Äänetön suru,
kirkuvissa huoneissa,
se seurasi minua
aina kotiin saakka.
Koomainen mieli
kätkee salaisuuksia,
se kätkee jäistä sydäntä.
Kohmeinen on askellukseni näillä lattioilla -
kun et ole enää seurana -
kääntyy vaivalloiseksi.
En enää tiedä minne mennä,
mutten voi seisahtaakkaan.
On jatkettava matkaa,
edes sillä lohdulla,
että sinä tulet minua siellä jossain vielä vastaan.
hän koettaa tosissaan,
pitää päänsä kasassa,
ja jaksaa pitkien päivien jälkeen,
vielä huomiseen,
kuten tähänkin asti.