IRC-Galleria

Sitä miettiessä aikaa saa kulumaan monia hetkiä ajoittain jopa tunteja. Onko todellinen ystävä sellainen joka kunnioittaa toista,auttaa tarvittaessa fyysisesti nousemaan maan rakosesta joskus henkisesti jatkamaan taisteluaan elämän kovuutta vastaan? Ymmärtää asioita ettei niistä aina tarvitse erikseen sanoa ja muistuttaa, etenkään sitä mikä on ystävyydessä ns. sallittua ja mikä ei. Mikä on toiselle tärkeää ja mistä tahtoo pitää kiinni kynsin ja hampain vaikka aina sekään ei onnistuisi täydellisesti.

Voiko todellinen ystävä pilata kaiken vain yhden hetken vuoksi tai jonkun toisen ihmisen takia? Kokemuksesta tiedän jopa itse tehneeni niin, enkä todellakaan ole ylpeä siitä, mutta virheitä sattuu on eri asia miten ne korjataan ja saako kaikkia virheitä korjattua edes ajan kanssa. Jotkut sanat ja teot jättävät väistämättä epätietoisuuden onko toinen tosissaan pyytäessään anteeksi tekojaan ja voiko toiseen enää luottaa missään asiassa. Kaikilla teoilla on seuraamuksensa, ystävyyden loppuminen, työpaikan vaihtuminen ja milloin mitäkin, niiden kanssa on vain pakko elää vaikka se SATTUU niin HELVETISTI!! Ainakin sitä jota on kohdeltu väärin tai joka on ystävänsä menettänyt.

Anteeksi antaminenkin vaatii aikansa, toiset tarvitsevat siihen minuutin toiset pidemmän hetken tai ajanjakson. Aina sitä yrittää nähdä asioita eri puolelta, mutta sekään ei aina etenkään riitä.
Etenkään jos asioista ei voida puhua, kasvotusten se on vaikeaa, puhelimitse siitä ei tule mitään ja kirjoittaminenkin tuntuu "tosi asioiden " pakenemiselta.
Kenen pitäisi ottaa ensimmäinen askel? Sen joka kokee tulleensa kohdelluksi väärin vai niiden jotka toimivat hetken mielijohteesta, halujensa toimesta tai satuttamisen mahdollisuudesta? Mistä sitä voi tietää oliko se hetken hurmaa vai onko se jtn muuta? Ainakaan asiat ei parane pitkittämällä eikä valehtelemalla, senkin olen elämäni aikana oppinut ja uskoisin myös toistenkin sen jo ymmärtävän.

Tiedän tekeväni väärin, kun kirjoitan tänne asiasta, en paljasta mitään yksityiskohtia sillä niin alas en katkeruudessani tahdo vajota, toivon vain ihmisten miettivän paljonko he tahtovat kärsimystä ja tuskaa toisille jakaa omilla ratkaisuillaan, teoillaan ja haluillaan.. Pallo on vierähtänyt eteenpäin, nähtäväksi jää ottaako kukaan sitä kiinni, edes pienen ystävyyden pelastamisen merkeissä.

Niin paljon minä teihin luotin, uskoin ja omalla tavallani rakastin, toista rakastin joskus TODELLA paljon ja toista rakastin ystävänä , ihmisenä jonka kanssa jaoin suruja ja murheita viime päiviin asti. Nyt ne on vain minun kannettava itsekseni sillä en osaa luvata mitään sen enempiä kuin vielä luottaakkaan muihin kuin itseeni.

Aina on aikaa valittaa ja huomata toisten epätäydellisyys, aina on aikaa puhua seläntakana toisista pahaa ja edessäpäin hymyillä kauniisti.
Kysymys kuuluukin, koska on aikaa puhua asioista suoraan, olla syömättä sanojaan, kantaa vastuuta tekemisistään ja huomata myös omat virheet ja epätäydellisyys.???

Jos olet ystävä lue jokainen rivi,
jos et niin lue joka toinen:

Sun ystäväsi armaasi
mä aina olla tahtoisin
en koskaan olla tahtoisi
sulle uskoton ja petturi
se oisi suurin iloni
jos aina oisit luonani
jos kuolo sinut kohtaisi
niin murhe minut murtaisi

Ensimmäinen lapseni meni tänään kouluun. Aamulla jännitti äitiä sekä poikaa, niin ettei aamupala maistunut ollenkaan. Meinattiin siinä touhutessa sitten myöhästyä heti ekana päivänä, mutta onneksi vielä alku innokas koululainen piti huolen ettei äiti jumittanut liikaa kotitöitä tehdessä.

Aluksi olimme isojen puolella yläpihalla, puhelinsoitto ja olimme viisampia ja osasimme mennä alapihalle missä aloittavat pienet koululaiset ahkerasti uusien asioiden oppimiset. Luokassa oppilaat saivat itse valita paikkansa. "Heh", poikani otti reunapaikan tuskin tajuamatta opettajan pöydän sijaintia (joka oli ihan pojan paikan vieressä). Sinällään hyvä vaihto-ehto, ettei ainakaan kovasti pidetä meteliä kavereiden kanssa ja tulee jtn läksyjäkin tehtyä, sitten edes joskus.

Poika jäi kouluun ja mä lähdin asioille. Tuli taas eilen todettua, että kyllä elämästä voidaan tehdä vaikeeta...

Yks vakuutusyhtiö saa mun pään täysin kiristyksiin ja hermot lopuun! Kumma juttu et mä osaan kerrankin pitää puoleni tässä taistossa. Tästä tulee vielä pitkä taisto, onhan se kestänyt vasta kuukauden josta auto on ollut korjaamolla sisäpesuissa 3,5vko.a! Et siitä vaan sisäpesuihin autoja!

Kaveri tossa kyseli et onko auto oikeasti niin huonossa kunnossa vai liioittelenko mä asioita? Noh, jokainen voi päätellä itse siitä jos kuskin ja apparin penkillä on sormenpään kokoisia lasinpaloja sekä penkkien reunat loistaa isoja lasinsiruja, penkeistä yleisesti puhumattakaan.

Tänään se tapahtui, kauan odotettu päivä, vanhin poikani lähti ensimmäiselle kesäleirille. En tiedä kumpi jännitti asiaa enemmän äiti vai poika, mutta kyllä oli tunteet pinnassa bussille saattaessa. Kyynel silmäkulmassa annoin pojalle ison halin ja pusun sekä toivotin hänelle hyvää leiriä.
Leirille voi soittaa, mutta lapsen kanssa ei pysty puhumaan viikkoon. Viikko on pitkä aika, etenkin, jos erossa ei olla koskaan oltu näin kauaa ennen tätä leiriä. Tämä aika on varmasti pitkä niin äidille kuin pojallekkin.

Toivon lapsilleni kaikkea hyvää ja lähetän ajatuksen voimalla rakkaalle pojalleni sinne Hauholle ison halin ja hyvän yön pusun. Pidä Jese hauskaa, äiti rakastaa sua!