IRC-Galleria

Susityttö-

Susityttö-

monet kauniit & yksi ruma

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Mielettömän hieno viikonloppuSunnuntai 30.10.2011 20:55

Sinäänsä aika huvittavaa, että oon kerran ajanut kaupungissa (melkein tutussa Tampereessa) ja sekin oli sellanen "ajampa paniikissa kauheella kiireellä eläinlääkäriin". Sit tänä aamuna toisen kerran kaupunkiajoo ihan vierassa Seinäjoessa :D

Mut Cujo oli aivan supermahtavaihanamieletön Seinäjoen kansainvälisessä. Alkuun oli vähän sellanen ujopiimä, mutta eka hallinäyttely + tuo on käynyt yhessä mätsärissä just Suomeen tulleena, baby-luokassa kesäkuussa ja sit yhessä pentunäyttelyssä eli ehkä ihan ymmärrettävää, että alkuun vähän jännäs.
Sit kun se katteli ja funtsi asiaa niin oli aivan super! Ei se missään välissä mitään räyhää pistänyt pystyyn ja ekan kerran kuulin sen haukkuvan vasta pihalla kun oltiin lähössä koska kaveritkin haukku. Hallissa se oli koko ajan tosi hienosti.

Esiinty aivan mahtavasti! Tuomarin kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja seiso hienosti kehässä. Ainut mikä tuotti vähän probleemia oli kehän ympäri juokseminen. Siinä vaan kerran yritti tarrata hihnaan, mutta ei alkanut sit sen enempää reuhkaan. Cujo oli niin mahtava siinä tuomarin kanssa ja se esiinty aivan mielettömän hienosti! Tykkään, tykkään, tykkään ♥

Eilen oli myös aivan huippu olla kattomassa MH-luonnekuvausta joka meni Kiralta mahtavasti. Aivan mielettömän hienot reagoinnit eri juttuihin ja tosi hieno! Kira oli aivan supermahtava ja rakastuin.

Tosi hyvä viikonloppu ja oon niin fiiliksissä tästä! En ees muista, koska olis ollut näin hyvä viikonloppu. Kerittiin Toninkin kanssa vielä kattoon leffa perjantai-iltana ja silti heräsin lauantaina tosi virkeenä. Onneks lähtö oli vasta niin myöhään! Tänä aamuna heräsin tosi reippaana puoli kuudelta ja kävin koirien kanssa aamulenkin ennen Seinäjoelle lähtöö.
Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.

Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.

Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.

Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot on nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.

Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.

Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostukseen,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.

Mutta talvi on kurja, ei koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee vaikka taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat, ja parhaat ystäväsi.

On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.

hyihyihyihyihyiTiistai 25.10.2011 20:22

aivan järkyttävä olo jo toista päivää. Hirvittävä päänsärky johka lääkkeet ei auta (kiitos liian kevyet lääkkeet) ja kaupan päälle sellanen olo, että syöminen on aivan perseestä ja oksettaa ihan ihanasti. Sit puristaa kivasti tosta rintakehästä. Silmiin sattuu.

LeffailtaLauantai 22.10.2011 13:54

Pidettiin eilen tyttöjen ja pojan kanssa leffailta. Tosin toinen tyttö ja poika keskitty mussuttamaan luuta samalla tyynyllä :D Kivaa oli, kiitti!

♥ heihei pojatKeskiviikko 19.10.2011 23:06

Tänään liihotti pois mun ja Teron yhteiset rottapojat. Kutka ja Kitka oli vielä kolmikosta jäljellä, mutta enää ei ole niitäkään.
♥ Kutka oli maailman paras rotta! Eipä Kitkassakaan niin vikaa, mutta kyl Kutka vaan oli se mun elämäni rotta.

SyyslomaMaanantai 17.10.2011 17:57

nukkumista, sarjoja yms

♥ paras tokopiskiTorstai 13.10.2011 23:31

no okei, ehkei se Cujo ollut ihan niin hyvä :D
Marikan pieni on vähän toista luokkaa ton aktiivisuuden suhteen kun noi bernhardinpennut. ♥

Voin kertoo, että Rim katto vähän pitkään ja sellasella "vitun tyhmä, eks sä tiedä, että kukaan ei syö puoli kaheksalta?" kun aamupala tarjoiltiin puoli kaheksalta :D Meni kyl niin pitkin hampain, mutta pakko oli syödä kun joku pieni hyppi ympärillä.

kyl tää koulu on rankkaaTiistai 04.10.2011 22:53

Tänään ja eilen ollut 8.50-10.05 koulua niin sit huomenna pitäs olla 6.50-13.15 (hyppytunti 10.05-12.00) koulussa. To onneks 12.00-14.40 ja perjantaina aivan järkyttävä 08.50-14.40 (hyppytunti 12.00-13.25)..
↓ random
Missä pussasit jotakin ihmistä viimeksi ? - varmaan autossa, en muista
Onko sinulla paljon rahaa ? - ei
Käytkö facebookissa ? - joo
Kadutko tällä hetkellä jotain mitä olet sanonut ? - ehkä vähän
Mikä oli tämän päivän kohokohta ? - herääminen
Viimeisin mokailusi ? - viikonloppuna
Oletko onnellinen ? - välillä, välillä en
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - mielellään joo
Oletko ovela ? - joskus kun viittin
Mieluisin tv-ohjelma ? - True Blood
Mitä kuuluu ? - musiikkia
Missä olet tällä hetkellä ? - kotona
Oletko rakastunut ensisilmäyksellä ? - en
Oletko valvonut koko yön ? - joo
Rakastatko ketään eri sukupuolta olevaa ihmistä ? - en oo ihan varma
Entä vihaatko ketään ? - joskus joo
Oletko katunut tekojasi ? - oon
Onko joku särkenyt sydämeäsi ? - joo
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun oikealla puolella ? - johto, lamppu, hiiri
Oletko koskaan ihastunut varattuihin ? - en
Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa ? - ei olis ongelma
Ikävöitkö ketään ? - en tällä hetkellä
Miksi olit viimeksi surullinen ? - vähän keitti elämä ylitte kattilasta
Henkilö joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni ? - en tiä, ehkä tero

↓ tällä hetkellä
Mitä sinulla on päälläsi ? - huppari ja colleger
Millainen olotila ? - väsyttää ja turhauttaa

↓ viimeisin
Henkilö, jolle soitit ? - ilkka
Henkilö, jolle lähetit viestin ? - tero
Henkilö, jota halasit? - tero, mika tai toni
Henkilö, jota ikävöit ? - en täl hetkellä ketään
Ruoka ? - uuniomenaa
Juoma ? - coca-col
Hyvä teko ? - kuuntelin
TV-ohjelma, jonka katsoit - kauhukeittiö
Elokuva, jonka katsoit ? - vihreä maili
Asia, jonka ostit ? - smoothie
Lehti, jonka luit ? - aku-ankka

↓ milloin viimeksi
Söit ? - eilen
Puhuit puhelimessa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ? - eilen
Ikävöit jotain ihmistä liikaa ? - varmaan viikon sisään
Itkit ? - eilen

↓ oletko viimekuun aikana
Nauranut niin, että silmistä tulee vettä ? - joo
Nauranut niin, että vatsalihaksiin sattuu ? - joo
Ostanut karkkia ? - joo
Syönyt jätskiä ? - joo
Nolannut itsesi? - en
Ollut todella iloinen ? - joo
Kaipaatko menneisyyttä ? - joo
Mitä teit eilen ? - pidettiin tonin kanssa leffailta ja käytiin ilee moikkaan

↓ tulevaisuus
Mitä teet huomenna ? - koulua (9-10.15 hahhaha)
Mitä teet 5h päästä ? - varmaan dataan
Mitä teet viikon päästä ? - henkaan

↓ ihmisistä
Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten ? - toni
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? - joku random tyyppi
Keneen ärsyynnyt useimmiten ? - niitä on välillä aika monia
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi ? - tonille eilen, kai
Ketä kaveria tai ystävää ikävöit eniten tällä hetkellä ? - marikaa, olis kiva nähä
Kuka huolestui sinusta viimeksi ? - varmaan toni

↓ sinä
Pidätkö koulusta? - en
Minkälaiset hiukset sinulla on ? - pitkät
Tykkäätkö kauhuelokuvista ? - on ne ihan jeps
Minkä värinen paita sinulla on nyt ? - musta

↓ rakkaus
Oletko ihastunut tällä hetkellä ? - en tiä
Onko kukaan ihastunut sinuun tällä hetkellä ? - saattaa olla
Voisitko mennä naimisiin rahasta ? - en
Onko rakkauselämäsi vilkasta ? - ihan riittävän
Pitkä suhde, vai monta lyhyttä ? - jaa'a
Onko romantiikka tärkeää suhteessa? - on

↓ ystävyys
Onko sinulla yhtä parasta ystävää ? - ehkä enemmänkin
Onko sinulla paljon kavereita ? - eipä oikeestaan
Kenen kanssa liikut koulussa ? - hannan
Onko sinulla ystävää jonka olet tuntenut alle kouluikäisestä ? - on