IRC-Galleria

Sunupppi

Sunupppi

Never say no to panda

Blogi

« Uudemmat -

kui ois?Torstai 05.02.2009 21:16


Olen kuullut ennustettavan,
että bensan hinta saattaa syksyyn
mennessä nousta litralta jopa
€ 1,90 :een!
Haluatko, että bensan hinta laskee?
SE ON MAHDOLLISTA!
Sen puolesta on toimittava NYT HETI ja viisaasti!

Viime vuonna esitettiin mm., että: « Älkää ostako tiettynä päivänä lainkaan bensaa!»
Öljyfirmojen johtajat nauroivat, sillä he tiesivät, että maanantaisin ostamatta jätetty bensa ostettaisiin kuitenkin tiistaina.
Tästä saattoi olla heille hiukan haittaa, mitään merkitystä kokonaisuudelle ei ollut.

Joku fiksu on keksinyt idean, joka saattaa toimia,
JOS TODELLA HALUAMME.
Lue vielä hiukan eteenpäin ja toimi kanssamme, jotta se saataisiin toimimaan!

Bensa myydään tänään noin
1,50 € / Litra
Tiedämme kaikki, että isot öljyfirmat tekevät mahtavasti voittoa kustannuksellamme

Muistelkaapa, mitä sanottiin, kun hinnan aikoinaan anneettiiin nousta lähelle Euroa. Silloin väitettiiin, että öljy on maailmasta loppumassa. Tänään ei edes väitetä, että öljy loppuu – öljyä on käytetettävissä enemmän kuin 35 vuotta sitten. Silloin bensa maksoi 0,20€ litra.

Meidän täytyy toimia agressiivisesti ja näyttää, että kuluttajat voivat hallita markkinoita. Että asiakas saa olla oikeassa!
Ainoa mahdollisuus saada hinnat laskemaan, on lyödä öljyfirmoja sinne ainoaan paikkaan, missä se tekee kipeää: lomapakkoon!
VOIMME TEHDÄ SEN!

MITEN?
Kun kerran kaikki tarvitsemme ajokkejamme, emme voi jättää bensoja ostamatta..
Mutta voimme vaikuttaa hintaan:KUN TOIMIMME KAIKKI YHDESSÄ niin
saamme aikaan HINTASODAN!!!

Ehdotamme seuraavaa ideaa: Emme kukaan koko loppuvuonna
OSTA ENÄÄ LAINKAA BENSAA 2:lta johtavalta yhtiöltä: NESTEeltä tai SHELLiltä

Ajatelkaapa!
Kun 2 suurinta öljy-yhtiötä eivät enää onnistu myymään bensaa, täytyy niiden pakon edessä laskea litrahintaansa. Tämä johtaa välittömästi hintasotaan ja muiden on seurattava.
Mutta, jotta saavutamme toivotun tuloksen, täyttyy meidän tavoittaa ja vakuuttaa satojatuhansia NESTE- ja SHELL- asiakkaita. Ja kaikkien toimia johdonmukaisesti.

Kun jokainen ja taas jokainen kopio tämän sanoman seuraavana päivänä 10 tutulleen, olemme liikkeellä YHDESSÄ VIIKOSSA 300 MILJONAN ihmisen kanssa, hintasodassa öljyfirmoja vastaan!
(jonkun pitää tietysti kääntää tämä siinä välissä saksaksi ja englanniksi)

KYLLÄ, ME VOIMME VOITTAA, MUTTA…
On ehdottoman
TÄRKEÄÄ
ostaa bensamme tästä eteenpäin
MUUALTA
kuin
NESTEEN tai SHELLIN ASEMILTA
saavuttaaksemme tavoitteemme.
Siksi ERITYINEN pyyntö,
VÄLITÄ TÄMÄ VIESTI ETEENPÄIN

that day again...Tiistai 21.10.2008 18:46

datis testiSunnuntai 05.10.2008 19:30

Kirjoita silmät kiinni nämä sanat :

Tietokone - tietokone
Nörtti - nörtti
Hiiri -hiiri
Näppäimistö - näppäimistö
Dataus -dataus
total: 5

Kirjoita silmät kiinni lauseet:

Minä olen nörtti - minäö olen nörtti
Minä dataan - minä dataan
Omistan tietokoneen - omistan tietokoneen
Näyttöni on litteä - nåyttpni on litteä
Näyttöni on leveä - näyttöni onm leveä
total: 2

Total;
10=Nörtti, RAJOITA HIEMAN!
7-9=Olet riippuvainen.
5-7=Vähennä koneella istumista.
3-5=Vielä voisit rajoittaa.
1-3=Et ole nörtti. :)
0=Olet täysi TUNARI

\o/

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.09.2008 22:59


Laita Media Player tai muu soitto-ohjelma shufflelle, ja listaa 20 ensin tulevaa biisiä.

1. Kotiteollisuus - Virret soi! (live)
2. Haloo Helsinki - Haloo Helsinki!
3. Kotiteollisuus - Kielletyn puun hedelmä
4. Kotiteollisuus - +-0
5. Northern Kings - I just died in your arms
6. Sonata Arctica - Mary Lou (acoustic)
7. DCX - Flying high
8. Kotiteollisuus - Onnellinen perhe
9. Kotiteollisuus - Raskas kantaa
10. Kotiteollisuus - Minä olen
11. Sturm Und Drang - Forever
12. The Offspring - The kids aren't alright
13. Kotiteollisuus - Musti sotakoira
14. Kotiteollisuus - Karhujen talo
15. Kotiteollisuus - Vuonna yksi ja kaksi
16. Punk covers - Hotel California
17. Kotiteollisuus - Hulluutta ja humalaa
18. Kotiteollisuus - Itkussa
19. Kotiteollisuus - Veri valuu maahan
20. Dj Sammy - Take my breath away

* Kelle voisit soittaa biisin nro 19? - Kelle vaa :D
* Tuoko biisi nro 6 sinulle mieleen muistoja ? - eeei kai..
* Osaatko biisin nro 20 sanat ulkoa ? - eh..
* Kumpi on parempi - biisi nro 14 vai 1 ? - 1 kai..
* Milloin kuulit ensimmäisen kerran biisin nro 15 ? - muutama viikkoo sitte
* Kuuluuko biisin nro 4 esittäjä suosikkeihisi ? - Kyll
* Kenelle omistaisit biisin nro 13 ? - Tujulalle :DD
* Missä mielentilassa kuuntelet biisiä nro 3 ? - Siivotessa saatana...
* Voisitko soittaa biisin nro 10 häissäsi ? - ööh.. e `?
* Miten luokittelisit biisin nro 17 ? - tä ? Ryyppy piisejä
* Kumpi on parempi: biisi nro 2 vai 16 ? - Aika tasoissa
* Oletko joskus itkenyt / nauranut biisille nro 8 ? - Pikkase naureskellu :D
* Mihin tilaisuuteen biisi nro 11 sopisi ? - Festareille
* Mikä on mielipiteesi biisistä nro 12 ? - Sairaan hyvä :DDD <3

WARNING !Sunnuntai 07.09.2008 14:10

Varokaa tätä tyyppiä!


Saattaa olla mielenvikainen tyyppi ja on vielä rumakin.

http://irc-galleria.net/archive.php?album_id=1984883

Poistakaa kaikki hänen lähettämät kommentit, ja ilmoittakaa ylläpidolle niistä
koska tuo on kyllä niin perverssin olonen!

Lisätään kaikki tämä omaan blogiinsa nii toivottovasti toi tyyppi katoaa galleriasta!!

TinakenkätyttöKeskiviikko 03.09.2008 20:27



Kuka bb-tyyppi olet?

Marianne

[ ] Minulla on jalassa aina vähintään 5 cm korkokengät
[ ] Paheeni on miehet, miehet, miehet, miehet…
[ ] Olen nainen, ja olen “miehisessä” työssä
[x] Minulla on tummat hiukset
[ ] Harrastan tanssia

1/5

Cheryll

[ ] Olen BLONDI
[ ] .. hiljainen
[ ] Olen aina VIP-tiloissa
[/] Minulla on/on ollut vain yksi sänkypartneri (oon mää tujun kanssaki nukkunu :D)
[ ] Pyrin olemaan täydellinen

½/5

Risto

[ ] Mulla on hirvee fleda
[ ] Minulla on lemmikkinä käärme
[ ] Myöhässä melkeen joka kerta
[ ] Haluaisin olla julkkis
[ ] Minulla on tatuointeja

0/5

Niko

[ ] Olen ihana
[ ] Tykkään tytöistä ja pojista
[x] Minulla on koulutus kesken
[ ] Humalassa minusta tulee huolehtiva ja kova puhuja
[ ] BRITNEY ROK!

0/5

Minna

[ ] Minulla on isot tissit
[ ] Olen ollut iltatyttönä
[ ] Olen hakenut Idolsiin (pääsemättä jatkoon)
[ ] Villi ja vapaa sinkku
[ ] Minulla on ärsyttävä ääni

0/5

Harri

[ ] Olin / Olen punkkari
[ ] Minulla on Hello Kitty-juttuja….
[ ] Näen tulevaisuuteni vanhusten hoidossa
[ ] Huono itsetunto
[ ] Paheita ovat tupakka ja alkoholi


0/5

Mia

[ ] Koulutuksena minulla on vain peruskoulu
[ ] Tykkään soittaa kitaraa
[ ] Käytän “emo”huivia
[x] Olen pieni
[ ] Hiplaan hiuksiani

1/5

Marko

[ ] Olen hyvässä kunnossa
[x] Olen tumma
[ ] Olen yli 30 vuotta
[ ] Harrastan painia
[ ] Olen tamperelainen

1/5

Marianna

[ ] Olen vapaassa seurustelusuhteessa
[ ] Olen venäläinen
[ ] Minulla on kauniit silmät
[ ] Parhaat puoleni ovat vaatteiden alla
[ ] Vihaan pissiksiä

0/5

Tero

[ ] Näytän aivan Hunksilta
[ ] Pienenä hoin sanaa “pappi”
[ ] Panoparta (leuassa) on in!
[ ] Ylioppilas
[ ] Minulla on papukaija

0/5

Maria

[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen kokki/tarjoilija
[ ] Olen aamuäreä
[ ] Vesa Keskinen on mun mieleeni
[x] Seurustelen

1/5

Andreas
[ ] Olen turkulainen
[ ] .. kihloissa
[x] Minulla on suuri unen tarve
[ ] Olen söpö
[ ] En voi sietää mega-kännisiä ihmisiä

1/5

Johan

[ ] Hengenpelastaja
[ ] Pelimies/nainen
[ ] Nuuskaan
[ ] Olen ilkeä
[x] Olen yksinkertainen

1/5


en mie sit vissii oo oikee kukaa perskele

Kielletyn puun hedelmääTiistai 26.08.2008 00:20



Suomi-nainen-suomi sanakirja

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä, idiootti

Tee sä mitä tahdot
= kosto on karmea

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet, tai itket ja kuuntelet

Siitä vaan, senkun menet, ei mua haittaa
= tietenkin mua haittaa, älä mene

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö

Oletpas sä tänään huomaavainen
= onko tänään seksipäivä?

Vähennetään romanttisesti valoja
= olen ihan jumalattoman turvoksissa

Onpas tämä keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= .. Ja huonekalut ja maalataan makuuhuone..

Mä kuulin jotain melua
= sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen!

En mä mitään huuda
= totta vitussa mä huudan, kun mulla on hyvä syy!

Tottakai
= kyllä tai ei

Ei
= kyllä tai ei

Niin kai
= EI

Ihan miten vaan
= ei

Meren mutaa...Maanantai 25.08.2008 01:48



1. Tulet kotiin ja Ari Koivunen istuu SUN tietokoneen ääressä.
[x] kipitäs ny vittuun siitä.
[ ] YHYY ÄITII !
[ ] awawaw<3 ari koivunen *menee ja halaa*
[ ] no shit !

2. Isäsi kertoo että on ruvennut pelaamaan Counter Strikeä.
[x] no se ny on pelannu sitä jo kauan..
[ ] isäää <3 millo cs ? ;)
[ ] ööhh, muutaman ottanu liikaa ?
[ ] ei vitus.. ei se ees tiiä mikä se on!

3. Kaverisi tulee teille ja syö sun sipsit.
[ ] nojoo, jotai uutta?
[ ] voi jumalauta mää hakkaan sut
[ ] häähää, arvaas kuka saa ostaa uusii sipsei !
[x] sittepähä syö..

4. Olet menossa kaverisi bileisiin, mutta sulle ei avatakkaan ovea.
[ ] eiku ikkunasta sisään !
[ ] m-mitä mä oon tehny ? ;o
[x] ei se oikeestaa ees ollu mun kaveri..
[ ] kerron äidille ! ;(( *itku*

5. Manne koputtaa oveesi.
[ ] HOIIIII KOREE PYÖRÄ !
[x] mitäs sais olla ?
[ ] omgomgomg, äitiii, isäää !
[ ] ei uutta, niitä ramppaa meil jokapäivä

6. On rippijuhlasi ja saat rippilahjaksi.............VILLASUKAT !
[ ] aaw <3 kiitti mutsi, tiesit hyvin mitä tartten..... -.-
[ ] YY ÄITI MÄ TOIVOIN SKOBOO *viiltelee*
[ ] jee, lisää sukkia keräilykokoelmaani! =)
[x] ei taaskaan uutta.. villasukat kiertää suvus..

7. Pekka Pouta on kuollut!
[x] Nyyh ~ Ei enää poutaa mun elämäs ='(
[ ] lol ?
[ ] Jeejee ! Vihdoinkin pääs eroo siit !
[ ] Kuka on Pekka pouta?

8. Olet allerginen S-I-E-N-I-L-L-E.
[ ] Hyi v*ttu jotai sienii.
[ ] Eieiei !! MIKSI AINA MINÄ ?!1
[ ] No sou ? syön niit silti
[x] ...

9. Kävelisit kadulla ja 50cent tulisi vastaan.
[x] Joujouu, mitä veli ?
[ ] Take me to the candy shooop ;)
[ ] Iikskss <3<33< *valuu kuolaa*
[ ] Käveliski..

10. Ja nyt hyvää yötä.
[ ] ImaC, meitsi dataa koko päivä.
[x] jmo.
[ ] ooks joku MaMis ku meet jo nukQ ?
[ ] ei kiinnosta.

Miksi kompostissa ei ole valoja ?Maanantai 18.08.2008 02:03

// PUHELIN //

Kirjoitatko pikakirjoituksella? » Ju
Keneltä sait Saapuneet-kansiosi kahdeksannen viestin? » Nellalt.. <3
Onko puhelimessasi kamera? » Joooo huitsinhyvä
Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä? » jaa a


// PUKEUTUMINEN //

Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi? » viimeiseks
Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia? » hmm
Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on? » valkoinen
Ovatko housusi tiukat vai löysät? » keskipötkylät


// HUONEESI //

Kun astut huoneeseesi, mikä väri hallitsee sitä? » kai nuo seinät:OO
Minkä värinen peittosi on » tummansinine
Petaatko aamulla sänkysi itse? » Kyl lol `?
Asteikolla 4-10, kuinka siisti huoneesi on nyt? » 9½
Onko huoneessasi nojatuolia? » eiolee
Onko kirjoituspöydälläsi kirjoja? » ja millähä kirjotuspöydällä ?


// VAPAA-AIKA //

Moneltako heräät viikonloppuisin? » 10-12 välil
Mitä teet ensimmäiseksi? » avaan silmät lol ?
Mihin aikaan puet? » silmien avaamisen jälkee
Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen? » autol
Entä talvella? » autol
Koska vietit parhaan lomasi? » tänä kesänä...


// OLETKO: //

Istunut poliisiautossa ? » kyllä
Tullut umpikännissä kotiin aamulla? » kyllä
Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa? » äipän viekus nukuin sillo joskus pikkutyttönä ollessa.
Kontannut koulun lattialla? » kyllä
Poiminut sieniä? » kyllä
Juossut todella henkesi edestä? » en kai :DD
Pussannut serkkuasi? » sillo samoihi aikoihi ku äitin viekus nukuin..
Kaatunut kenkien takia? » eeh..
Polskutellut Serenassa? » kyllä
Stripannut? » nee
Uinut vaatteet päällä? » kyllä
Laulanut mikrofoniin? » kyllä
Kokeillut nuuskaa? » neee
Oksentanut ihmisen päälle? » kyllä
Purrut kissaa, kun se on purrut sinua? » nee
Haukkunut koiralle? » e
Kaatunut mopolla? » kyllä
Heilunut jossakin alusvaatteillasi? » kyllä
Liukastunut banaanin kuoreen? » e
Pessyt ikkunoita? » kyllä
Ollut ambulanssissa? » kyllä

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat? » blondeones <3
Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä? » lyhyempi se on..
Inhoatko ketään tällä hetkellä? » kyllä
Rakastatko ketään juuri nyt? » kyllä
Rakastetaanko sinua tällä hetkellä? » kyllä
Ikävöitkö ketään? » kyllä
Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen) » kyllä
Oletko mustasukkainen? » välillä, hyvän maun mukaisesti..
Mitä teet v.loppuisin? » vietän aikaani hyvässä seurassa
Oletko hyvä koulussa? » enköhän määä siält valmistu-
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? » e
Onko sinua koskaan petetty? » ei
Onko sinulla kuvia ii2? » kyllä
Onko sinulla webkamera? » ei
Kuinka pitkä olet? » 171 cm oli ajokortti tarkastukses..
Kirjoitatko runoja? » en
Lempivärisi? » Musta, valkoinen. mustavalkoinen
Oletko matkustanut laivalla/minne? » Viroo
Millasista elokuvista tykkäät? » Kauhu ja komedia
Oletko koskaan liftannut? » kyllä
Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan? » ööh.. roikuin pää ulkona siit autost ja oksensin...
Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi? » enpä oo kyl tarkkaillu tollasta asiaa.
Mitä söit lounaaksi tänään? » Makaroneja ja nakkeja
Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin? » en muistaakseni


// SEKALAISIA //
Kauanko olet yleensä suihkussa? » 5-15min
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? » nukuttas
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? » kyllä. Kaija Koo - Tinäkenkätyttö
Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt? » mussiikkia ja ääniä ulkoo :D
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella? » Puhelin, lasi, kaiutin
Mikä lausahdus sinulle jäi tänään mieleen? » oivoi--

KatkeruuskerroinTorstai 22.05.2008 02:34



Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

EIKÄ SAA HUIJATA!


Mitä sitä tekisi huomenna?
laulu: Äiti pojastaan pappia toivoi
artisti: Kolmas Nainen
kommenttisi: :O

Mitä muut ihmiset ajattelevat musta?
laulu: Sekunda Sami
artisti: Klamydia
kommenttisi: no lol oon Simo

Mikä auttas tähän tylsyyteen?
laulu: Pienet mainosvalot
artisti: Klamydia
kommenttisi: isot valot olis kivemmat

Millanen musta tulee kun olen vihainen..?
laulu: Jumala
artisti: Apulanta
kommenttisi: lolxd

millainen olen ku olen iloinen?
laulu: I love my sex
artisti: Benny Benassi
kommenttisi: JAH AI LOV IT

Millainen olen humalassa.?
laulu: Betty Blue
artisti: 69 Eyes
kommenttisi: kmo

Onko joku rakastunut minuun?
laulu: Emerald sword
artisti: Dragonforce
kommenttisi: Kai sitte joo :D

Mitä Ajattelen tällä hetkellä..?
Laulu: The Misery
Artisti: Sonata Arctica
Kommenttisi: voe tokkiisa

Millanen ihminen olen yleisesti..?
Laulu: Silver Tongue
Artisti: Sonata Arctica
kommenttisi: Hui kauhia

Mitä sitä kohta tekisi..?
Laulu: Ryssä mun leipääni syö
Artisti: Klamydia
Kommenttisi: Ja mustanakin nakertaa

Miksi teet tätä galluppia..?
Laulu: Narkkarirakkautta
Artisti: Klamydia
Kommenttisi: siistii ja sillee.

Mitä teet työksesi..?
Laulu: Heart of a dragon
Artisti: Dragonforce
Kommenttisi: ai perkele

Missä asut..?
Laulu: Körttiseuroissa
Artisti: Klamydia
Kommenttisi: JOO EIKU PONTUKSELLA !!! LOLOLOL

Onko tylsää..?
Laulu: Tuulee
Artisti: Don Huonot
Kommenttisi: Vaini

Onko hyvä kysely..?
Laulu: Junttihinttirunkkari
Artisti: Klamydia
Kommenttisi: just se

« Uudemmat -