IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

sinne meni.Tiistai 26.06.2007 21:34

eilen 25.6.07 alkoi mulla kesken meno.. pienellä verenvuodolla, naistenklinikalle mentiin ja ultrassa totesivat ettei sikiön sydän sykkinyt ja keskenmeno oli keskeytynyt.. sain kohdun tyhjentävät lääkkeet ja kaksien lääkkeiden jälkeen kun ei viellä vuotoa tullut lähetti lääkäri kotiin ja antoi 2päivän lääkityksen mukaan.. vähän sen jälkeen kun kotiin päästiin alkoi vuoto ja kamalat kivut ja noin 6aikaan aamusta sikiö sitten tuli ulos.. muutaman viikon päästä naistenklinikalle ultrattavaksi jossa katsotaan ettei kohtuun ole jäänyt mitään ja jos on niin sitten se mitä siellä on kaavitaan pois.. eli meille ei ole pikku kakkosta tulossa nyt näillä näkymin..

MEILLE TULEE PIKKUKAKKONEN<3Sunnuntai 17.06.2007 00:39

Miron ensimmäinen hammas<3Perjantai 15.06.2007 00:03

Mirolle on luultavasti puhjennut viimeyönä ensimmäinen hammas..<3 huomasin sen itse vasta hetki sitten.. miro ei oo ollut mitenkään normaalia kiukkuisempi.. mutta siellä se pikku hammas nököttää<33

MIRO 4KK<3Maanantai 11.06.2007 01:21

4kk neuvolassa oli mirolla painoa 7280g, pituutta 66cm ja pipo oli 41,8-> miro the isopää;)
Miro osaa ja aika hyvin seistäkkin kun sitä pitää kainaloista kiinni.. ja vokaali äänteet on kuulemma tosi hyvät sanoi terveydenhoitaja.. ite en ees tiiä mitkä on niitä vokaaleja ja konsonantteja.
sitten miro osaa jo kääntyä kyljelleen ja siitä joss e tosissaan puskee niin se pääsee mahalleen.. mutta sitä mahalleen juttua se ei viellä kovin hyvin osaa.. mutta kyljelleen mennään jo ketterästi ja sitten mahalta selälleen;)

[Ei aihetta]Perjantai 01.06.2007 00:43

Kirjoita yhteisöhakuun yhdeksän ystäväsi nimi ja 'on' sana perään.
esim: 'Erkki on', ja lisää yhteisö päiväkirjamerkintöösi.

1. jenni -> jenni on<3
2. tia -> tia on hullu
3. pia -> pia<3
4. sampsa-> sampsa on lihas
5. jani-> jani on enkeli
6. outi-> outi on homo ( ei oo oikeesti)
7. janica-> janica on masiina
8. elisa -> elisa on ihana
9. koistinen-> koistinen on kaunis mies



sairaalassa.Maanantai 28.05.2007 18:17

klo:12 meillä oli aika lääkärille joka otti mirosta sen tuberkuloosi testin.. sellasella neulalla pisti sen ihoon ja sitte sen jälkeen piirsi kuulakärki kynällä sen ympärille ympyrän.. miksköhän.. :S kiva hinkkaaminen mulla että saan sen jäljen siitä joskus pois.. :D juuriharja kehii;D sitten sen jälkeen mentii labraan ja siellä ne otti mirosta verikokeet 5 sellasta putkellista verta.. eikä miro ees itkenyt ollenkaan.. se oli reipas :) ja sieltä labrasta mentiin sitten suoraan sinne röntgeniin
jouduttiin odottaa kauheen kauan ennen ku päästiin sinne, sitten ne otti miron keuhkoista 2 eri asennossa kuvat sen piti "istua" ja sitten sen käsistä pidettiin kiinni että ne pysy ylhäällä ja toinen hoitaja piti jaloista että peppu pysy paikallaan.. :DD miro oli ihan ihmeissään.. ja sieltä saatiin suoraan lähteä sitten kotiin.. hyvin meni se käynti ja kesti jonkun n.2,5tuntia mutta nyt olllaan kotona ja keskiviikkona klo. 09.00 uudestaan.

:/Maanantai 28.05.2007 13:08

kohta lähetään miron kanssa lasten ja nuorten sairaalaan.. miro joutuu verikokeisiin ja keuhkoröntgeniin... onneks se ei osaa pelätä ite viellä.. mut minä jännitän sen puolesta<3

ettäs sen tiiätte pojat ;)Keskiviikko 23.05.2007 22:53

1. tytöt saa muuttaa mieltä
2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa
3. tytöt saa päättää mitä tehdään
4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia
5. tyttöjä pitää hemmotella
6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa
7. tytöt määrää että poikien pitää totella
8. tytöt määrää mitä pojat tekee
9. tytöille pitää ostaa tulaisia aina kun käy jossain
10. tyttöjen laukut pitää kantaa
11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa
12. tyttöjä ei saa sääliä
13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa
14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja
15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn
16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.
17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla
18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia
19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja
20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi
21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli
22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella
23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen
24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia
25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa
26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske
27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata
28. tyttöjä ei saa kiusata
29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja
30. tyttöjä pitää palvoa
31. tyttöjä ei saa nimitellä
32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä
33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)
34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata
35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata
36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla
37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille
38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta
39. tyttöjä pitää pussailla
40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä
41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu
42. tyttöjä ei saa suututtaa
43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon
44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.
45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.
46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle
47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä
49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa
50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin
51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo
52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan
53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää
54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin
55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)
56. tyttöjä pitää lepytellä
57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa
58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä
59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä
60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia
61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä
62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja
63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee
64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta
65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa
66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä
67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta
68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä
69. tyttöjä ei saa vetää letistä
70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä
71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.
72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla
73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin
74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa
75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu
76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet

no huij:PKeskiviikko 23.05.2007 19:21

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

[Ei aihetta]Tiistai 22.05.2007 17:01

KUMPI :

001. KUUMA VAI KYLMÄ: kuuma
002. TALVI VAI KESÄ: kesä
003. KEVÄT VAI SYKSY: syksy
004. SHAKIRA VAI BRITNEY: Britney
005. BUFFY VAI ANGEL: Buffy
006. DAWSONS CREEK VAI GILMORE GIRLS: DAWSONS CREEK
007. JALKAPALLO VAI KORIPALLO: jalkkis varmaan
008. KESÄ- VAI TALVIOLYMPIALAISET: kesä
009. HIIHTO VAI LUMILAUTAILU: Lumilautailu
010. RULLALUISTELU VAI RULLALAUTAILU: Rullaluistelu... ehket ..
011. ORANSSI VAI PUNAINEN: oranssi
012. KELTAINEN VAI VIHREÄ: keltainen
013. VIOLETTI VAI PINKKI: pinkki
014. SISÄLLÄ VAI ULKONA: sisällä
015. KAMA VAI ALKOHOLI: alkoholi
016. KÄNNYKKÄ VAI HAKULAITE: känny
017. KYNÄ VAI SIVELLIN: kynä
018. TEHOTYTÖT VAI CHARLIEN ENKELIT: tehotytöt<3
019. STAR WARS VAI STAR TREK: en oo ikin kattonu kumpaakaan :P
020. TATUOINNIT VAI LÄVISTYKSET: lävistykset

YKSITYISELÄMÄ :

021. ONKO SINULLA TYTTÖ- TAI POIKAYSTÄVÄÄ: ei ole
022. OLETKO IHASTUNUT: olen.. paljonkin
023. RAKASTATKO KETÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ: kyllä<3
024. OLETKO KOSKAAN RAKASTUNUT: joops
025. KUINKA MONTAA IHMISTÄ OLET SUUDELLUT: en tiiä.. ainaki yhtä ;)
026. KUKA SAI ENSIMMÄISEN SUUDELMASI: eh oo varma.. :D
027. KUINKA MONEN IHMISEN SYDÄMEN OLET SÄRKENYT: en ehkä kenenkään.. en tiiä :P
028. KUINKA MONTA IHMISTÄ ON SÄRKENYT SYDÄMESI: 2.. toinen niistä on lapseni mulkku isä;)
029. PARAS LAINAUS KUVAAMAAN RAKKAUTTA: hhgh
030. MINKÄLAINEN ON TYTTÖ-/POIKAYSTÄVÄSI/IHASTUKSESI:sellanen ihana mustalais/latino poika(en oo ihan varma kumpi--> mutta ihana se on kumminkin
031. ONKO SINULLA HÄNESTÄ KUVA: vanhalla koneella :(
032. LUOKITTELETKO IHMISIÄ ULKONÄÖN VAI PERSOONALLISUUDEN PERUSTEELLA: heh
033. OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT YSTÄVÄÄ: jö
034. OLETTEKO VIELÄ YSTÄVIÄ: jöö
035. POLTATKO TUPAKKAA: en
036. POLTATKO RUOHOA: en
037. OLETKO KOSKAAN IMPANNUT KAASUA: En.
038. OTTANUT KOKAIINIA, HEROIINIA TAI JOTAIN MUUTA: En!
039. ONKO KALJA HYVÄÄ VAI PAHAA: hyvää.. riippuen merkistä.. :D
040. PIDÄTKÖ SMIRNOFF ICE:STA: näyttää ihan samalt ku lonkku mut on kalliinpaa.. :D siks en oo ees maistanut moista litkua :D
041. PIDÄTKÖ ENEMMÄN KALJASTA VAI LIKÖÖRISTÄ: kaljasta
042. MINKÄLAISIA SAVUKKEITA POLTAT:


VOISITKO KOSKAAN :

045. HYPÄTÄ BENJIÄ: en
046. HYPÄTÄ LASKUVARJOHYPPYÄ: kyllä.
047. UIDA DELFIINIEN KANSSA: joo
048. SYÖDÄ PASKAA MILJOONASTA DOLLARISTA: no en tiiä... riippus varmaan siitä kenen paskaa se ois ja mitä se on enne paskomistaan syönyt ;)
049. KÄÄNTÄÄ SELKÄÄSI YSTÄVILLESI HENKILÖKOHTAISEN SAAVUTUKSEN VUOKSI: ei mulla oo niin suuria saavutuksia et pitäs selkä kääntää..
050. VARASTAA YSTÄVÄSI POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄÄ: en usko.
051. VALEHDELLA POLIISILLE: no en tieteskään ei niin saa tehä ;).
052. JUOSTA POLIISEJA PAKOON: en :D
053. VALEHDELLA VANHEMMILLESI: jeppp.
054. KÄVELLÄ TUNTEMATTOMAN LUO JA SUUDELLA HÄNTÄ: no en varmaan kehtais .. :D
055. OLLA EKSOOTTINEN TANSSIJA: mähän oon jo aika eksoottinen :D
056. KÄVELLÄ RAVINTOLASTA ULOS MAKSAMATTA: no en kyllä uskaltas


YSTÄVÄSI :

057. PARAS YSTÄVÄSI: no tintti ja jenni on tällä hetkellä ne ihan ykköset<3
058. TUNTENUT PISIMPÄÄN: no tintin tietystii :D
059. SE, JONKA KANSSA HALUAISIT PUHUA ENEMMÄN: rane<3
060. SE, JOTA HALUAISIT NÄHDÄ ENEMMÄN: rane---> sitä voisin nähä vaikka 24/7<3<3<3.
061. KUINKA MONTA YSTÄVÄÄ LUULET SINULLA OLEVAN: ainaki kaks :D
062. KUKA TEKEE SINUT HULLUKSI JONKIN AJAN KULUTTUA: no en viitti tänne laittaa.. se kyseinen henkilö voi vaikka lukee
063. KENEN KANSSA VOIT OLLA IKUISESTI TULEMATTA HULLUKSI: no varmaan tintin.. :D
064. HULLUIN: no varmaan jenni. :D
065. ÄÄNEKKÄIN: no se on kyllä jenni varmasti :D
066. PARAS TUKKA: pialla on kaikista parhain tukka.. se ei ees heilu tuulessa :D
067. VOI AINA SAADA SINUT NAURAMAAN: no jenni ja pia
068. PARHAAT SILMÄT: pialla
069. KÄRSIMÄTTÖMIN: jenni
070. LYHYIN: -||-
071. PISIN: oiskohan rane?
072. PARAS LAULAJA: en tiiä.. :D
073. LAIHOIN: no en kyllä oo nii tarkkaan mittaillut :P


OLETKO KOSKAAN :

074. OLLUT TODELLA TURHAUTUNUT: kyllä
075. JOUTUNUT VANKILAAN: en
076. RULLALAUTAILLUT: vähän
077. VARASTANUT MITÄÄN: joo:S
078. HEITTÄNYT JOTAIN LUMIPALLOLLA PÄÄHÄN: :D
079. OLLUT KONSERTISSA:
080. OLLUT TOISESSA MAASSA: kyllä.
081. OLLUT AUTO-ONNETTOMUUDESSA: en.
083. ANTANUT RAHAA KODITTOMILLE: no en oo.. ku en oo ikin sellasta nähnyt paitsi salkkareiden ismon. :D.
084. ITKENYT PÄÄSTÄKSESI ONGELMASTA ULOS: en

MITÄ TEIT :

085. VIIME SYNTYMÄPÄIVÄNÄSI? istuin kotona. :D
086. EILEN: olin miron kaa kotona <33..
087. VIIME VIIKONLOPPUNA: porissa oltiin
088. JOULUNA: söin ku pikku sika ja levitin persettä :D
089. UUDENVUODEN AATTONA: olin kotona yksin :D
090. HALLOWEENINA: hmm??
091. PÄÄSIÄISENÄ: heheh sikiritirii janin kanssa niin.. :D
092. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ: varmaa olin kotona

VIIMEISIN :

093. ASIA, JONKA SÖIT: rinkeli
094. ASIA, JOTA JOIT: manskikka vesi
095. ASIA, JONKA PUIT PÄÄLLESI: sukkikset
096. PAIKKA, JONNE MENIT: vessa ;D
097. PAIKKA, JONKA LÄVISTYTIT/TATUOIT: korvikset
098. HENKILÖ, JONKA NÄIT: hanna :D
099. HENKILÖ, JOLLE PUHUIT: tintti
098. LAULU, JONKA KUULIT: ciara-like a boy


NYT :

099. MITÄ SYÖT: en mitään
100. MITÄ JUOT: en mittään
101. MITÄ ON PÄÄLLÄSI: toppi, hame, sukkikset ja sit ne perinteiset..
102. KENGÄT JOTKA OVAT JALOISSASI: ei oo...
103. HIUKSET: ponnari:P
104. KUUNTELET:ciara-like a boy


KYLLÄ VAI EI :

105. OLETKO VEGETARISTI: en
106. PIDÄTKÖ LEHMISTÄ: niiden jätökset on hemo isoja.. en tykkää.. :D
107. OLETKO TAITELIJA: tietty
108. KIRJOITATKO RUNOJA: en osaa
109. OLETKO NOPEA JUOKSIJA: en ku löntys :D
110. OSAATKO HIIHTÄÄ: no en varmaankaan.. :D
111. OLETKO BRITTI: en
112. PUHUVATKO ÄÄNET SINULLE: ???
113. ANNOITKO BARBEILLESI KOSKAAN HIUSTENLEIKKUUTA: no yleensä.. pitihän niidenki parturii päästä.
114. OLETKO HETERO: joo
115. OLETKO VAMMAINEN: vaikeasti kyllä.
116. OLETKO LIHAVA: hieman pullea. :D
117. OLETKO LAIHA: en
118. OLETKO LYHYT: kyllä
119. OLETKO PITKÄ: en
120. OMISTATKO VAALEANPUNAISEN PAIDAN: kyl
121. ENTÄ ORANSSEJA HOUSUJA: en mut tiiän yhen kuka omistaa :D
122. NÄETKÖ LENTÄVIÄ APINOITA: no en..
123. OLETKO PAHA: joskus
124. OLETKO TEINI-IKÄINEN ZOMBIE: :D en tietykää
125. PIDÄTKÖ MARILYN MANSONISTA: e
126. OLETKO SALAA TOISELTA PLANEETALTA:joo.. marssista :D


SATUNNAISIA KYSYMYKSIÄ :

127. JOS OLISIT ELÄIN, MIKÄ ELÄIN OLISIT: varmaan oisin hiiri
128. MUISTATKO UNIASI: joskus
129. VOIVATKO IHMISET LUKEA SINUA KUIN AVOINTA KIRJAA: no jotkut
130. PUHUTKO PALJON: välillä
131. PELKÄÄTKÖ KLOVNEJA: en ne on just rentoi :D
132. PIDÄTKÖ HÄMÄHÄKEISTÄ: no en hyi ne on rumia 8jalkasia kummajaisia!!!
133. OSAATKO AJAA: pyörää joo.. :D
134. OLETKO HEMMOTELTU PILOILLE: en
135. OLETKO EPÄSOSIAALINEN: ??
136. NÄETKÖ KUOLLEITA IHMISIÄ: just viimeks eilen :P
137. ONKO VIIMEISIÄ SANOJA: kiva kiitti moi.. :D

Kirjoita kommentti
no olipas tylsä juttu _D