IRC-Galleria

Strigoir

Strigoir

:: Nti Apatia ja ripaus valtaa ::

Selaa blogimerkintöjä

Tummanpuhuvista pilvistä --Keskiviikko 09.05.2007 20:40

aurinkoisiin iltapäiviin.
Ja vetisen metsän keskeltä
yksinäisille saarille.

Tiedän, että tiedät sen.
Kumpikaan vain ei sano sitä ääneen.

Kohtaan alati sen saman asian,
ja haluaisinkin,
että ymmärrät minua oikein,
ja että ymmärtäisit valintani.

Ulkona sataa vettä jälleen
ja ilma on lämmin.
Ja niin juoksin avojaloin nurmella,
kaatosateessa.

Hullua tai ei,
mukavaa minun mielestäni.

Oli satanut niin kovin,
että pihalle oli muodostunut iso lammikko.
Hetkeksi jäin tähyilemään sitä
ennenkuin kipitin ripeästi takaisin sisälle.

Lämmitellessäni jään kuuntelemaan -
hiljaisia ääniä.

Kuulen kissan askeleet portaikosta,
kovan tuulen huminan jostain kauempaa,
ja sateen ropinan kattoa vasten,
se rauhoittaa mieleni.
Se saa minut hetkeksi unohtamaan uupumukseni.

Mutta se ei mieltäni muuta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.05.2007 00:43

Muistan kuinka mailleen painuva aurinko
loi kelmeää valoaan olohuoneeseen -

muistan sen värin kasvoiltasi.

Kaunis,
sininen
ja tyystin pilvetön
taivas -

jäi huomiotta.

Sillä viekas katse minun huomioni itseensä veti.

Kaksi varjoa seinällä,
onnelliset.

Gary Jules - Mad world

Entwine - Closer (My love)

Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Seisoskeltiin siinä ikkunan edessä,
ihan hiljaa,
ja katseltiin nukkuvaa kaupunkia.
Sinä yönä ei annettu ajan puuttua asioihin.
Unohdettiin kaikki muu ympäriltämme silloin.

Teit minusta kokonaisen.

Ja sinä tiesit sen -Maanantai 07.05.2007 21:53

että iltaan olisi pitkä matka.

Mutta onnellisena hymyilit.

'Äänettömässä yössä hengitän vain sinua'

Paljon kysymyksiä
hämärissä illoissa -

juuri kun luulet jo olleesi muualla.

Emme laske tätä iltaa mukaan -
ja se tekee yhteensä seitsemän.

Seitsemän yksinäistä yötä.
Seitsemän pitkää päivää.

Eivät silti nujerra !
Eivät nappaa mukaansa,
niihin kaikkiin onnettomiin teorioihinsa,
joissa elämä maistuu
unohdukselta.

Muistin jokaisen äänen,
jokaisen hiljaisimmankin kilometrin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.05.2007 03:54

Pienistä hetkistä,
kaikkiin niihin hetkiin.
Kerta toisensa jälkeen
palaan ajassa taaksepäin.

Onnellisin mielin.

/np : Aerosmith - I don't want to miss a thing

Hyvää yötä maalima.

[Ei aihetta]Lauantai 05.05.2007 04:41

Huomasin pienenpienen epäkohdan
mutta asia korjaantui helposti ;

kätkin sen.

[Ei aihetta]Lauantai 05.05.2007 04:27

nostalgia tulvii huoneeseen
joskus on hyväksi muistella
niitä taakse jääneitä hyviä aikoja

sillä kaivatulla tavalla
hetken ne olivat käsinkosketeltavissa

toisin toivoin
mutta mikään ei rikkonut sitä hiljaisuutta

pienelläkin aikavälillä
oli oma merkityksensä

ja tässä hetkessä

kun minä olin kauempana
oman maailmani reunamilla

kaivaten läsnäoloasi

[Ei aihetta]Perjantai 04.05.2007 00:41

hiljaisuus hengittää niskaani
ja juuri tällaisina
hämärinä iltoina
se kaikki saa minut miettimään
asioiden nurjia puolia

loppujen lopuksi
minulla ei ollut aikaa niille ajatuksille
eikä minkäänlaisille huolille

kaikki tuntui niin oikealle

mieleni harhaili jo tyystin muualla
kun viimein huomasin kelloni pysähtyneen
se olikin jo hetken jos toisenkin
jätättänyt aina samaan kellon aikaan

mutta mikään ei saanut minua havahtumaan
ajatukseni kun olivat jälleen kääntyneet sinuun

pystyin kuvittelemaan huolettomat kesäpäivät
vaikka ulkona satoikin vettä

tuntui kuin olisi tutustunut johonkuhun jonka on tuntenut jo ikuisuuden

en halunnut
enkä aikonut
juurtua näille sijoilleni

en aikonut jäädä

halusin nähdä pidemmälle
halusin tietää enemmän

aamukasteesta kostealla nurmella
aamuyön hämärissä
voit nähdä jalanjäljet
jotka vievät pois näiltä main

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 01:51

Pieni henkinen kuolema
sillä hiljaisella tiellä

sinä eräänä yönä

Se ei kehenkään tarttunut
sielu
niin kovin turtunut

vai vaiko vain suunnan näyttäjää vailla ?

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 01:13

Haluaisin kertoa sinulle sen kaiken.

Istuskellessani portailla,
viileässä ulkoilmassa,
kera latteni ja tupakan,
mieleeni yllättäen juolahti monta monituista muistoa -

sinusta.

Unohtaen hetkeksi yksinäisen oloni
ja sen painavan ikävän tunteen sisältäni,
kuvittelin kaikkia niitä hetkiä kanssasi.

Suuret ruhtinaat
kai niin yksinäisinä kylmissä saleissaan,
kuviteltu valta seuranaan.

Ei koskettanut minua.

Minua suojelisi minun maailmani.

Vaalean sininen taivas
niine hattara pilvineen,
ja aurinko hiipi piiloon kun sinä lähdit.

Enää vain hetki on aikaa.

Seitsemän oli kai syrjäytetty,
kun numero viisi tuli minua vastaan kaikkialla.
Joka paikasta,
joka asiasta,
niistä minä muistin sanasi,
eleesi,
sen kaiken.

Mikään ei tuntunut enää pahalta -Keskiviikko 02.05.2007 01:09

kun katseesi viimeinkin kohtasin -
kun sinut sieltä tunnistin -

tuuliselta rautatieasemalta
kaikkien niiden muiden joukosta.

Teit hyvin selväksi sen minkä jo ennalta tiesin -
Ei käy ilmiselvän asian kieltäminen,
eikä liiemmin itsensä riistäminen.
Niiden sanojen myötä,
kaikki seitsemän kuoleman syntiä
huuhtoutuivat pois aallokon mukana.

Koska jotkut asiat eivät vain muutu.

Kaikista niistä hetkistä eivät mitään vaihtaisi pois,
eivät kai kumpikaan,
kuukaudet kun viimein laskivat armahtavat katseensa -

niille elämän kuluttamille sieluille -

ja tuli se kaivattu aika
kun raja mahdollisen ja mahdottoman väliltä häilyisi pois.

Niistä päivistä lähtien,
mistä löysi oikeilta tuntuville teillensä,
päättäväisesti aikoi seurata täst edeskin sydäntään.

Huolimatta kaikesta muusta.
Talvisista sydämistä,
hukkaantuneista palapelin paloista,
väärinkäsityksistä puhumattakaan.

Oranssi on komea väri (<3)