IRC-Galleria

Ei meillä ollu mitään yhteistä, eikä tuu varmaan koskaan olemaankaan. Meidän kemiat iski yhteen tosi huonosti. Me ollaan toistemme vastakohdat.

Se ruusu, jonka mä jätin sun pöydälle ja sanoin, että tee mitä tykkäät. Se sydämenmuotonen suklaarasia, joka on tuolla mun laatikossa vieläkin. Sun keltanen takki, sun tuoksu. Sun hymy ja silmät. Ja sun ääni. Niin, se sun ääni.

Sun huonot vitsit, joiden takia mä välillä itkin. Ne sanat joita sä suustasi päästit kun lähdin pois, niin rumia sanoja ei minusta ole kukaan toinen sanonut eikä varmaan tule ikinä sanomaankaan. Ja miten hirveitä sanoja mä kuulin omastakin suustani. Minä se olin, vaikka ei sitä ole helppo uskoa itsestään.

Mä soitin sulle sairaalasta illalla. Sä korotit ääntäsi ja kysyit että mitä sä mulle soittelet. Mä sanoin hiljaa, että halusin vaan tietää että sä olet ok. Luulitko sä että mä oon kuollu, sä kysyit ja nauroit jäisesti. Sitten vaan: ei sun tarvi huolehtia musta. Älä soita mulle enää. Mä jäin kuuntelemaan puhelimen tuuttausta.

Miten kaikki menikin niin täydellisen väärin. Ja siltikin vaikka meni, mä ajattelen sua joka päivä. En voi sille mitään. Ehkä se päivä tulee joskus, kun en enää muista että mun piti ajatella sua.

Että semmosta. Mää pääsin neljän aikaan aamulla sänkyyn, eikä uni tullu ees heti. Päässä soi vaan Hard Rock Hallelujah. Iskä tuli käymään päivällä. Mä annoin sen matkaan mun marsut. Toivottavasti ressukat selvisi automatkasta. Ei mitään ihmeitä tänään, hiljasta kotona oloa. Huomenna sitä tarvii sitten mennä oikeesti sinne kaupungille.

Joo, liikaa on kaikkea mietittävää ja ajateltavaa. Kaikkia asioita pitäs hoitaa, pitäs ettiä niitä ja näitä papereita ja viedä tuonne ja tänne, pitäis ja pitäis. Ääh.
Sveitsistä soitettiin taas. Vähän hiljaseksi vetää meikäläistä kun sieltä toisesta päästä kuuluu ääni joka muistuttaa niin paljon sitä yhtä toista henkilöä... puhetyyli ja kaikki. Aksentti tietenkin paljastaa omat asiansa, mutta vaivautuneeksi se tekee silti.
Leijonat ei päässy finaaliin. =o( Voi kökkö sentään kun mä oisin niin toivonu. Euroviisut on vielä illemmalla eessä, katotaan nyt miten siellä käy. Isot on ainakin tällä maalla odotukset...

Jooh, hohhoijaa... me vaan voitettiin euroviisut. Ihan tylsää. =oD

Eikö tää koskaan lopu? Mitä mää oon tehny ansaitakseni tämän?
Okei, siis koko päivä meni silleen mukavan tylsästi ja tavallisesti aina tänne iltaan asti...
Puhelin soi, tuntematon numero. "Hi, this is Elvis". Sveitsistä. AAAAAARRRRGGGGHHHH!!!
Kävi ilmi, että... no, en mä ees tiä taas mistä on kysymys. Se väitti tavanneensa mut jossain hotmailin chathuoneessa (missä en oo ees ikinä ollu) ja että oon siellä antanu mailiosotteeni ja muuta. Ei hyvää päivää. Joku ilmeisesti on saanu päähänsä esiintyä minuna ja levitellä mun tietojani. Kyllä mä melkein tiän kuka kyseessä on, ei oo kauheesti vaihtoehtoja.
Millä mä salvaan sen jätkän???!!!???

Ensimmäiseksi aamulla huomasin, että olin saanu tekstarin. Lähettäjänä "Elvis". Hmm, mä luulin että se on kuolleena ollu jo jonkun aikaa. En tiä miksei ne siellä Helsingissä voi vaan unohtaa meikäläistä ja antaa olla. Onko pakko yrittää sotkea lisää ja roikkua ja muuta kivaa...
Eipä oikeen mitään muuta sitten tänään ookkaan tapahtunu. Suomen peliä ja euroviisuja tulee telkkarista. Ja teho-osastoa. Kaikkia melkeen päällekkäin.

Hiljasta päivää samaa rataa kun muutenkin. Lepäilly olen enkä tehny mitää erikoista. Ei oikeen ees huvita tehä mitään. Kaupungilla pitäis käydä hoitaas asioita, mutta joka aamu nukuttaa liian pitkään. Ei kai tässä mitään kirjottamisen arvosta oo, silti pitää aina jotain laittaa...

Kello ei oo kun neljä ja jo tuntuu että eipä tästä vois taas enää taso laskea.
Nukuin taas kuin ruusunen ja siwassa kipitin käymään sitten. Olin laittanut ittelleni voikkaria valmiiksi, kun mese ilmoitti että olen saanut mailin. Uteliaana sitten heti katsomaan. Ja voin kertoa rakas päiväkirja että kun sen mailin avasin nii meinas kyllä mennä voileipä väärään kurkkuun.
Noh, mitäpä sitä selittelemään muuta kun että uskomattoman sinisimmuinen olen taas ollut. Siis korostan sanaa USKOMATTOMAN. Sinkkuelämä alkaa taas tästä päivästä, ja eipä auta muu kun sitkeesti vaan kattella mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tällä hetkellä tuntuu että olen sörssiny asiani aika pitkällä tähtäimellä mutta jospa se siitä. Mielenkiinnolla oottelen iltaa, ei tää tästä enää voi ku parantua... *koputtelee puuta*
Koirapuistossa tuli käytyä kaverin kanssa ulkoiluttamassa sen koiraa. Pääsipähän ees vähäksi aikaa ulos tästä kämpästä. Illalla paljon miettimistä taas. Ruinaustekstareita satelee puhelimeen, seurustelua ehdotellaan. Ei kiitos, ei nyt.

Nukuin aika pitkään, niin etten sitten viittiny lähteä kaupungille vaikka vähän eilen niin suunnittelinkin. Kävin kaupassa ja yritin rentoutua. Sitten tuli seurakunnan pastorilta tekstari, että tarvis mennä illalla suunnittelemaan lastenleiriä. Menin sitten kirkolle seittemäksi ja siellähän sitä sitten pähkäiltiin, että mitä kaikkea niille muksuille keksittäis. Kello oli yli puoli kymmenen kun kotiin pääsin, niin että kerkiän näkemään vielä osan Suomi - Kanada pelistä. Kattoo nyt nouseeko Suomi ees tasoihin mikä riittäs lohkovoittoon.

Tänään tämmöistä... Äiti ja sen mies kävi aamupäivällä kyläilemässä, ja mukavaahan se oli. Vaikka on vielä aika puolituinen olo, käytiin kaupungilla kirpparillakin. Ei ne kauan ollu mutta hyvä silti että ees jonkun aikaa.
Jonkunlaista reissuntynkää ajateltiin mutta suunnitelmia muutettiin. Sitten piti mennä kiusimaan kavereita, mutta näyttää siltä, että ne kaikki on nyt tänään jossain toisella puolella suomea. Eipä siinä sitten mitään, söin jäätelön kotimatkalla. On tää porukka kanssa aikamoista. Kun vaan kaikki ois onnellisia.
Rauhallinen koti-ilta NÄILLÄ NÄKYMIN tiedossa. Jäkistä ja vähän herkuttelua. Kai se siinäkin menee. Ompahan aikaa parannella itteään ja miettiä taas asioita.

Kaheksan päivää siellä sairaalassa tuli oltua. Leikkaukseen mennessä olin niin hermona että mulle annettiin rauhottavia ja kipulääkkeitäkin tuli sitten kiitettävä määrä... Eihän se olo niin hääppönen ollut muutamana ekana päivänä (jos ei vielä nytkään ole mikää super - olo) mutta parempaan päin tästä mennään.
Kaupungilla kävin heti urheasti kävelemässä, ja nyt tulin kotiin rauhottumaan. Mitenhän sitä saa nukuttua?