IRC-Galleria

Miten akkaa kusetetaan osa 1Keskiviikko 14.05.2008 16:01

Miten akkaa kusetetaan osa 1

Akan kusetus menestyksekkäästi vaatii paitsi lujat hermot, myös virtuoosimaisen tekniikan.
Taitona siipikarjan sumutuksen tärkeyttä lienee turha vähätellä.

Miten kuvittelette että rock-tähdet pääsevät kiertueelle, myyntimiehet ulkomaisiin koulutustilaisuuksiin tai keskivertoaviomies uneen ilman miehisistä valteista verrattominta;

Akan kusetusta.

JOS ja MIKÄLI joku miesten verestä ja murretuista sieluista voimavaransa ammentava naiseläjä paheksuu tekstiä chauvinistisena ja tasa-arvon vastaisena,
hyvä.
Tämä on tarkoitettu käypäiseksi aseeksi meille miespoloisille verenhimoisten grobiaaninaaraitten mielivaltaisia puuskia vastaan.

Ase 1, askel edellä.

Kotona et saa hetken rauhaa.
Tee orangin vimmalla -ja pienillä asennuskaljoilla- vuorokaudessa maksimaalinen määrä pihatöitä.
Naiselle työn tulos on kerrassaan yhdentekevää; merkityksekkäämpää on sinun, miehen, kärsimys.

Ahertamalla kerralla suuren rupeaman ostat kätevästi aikaa lonnimiseen muka haravalla muka lehtiä rapsutellen.
Pihan siisteydellä ei ole merkitystä, joten vetelehdi huoleti tuntikausia teeskennellen tekeväsi jotakin sinänsä valmiilla työmaalla.
Pätee pihatöihin, puutarhanhoitoon, jopa kevätsiivoukseen.

Älä milloinkaan erehdy ilmoittamaan "valmista tuli!"
Tehdystä työstä ei seuraa kiitosta, vaan vittuilujen saattelemana annettu uusi esityslista uusista hommeleista, jotka olet taktikkona todennäköisesti myös saattanut ennenaikaisesti päätökseen.
Siiryt siis käytännössä velttoilupisteeltä toiselle kuin kaupungin työntekijä.


Ase 2, Kun maito on jo maassa


Akan lepyttely on vitunmoista ajanhukkaa.
Olet mies.
Et ole tehnyt mitään pahaa.
Pahantuulisena raakkuvalta harpyijalta on turha odottaa sen enempää myötätuntoa kuin seksiäkään.
Unohda Hollywood-elokuvien sokerinhoureinen maailma.

Pidä konfliktien varalta itselläsi muutama valtti.
Ylimääräinen auto, lahjakortti kaupunginhotelliin, tai jopa ikioma piilopirtti!
Vanhat jermut pitävät usein yksiötä kantakaupungin alueella tunne-elämän häiriöiden (akan, ei oman) varalta.
Sanomattakin on selvää ettei muurien sisäpuolelle ole räkättirastailla mitään asiaa.
Kutsu sen sijaan kaverisi kortille ja "kahville".
Hoideltuasi -vastuullisena miehenä- vuokrat, vedet, sähköt, sekä muut välttämättömyydet, voit huoleti sipaista asfalttiin eukon hääpäivälahjaan varatut rahat.
Jos se haluaa sen vitun lahjan, suunta on perin väärä.
Onnellisessa parisuhteessa ei riidellä koska mies tietää kaiken.
Varmista selustasi, ja käy levollisin mielin taistoon; ei haittaa rahtuakaan tulla heitetyksi ulos omasta asunnostaan jos siellä vallitsee räyhähengen mielivalta.


Ase 3, akka -tuhoeläin johon verrattuna minkki on kömpelö aloittelija


Suuttuessaan ämmä tekee mitä tahansa. 99% kyseessä on huomiosi, vaikka riidan teema on mikä tahansa.
Pahimmillaan eukko ryhtyy majesteettirikokseen; omaisuutesi tuhoamiseen.

Tuhovietin saadessa vallan on estely perin turhaa.
Viattomalta vaikuttavilla pikku kätösillä hajoitetaan astiasto, taitetaan lemppari cd:si ja revitään pusakkasi ennen kuin kerkeät sanoa "rabies".
Kaikki pankit vuokraavat asiakkaittensa käyttöön tallelokeron arvotavaroiden turvasäilytystä varten.
Tämä on sinun areenasi.
Älä anna akan huijata sinua ostamaan liian paljon ja liian kallista.
Rahavaatimukset on mahdollista oppia väistämään.
Tämä tarkoittaa useinmiten huomion antamista, eli suu auki tuijottamista ja nyökkäysliikkeen toistamista joka 18. sekunti.
Huomio korvaa monasti rahan, etenkin jos muija uskoo sinun todella olevan persaukinen.
Tästä juontaakin juurensa ehkäpä säännöistä tärkein: ÄLÄ ANNA AKAN TIETÄÄ MIKÄ SINULLE ON ARVOKASTA.
Kaikkea arvokasta pidetään nimittäin automaattisesti kilpailijana kalliista huomiosta.
Väheksy autoasi jos mielit ikinä päästä rata-aikoja kokeilemaan.
Kuse bändikavereittesi päälle, ja toivo, että esim. kitaristi on sillai niinku "kaveri" akan kanssa, eli yrittää kännissä iskeä ja lässyttää ongelmiaan. Kosketinsoittajakin menee.
Akka nimittäin rankkaa ulkopuoliset edellesi, ja pitää näiden toivomuksesta sinut mukana toiminnassa.
Käy punttisalilla ennen kuin akka yksinkertaisesti tajuaa sinun tehneen sen.
Käytä tarvittaessa asiantuntijaa ohjelman laatimiseen.

Mitä vain etteivät esineet lennä.


Ase 4, Teeskennelty viha


Toimii aina.
Kun ammut kotiin, teeskentele olevasi raivoissasi jollekin kuvitteelliselle taholle.
Kyseessä voi olla työkaveri, asiakas tai jopa kulutushyödyke.
Ole tosissasi.
Tulet huomaamaan, että vittuiluun vääntynyt suu, ja pelkkää tyytymättömyyttä säteilevä naamavärkki joutuu hetkeksi hämäännyksen valtaan.
Hetkesi on koittanut!
Tee akalle selväksi kättelyssä ettei viha kohdistu häneen.
Noiden piinallisten olioiden verenjano on pohjaton, ja taisteluvietti nousee herkästi.
Pyhästä vihasta siinneinä olentoina ne pirut osaavat kuitenkin myös sympatiseerata-
kiukunpurkauksia.
Ainoata tapaa ilmaista tunnekuohuja, jonka he tuntevat.
Voimannäyttösi saattaa jopa saada akan puolellesi.
Tätä ei missään nimessä pidä sekoittaa myötäelämiseen, ts. kykyyn asettua toisen ihmisen asemaan.
Tämä kyky puuttuu ämmiltä kokonaan.
Ole raivona vaikka syyttä suotta, ja huomaat että eukko on kuin kotonaan.
Vihaa vihasta, mikä perheidylli.


Ase 5, Toinen mies


Tämä ei ole vahinko vaan onnenpotku.
Ethän elä uskossa että naisen rakkaus on synonyymi uskollisuudelle yhtään enempää kuin todenperäisyydellekään.
Tietenkin se pettää.

Petosta edeltää liki aina tekaistu riita, jota pidetään yllä vaikka miten haluaisit sopia, tai myönnät erehtyneesi.
Tällä eukot ostavat omantuntonsa vapaaksi hankkien "oikeutuksen" vääjäämättömälle.

On ajanhukkaa pohtia miehuutesi mittaa tai lihaskuntoasi, varallisuuttasi tai sosiaalisia taitojasi.
Kilpakosijasi valttina saattaa olla vain kyky tuijottaa suu auki ja nyökkäillä vähän pitempään kuin sinulla.
Varsinaisen adoniksen ollessa kyseessä nainen toimii spontaanisti eikä taustalla usein ole kaksoiselämää.
Akka näkee hyvännäköisen miehen, eikä ymmärrä miksi ei voisi paneksia häntä.
Kotonahan odotat vain -sinä.
Älä soimaa itseäsi, järjen lait eivät sanele noiden petojen toimia.

Toimi seuraavasti:
Odota tyventä.
Akka palaa selityksineen reissuiltaan ties vitun mistä.
-Mieshän ei koskaan petä-
Sen sijaan, että tekisit kiukunpuuskallasi jatkopetoksen lapsellisen helpoksi, ole kiltti.
Kyllä, luit oikein. Kokkaa, helli, siivoa ja kuuntele ne köpsäkät selitykset taksin suistumisesta raiteiltaan rauhallisesti.
Tämä tekee ämmän olon korventavaksi.
Omatunto, jonka olemassaoloa nainen -toisin kuin mies- ei tiedosta, alkaa nyt kalvaa.
Riitelevän kusipään luokse on helppo palata tunteakseen toimineensa oikein petettyään.
Nyt vastassa on oikea hurmuri.

Takuuvarmaa on, että muija valaa kaiken sen snapsilasillisen hyvää mitä hänessä on, päällesi, kehuen sinua ja unohtaen hätäsulhonsa kiihtyvällä vauhdilla.
Saat pomminvarmasti.

Petä takaisin heti kun on tsäänssi, mutta älä toista toisen tyhmyyttä: ole neutraali ja sovinnollinen vaikka vieras vitunkarva huulessasi.


Ase 6, spontaanit kukat


Osta naiselle kukkia muulloinkin kuin merkkipäivänänsä, tai pyynnöstänsä.
Herätteellä ostettu kimppu pelastaa naisen päivän, näyttää hänelle että välität hänestä, ja ennen kaikkea ajattelet häntä riippumatta päivämääristä tai hänen turhautuneesta kehotuksestansa.

Aivan, välillä on paikallaan olla hyvä naiselle, hän on huonoimpinakin päivinä sen arvoinen.

Peace!


10 SYYTÄ VILJELLÄ HAMPPUA SUOMESSAKeskiviikko 05.12.2007 16:54


1. LÄÄKKEITÄ. Hamppu on yksi turvallisimmista, tehokkaimmista ja laajimmin hyödynnettävissä olevista lääkkeistä. Lisäksi sitä on helppoa ja edullista kasvattaa. Hampusta saatava kannabis ei ole myrkyllistä, eikä sillä lääkkeenä käytettynä ole vaarallisia sivuvaikutuksia. Meillä Suomessa on vielä puhdasta luontoa ja mahdollisuus kasvattaa puhtaita yrttejä. Kymmenet tuhannet suomalaisetkin kärsivät tällä hetkellä toimivan lääkityksen puutteesta tai nykyisten lääkkeitten sivuvaikutuksista. Kannabis on tehokas lääke mm. poistamaan syöpähoidon aiheuttamaa pahaaoloa, lisäämään ruokahalua esim. AIDS-potilailla, lievittämään särkyä (selkäkivut, kuukautisvaivat, nivelreuma), MS-taudin oireita, alentamaan silmänpainetta viherkaihista kärsivillä, ehkäisemään migreeniä, helpottamaan hengitystä esim. astmapotilailla jne.

2. RAVINTOA. Hampulla on erityisen hyviä ravitsemuksellisia ominaisuuksia ja se on läpi ihmiskunnan historian ollut laajoilla alueilla olennainen osa tasapainoista ruokavaliota. Nykyään hampputuotteita kuten öljyjä, jauhoja, siemeniä, leipiä, pastoja löytyy joistakin suomalaisista (erikois)liikkeistä. Keski-Euroopassa tuotevalikoima on laajempi ja laajemmin saatavilla. Hampusta käytetään ravinnoksi lähinnä siemenet. Niistä puristamalla saadaan ruokaöljyä, jolla ei ole päihdyttävää vaikutusta, mutta sen sijaan arvokkaita ravitsemuksellisia ominaisuuksia. Kun öljy on puristettu, siemenien kuorista saadaan rouhetta tai jauhoa lisättäväksi leipiin jne. Siemenissä on kaikki ihmisen tarvitsemat rasvahapot oikeassa suhteessa. Lisäksi runsaasti proteiineja, mineraaleja ja karoteenia sekä hieman rautaa ja sinkkiä. Hampun viljely voisi taata kotimaisen täysipainoisen ravintolisän eri ruokavalioiden noudattajille. Lisäksi täällä kasvatettu hamppu tuottaa ravintorikkaampia siemeniä kuin etelämpänä. Hampun viljely tukee myös koko ekosysteemiä mahdollistaen erinomaisen proteiinien saannin esim. linnuille. Hamppu on erittäin sopiva kasvi vuoroviljelyyn. Hamppu on hyvä kesanto-peltojen avaaja. Se kasvaa nopeasti vieden elintilan rikkakasveilta, kuten juolaheinältä.

3. SELLULOOSAA JA PAPERIA. Valtaosa maailman paperista tehtiin hampusta vielä viime vuosisadan alussa. Miksikö? Hampussa on runsaasti edullisessa muodossa olevaa selluloosaa, hamppu on maailman nopeimmin kasvavia kasveja ja helposti viljeltävissä lähes kaikkialla. Hampusta saadaan hyvälaatuista, vahvaa ja hyvin säilyvää paperia. Hampusta saadaan hyödynnettyä selluloosa paperiksi ilman myrkyllisiä kemikaaleja toisin kuin puusellun kohdalla. Hamppu on yksivuotinen nopeasti kasvava biomassan tuottaja ja uusiutuva luonnonvara. Hamppu on selkeästi luontoystävällisin paperin raaka-aine - pitkällä tähtäimellä myös tuottoisin. Kuituhampun kasvatus onnistuu Suomessa erinomaisesti johtuen pitkistä valoisista kesäpäivistä. EU:n vapautettua hampun korjuuajat on mahdollista antaa hampun kasvaa vielä läpi syksyn ja korjata se vasta keväällä pystyyn kuivaneena. Peltoaloilla, jotka nyt ovat syystä tai toisesta paketissa, voitaisiin kasvattaa hamppua korvaamaan puusellun tarvetta. Samoin voidaan hyödyntää turvesoiden pohjat. Näin voimme välttyä paperin megatuotannon aiheuttamalta maamme metsien hävittämiseltä.

4. POLTTOAINETTA. Fossiiliset polttoaineet ovat yksi suurimmista yksittäisistä maapallon saastuttajista. Kuitenkin on olemassa lukuisia mahdollisuuksia korvata tämä pitkään jatkunut lyhytkatseisuus vaihtoehdoilla, jotka ovat sopusoinnussa luonnon hyvinvoinnin kanssa. Hamppu on yksi tehokkaimmista "aurinkopaneeleista", ekologinen tapa hyödyntää auringon energiaa. Tällä hetkelläkin esim. Saksassa ja Hollannissa ajetaan hamppupohjaisilla polttoaineilla. Hinta voi olla alkuun normaalia bensaa korkeampi. Kun huomioidaan kummankin kokonaiskustannukset pitkällä aikavälillä, (ilmakehän tila ja vakavat öljyonnettomuudet merellä ja maalla) vaihtaminen kasvipohjaisiin polttoaineisiin on ainoa järkevä vaihtoehto. Hampulla on hyvät energia-arvot 10000-16000BTU/kilo. Se on ainoa kasvi, joka voi tuottaa tarvittavan määrän polttoainetta maamme koko autoliikenteelle, jopa 40,000 litraa metanolia hehtaarilta. (Muistutus! Dieselmoottori oli alun perin suunniteltu toimimaan kasviöljyillä.) Hampun biomassa on toimivaa polttoainetta sellaisenaan mm. teollisuuden ja kaukolämpöenergian tuottamiseen. Hamppu on uusiutuva luonnonvara, joka sitoo kasvaessaan sen hiilidioksiidin, joka siitä poltettaessa vapautuu. Hampun polttaminen ei muodosta juuri lainkaan tuhkaa, lisäksi vältytään typen oksideilta, hiilimonoksidilta ja rikiltä. Siirtyminen ympäristöystävälliseen polttoaineeseen on ensimmäisenä aiheellista maanviljelyajossa ja vesistöjen lähellä työskenneltäessä. Vaikeasti on perusteltavissa fossiilisen polttoaineen käytön jatkaminen samaan aikaan, kun tieto sen mukanaan tuomista ongelmista vain lisääntyy. Mitä enemmän aikaillaan, sitä enemmän tuhoja tapahtuu. Yhä enemmän ajautuu rahaa ulkomaisille energiayhtiöille, jotka valitettavan heikosti kantavat vastuunsa tulevien polvien elinolosuhteiden turvaamisessa. Hamppu mahdollistaa askeleen kohti todellista kestävää kehitystä - jo tänään.

5. VAATTEITA, EKOMUOVIA jne. Hampusta valmistetut vaatteet ovat kestäviä ja hengittäviä. Ne eivät ole sähköisiä vaan miellyttäviä käyttää. Ekologisuus tiivistyy hamppukankaissa monella tapaa. Perinteisesti hampun kuidusta on tehty vaatteita, purjeita ja köysiä, nykyään rakennus-materiaaleja, saippuaa, autojen verhoiluja, ekomuovia jne. Hamppu tuottaa pisimpää ja kestävintä luonnonkuitua. Siitä valmistetut vaatteet kestävät jopa vuosikymmeniä. Hamppuköysi ja kankaat kestävät vertailun muovipohjaisten ja puuvillatuotteiden kanssa ekologisuudessa, laadussa ja hinnassa. Hamppua voidaan hyödyntää laajalti rakennustöissä. Hampusta saa esim. eristeitä, levyjä, tukirakenteita, maaleja, tapetteja. Hampusta saa myös kestävää ekomuovia, joka on täysin luontoon hajoavaa, minkä merkitys tuotteen loppuhinnassa kasvaa koko ajan. Luonnonmukaisilla materiaaleilla, kestävyydellä ja ekologisuudella on alati kasvavat markkinat. Hampulla on kasvava kannattajajoukko ja vahvat näytöt kestävän kehityksen kriteerien täyttämisestä. Kotimaista hamppulankaa on saatavilla ja hamppuvaatteita myydään yhä enemmän. Meidän leveysasteilla kuidun tuotanto on runsasta ja kevätkorjuu säästää kuivauskustannuksista suuren osan.

6. KOTIMAISTA KANNABISTA JA KUKKAA. Kannabis (hampun kukinnot ja lehdet sellaisenaan tai hasikseksi puristettuna) on laajimmin käytetty laiton huumausaine. Hampun polttamisesta tai käyttämisestä päihdyttävässä tarkoituksessa ollaan kiistelty pitkään. Kiistaton tosiasia on kannabiksen selvästi tupakkaa ja alkoholia pienemmät terveyshaitat. YK:n uusin huumeraportti toteaa kannabiksen olevan laajimmin käytetty laiton aine, joka ei ole varsinainen ongelmahuume. Ongelmalliseksi käyttäjälle nykytilanteessa tekee hampun virallinen kieltäminen, nykyisen huumesodan vaikutukset käyttöympäristöön ja käyttäjän elämään. Hampusta on käyttäjälle harvoin varsinaista haittaa, mutta yhteiskunnalliset väliintulot yrittävät kaikin voimin tehdä hampusta hänelle ongelman. Usealle kannabiksen käyttäjälle hamppu on tietoinen valinta, terveydellisillä, psykologisilla ja moraalisilla argumenteilla perusteltuna. Tästä heitä rangaistaan jatkuvalla pelolla kiinni jäämisestä ja sen vaikutuksista koko elämään. Turvassa ei voi olla edes kotona, sillä kuka tahansa voi pistää liikkeelle huhun mahdollisesta narkkariudesta koulussa, työpaikalla … Seurauksena suhteellisen huolettomasta polttelumieltymyksestä voi joutua kokemaan täysin kohtuuttomat seuraukset. Kieltolain luomien mustanpörssinmarkkinoiden mukana seuraa monta ongelmaa. Rikolliseksi leimaantuminen, altistuminen epäpuhtauksille sekä tutustuminen rikolliseen maailmaan ovat tiivistettynä nykyisen huumepolitiikan pääongelmat. Kotimaisen kannabiksen tuotannon mahdollistaminen takaisi puhtauden ja virallisten jakelupisteiden perustaminen loisi lisäksi puitteet ikäkontrollille ja toimivalle valistukselle. Etuja kotimaisen kannabiksen tuottamisella ja virallisilla markkinoilla on mm. taata yksilöille turvallinen aineen hankkiminen, tieto käytön terveysvaikutuksista ja erottaa hamppu kovien huumeiden markkinoista. Samalla tavalla kuin valmistamme kossua on kannabiksen kotimaisuudella monta perustetta. Näin luodaan lisää työpaikkoja, käyttöön käytettävät rahat pysyvät kotimaassa, laadunvalvonta varmempaa. Kannabis on useimmiten järkevä valinta, johon kaikilla on oikeus ilman vainoa ja syyllistävää moralisointia. Hampun käyttämisestä, kasvattamisesta ei tulisi ketään rangaista. Itseen kohdistuvista rikoksista ei ole tapana muutenkaan tuomita suomalaisen oikeuskäytännön mukaan.

7. MAASEUTU ELPYY, VILJELIJÖIDEN ARVOSTUS LISÄÄNTYY. Hamppu on yksi arvokkaimmista luonnonvaroista. Sillä on kymmeniä tuhansia käyttömahdollisuuksia, se on monipuolinen lääkkeiden lähde, erinomaista ravintoa ja vaihtoehto lukuisille luonnon kannalta ongelmallisille tuotteille. Laajamittainen viljely mahdollistaisi mm. omavaraisuuden polttoaineiden suhteen, terveellisemmän elinympäristön ja tasapainoisempia ihmisiä. Maanviljelyn merkitys kansantaloudelle ja yleiselle hyvinvoinnille nousisi ja maanviljelijöiden olisi mahdollista saada takaisin heille kuuluva arvostus. Maaseudulle sijoitettaisiin enemmän varoja, mahdollistuisi paremmat palvelut, viihtyisää asumista sekä tunne jonkin hyvän ja tärkeän tekemisestä. Hampun viljely energiaksi tai kuiduksi on mahdollista myös teiden lähistöillä, pelloilla jotka eivät sovi ravinnon tuottamiseen saasteiden takia. Lisäksi hylätyt turvesoiden pohjat soveltuvat hampunviljelyyn. Hamppu on monella tapaa hyödyksi maaperälle, maaseudulle, kaikille ihmisille ja kaupungeillekin.

8. LUONTO VOI PAREMMIN. Hamppu mahdollistaa luopumisen monesta tällä hetkellä luonnolle haittaa aiheuttavasta tuotteesta tai toiminnasta. Mitä laajemmin hamppua aletaan hyödyntämään, sitä enemmän siitä voivat hyötyä kaikki ihmiset, eläimet ja koko elävä planeettamme. Ilman, vesistöjen ja maiden saastuminen vähenee olemattomiin hamppupolttoaineiden, -muovien, -paperien, -vaatteiden, -lääkkeiden tultua yleisen suosion kohteeksi. Samoin metsät voivat säästyä paperin ja puutavaran riistotuotannolta. Luonnon hyvinvointi tarkoittaa myös ihmisen mahdollisuutta hyvään oloon.

9. YHTEISKUNTA VOI PAREMMIN. Uusien työpaikkojen syntyessä, verotulojen kasvaessa ja terveydenhuoltokulujen pienentyessä on enemmän resursseja yhteiskunnan kehittämiseen. Hampputuotteilla on luonnonystävän maine ja se on selvä valtti useisiin kilpaileviin tuotteisiin nähden. Pitkällä tähtäimellä vähenevät ympäristönsuojeluun käytetyt varat (öljytuhot, teollisuuden kemikaalit, kaatopaikkamyrkyt). Lisäksi hampulla on potentiaalia helpottaa huumeongelmaa. Hampulla voidaan tukea kovien huumeiden käyttäjien vieroitusta. Hampun avulla yhä useampi ihminen voi luopua haitallisista päihdetottumuksistaan ja jatkossa yhä harvemman tarvitsee ajautua kovien huumeiden pariin. Muutoinkin hamppu voi selvästi tukea ihmisten yleisen hyvinvoinnin kohentumista ja elämän ilon kasvaessa, koko yhteiskunta alkaa voida paremmin.

10. IHMISTEN HYVINVOINTI LISÄÄNTYY. Hampun laaja-alainen hyödyntäminen tukee ihmisen hyvinvointia usealla tavalla. Hamppu ravintona lisää kehon fyysistä hyvinvointia, tukee erilaisista sairauksista ja ongelmista selviämisessä. Hampusta saa miellyttävät vaatteet ja ihoystävällisiä pesuaineita ja rasvoja. Myös nautintoaineena hampusta on mahdollista saada paljon irti ilman pelkoa myrkytyksistä tai pysyvistä vaurioista sekä ilman kasvanutta riskiä tyhmyyksiin ja onnettomuuksiin. Hampun lukuisat ympäristöystävälliset tuotteet antavat kuluttajalle mahdollisuuden valita sydämellä ja tuntea maailma hyväksi paikaksi elää. Hamppu voisi tuottaa ihmiselle terveellisiä tuotteita ja luonnon hyvinvoinnin positiivisen kehityksen. Hampputeollisuus on Keski-Euroopassa vahvasti kasvava teollisuushaara. Samoin Suomessa hampun kasvatus ja jalostaminen kulutushyödykkeiksi mahdollistaa tulevaisuudessa uusia työpaikkoja, lisää verotuloja ja mahdollisesti tasapainottaa valtionbudjetin joskus vielä plussan puolelle. Meillä on kaikki resurssit nauttia yhteisestä elostamme tällä upealla planeetalla. Luonto tarjoaa niin ravintoa kuin suojaa tuulia ja tuiskuja vastaan. Samoin luonnosta löydämme lääkkeet sairauksiin ja se tarjoaa tukensa myös ihmisen henkiselle tasapainolle, kauneuden kaipuulle, sekä tutkimusmatkoja mahdollisuuksien, muotojen ja värien loputtomaan maailmaan. Mutta yksi kasvi tuntuu olevan aivan erityisen hyvä ystävä ihmiselle. Hamppu on osoitus luonnon ihmeellisestä tarjonnasta, täydellisyydestä. *Kenelläkään ei ole oikeutta tuhota tulevien sukupolvien planeettaa, heikentää heidän (tai meidän) elinolosuhteita!!! HAMPPU ON TIE KESTÄVÄÄN KEHITYKSEEN Lähteitä: Suomen Luonto helmikuu/99 Aamulehti 12.3.2001 Suomen kuvalehti 15-16/2001 J.K.Ihalainen (1993) Hamppu Suomessa Chris Conrad (1993) Hemp. Lifeline to the future. Lester Grinspoon & James B Bakalar (1994) Marihuana. The Forbidden Medicine. Lynn Zimmer & John P. Morgan (1997) Marijuana myths and Marijuana facts. Hamppu on luonnossa hajoava raaka-aine, maaseudun tulevaisuus, kasvavan teollisuuden lähde, ekologinen polttoaine, kestävä selluloosan lähde, helpotus moneen vaivaan, hyvä ihonhoitoon, kestävä vaatekuitu, turvallinen nautintoaine… Sinunkin ystäväsi!

[Ei aihetta]Lauantai 27.10.2007 17:24

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- Menisin

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- Erinille....En haluais järkyttää omaa lastani

Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
- Hyvä elokuva

Mikä sinusta tulee isona?
- Ei yhtään mitään

Onko kotonasi soittimia?
- Ei

Keltä on 3. viesti kännykässäsi?
- Teemulta

Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?
- Olen.

Oletko herkkä?
- En

Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
- Neutraali

Paras asia kesässä?
- Lämpö ja valoisuus

Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- Olen

Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- Ei varmaan kukaan

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
- En

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Että Ukko on vietävä pihalle

Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko?
- Riippu kuka

Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- Kaupunkilehti

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- Aina suihkun jälkeen. Eli joka päivä

Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- Sekaisin

Milloin viimeksi söit pitsaa?
- Eilen

Onko sinulla erityisruokavaliota?
- Ei.

Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- Ei

Oletko pitkävihainen?
- Joillekin olen, toisille en

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- En muista mitä lauloin...Varmaan sonata arcticaa joten en.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- Löisin

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- Suutelisin

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- Hiljainen

Oletko rauhallinen ihminen?
- En...

Oletko koskaan istunut Poliisi autossa?
- Olen

Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta?
- Olen

Kontannut koulun lattialla?
- Olen

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- Ihastunut

Haluatko joskus naimisiin?
- En

Haluatko lapsia?
- Poika pitäsi sada...:/

Montako päivää/viikkoo/kuukautta/vuotta sinusta kannattaa olla yhdessä ennen kuin menee kihloihin?
-

Montako lävistystä omistat?
- Pari.

Juotko kahvia?
- Juon .

Aiotko mennä armeijaan?
- Menin

Mitä hyönteistä vihaat eniten?
- Mäkäräisiä.

Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- "Minkä" Kielioppi kohdallaan...Ei kenenkään.

Kenen kanssa menit viimeksi leffaan?
- En muista. Varmaan Titan.

Kenen kanssa menit shoppailemaan?
- Yksin

Minkä väriset ovat huoneesi verhot?
- Keltaiset

Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi?
- Siniset

Haluaisitko olla mielummin 165 cm vai 175 cm pitkä?
- 175.

Osaatko paistaa lettuja?
- Osaan.

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
-Tokelle.

Puhutko ruotsia kavereidesi kanssa?
- En.

Seuraatko BB:tä?
- Kyllä...24/7

Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- En.

Oletko messengerissä?
- Juu.

Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
- En nyt.

Ärsyttääkö joku ihminen? Miksi?
- Ärsyttää, monikin ja monesta syystä.

Syötkö mitään?
- Syön syön, joka päivä.

Jutteletko kenellekään? Kenelle?
- En.

Onko sinulla nälkä?
- OOOOON.

Onko sinulla yhtään korua nyt?
- On.

Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- Kaksi.

Mitä sanaa/sanontoa käytät liian usein?
- En tiiä.

Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?
- Tänään

Jos saisit mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen, käyttäisitkö tilaisuuden hyväksesi?
- Varmasti.

Monelta heräsit tänä aamuna?
-9 jälkeen.

Osaatko keittää kahvia?
- Osaan.

VIIMEISIN

Henkilö jonka näit?
- Naapurin ukko.

Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- Titta.

Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- Teemu.

Mitä teet myöhemmin?
- Yritän päästä vieremälle.

HUOMENNA

Millainen päivä huomenna?
- Krapula.

Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- Ei mitn.

Mistä et pidä huomisessa?
- Krapulasta.

MILLOIN VIIMEKSI

Nukuit muualla kuin kotona?
- Nukun jatkuvasti muualla kuin kotona.

Unelmoit opettajastasi?
- En koskaan

Joit jotain alkoholipitoista?
- Toissapäivänä.

Katsoit TV:tä?
- Eilen.

Olit auton kyydissä?
- Toissapäivänä.

Ajattelit jotain ihmistä?
- Koko ajan.

Milloin näät ihastuksesi (jos on)?
-

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.10.2007 17:38

1. ETUNIMI: Pekka
2. TOINEN NIMI: Jaakko (ensimmäinen nimi kyllä...)
3. SUKUNIMI: Kuosmanen
4. LEMPINIMI: Kusipää, jumipää, isi
5. SUKUPUOLI: Mies
6. IKÄ: Vanha
7. SYNTYMÄPÄIVÄ: 17.11
8. PITUUS: 178
9. HIUSTENVÄRI: Tumma
10. SILMIEN VÄRI:Vihreä
11. ROTU: Homo Sapiens
12. KÄYTÄTKÖ SILMÄLASEJA/PIILOLINSSEJÄ: En
13. ONKO SINULLA PITKÄT VAI LYHYET HIUKSET: Lyhyet
14. SYNTYMÄPAIKKASI: Sonkajärvi
15. TÄMÄNHETKINEN OLINPAIKKASI: Sonkajärvi
16. HOROSKOOPPIMERKKISI: Skorpioni
17. KUINKA MONTAA KIELTÄ OSAAT: 2
18. PAHAT TAVAT: Kaikki mitä teen
19. LÄVISTYKSESI: 2 korvista ja huulessa reikä muttei korua
20. LÄVISTYKSET, JOTKA HALUAISIT: Kieli, Albert
21. TATUOINTISI: Pari
22. TATUOINTEJA, JOTKA HALUAISIT: Käsi, rinta, selkä, niska ym.
23. TÄMÄ PÄIVÄ: Keskiviikko
24. AIKA: 14.24

. : YKSITYISELÄMÄ : .

58. ONKO SINULLA TYTTÖ- TAI POIKAYSTÄVÄÄ: Ei
59. OLETKO IHASTUNUT TÄLLÄ HETKELLÄ: En
60. RAKASTATKO KETÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ: Rakastan
61. OLETKO KOSKAAN RAKASTUNUT: Olen
62. KUKA SAI ENSIMMÄISEN SUUDELMASI: En muista
64. KUINKA MONEN IHMISEN SYDÄMEN OLET SÄRKENYT: Toivottavasti monen
65. KUINKA MONTA IHMISTÄ ON SÄRKENYT SYDÄMESI: 0
66. PARAS LAINAUS KUVAAMAAN RAKKAUTTA: Rakkaus on ruma sana
67. MINKÄLAINEN ON TYTTÖ-/POIKAYSTÄVÄSI/IHASTUKSESI: Ei ole
68. ONKO SINULLA HÄNESTÄ KUVA: Ei
69. LUOKITTELETKO IHMISIÄ ULKONÄÖN VAI PERSOONALLISUUDEN PERUSTEELLA: Ulkonäön
70. OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT YSTÄVÄÄ: En
71. OLETTEKO VIELÄ YSTÄVIÄ:
72. POLTATKO TUPAKKAA: Poltan
73. POLTATKO KAMAA/RUOHOA: Kamaa/ruohoa...Hah hah.
74. OLETKO KOSKAAN IMPANNUT KAASUA: Olen
75. KOKAIINIA, HEREOIINIA TAI JOTAIN MUUTA: Kyl
76. ONKO KALJA HYVÄÄ VAI PAHAA: Hyvää
77. DO YOU LIKE SMIRNOFF ICE: Yes
78. PIDÄTKÖ ENEMMÄN KALJASTA VAI LIKÖÖRISTÄ: Liköörejä on aika montaa makua...
79. MINKÄLAISIA SAVUKKEITA POLTAT: Punaista

. : YSTÄVÄSI : .

94. PARAS YSTÄVÄSI:
95. TUNTENUT PISIMPÄÄN:
96. SE, JONKA KANSSA HALUAISIT PUHUA ENEMMÄN:
97. SE, JOTA HALUAISIT NÄHDÄ ENEMMÄN:
98. KUINKA MONTA YSTÄVÄÄ LUULET SINULLA OLEVAN:
99. KUKA TEKEE SINUT HULLUKSI JONKIN AJAN KULUTTUA:
100. KENEN KANSSA VOIT OLLA IKUISESTI TULEMATTA HULLUKSI: Itseni
101. OLETKO KOSKAAN MENETTÄNY YSTÄVÄÄSI SEN TAKIA, ETTÄ HALUSIT MENNÄ SEURAAVALLE ASTEELLE:
102. HULLUIN:
103. ÄÄNEKKÄIN:
104. PARAS TUKKA: -
105. VOI AINA SAADA SINUT NAURAMAAN:
106. PARHAAT SILMÄT:
107. PARAS KROPPA:
108 URHEILULLISIN:
109. SEKSISYMBOLI:
110. KÄRSIMÄTTÖMIN:
111. LYHYIN:
112. PISIN:
113. PARAS LAULAJA:
114. LAIHOIN:
115. SUURIN HUUMEIDENKÄYTTÄJÄ:

. : OLETKO KOSKAAN : .

116. OLLUT JOSKUS TODELLA TURHAUTUNUT: Koko ajan
117. MENNYT VANKILAAN: Aika lähellä on ollut
119. RULLALAUTAILLUT: Pentuna
120. POTKAISSUT JONKUN PERSAUKSIA: Olen
121. HEITÄNYT JOTAIN LUMIPALLOLLA PÄÄHÄN: Ooon
122. RIKKONUT KALJAPULLON: Vahingossa
123. MENNYT BAARIIN ALAIKÄISENÄ: Olen
124. SUUDELLUT JOTAKUTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: En
125. MENNYT AJELULLE: Huh huh
126. MENNYT LOMALLE ILMAN AIKUISEN VALVONTAA: En tietenkään
127. OLLUT KONSERTISSA: Parissa
128. OLLUT TOISESSA MAASSA: Juuu
129. PUHUNUT AIKUISELLE TAKAISIN: En
130. OLLUT AUTO-ONNETTOMUUDESSA: Parissa
131. RIKKONUT LAKIA: Juu
132. ANTANUT RAHAA KODITTOMILLE: Olen
133. ITKENYT PÄÄSTÄKSESI ONGELMASTA ULOS: Varmaankin
134. SUUDELLUT YSTÄVÄN SISKOA TAI VELJEÄ:
135. SUUDELLUT VELJEN TAI SISKON YSTÄVÄÄ: Olen (mennyt naimisiin...:D)

: MITÄ TEIT : .

136. VIIME SYNTYMÄPÄIVÄNÄSI?: En mitään
137. EILEN: Istuin koneella
138. VIIME VIIKONLOPPUNA: Lasten kanssa
139. JOULUNA: En muista
140. UUDENVUODEN AATTONA: En muista
141. HALLOWEENINA: En muista
142. PÄÄSIÄISENÄ: En muista
143. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ: En muista

. : VIIMEISIN : .

144. ASIA, JONKA SÖIT: Karkkia
145. ASIA, JOTA JOIT: Kahvi
146. ASIA, JONKA PUIT PÄÄLLESI: Hupparin
147. PAIKKA, JONNE MENIT: Tokelle
148. PAIKKA, JONKA LÄVISTYTIT/TATUOIT: Vasen käsi
149. HENKILÖ, JONKA NÄIT: Henna
151. HENKILÖ, JOTA NUSSIT:
152. HENKILÖ, JOLLE PUHUIT: Henna
153. LAULU, JONKA KUULIT: Sonata Arctica - Full Moon

. : NYT : .

154. MITÄ SYÖT: Karkkia
155. MITÄ JUOT:
156. MITÄ ON PÄÄLLÄSI: Farkut ja huppari
157. KENGÄT JOTKA OVAT JALOISSASI: Ei ole kenkiä
158. HIUKSET: Pystyssä
159. KUUNTELET: Sonata Arcticaa


160. OLETKO VEGETARISTI: En
162. OLETKO HULLU: Olen
163. OLETKO TAITELIJA: En todellakaan
164. KIRJOITATKO RUNOJA: Never
165. OLETKO NOPEA JUOKSIJA: Olin pentuna
166. OSAATKO HIIHTÄÄ: Osaan
167. OLETKO BRITTI: En
168. PUHUVATKO ÄÄNET SINULLE: jumissa
169. TUUNASITKO KOSKAAN LEIKKIAUTOJA: Vasaralla hakkasin niitä
170. OLETKO HETERO: Kyllä
171. OLETKO VAMMAINEN: Henkisesti
172. OLETKO LYHYT: En
173. OLETKO PITKÄ: En
174. OMISTATKO VAALEANPUNAISEN PAIDAN: Omistan
175. ENTÄ ORANSSEJA HOUSUJA: Omistan mut ne on hukassa
176. NÄETKÖ LENTÄVIÄ APINOITA: En
177. OLETKO PAHA: Tarvittaessa
178. ONKO BRITNEY HUORA: Ei varmaankaan
179. OLETKO TEINI-IKÄINEN ZOMBIE: Olin
180. PIDÄTKÖ MARILYN MANSONISTA: Hyi vittu
181. OLETKO SALAA TOISELTA PLANEETALTA: Luulisein että olen

. : SATUNNAISIA KYSYMYKSIÄ : .

182. JOS OLISIT ELÄIN, MIKÄ ELÄIN OLISIT: Vesinokkaeläin
183. MUISTATKO UNIASI: Harvoin...:(
184. VOIVATKO IHMISET LUKEA SINUA KUIN AVOINTA KIRJAA: Siinäpähän lukevat jos pystyvät
185. PUHUTKO PALJON: En
186. PELKÄÄTKÖ KLOVNEJA: En
187. PIDÄTKÖ HÄMÄHÄKEISTÄ: Pidän
188. OSAATKO AJAA: Kaikkea
189. OLETKO HEMMOTELTU PILOILLE: En
190. OLETKO EPÄSOSIAALINEN: Olen
191. NÄETKÖ KUOLLEITA IHMISIÄ: En...:(
192. ONKO VIIMEISIÄ SANOJA: FU

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.10.2007 15:24

1.Oletko tyytyväinen elämääsi?
- En

2.Vaihdatko puhtaat sukat joka päivä?
- Suunnilleen

3.Juotko kaksi litraa vettä joka päivä?
- Melkein

4.Uskotko jumalaan?
- En

5.Katsotka joka päivä uutiset tv.stä?
- Yritän

6.Oletko käynyt ulkomailla tänä vuonna?
- Olen

7.Tutustutko helposti uusiin ihmisiin?
- En. Enkä haluakaan

8.Oletko lapsi rakas?
- Olen

9.Pelkäätkö/vihaatko rottia?
- En

10.Lähetätkö joka päivä ainakin yhden textarin?
- Lähetän

11.Soitatko kerran viikossa ainakin yhden tunnin puhelun?
- En

12.Pidätkö itseäsi muita parempana ihmisenä?
- En pidä. Tiedän että olen....:D

13.Mitä näkyy kun katsot ulos ikkunasta?
- Luhtitaloja kaksin kappalein

14.Pitäisikö parveke tupakointi kieltää?
- Ei

15.Katsotko koskaan lasten ohjelmia?
- KAtselen

16.Koska itkit viimeksi?
- En muista

17.Tykkäätkö mämmistä?
- Nam

18.Tykkäätkö kortti peleistä?
- Kyllä

19.Ovatko ystävät sinulle tärkeitä?
- Ei

20.Oletko lukenut tänä vuonna ainakin kolme kirjaa,missä jokaisessa on vähintään ollut
250 sivua?
- Oon

21.Oletko säästäväinen raha-asioissa?
- En tod.

22.Pelkäätkö korkeita paikkoja?
- En

23.Koska olet ollut viimeksi sairas?
- Koko ajan

24.Oletko Työssäkäyvä,opiskelija vai työtön?
- Työtön

25.Oletko onnellinen tällä hetkellä?
- En

26.Uskotko kaikki juorut mitä lehdissä lukee?
- En

27.Onko musiikki sinulle yksi tärkeimmistä asioista elämässäsi?
- On

28.Onko sinulla vihamiehiä?
- Ei kiinnosta

29.Puhutko itseksesi?
- En

30.Luotatko ihmisiin?
- En.

31.Onko sima hyvää?
- On

32.Liikutko paljon metsässä?
- En enää.

33.Seuraatko muotia?
- En.

34.Katsotko välillä aina taaksesi kun kävelet jossain,vaikka kaupungilla?
- Välillä jooo.

35.Koska olet viimeksi muuttanut uuteen kaupunkiin tai kylään?
- Kesällä

36.Lausutko usein kohteliaisuuksia muille ihmisille?
- En

37.Oletko hyvä matematiikassa?
- En

38.Oletko koti-ihminen?
- Olen.

39.Mietitkö paljon asioita?
- Mietin liikaa..

40.Tykkäätkö tanssimisesta?
- Vihaan

41.Onko sinulla ainakin viisi kirje kaveria?
- On on tietysti.

42.Juotko kahvia?
- Juon

43.Käytkö leffassa ainakin kerran kuukaudessa?
- Pitäs käydä mut en silti käy.

44.Syötkö ulkona ainakin kerran kuukaudessa?
- Mäkkärillä

45.Laulatko koskaan suihkussa?
- En

46.Onko sinulla terveet elämäntavat?
- Ei

47.Oletko käynyt risteilyllä tänä vuonna?
- En

48.Nauhoitatko tv.stä leffoja tai sarjoja?
- En

49.Alkaako etunimesi jollain kirjaimella näistä? e,h,j,k,l,r,t
- Ei

50.Oletko joku näistä horoskoopiltasi? jousimies,neitsyt,vaaka,vesimies,rapu,kalat
- En

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.10.2007 15:17

kenen nimipäivä on silloin ku on syntymäpäiväsi?
- Eino

onko sinulla tatuointeja/ lävistyksiä? Missä?
- Pari tatuointia ja korvissa reikiä

Koska laitoit kuvat galleriaan?
- Pari vuotta sitten

Kuka viimeksi nauroi kanssasi?
- Henna

mitä harrastusta olet harrastanu pisimpään?
- En harrasta mitään

oletko koskaan ostanut mitään pornokaupasta?
- Olen

mikä on sinusta typerin keksintö?
- Raha

montako kenkää omistat?
- 6

avaa telkkari. Mitä sieltä tulee?
- En omista

oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- En

mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
- Lonkkua

jos saisit pukeentua naamiaisissa joksikin, miksikä pukeutuisit?
- Mr. Hankeyksi

kuka samaa sukupuolta oleva nukkui viimeksi vieressässäsi?
- Ukko

onko sinulla ikinä murtunut mikään paikka?
- On

jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit?
- Vieremällä

pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja fazerin sinisestä?
- Kyllä

kirjoita tähän se lause joka tv:ssä sanotaan seuraavaksi?
- ??

osaatko kokata?
- Jotain

mainitse kaunis/komea julkkis.
- Martina Aitolehti

oletko pituudeltasi välillä 155-180cm?
- Kylkyl

kesä vai talvi?
- Kesä

kuinka moni tuumainen on telkkarisi?
- Ei oo. Näyttö 17

unelmien ammattisi?
- Poliisi....:D

mitä kuulet tällä hetkellä?
- Ukon kuorsausta

jos joutuisit Big Brother tyyliseen taloon ja saisit ottaa mukaan vain yhden asian, niin mikä se olisi?
- Savuja. Paljon savuja.

missä haluaisit asua?
- Palmun alla

miltä tällä hetkellä tuntuu? ottaako joku asia päähän?
- Vituttaa. Kaikki.

mitä söit viimeksi?
- Pizzaa

omistatko nimimerkin suomi24:ssa?
- Omistan

söisitkö mielummin kilon voita vai sokeria?
- Sokeria

kuinka monta hammasta on karhulla?
- Monta (36kpl kertoo google...)

omistatko auton, mopon tai polkupyörän?
- En

mikä on autosi, moposi tai polkupyöräsi merkki?
-

mikä seuraavista olisi hirvein kokemus:
A. Joutua tunniksi taloon jossa soitetaan teknoa?
B. Joutua tunniksi taloon jossa soitetaan räppiä?
C. Taloon jossa soitetaan heviä?
- A

Oletko blondi?
- En

Paljonko painaa kilo nauloja?
- Kilo nauloja painaa kilon...Yksi naula on n. 400g...Siis mittayksikkö.

paljonko ihminen painaa jos se syö kilon nauloja?
- Hohhoijaa..

Valitse seuraavista yksi luku: 1, 7, 22, 41
- 41

sano hyvä elokuva
- Pulp Fiction

jos joutuisit sähkötuoliin niin mitä söisit viimeiseksi ateriaksesi?
- Syanidia

lempijuomasi? (alkoholiton)
- Pepsi Max

lempijuomasi? (alkoholijuoma)
- Lonkku, jekkubattery

käytätkö hiustenkuivaajaa?
- En

onko pizza hyvää?
- Riippuu valmistajasta

omistatko lentokoneen tai veneen?
- En

mainitse lukemisen arvoinen kirja
- Da Vinci Koodi

monelta pitää herätä huomenna?
- Ei väliä

mitä meinasit tehdä viikonloppuna?
- Mahdollisesti kännäilen

paras päivä viikosta?
- Kaikki samanlaisia

valitse yksi kellonaika?
- 4:20

tiedätkö mikä bussilinja kulkee läheltä kotiasi?
- Sonkajärven pikalinja

osaatko puhua jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia, saksaa tai englantia?
- En

uutiset, urheiluruutu vai salkkarit?
- Uutiset

oletko hypännyt benji-hypyn?
- Olen

oletko naimisissa/kihloissa/seurustelet/ihastunut/ei mikään edellisistä?
-Ollut kaikkia, nyt en mitään

teoria vai käytäntö?
- Käytäntö

miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- Pystyssä suihkun jäljiltä

mitä taskuissasi on nyt?
- Boksereissa ei oo taskuja

onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta?
- On

miten juhlit koulujen loppumista?
- Varmaan kännissä, en muista

miltä luokalta pääsit, vai jäitkö luokallesi?
- 9

seurusteletko?
- En

mikä ärsyttää juuri nyt?
- Kaikki

mitä mieltä olet huippumalli haussa kisoista?
- Joooooh

onko tiikeri kaunis eläin?
- Todella kaunis

milloin olet syntynyt? (vuodenaika/kuukausi)
- Marraskuu

onko sinulla kuvia netissä?
- On.

mitä numero 13 tuo sinulle mieleen?
- Elokuvan

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.10.2007 16:14

1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi ja keneltä se on?
- Eipä ollakaan nähty....jne. Ninalta
2. Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- Sohvalla
3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- Violetti
4. Lempi elokuva?
- Team America, Fight Club, Pulp Fiction ymymym.
5. Sano yksi asia jota teet joka päivä?
- Istun koneella
6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- Valkoiset
7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
- Käteistä 0€
8. Lempi urheilulaji?
- F1
9. En jaksa odottaa että...?
- Pääsen juomaan
10. Millon viimeksi näit äitiäsi?
- Pari viikkoo sitten.
11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
- Minä itse
12. Mitä söit eilen illalla?
- Viiliä
13. Katso vasemmalle!
- Akvaario
14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
- Housut Arilta
15. Millä sivulla datailet useimmiten?
- Iltalehti
16. Onko sulla kasveja huoneessas?
- Ei
17. Sattuuko sua tällä hetkellä mihinkään?
- Päähän
18. Milloin viimeksi liikuit taksilla?
- Muutama viikko sitten
19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
- Aika harvoin olen

VIIMEISIN
Henkilö jonka näit? Iira ja Oona-Jemina
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? Essi
Henkilö jota halasit? Erin
Henkilö jonka kanssa tekstailit? Nina
Kappale jonka kuuntelit? Sonata Arctica - The Ruins Of My Life

TÄNÄÄN
Mitä teet nyt? Kuuntelen mitä lapsoset tekee ja dataan
Mitä teet myöhemmin? Samaa kuin nytkin
Mitä olet tehnyt tänään? Ruokaa, siivonnu
Mitä sulla on päällä? Huppari ja farkut
Mitä olet syönyt tänään? Ranskalaisia ja nakkeja

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna? Tylsä
Mitä suunnitelmia huomiseksi? Iltakänni
Tavoite? ? ?
Mistä et pidä huomisessa? Kylmästä ilmasta
Onko sulla töitä? Ois mut en mene

HALUAISIN:
Olla: Rikas
Syödä: Sieniä
Juoda: Oluen
Saada: Pillua

MISSÄ VIIMEKSI:
Kävin: Torstaina palomestarissa
Söin: Keittiössä
Join: Olohuoneessa
Tipuin tuolilta: Kauan aikaa sitten.
Itkin: En muista
Nauroin: Ukolle aamulla tyttöjen kanssa

KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: En keneltäkään. Koskaan.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: Ei kiinnosta
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähde: Varmaan
Oletko löytänyt netistä kavereita: En
Keitä:
Omistatko simssejä: En
Pelaatko niitä: En
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: Ihmemiehen ääniä tv:sta

SUOSIKKI:
Värisi: Musta
Liikuntalajisi: Istuskelu
Kynttiläsi: Vanilja
Kirja: Da Vinci Koodi
Kenkäsi: Tannarit
Muumeista: Nuuska Muikkunen

OLETKO:
Itsepäinen: Aina
Ilkeä: Yritän.
Viisas: Täydellisen.
Hyvä koulussa: En.
Hyvä soutamaan: En.
Tylsä: Toivottavasti.
Satuttanut itseäsi: Khyl.
Huutanut jollekkin ystävällesi ja katunut: En.
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: En.

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: Luultavasti kyllä.
Sinulla lainkaan tapoja: Tarvittaessa.
Hevoset ihania: Pelottavia.
Elämä laiffia: Kaukana siitä.
Sinulla pelkoja: Hevoset.

LOPPUKYSYMYKSIÄ:
Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: En.
Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit: Tuhlaisin ne.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? : Niklakselle.
Mitä maata rakastat (Suomea ei lasketa!!): Jamaica.
Oletko käynyt siellä maassa jota rakastat: En :(
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: No sillei sit oo enää nälkä.
Miksi: Iira ei juonu enää maitoa
Onks pojat/tytöt kivoi vai ällöttävii:
Mitä haluaisit syödä juuri nyt, jos saisit syödä mitä vaan: Purkkaa
Mainitse nimeltä kaksi lempinäyttelijääsi: Val Kilmer ja Masi Oka
Katsotko salkkareita: Harvoin
Aijaa, no mitäs sit katot: En telkkarista juuri mitään
Paras sarja ikinä: ^
Oletko käynyt Andiamossa: Olen
Onko tämä galluppi outo: On.
Mitä näät suoraan edessäsi: Näytön.
Jaksatko elää elämääsi: Hardly
Mitä meinaat tehdä sen jälkeen kun sammutat koneen: En sammuta ikinä.
Mitä söit viimeksi: Edelleen niitä ranskalaisia ja nakkeja.
Oletko nyt masentunut: En.
Miksi: Siksi.
Ketä ajattelit viimeksi: Eriniä.
Oletko koskaan ajatellut että olet valinnut ystäväsi väärin: En.
Viime kokeesi numero: Varmaan yläasteella joku kutonen
Paljon keskiarvosi oli viime todistuksessa: Kasin pinnassa
Minkälainen sää ulkona on: Kylmä.
Värjäisitkö huoneeseesi seinät a) punaisen sävyllä. b) sinisen sävyllä. c) vihreän sävyllä: Punaisen.
Itketkö nyt: En.
Miksi/Miksi et: Ei itketä.
Oletko koskaan pelännyt menettäväsi kaverisi: En.
Miksi ihmeessä/Mikset: Ei ole kuin yksi ja jos sen menettää niin voi voi.
Haluatko tämän jo loppuvan?: Dont care!
Kuunteletko musiikkia: En juuri nyt.
Laita kappaleesta se lause joka soi juuri nyt: Ei soi.

[Ei aihetta]Torstai 13.09.2007 15:27

Kuinka hyvin luulet tuntevasi minut?

1. (2 Points) Nimeni:

2. (6 Points) Sukunimeni:

3. (2 Points) olenko ihastunu:

4. (3 Points) Missä tapasin hänet:

5. (4 Points) Arvaus toisesta nimestäni :

6. (2 Points) Mitä teen aamusin:

7. (3 Points) Mitä pelkään:

8. (2 Points) Poltanko:

9. (1 Points) Juonko paljon:

10. (1 Point) Onko minulla sisaruksia:

11. (2 Points) Montako:

12. (3 Points) Mainitse kaksi lempipuuhaani:

13. (1 Point) Kuinka monta lävistystä minulla on:

14. (3 Points) Millaista on mielimusiikkini:

15. (4 Points) Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut:

16. (3 Points) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä:

17. (3 Points) Lempivärini:

18. (3 Points) Mainitse jotain, mitä vihaan:

19. (4 Points) Yksi taitoni:

20. (4 Points) tiedätkö puhelinnumeroni:

21. (2 Points) onko minulla korviksia:

22. (4 Points) Onko minulla lemmikkejä:

23. (2 Points) Tapailenko ketään tällä hetkellä:

24. (5 points) Kuinka pitkä olen?

25. (5 Points) Mikä on huonoin tapani:

26. (5 Points) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?

[Ei aihetta]Torstai 13.09.2007 15:22

1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? - Ok (Simpalta)
2. Kenen sängyssä nukuit viime yön? - Titan
3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt? - Musta
4. Lempi elokuva? - Team America
5. Sano yksi asia jota teet joka päivä? - Tupakoin
6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät? - Valkoiset
7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? - Muutama kymppi
8. Lempi urheilulaji? - --
9. En jaksa odottaa että...? - Pääsen ulkomaille
10. Millon viimeksi näit äitiäsi? - Varmaanki pari kuukautta sitten
11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - Ei kukaan
12. Mitä söit eilen illalla? - Pizzaa
13. Katso vasemmalle. Mitä näet? - Akvaarion
14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? - Arilta työhousut
15. Millä sivulla datailet useimmiten? - Iltalehti ja galtsu
16. Onko sulla kasveja huoneessas? - Homekasvustoa
17. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - Jalkaan
18. Milloin viimeksi liikuit taksilla? - Baarista kotiin
19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - En muista
20. Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa? - Todellakin haittaisi.
VIIMEISIN
21. Henkilö jonka näit? - Erin
23. Henkilö jota halasit? - Titta
24. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Simo
25. Kappale jonka kuuntelit? - Dead Lover´s Lane (Him)
TÄNÄÄN
26. Mitä teet nyt? - Datailen
27. Mitä teet myöhemmin? - Teen ruokaa
28. Mitä olet tehnyt tänään? - Palapeliä (Erinin kanssa)
29. Mitä sulla on päällä? - Vaatteita
30. Mitä olet syönyt tänään? - Leipää+kahvia
HUOMENNA
31. Millainen päivä huomenna? - Hyvä päivä, tulee rahaa
32. Mitä suunnitelmia huomiseksi? - Kylillä käymään, sit takas tänne lasten luo
33. Tavoite? - Eipä ole huomiseksi tavoitetta
34. Mistä et pidä huomisessa? : Vesisateesta (jos sataa)
35. Onko sulla töitä? - On

[Ei aihetta]Torstai 13.09.2007 15:08

- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: Titan collegehousut ja huppari

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: Enl

- Lempieläin: Käärme

- Kuka on paras ystäväsi: Calle

- Kenelle soitit viimeksi: ^^^

- Oletko koskaan hakannut ketään: Vähän

- Vietätkö paljon aikaa internetissä: Kyllä

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: Ujo

- Vihaatko koulua: En enää

- Onko sinulla sosiaalista elämää: Silloin tällöin

- Asutko vielä vanhempiesi luona: En

- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: 16v

- Luotatko helposti ihmisiin: En

- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: Kyl

- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: Monia monia

- Pidätkö tanssimisesta: Entod.fi

- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: Joo

- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: Sonkajärvi=kaupunki....:D Haluaisin

- Oletko hemmoteltu: En

- Juotko paljon vettä: Juon

- Juotko paljon muuta: Juon

- Mitä hammastahnaa käytät: Pepsodent

- Onko sinulla kännykkää: On

- Jos on, niin minkä merkkinen: Nokia

- Ketä ihmistä arvostat: Kallea ja Tittaa

- Onko sinulla rusketusta: Ei

- Ärsyynnytkö helposti: Riippuu tilanteesta ja ihmisestä

- Oletko koskaan karannut: Monesti ja monista paikoista

- Haaveiletko paljon: Kyllä

- Onko sinulla paljon exiä: Hmm....Kaks...

- Höpötätkö paljon: En

- Millaisen tatuoinnin haluaisit: Pienen ruusun olkapäähän....:D

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: Ei mulle kukaan sellaisia lausu

- Onnennumerosi: 17

- Lempiväri: Hampunvihreä

- Kuvaile itseäsi: -

- Poltatko: Kaikkea

- Juotko : Kaikkea

- Jos värjäisit hiuksesi niin minkä värisiksi ne tulisivat: Tummat

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: Kyl kyl

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: Juu

- Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä: Koko ajan on. Nälkä siis.

- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: Heti ku kerkeen

- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: Varmaan isältä

- Itketkö paljon: En

- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit: Munuainen tai umpilisäke

- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: Missä oot, mitä teet?

- Oletko romanttinen: En

- Milloin oksensit viimeksi: En muista

- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista:Brune

- Miten olet sisustanut asuntosi: Roskilla, tyhjillä pulloilla ja tietokoneella

- Kengännumerosi: 41-42

- Kuinka pitkä olet: 178

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: Hyvä

- Milloin viimeksi olit juhlissa: Enpäs muista

- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi: Ei mitään tai bokserit

- Onko sinusta liikkunut huhuja: Eihän nyt minusta. Varsinkaan sonkajärvellä jossa kukaan ei ikinä puhu paskaa eikä juoruile.