IRC-Galleria

Töyhtis

Töyhtis

welcome to the dark side ladies, we have cookies ;)

Huhtikuu horoskooppiLauantai 07.04.2007 11:59

Vesimies

Toivottavasti jaksoit ja uskalsit paahtaa täysillä eteenpäin viime kuussa, sillä Mars häipyy merkistäsi jo tämän kuun ensimmäisellä viikolla ja meno hiljenee melkoisesti. Kuun alkupäivinä on vielä mahdollisuus tarttua tilaisuuteen ja pistää liikkeelle joku sinulle tärkeä projekti. Olitpa käynnistänyt koneesi viime kuussa tai nykäiset sen käyntiin vasta nyt, niin tärkeintä on muistaa, että ohjat on pidettävä omissa hyppysissä. Käynnistäessäsi tällaista kaksi vuotta kestävää vaihetta, voit luottaa vain oman innostuksesi voimaan ja suuntaan. Rakkauselämässä on vaikuttamassa kuun ensimmäisellä puoliskolla joku epäselvä kuvio, mutta älä anna senkään hidastaa vauhtiasi.


Hitto, koko ajan pitäis jotain projekteja olla aloittamassa...:D

Maaliskuu horoskooppiTiistai 06.03.2007 11:08

Vesimies

Mars on nyt saapunut merkkiisi ja se vaatii sinulta jonkun uuden asian käynnistämistä tämän ja ensi kuun aikana. Tästä lähtee parhaimmillaan liikkeelle joku kahden vuoden mittainen projekti, josta kehittyy sitä menestyksekkäämpi mitä innostuneemmin pystyt tässä kuussa lähtemään liikkeelle. Mars tekee yhtymää merkissäsi vaikuttavalle Neptunukselle ja siksi tuo uusi juttu käynnistyy jostain alitajunnan syövereistä. Nyt on uskallettava luottaa omiin tunnelmiin, joille ei löydy mitään konkreettista vahvistusta, vaikka innostus nouseekin koviin lukemiin. Älä siis sorru kyselemään toisten mielipiteitä, vaan luota omaan viisaaseen näkemykseesi.

Helmikuu HoroskooppiLauantai 24.02.2007 20:51

Vesimies

Saturnuksen oppositio pysäyttää ankaralla tavalla kaiken sellaisen tekemisen, johon sinulta ei löydy kunnollista motiivia. Kaikki väkisin tekeminen kostautuu yllättävinä takaiskuina ja mahdottomilta tuntuvina väärinkäsityksinä. Moisia tapahtumia ei kuitenkaan pidä jäädä hetkeksikään murehtimaan, sillä ne ovat vain vastaansanomattomia merkkejä pielessä olevasta kurssistasi. Jos olet hereillä ja tietoisesti valmis korjaamaan suuntaasi ongelmien ilmetessä, tulet selvittämään itsellesi uuden ja paljon toimivamman reitin jo helmikuun aikana. Jos yrität vastoinkäymisistä huolimatta puskea kehnolta tuntuvaan suuntaan, huomaat voimiesi ehtyvän nopeasti.

Päivän ajatusMaanantai 08.01.2007 19:24

Always in motion is the future.
-Yoda-

Syntinen?Sunnuntai 07.01.2007 16:18

Syntitesti paljasti:

Hyveitä: Anteeksiantavaisuus, Suhteellisuuden taju, Oikeudenmukaisuus

Syntejä: Murehtiminen, Hengen velttous, Ylpeys

että semmoista.. :)

Kuukausihoroskooppi tammikuuTorstai 04.01.2007 13:06

Vesimies

Tammikuu lähtee liikkeelle sellaisella vauhdilla, että saat pitää lujasti veneen laidoista kiinni pysyäksesi mukana. Älä anna minkään hämärtää omia näkemyksiäsi asioista, jotka koet itsellesi tärkeiksi. Joudut tekemään paljon töitä omalla polulla pysyäksesi, sillä niin monet ovat vaatimassa sinua heidän juttujensa ylläpitäjäksi. Kaikesta tällaisesta hyväksikäytöstä on nyt tultava loppu, sillä muuten sinä et jaksa kovin pitkään. Uskalla uudistaa elämääsi ja ole valmis luopumaan tarpeettomista velvoitteista jo tämän kuun aikana. Rohkeilla päätöksillä on kauas kantavat ja menestystä tuovat vaikutukset koko loppuvuodeksi.



Vähän mä oon hurahtanu näihin... :D

Luonnehoroskooppi... :)Torstai 28.12.2006 13:29

Vesimiehet ovatkin eläinratamme suuria oivaltajia, jotka pystyvät näkemään tulevaisuuden verhon lävitse. Tämä ainutlaatuinen lahjakkuus tekee Vesimiehistä OUTOJA ja usein yksinäisiä ihmisiä, joiden näkemykset ymmärretään lähes poikkeuksetta vain omien etujen ajamiseksi vaikka Vesimies aina ajattelee enemmän muita kuin itseään.

Hallitseva planeetta:
Vesimiehet elävät aina vähän omissa maailmoissaan, koska he eivät pysty irrottautumaan merkkinsä mukaisesta alitajuisesta ymmärryksestä ympärillään tapahtuvia asioita kohtaan. Vesimies ei pysty sivuuttamaan omia radikaaleja oivalluksiaan ja niinpä hänen on säilytettävä vapautensa ja riippumattomuutensa mahdollisimman puhtaina. Kun Vesimies tuntee sisimmässään pakottavan tarpeen tehdä jotakin niin mikään ei saa estää häntä. Tästä syystä Vesimies ei halua jäädä kenellekään kiitollisuuden velkaan vaan hoitaa mahdollisimman tarkasti itse omat asiansa ja laskunsa.

Rakkaus:
Outona ja itsensä usein ulkopuoliseksi tuntevana ihmisenä Vesimies kaipaa ennen kaikkea turvallisuutta ja kannustusta kumppaniltaan. Vesimiehillä on tavallista suurempi menettämisen pelko ja siksi he eivät ole valmiita sitoutumaan rakkaussuhteisiin ennen kuin voivat olla täysin varmoja suhteen toimivuudesta. Vesimiestä ei ole helppo miellyttää, sillä hän ei ajattele eikä toimi suoraviivaisesti eikä koskaan niin kuin odottaisi. Vesimiehen kanssa tulee olla rehellinen itselleen, sillä muuten ei ole mitään mahdollisuuksia pysyä hänen kanssaan samassa vauhdissa. Vesimiehelle täytyy uskaltaa sanoa mistä pitää ja mistä ei.

Vesimiehen valttikortit:
Vesimies on symboli yhteiskunnan uudistumisesta, kapinasta vanhaa järjestystä vastaan. Vesimies on persoonaton, viileä ja suuriin kokonaisuuksiin uppoutunut ihminen. Hän on osa suurempaa kokonaisuutta ja pystyy parhaiten hyödyntämään ennakkoluulottomuuttaan ja idearikkauttaan samoin ajattelevissa ryhmissä ja pienissä maailmaa parantavissa yhteisöissä. Vesimies on idealisti, tulevaisuuteen ja ihmiseen uskova utopisti, joka on valmis antautumaan joukkohengelle ja ideaaleille, ei yksityisen ihmisen vaikutukselle. Vedenkantajana hänen tehtävänsä on osoittaa ihmisille ihanteita, jotka vapauttavat elämää kahleista

Vesimiehen heikkoudet:
Utopiamaailmassaan Vesimieskin sortuu helposti fanaattisuuteen ja liialliseen asenteelliseen varmuuteen. Uudenajan ihannointi saattaa ilmetä sokeana muodin seuraamisena ja ylellisyyden tavoitteluna. Eri elämänalueiden PERVERSIOT :p houkuttelevat kapinallista Vesimiestä uhmaamaan elämän peruslakeja, jolloin epäinhimillisyys ja luonnottomuus saavat yliotteen ja uudistumisesta tuleekin vain sokeaa esikuvien jäljittelyä. Ilmavalle Vesimiehelle ihanteiden konkretisointi on usein paha ongelma heijastaen kiinteyden puutetta.

TÄSMÄÄ MUUTEN PELOTTAVAN HYVIN... XD

[Ei aihetta]Torstai 07.12.2006 14:31

Kuukausihoroskooppi - Joulukuu - Vesimies 21.1.-19.2.

Joulukuu tarjoaa Vesimiehelle paljon kehittäviä harrastuksia ja ystäväpiirin lämpöä. Olet innostunut toveri ja kaveri ja saat muilta paljon tukea kun havaitaan että olet hyvillä asioilla liikkeessä. Joulukuusta tulee yhteinen juhla kuten on tarkoituskin, mutta yleensä se tuppaa supistumaan perhepiirin sulkeutuneeksi rituaaliksi. Haluat laajemman version joulusta ja siihen voi kuulua yhteisöllisyyttä, joulun jakamisen idea. Vietä poikkeuksellinen joulu, kokeile vaihtoehtoja, niistä voit saada enemmän kuin perhekeskeisestä juhlasta. Sinun voi olla vaikea pysähtyä ja jäädä köllöttelemään mukavuuksien keskelle. Seikkailut ja haasteet tuntuvat paremmilta. Varsinkin joulukuun toisella viikolla olet menevä ja voit tehdä äkillisiä päätöksiä jatkoa ajatellen. Sinua ei nyt pidättele koto ei kahleet, ei ehkä vakiintunut ihmissuhdekaan. Kansainvälistä porukkaa voi virrata elämässäsi tai olet itse kaukomailla. Matkakirjat ja viidakkoseikkailut voivat kiehtoa myös fiktioina. Koko joulukuusi koostuu Jousimiehestä ja omasta merkistäsi. Vain Saturnus vastapäätä Leijonassa peräytyy ja antaa muiden ihmisten kautta palautetta ja voi kertoa myös sen, mitä et haluaisi kuulla itsestäsi.

Olipa taas hauskaa...Tiistai 21.11.2006 17:44

Ota kännykästäsi 20 yhteystietoa ensimmäisestä lähtien, _valitsemalla vain jokakolmas_. Laita ne järjestyksessä tähän (älä katso allaoleviin kysymyksiin enneenkuin kirjoitat ne!):

01. Anneli työ
02. Arla
03. Asa
04. Dinosauria
05. Ellu
06. Emmi
07. Hanna
08. Henri
09. Iida
10. Jaana
11. Juhani
12. Kati L
13. Kaupungin kirjaston lainojen uusinta
14. Loponen
15. Maija
16. Matkavekka
17. Merika
18. Mikkobui
19. Nina
20. Orvokki Nusiainen

Vastaa näihin:

01. Kuinka kauan olet tuntenut numero 7?
* No periaatteessa tiennyt yläasteelta asti, mut ihan hyviä kavereita tuli vasta lukiossa..

02. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen 2?
*nauru ja Self control

03. Sopisivatko 3 ja 9 yhteen?
* En oikei usko... :P

04. Polttaako 11?
* ööh, vissii...

05. Kuvaile 5 kahdella sanalla:
* Huumorintajuinen, nero


06. Muistuttavatko 6 ja 7 toisiaan?
* Ehkä hiustenväriltään...

07. Mistä sait 1 numeron?
* Annelilta

08. Luotatko 9?
* noup, se juoruaa kaiken äiskälle... :)


09. Mitä tekisit josset olisi koskaan tavannut 8?
* En tiiä, en olis ehkä näin poikamainen..


10. Onko 10 varattu?
* sen kun tietäis...


11. Pitääkö 4 sinusta?
* no ainakin hyvän työtodistuksen sain.. :D :D

12. Pidätkö sinä 12?
* kyllä, olisi hauska tutustua paremmin


13. Paras puoli 13?
* ettei tarvitse mennä kapunkiin asti uusimaan lainoja...

14. Mitä 14 mahtaa juuri nyt tehdä?
* töitä??? en tiiä..


15. Kirjoita 15 nimi silmät kiinni.
* Maija .. jes!

16. Mitkä ovat 16 nimien alkukirjaimet?
* MV?!?!?! ööh....

17. Onko 17 hyvä koulussa?
* ööh... en tiiä, mutta olettaisin näin..

18. Miten tunnet 18?
* Tunnettu ala-asteelta lähtien... :)


19. Oletko ollut ihastunut 19?
* juu no en!


20. Onko 20. lemmikkiä?
* lasketaanko kämppis, joka syö hitosti eikä ole sisäsiisti... :)





Vesimiesten kokema marraskuu korostuu kovaksi ja kilpailevaksi. Toinen vaihtoehto on se, että tässä kuussa monet asiat yksinkertaisesti jäävät jäihin tai jäykistyvät paikoilleen. Parasta on taata minimaalinen asioiden jatkuvuus olemalla kyllin joustava ja sopeutuva ja ihmisten erilaisuutta sietävä. Voit tarvita ylimääräisen annoksen lempeyttä ja humaanisuutta selvitäksesi kaikista venkuroinnista ihmisten kanssa. Varsinkin työsuhteissa ihmissuhteet kaatuvat helposti omiin mahdottomuuksiin. Kun edut ovat pelissä, ihmiset muuttuvat enemmän tai vähemmän itsekkäiksi saalistajiksi, jota muodonmuutosta kauhistuneena katselet. Nyt on vaikea tosin jäädä itsekään täysin viattomaksi. Tilanteet pakottavat kannanottoja, asenteita, kyynärpäitä esiin. Voit joutua työstämään erityisen vaikeita, mutta kunnianhimoasi nostavia työasioita. Erityisesti 16.–19.11. Marsin neliö Neptunukseen altistaa virhearvioinneille tai romanttisille haihatuksille. Mutta se ei jää päälle sillä marraskuussa olet yleensä ottaen tarkka ja vaativainen itseäsi ja muita kohtaan. Jos joku poikkeaa ruodusta, älähdät. Vaadit jopa absoluuttista ryhmähenkeä ja sopeutumista sen vaatimuksiin. Hyviä ystävyyssuhteita ja uusiakin sellaisia voi olla tarjolla kuun loppuviikolla.