IRC-Galleria

irc-galeriaminen on lapsellista

Näin sinisen ja kirkas taivasta. Keskellä sitä oli jotain epänormaali nähdä Helsingin keskustan sydämellä. Mannerheimintie oli suljettu ja Eduskunnan talon askelmat olivat täynä ihmisiä. Se oli tapahtuman katsomo. Siis eilen…

Kaikki ok. Eilen olin kuvamassa Makasiinien tulipaloa. Oli aika eksoktinen katsoa Helsingin sydämellä sellaisen juttu ja kuulla kaikki huu huuija: ”Jotkut ovat sytyttäneet sen globalisation vastaamisen takia”, ”Ne jotka haluavat uudet talot tänne ovat tehneet se, ovat käyttäneet vappu tapahtuman hyväksi”, ”Tämä on terrorismia”, ” Juodaan, tänään on juhla päivää” Kuka on oikein, kuka on väärin, ei kuka voi sanoa. Se on vain ihmisten mielipiteitä ja siitä kunnioitetaan toisten ja oma ajatuksia.

Joku tyyppi tuli mun vasta ja sanoi:
Se tyyppi: ”Hei saa olet irc-galleriassa”.
Me: ”No mun kuvat ovat”.
Se tyyppi: ”Juu, mä lopetin sen koska irc-galeriaminen on lian lapsellista”
Me: ”Sori, nyt olen töissä en voi keskustella enemmän”.

Noh, seuraavalla kerralla kirjoitan jotain tosi tyhmä ei niin viisas ”wannabe” lauseita.
Mutta, onko irc-galleria muuten lapsellista? Jätä Leimasi, Kiitos!

Pitkästä tauon jälkeen, taas hengailen kaduilla. Ajoin pyörällä rannan pitkin siten otin metro Kulosaaren asemalta rautatientoriin. Hammassärky taas iskee. Ostan pullon kivennäisveden juomanautomaista ja syön yhden 400mg Panadolia. Minulle tuli kaksi viisauden hampaat ja 3.05.2006 otetaan pois viimeinen hammas ja silloin asti pitää vaan karsia. Miksi hammaslääkärille pitää aina jonottaa? Ajattelen.

Tuntui siltä että kaikilla oli hauska paitsi minulla, kun olin menossa ylöspäin metrosta, kuulin kauniita harmonisia melodioita.
On aina kiva kuunnella kun joku soittaa kadulla riippumatta sitä kuinka hyvää tai huonoa soitto on, mutta hyvin harvoin heitän niiden hattuun rahaa.

Ajattelin kuka siellä soitta? Minusta on mielenkiintoista aina katsoa kuka soitta. Yksi tyttö seisoi ruokakaupan edessä. Hän tuijotti minua ja hymyili.
Karvani nousivat pystyssä ja kävelin ohi hengittämättä harmonisen melodian suuntaan. Joskus olen hieman ujo. Kuitenkin hän vaikutti liian nuorelta minulle.

Sitten näin soittaja, hän oli keski-ikäinen mies jolla oli silmälasit, hienosti koristellut letit parrassa ja iloinen ilme kasvoillaan.
Hän muistutti satujen velhoja, niin kuin hän olisi tullut vanhasta kuvitetusta tarinasta modernin todellisuuden maailmaan niiden välisen porttien kautta.
Kontrasti oli kaunis. Hymyilin ja tulin häntä lähemmäksi, esittelin itseni, otin “SixDegrees” Magazinen kameran kameralaukusta ja leikin ammattilaiskuvaajaa.

Mies antoi minulle luvan kuvaamiseen. Olin vähän hermostunut, koska ihmiset katselivat minua uteliaalla tavalla.
Otin kuvan nopeasti, heitin kaikki kolikot lompakostani hänen hatullensa ja lähdin ylöspäin bussien aseman suuntaan. ”All the best in your life”, katusoittaja hyvästeli minut.

Silloin ajattelin, voisiko katusoittaja olla ammatti? Rupeisin ajattelemaan kaiken mahdollista markkinointin tapojen joka voisin saannollisesti saada tuloja katusoittajana. Pitäisi ehkä tehdä kunnon tuotannon suunnitelma; mikä olisi kohde ryhmä? Perustaisimme vaikka alan ammattilaisten liito tai katusoittajat ry. Kun hammassärky iski taas ajattelin että ehkä kannattaisi valmistua hammaslääkäriksi, vaikka ei ole niin artistinen ala. Varmasti saisin töitä helpompaa.