IRC-Galleria

Pitkästä aikaaTiistai 02.05.2006 12:32

Olipas vappu taas.

Perjantai meni kotosalla levätessä ja valmistautuessa kisoihin. Lauantaina sitten aamulla Saloon kisaamaan, mukava reissu oli vaikkei mennytkään ihan putkeen omalta osalta. 4-1kup sarjassa kuudes sija jäin finaalista tasapisten finaaliin päässeen kanssa, noh olihan omissa suorituksissa epäröintiä. Senior-1 sarja menikin ilman epäröintejä ja kuudes sija sieltäkin mikä on aika hyvin ottaen huomioon sarjan tason. Kokeiltiin sitten pari-sarjaa Aikun kanssa myös ja siellä menikin sitten sopivan kiitettävästi, hieman on parantamista viel mitä videolta katteli mutta tulihan sitä pronssi \o/. Illalla saunomaan vielä.

Vappuna sitten aamupäivä vietettiinkin kotosalla valmistuen iltaan ja aloiteltiin juhlintaa. Seitsemäksi lähdettiin senaatintorille ja aika paljon porukkaa olikin liikkeellä. Torilla olikin hieman viileempi kun aurinko ei juuri siihen paistanut mutta muutama urhea mtkd:läinen sinnekkin eksyi. Noin kasin aikaan lähdettiin Aikun kaa sitten käymään espalla moikkaamassa sen koulukavereita ja sieltä sitten yhdeksäksi Gloriaan Säde Vappuun. Sisään päästiin hieman jälkeen ysin ja sitten reivattiinkin puoli yötä. Törkeen hyviä dj:tä ja meno oli mukavaa ja tanssittua tuli monta tuntia poislukien noin 10-15min tauot aina dj settien välillä kun piti tankkaa hieman nestettä että jaksaa taas. Sickboy, Triton, Alek Shahala, Carbon Based, Proteus vs. Neon aivan mahtavaa! Taksijonot oli kyl aikamoiset ja tuntihan siinä jonottaessa vierähti ja kotona 5:30 aikaan.

Sunnuntai menikin sitten sohvalla istuessa ja krapulaa parannellessa vaikkei paha krapula ollutkaan, pizzaa haettiin ja leffoi kateltiin. Crazy komediat oli parasta viihdettä kyllä. Tänään töissä ja hieman väsy vieläkin mutta eiköhän tämä tästä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.