkua.

Ylihuomenna kullan luo <333