IRC-Galleria

Still_alive

Still_alive

Turhaa, aivan turhaa on katkeruutta kantaa sisällään. Turhaa, aivan turhaa kun muuta muuttaa ei voi kuin itseään

Selaa blogimerkintöjä

Älä näytä modausta

MooTiistai 16.08.2011 21:48

Kaikki muuttuu, kaikki muuttuu
Ei entiselleen mikään jää...

Sadepäivää tässä pitelen. Ei o tullu taas kirjoteltua niin jospas nyt sitten jotain.

No, nämä eläinjutut ei ole nyt menneet ihan niinkun olis pitäny. Ja niistäkös toisetkin sitten vaivaa näkee. Aina mä jotenkin väärin teen, vaikka kuinka yritän omani hoitaa ja niin poispäin. No, koiran kanssa kävi niin että se joutui lähtemään sitten entiselle omistajalleen takasin, kun ei kerrostaloon sopeutunut. Naapurit ei enää kestäny haukkumista (joka oli kuulemma aivan jatkuvaa) ja niimpä siinä sitten ei auttanu. Yhtään varotusta en ole asumisestani koskaan saanut, mutta nyt meinasi sitten tulla ensimmäinen. Eivät naapurit kai kerinneet kirjallisuuksia harrastamaan niinkun oli isännöitsijältä vissiin neuvottu.

Noh, tää on tätä. Elä tee mitään niin et tee virheitäkään.

Noh, eipä siinä, nyt taas suht hiljanen kämppä ja syksykin sieltä pian tulee. Töitä ei ole vielä kuulunut, mutta toivottavasti ne sijaisia pian tarvisivat jossain. Miehen kanssa koitetaan tulevaisuutta suunnitella, mutta kun se on vaan vähän niin että eipä sitä voi oikein ennustella, päivä kerrallaan.

Pitkästä aikaa...Tiistai 19.07.2011 00:12

Mistäs sitä nyt sitten taas alottais.

No, Jami on ollut nyt mulla kotona jo pari viikkoa, ja onhan tämä tässä sujunut. Koiran temppuja on tehnyt jonkin verran mutta kaiken kaikkiaan nopea oppimaan ja kiltti ihmisille ja kaikille. On se mun kulta.

Ja sitten, löyty tuommonen toinenkin kulta... Vapusta kun vietteli sitä sinkkuilua niin ei tämän kauempaa tarvinnu. Katsotaan nyt, ylihuomenna pitäs mennä hakemaan sormukset, kauhian nopeaa toimintaa ettenkö sanois... huh huh.

Työttömyys on taas arkea ja oudolta tuntuu kun ei oikein tiedä mihin ne tunnit päivässä käyttäis. Tuntuu toisaalta että tarvis kauheesti vaan sitä omaa aikaa ja "olemista" mutta sitten taas kun tulee herkästi tylsääkin ja kaipaa seuraa. Ota minusta nyt sitten selvää.

Semmosta. Kesä on kerinny jo pitkälle...

JuhannusaattoaLauantai 25.06.2011 02:42

Onhan se tämäkin juhannusaatto mennyt tässä. Rauhallisesti ainakin. Mihinkään kylille enkä baariin edes lähteny.

Koira-arki vaan lähestyy. Odotan. :) Onneksi tässä on nyt viikko lomaa, että saa vaan olla ja miettiä.

Mutta Elvis-kissan tie on nyt sitten tullut loppuunsa eilen. Levätköön rauhassa, kipeä se jo olikin, ressukka.

Tämmösiä

Haave toteutuuTiistai 14.06.2011 23:27

Reilun kahden viikon päästä mulla on oma ihmisen paras kaveri! En vois odottaa... oma koira!

MöröKeskiviikko 08.06.2011 01:04

Joo, eilempä tuli sitten vähäsen pysäyttäviä uutisia. On tämä elämä niin arvaamatonta. Äiti <3

Helle on taas jotain aika käsittämätöntä. 30 astetta paukkui tänään täällä Porissa. Sepä sai mut ostamaan elämäni ensimmäiset caprit. <3

Muuten oli tänään vähän semmonen ... pettymyksen päivä. Tai siis vähän semmosta pientä, sanoisinko mustasukkasuutta ilmassa mulla. Noooh, ehkä vaan pareekin näin, mistäs sitä sitten tietää...

Kohtahan tästä saa taas mennä nukkumaan, aamusti olis herätys 05.30 ja seiskaksi töihin.

Tää kirjottas taas jotainSunnuntai 29.05.2011 00:43

Työpäivät on nykyään aika... jänniä... en ees viitti sanoa siitä enempää. Katotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tämä viikonloppu on ollu aika hiljanen, kukaan ei tunnu kaipailevan, eikä ketään ole missään muutenkaan. No, välillä näinkin. Katotaan sitten juhannuksena uusiksi.

Mitäs mä nyt taas kirjottelen kun en osaa kertoa mitään...

I may be bad but I'm perfectly goodMaanantai 23.05.2011 01:52

No terve taas... vaihteeksi.

Työt sai sitten jatkoa sillain yllättävästi vielä kahdella kuukaudella eli juhannuksen toiselle puolelle mennään ennenkun "vapaus" koittaa. No, jos palkka juoksee niin ei kai siinä...

Kesä on alkanut jo, ainaskin mun mielestä. Pyöräily on alkanu kai mua taas vähän laihduttamaan kesäkuntoon. Kipuja ja verenpainetta olen tässä kyllä kärsinyt mutta huomenna aamulla onneksi lääkäri.

Eipä tässä sitten muuta kun jatketaan harjotuksia...

No hej taasMaanantai 02.05.2011 00:40

Eli kevättä mennään, vappu on juhlittu ja sinkkuillen kesää kohti. Onhan tähän taas vähän tottuminen, mutta ehkä tämä edestakasin seilaaminen vois loppua edes vähäksi aikaa...

Eiliset vappujuhlat du:ssa oli semmoset aika, no miten sen nyt sanois, tapahtumaköyhät. Porukkaa oli kyllä ihan liikaakin, muttei montaakaan tuttua. Siinähän se ilta sitten meni. Näin tänä vuonna, ensi vuonna uudestaan.

Töitä olis jäljellä kaheksan päivää. Ehkä sen nyt sitten just ja just jaksaa. Viime aikoina on vaan ollu jotenkin semmonen tyhjä olo, mikään ei tunnu miltään ja sitä rataa. Kai se tästä silti kesän tullen.

Nyt vois olla kohta aika vetäytyä sänkyyn peiton alle ja nukkua kunnon yöunet... adios.

Hei nyMaanantai 14.03.2011 23:26

Vähän päivitystä taas tännekin, vaikka enempi tulee nykyään tuolla naamakirjassa oltua.

Työt on jatkunu, välillä raskaampana ja välillä helpompana. Eipä sitä enää kovin kauaa ole jäljellä, kun ajattelee että toukokuu tulee kuitenkin yllättävän äkkiä.

Pariuhde on <3. Justiinsa lauantaina vietettiin semmonen päivä yhdessä, että kulta tuli mut hakemaan tästä päivällä ja sitten käytiin taas Kankaanpäässä juoksukilpailut katsastamassa. No hyvä mieli sieltä tuli kun aika parani tuolla miehellä ja kolmen viikon päästä sitten haetaan kultamitali.

Sieltä sitten Ikaalisiin kylpylään ja siellä meni muutama tunti. Yleistä lillumista, liukumäkeä, ulkoaltaassa kuutamouintia, höyrysaunaa höystettynä eukalyptuksella sekä poreallasta. Kelpasi. Pieni kiertoajelu Ikaalisissa, sitten takasin Poriin ja syömään. Loppuyö pientä rentoutumista vielä sidukalla ja olusella. Menihän siinä sitten sunnuntai nukkumiseksi mutta yllättävän pirteä päivä tämä maanantai silti oli.

Kyllä tämä valo saa mielialaa vähän korkeammalle selkeesti. Ja kun molemmille kissoille on nyt löytynyt uusi koti ja lähtevät tästä vielä tämän viikon aikana, niin eiköhän tämä hengityskin ala sitten sujumaan.

Semmosta. Ehkä lisää taas joku toinen kerta...

HeippaLauantai 12.02.2011 00:17

Sairastelua taas vaihteeksi. Maanantaina tulin flunssaan ja keskiviikkona sitten nousi kuume ja nielussa peitteet taas, lihakset jomottanu ja semmosta pientä kivaa. No tänään hain antibiootin ja lääkäri laittoi leikkausjonoon... hei hei nielurisat. :o/

No, mitäs tässä muuten... huomenna olis pitäny lähteä rakkauden kanssa kylpylään mutta ymmärrettävästi se nyt taitaa jäädä väliin. Jos juoksukilpailuihin lähtee kuitenkin niin voi olla että menen mukaan. Kattoo nyt.

Lemmikit voi silleen kun ennenkin, joskin ne on taas lisääntyneet yhdellä kappaleella. Laku - pupu tuli mulle ja tarvis saada siitäkin kuvia laitettua. Aika pallero on.

No tämmöstä tänään, parantelu jatkuu....