IRC-Galleria

Suunta-ohjaaja

Suunta-ohjaaja

Hei! Suunta-palvelu on auki sunnuntaista-torstaihin klo 18-21, www.suuntapalvelu.fi

Velat hoitoon!Keskiviikko 29.03.2017 20:12

Velkaongelma voi tehdä arjesta kovin raskasta, kun rahatilanne huolettaa eikä rahat välttämättä riitä edes kaikkein välttämättömimpään. Tilanne kannattaa kuitenkin ottaa heti alussa haltuun, ettei se pääse pahentumaan ja aiheuttamaan jopa maksuhäirömerkintää joka voi johtaa luottotietojen menetykseen. Luottotiedottoman on vaikea vuokrata asuntoa, saada vakuutuksia tai esim. puhelinliittymää.
Kun laskuja alkaa erääntyä maksettavaksi, kannattaa heti ottaa yhteyttä maksun saajaan jos laskua ei saa maksettua eräpäivään mennessä. Monet antavat maksuaikaa, mutta ajalta voi joutua maksamaan korkoa. Silloin ei kuitenkaan ole huolta maksuhäiriömerkinnän saamisesta ja joissakin tapauksissa voit välttyä turhilta kuluilta.
Jos maksu siirtyy velkoojalle tai perintään, kannattaa olla heti yhteydessä ja sopia maksuaikataulusta. Mieti valmiiksi minkälaiseen maksuaikatauluun voit sitoutua, jotta voit varmasti pitää siitä kiinni.

Mulla on jo velkaa!

Ei hätää! Tilanteesta voi selvitä. Jos käyt töissä tai sinulla on muita tasaisia tuloja, voit saada kunnan sosiaalista luottoa tai hakea lainaa pankista tai muusta rahoitusyhtiöstä. Näin voit myös yhdistää useammat lainat mahdollisesti pienempikorkoiseen yhteen lainaan. Pankit vaativat usein takaajia tai omaisuuden panttaamista, joten jos joudut ottamaan takaajia olisi hyvä käydä neuvottelemassa laina- tai velkaneuvojan kanssa jotta varmistut selviäväsi lainan takaisinmaksusta. Laina- tai velkaneuvoja on ilmainen, usein kunnan tarjoama palvelu. Takuusäätiön takauksella voit saada pankista lainan vaikka sinulla olisi jo luottohäiriömerkintä ja/tai velkoja ulosotossa.
Jos maksukykyä ei vaan ole velkojen hoitamiseksi, voit hakea tuomioistuimesta velkajärjestelyä. Tällöin maksat yleensä n. 3-5-vuotta velkojasi ja loput maksamatta jääneet velat annetaan anteeksi. Velkajärjestelyssä lasketaan maksukyky, jonka mukaan velkoja maksetaan. Pääasiallisesti velkajärjestelyn voi saada vain kerran. Velkajärjestelyyn hakeutumisessa auttaa laina- tai velkaneuvoja.
Velat voi päästää ulosottoon, jolloin uutta velkaa ei pysty enää ottamaan ja kaikkia velkoja lyhennetään samaan paikkaan. Ulosottokeinoja voi olla esimerkiksi palkan tai muun omaisuuden ulosmittaus.

Lisää apua saat esimerkiksi Takuusäätiön velkalinjalta numerosta 0800 9 8009 tai chat- neuvonnasta http://www.takuusaatio.fi/palvelumme/velkalinja-ja-chat-neuvonta
Lisätietoja myös kuluttajaliiton sivuilta http://www.kuluttajaliitto.fi/tietopankki/oman-talouden-hallinta/

Kevätterveisin,
Suunta- harkkari Noora

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.