IRC-Galleria

Otan täyden vastuun tekemisistäni,
kuten aina.

Kuukaudet olivat vierineet lujaa,
ne olivat muuttuneet yhdeksi kokonaiseksi vuodeksi.

En voisi kuvitella,
en edes täyden kiireen keskellä --

eläväni ilman sinua.

Joku ravistelee mielikuvitusmatkaajaa raa´asti todellisuuteen ja syystäkin,
kenties.

Taas on pitkä päivä takana,
enää ei jaksaisi jatkaa matkaa,
ei edes nukkumaankaan,

sitten on se nälkä, joka kalvaa kiireen turruttamaa mieltä,
ja kun vielä huolet painavat syvällä selkäytimessä --

(huokaus)

niin, ja välillä se kaikki tuntuu kyllä suorastaan kuolemiselta.

Mutta mikään ei voisi olla parempaa,
kun kuulla se ihana ääni --

kuinka se kaiken pahan voittaa,
kaikki huolet poistaa.

Helpottaa olotiloja. (yksin)

(huokaus)

Täytyykö kaikki voimansa loppuun käyttää,
täytyykö matkustaa maailman toiselle laidalle --
että voi kaikille näyttää
pärjäävänsä ?

Yömyöhällä ja väsyneenä viimein kotiutunut,
hän kaikkensa liekö jo antanut --
aamulla jumiin jää
rikkoutuneisiin uniinsa.

Päivät kahlaa kaikissa käytävien rikkoutuneissa unelmissa,
kulkee pitkin toivottomilta näyttäviä katuja,
hän päivät pitkät hymyilee pintaliitäjille,
kestäen sitä ainoastaan työnsä takia,
yrittäen aina lohduttautua ajatukseen --

hengähdystauosta,
tuolla päivien takana.

Tänä aamuna,
fyysisten esteiden nujertamana,
hän jää tuijottamaan ikkunastaan -
jää odottamaan aamun valkenemista,

kenties rakkautensa uutta tulemista -
tähän lumiseen maisemaan.
Toivoen, että kipu kaikkoaisi iäksi,
eikä tarvisi enää murehtia mistään.

Huomasin, että minusta oli tullut sokea,
ja nyt, sinun apuasi todella tarvitsisin.

(Alkup. kuvaa en ole kuvannut itse)

go go punk,,

ja kuka onnensa ansaitsee ?

Kasvojansa kehyvstivät vihan tummuttamat silmät,
ja tekohymyjen turruttamat huulet painautuivat nyt tiukasti kiinni

pidellen sisällään rumia sanoja -
hänelle ne olivat sanoja rakkaudesta.

Samaan aikaan toisaalla hihkui tyttö onnestansa,
innoissaan tanssahdellen tihkusateessa -

onnellisen tietämättömänä
tulevasta,
lie tahallaan jätetty tiedon ulkopuolelle.

Minä luulen, että minulla on mielenkiintoinen elämä.

Välillä tekee mieli paeta.
Ja yleensä pakenenkin, mielikuvituksissani.
Aina kuitenkin palaan siihen samaan huoneeseen.

Huoneessa ei yleensä ole ketään muuta kuin minä -
ja minun peilikuvani,
kurkkimassa suuresta peilistäni.

(Kellon viisarit eivät vainoa minua,
minä en katso aikaa,
se katsoo minua.)

Viimeyönä nukuin pois.

Seuraa sydämesi ääntä.
Äläkä vain kadota sitä.
Kuule se ja reagoi ajoissa.

(minä en taida olla ketään neuvomaan)

Virheitä sattuu jokaiselle,
on vain osattava antaa anteeksi.

Tänään nojaan parvekkeen kylmää kaidetta vasten yksinäni,
kenenkään hengitys ei höyryä vierelläni,
omani kanssa,
eikä sekoitu tupakansavuun --

joka sittemmin tuuleen katoaa.

Et ole täällä tänään.
Hyvä, sillä en minäkään.

eräs tyttö puhui luottamuspulasta,
ensin en ollut kuulevinani,
sitten kiinnostuin --
ja kuuntelin.

luottamus,
ei sitä ajattele jos luottaa toiseen täysin,
mutta jos siitä murtuu pienikin pala,
sitä ajattelee alati.

tämä tyttö oli selvästi väsynyt
ja huokaili useasti lauseidensa välissä.
minun kävi häntä hiukan sääliksi
ja miettiessäni kaikkea hänen kokemaansa omalle kohdalleni,
aloin huomata pieniä seikkoja sieltä täältä,

joita en kuitenkaan ottanut tosissani.
väärinkäsityksiä kaikki tyynni ! - niin ajattelin.

tyttö heitti viimeikseksi mielenkiintoisen ajatuksen ilmoille --
ajatellaampa näin,
että rakkaus oletetusti korjaa sen puuttuvan luottamuksen -
ja kokoasiasta lakataan puhumasta,
koska varotaan rikkomasta kaikkea kaunista.

mieleeni juolahti mielikuva tulehtuneesta haavasta,
jota ei hoideta.

Aika kuluu hukkaan
ja minä tuhlaan aikaani tuijottamalla kelloa,
seuranani liuta yksinäisiä tunteja -
(jotka olisin voinut viettää kanssasi)

Halunnut, muttei voinut
ja täysin ymmärrettävistä syistä.

Ajatellakseni positiivisesti --
annan yksinäisyyteni jäisen tihkusateen kadotettavaksi.

Kuvittelen itseni, väsynein kasvoin, mutta onnellisen odottavaisena ja utelias katseisena,
vaeltamassa läpi öiden ja päivien --
ehkä viikon päähän, ehkä vuodenkin, mutta kukaties ehkä ylihuomiseen --

odottaen hetkeä jolloin minun täytyisi malttaa vielä yksi yö,
sadanyhdentoista muun siaan.
(jos saan sinua luokseni silloinkaan)

Hetkikin ilman sinua tuntuu vuosilta,
se tuntuu viideltäsadaltaseitsemältä hitaasti kuluvalta aamuyönpikkutunnilta yksin kylmässä sängyssä, ilman unen tuntuakaan.
(ehkä tuosta voi päätellä sen kamaluuden mittakaavan)

Lupaathan palata luokseni vielä joskus ?