Vanhemmillani on tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi
typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä
mukamas oli,
kun he olivat nuoria.
Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km
ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri
vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia
sisaruksiaan selässään.
Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat
vain kymppejä,
vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä
nälkäpalkalla,
ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää. Itse en koskaan
kertoisi tällaisia,
vannoin...
Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuinihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on.
Niillä on kaikki niin vitun hyvin!
Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat!
Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin
heillä on asiat!
Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään
internettiä.
Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon
ja haimme sen tiedon itse.
Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui
vääntämään ihan itse materiaalista,
jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa
kirjeitä, paperille, kynällä.
Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen
päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon
ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi
varastaa musiikkia,
piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse.
Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai
nauhoitettua kappaleen radiosta
ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai
lopun päälle ja pilasi koko kappaleen.
Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat
omaisuuden.
Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat
puolet.
Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan
ollut joka perheessä.
Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa,
mutta nekin piti kääntää.
Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin
mikään ei pelastanut lempikasettiasi.
Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa?
Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku
ostamaan Jallu kioskilta.
Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan
alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muita vaihtoehtoja.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten
koputustoimintoa puhelimessa.
Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan
puhelin tuuttasi varattua.
Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan
numeronnäyttöjäkään.
Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli.
Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata!
Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä
yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti
kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä
kiinni, ettei sitä
voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos
kävelit pari metriä.
Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu
kuultukaan.
Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja
numero olikin varattu -
veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä
vielä.
Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin
puhelimiin vastasi -
yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan joku muu
perheenjäsen.
Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää
hakemaan kaveri puhelimeen!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja
3D-grafiikoita.
Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone
Commodore 64!
Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä,
kuten Space Invadersja Asteroids,
jotka näyttivät lähinnä legoilta.
Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö
Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat
neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka
ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi.
Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä,
vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti.
Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina
vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan
kaikki penkit olivat samalla korkeudella!
Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä
tarvinnut katsoa sitä leffaa.
Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi
kanavaa ja nekin mustavalkoisia.
Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne
piti katsoa lehdestä.
Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia!
Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna.
Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko
nähdäkseen piirrettyjä.
Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme
hyvässä kunnossa, koska ei ollut kaukosäätimiä.
Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä
säädettäessä piti kävellä tv:n luokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat
niin "#%%/ hyvin!
He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti
kestäisi elämää 80-luvulla!
Perkele!
Haha
