Ajatukseni kääntyvät aina sinuun.
Eikä ikävä helpota asiaa lainkaan.
Hetki hetkeltä enemmän -
tuntuu että,
kaikki luisuu aina kauemmas.
Pitäisi olla tietysti iloinen että sain olla onnellinen,
sain olla kanssanne,
edes sen hetken verran.
Hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Meillä kun ei ole aikaa,
meille ei kai suotu sitä iloa.
Haaveillen siitä että vielä joskus saisin elää uudelleen kaikki ne hauskat hetket,
hetken hengähtää vierellänne,
jälleen.
-- kumpa ajat muuttuisivat suotuisammiksi meillekkin.
Sydämeni kähveltäjä lienee tunnistanut itsensä.
Taisin vain kaatua tässä sodassa.
Taisin kai unohtua sinulta,
vastoin sanoja.
Taisin jäädä muiden jalkoihin.
Et taidakkaan tietää,
etten aiokkaan kadota.
Mutten halua olla se 'joku jostain muualta.'
Älä huoli, en usko kuulopuheisiin,
sillä uskon siihen mitä näen ja ennalta tiedän,
ja sen perusteella uskallankin väittää ettet ole sellainen,
ja että kaikki mitä olen kuullut on pelkkää lämpimikseen
puhumista.
Josta pääsemmekin seuraavaan aiheeseen ;
vihaan lämpimikseen puhelua ja sellaisia ihmisiä,
vihaan valheita, valehtelua ja valehtelijoita,
vihaan mielistelijöitä, sillä ei pääse mihinkään koska maailma on paha.
vihaan tyhjiä hymyjä, hymyjä vailla luonnetta.
sanoja, sanoja vailla tunnetta.
ja kaikkia niitä eleitä, joiden takana ei yksinkertaisesti vain ole mitään.
En noteeraa.
Mutta mikäs minä silti olen tuomitsemaan,
jokainen kun taaplaa tavallaan.
Minäkin omallani.
Voi mutta viimeyö oli lämmin,
vaikka nyt on vasta maaliskuu.
Ja kera kaikenlaisitten ajatusteni väistämättä aina ajaudun väärään suuntaan.
Hyvin alkanut matka tuntuu kuitenkin päättyvän aina seinään.
Epävarmuutta ilmassa, no, ne on näitä aikoja.
On kai suht itsekästä haluta jotakuta kokonaan itselleen ?
Minä toivon että olette varoen siellä jossain, matkoillanne.