IRC-Galleria

25 totuuttaLauantai 26.06.2010 02:38

25 totuutta minusta.

1.Panikoidun ja stressaan hyvin helposti ja usein asioista joista on aivan turha tehdä numeroa.

2. Olen ylidaramaattinen kun jotain tapahtuu, ja silloin minun on vaikea nähdä asioiden oikeaa laitaa.

3. Pienenä minulla oli päälle 12 mielikuvituskaveria, nämä olivat vain vakituiset vierailaijat.

4. En voi sietää etanoita, enkä myöskään pidä sammakoista tai lepakoista.

5. Kehitän pakkomielteitä ja pelkotiloja.

6. Ahdistun pimeässä. Ennen pelkäsin, mutta nyt se on enemmän vain ahdistava tilanne.

7. Rakastan realityohjelmia ja teinielokuvia, se on pieni paheeni.

8. Rakastan juustoja, muille karkkiosasto voi olla vaikea, minulle juusto.

9. Olen hyvin huono pitämään ihmisiin yhteyttä, se ei ole kuitenkaan ilkeyttä, olen vain sellainen. Haluaisin mielelläni olla enemmänkin yhteydessä mutta se aina jää.

10. Toimin parhaiten aikarajojen kanssa, mutten saatan lusmuilla loputtomiin, varsinkin jos tehtävä on epämiellyttävä. Muutenkin jätän kaikki viime tippaan.

11. Vihaan yli kaiken kiireessä olemista/hätiköintiä ja myöhästymistä ja äkkinäisiä muutoksia aikatauluissa.

12. En voi sietää jos ventovireras koskee minuun läheisesti kuten laittaa käden olkapäälle tai jotain muuta. Ennen en sietänyt ollenkaan, mutta kun on myyjä täytyy tottua siihen, että joutuu kosketuksiin ihmisten kanssa.

13.Katson melkein joka päivä jonkun elokuvan. Ja saatan katsoa saman elokuvan useasti jos tykästyn, jopa putkeen kaksi kertaa.

14. Omistan tuhottomasti laukkuja, koruja, pantoja ja kukkaroita. Tämä rasittaa avopuolisoani suuresti. Silti ostan joka kuussa useita lisää.

15. Minulla on keskittymishäiriö. Sen takia minun on välillä vaikea keskittyä keskusteluun ja autolla ajaminen ahdistaa.

16. Minulla on myös lukihäiriö, se vaivaa minua, koska ihmiset (sellaiset jotka tietää myös) huomauttelevat ja "pilkkaavat" usein virheistä. En tee niitä tahallani ja en voi niille mitään. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät.

17. Minulla on paha tapa jättää kirjat kesken.

18. Juon kahvia vähemmän kuin ihmiset luulee, vaikka rakastan sitä. Tosin juon sitä monta tuntia.

19. Omistan maailman suloisemman kissan.

20. Haluaisin olla paljon siistimpi, mitä olen ja se vaivaa, koska avopuolisoni on minua paljon siistimpi.

21. Minua jännittää tulevaisuus (ei pahalla tavalla), minne päädyn ja mitä teen työkseni.

22. Käyn aina tulevat tapahtumat pahimman mahdollisemman kautta. Näin valtan surun/paniikin ym. kun jotain tapahtuu.

23. Puhun paljon ja en oikein mieti mitä edes sanon. Tämän takia puheeni on sekavaa usein. Varsinkin jos olen väsynyt. En kuitenkaan loukkaa ihmisiä.

24. En nukahda helposti ja saatan heräillä yöllä ja näen usein painajaisi.

25. Olen juuri nyt onnelisempi kuin ikinä ennen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.