IRC-Galleria

kolme päivää töitä takana...muutto melkein ohi...=) aurinko paistaa...trala la la laa ! elämä toisinaan hymyilee...ja toisinaan ei... ehkä vähän tyhjä olo tämän kaiken muutoksen keskellä...mutta kaipa tämä tästä...kaikkeen pitää vaan tottua..vanhempi poika kävi viime sunnuntaina kylässä..ja leikki suihku kaapissa pitkän tovin...pieniä on niin helppo viihdyttää...=) tulisipa sitä itsekkin niin pienestä iloiseksi...olisi elämä paljon hauskempaa..=)

tätä muutton huumaa..joskos joskus kaikki tavarat olisivat paikoillaan...ja pakkaaminen,kantaminen ja koko helvetin rumba olisi ohi...voisin huokaista helpotuksesta...onneks ens tiistaina pääsee töihin lepäämään...=) kiva viettää tosiaan talvilomaa kun vettä sataa...ei tarvitse paljoa hiihdellä ei...

kun tarkemmin ajattelee...tätä kovaa elämän muutosta...näin äkkiseltään...alkaa oikeasti ahistamaan....sitä ei oikeasti oo edes kerennyt miettimään kun kaikki on tapahtunut parissa viikossa...no turha sitä on on nyt mietttiä... se on myöhästä...on vaan mentävä...ja tehtävä, kokeiltava onneaan muuten sitä katuu lopun ikäänsä...no aika näyttää...miten käy...ei jaksa ajatella sellasta...!!!!

elämä muuttunut...muutto...ym...se vasta rankkaa onkin...uskokaa pois...=) sitten pitäis opetella taas elämään uuden ihmisen kanssa...oi voi...miten siihen pieni ihminen oppii...uusi nainen uudet kujeet...sisustamis ongelmia...heh...hirveän vaikeaa oikeasti kun 8,5 vuotta ollut jonkun kanssa sitten yksinään haahuillut jonkun aikaa...ja sitten...alkaa taas alusta uuden ihmisen kanssa asuminen ja eläminen...no kaipa meikäläinen siitä selviää hengissä...=)

nainen enää kaipaa sellasta normaalia arkista elämää...? pitää vaan mennä ja juosta kännissä baarista toiseen...meikäläinen ei ymmärrä...ehkä oon jotenkin outo kun kaipaan rauhallista perhe elämää sellasen naisen rinnalla joka oikeasti välittää...sellasta en ole vielä pienen elämäni aikana tavannut...kaikki ketä olen tavannut..ovat olleet pinnallisia paskan jauhajia..jotka luulevat tuntevansa heti jotain...ja yhtä nopeasti ensimmäisen ongelman tultua ovat sitä mieltä, että tästä ei tuu mitään....joten suksikoot vittuun vaan kaikki nimeltä mainitsemattomat naiset...

en päässyt vieläkään töihin..vaikka niin kovasti halusin..saatana...kestääköhän tämä saikku lopun ikää...? sitten tämä perkeleen krapalu ahistus vie multa hengen...sen tiedän viina ei sovi meikäläiselle...no se on taas todistettu...! huomenna ois tentti..viiminen tosin...mutta tuntuu siltä, että en ymmärrä mitään lukemaani...yllätys..oon ihan varma ,että luen kaikkia vääriä asioita ja istun siellä tentissä sormi suussa...ja mietin milloinkohan tämänkin saa uusia!
Meikäläistä ei ole tehty kotona istumaan tekemättä mitään...tää ei oikeasti ole reilua ...perkele !

harhaa tai ei ....jossain se sytkähtelee vieläkin...toisaalta oli kíva huomata, että se toinen ihminen onkin juuri sellainen kun muistaa...toisaalta se on hirveän haikeaa...olenko minä muuttunut...en tiedä oliko näkemisestä enenmpi haittaa kun hyötyä...mutta pystyin siihen kumminkin...ja se on jo suuri harppaus eteenpäin...aivot lyö tyhjää...ehkä kannattaa taasen ajatella vaan jotain muuta....seuraava kerta on jo taas helpompi koska lieneen sitten tuleekaan...

aina välillä tuntuu siltä, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan...sitten taas mikään ei suju mitenkään...ehkä haaveilen olemattomasta sellaisesta mitä koskaan ei ole ollutkaan...alan kallistua siihen tulokseen, että kaikki on vaan harhaa..jotain mitä olen pienessä päässäni kuvitellut...jos osaisin oikein elämääni elää oikein tunteeni sanoiksi pukea...onneksi alkaa elämä pikkuhiljaa olla jonkunlaisessa reilassa... se on jännä, jälkikäteen ajatella sitä olotilaa kun kaikki tuntuu pirskoutuvan sirpaleiksi...ei ole enää mitään...millään ei ole mitään väliä...se on oikeasti tosi pelottavaa...siinä menettää itsensä ja kaiken mitä joskus on pitänyt tärkeänä...loppujen lopuksi siinä menettää myös sen ihmisen jonka luuli olevan rinnalla lopun ikää...joka on tärkeä vieläkin....mutta..ei se mitään...kaipa tämä tästä itseppähän elämäni sotkin ja rakkaimpani menetin!

jotain positiivista..jos ei meikäläisen pieleen menneistä suhteista ole mitään muuta hyötyä sydänsurujen keskellä ole ollut niin se, että se on saattanut sentään jotkut yhteen...toivottavasti lopuniäksi...toisilta nuo suhteet onnistuu ja toisilta ei...meikäläinen rämpii vaan vanhassa...hakkaan päätäni seinään vaikka eteenpäin pitäisi mennä..miksi se on niin vaikeaa? Ehkä siksi, että sydän huutaa ikävää...aina luulen nyt pystyn unohtaaan mutta ei...niin ei...se helpottaa hetkeksi palaa takaisin salakavalasti. Toivoisin, että olisin yhtä vahva kun tämä toinen osapuoli...ei tuntunut missään elämä jatkuu...minä vaan kiusaan itseäni päivästä toiseen kuukaudesta toiseen...tajusin juuri, että olen jahkannut tätä samaa jo kolme kuukautta...luulisi joskus elämän helpottavan...ehkä muistain vain ne hyvät hetket...ne hetket jotka sai sydämen huutamaan onnesta...muistan sen hymyn joka sai sukat pyörimään jaloissa...sen tunteen mahanpohjassa kun odotti, että näkee toisen...sen miltä tuntuu kun toinen istuu sohvalla vieressä ja pitää vaan kädestä kiinni...sitä kaipaan...ja sitä minun on enää turha toivoa...tiedän sen, mutta en taida vaan ymmärtää itseäni...sanon: unohda nyt jo helvetti, teet kaikkien elämän helpommaksi...siksi hymyilen ulospäin, näytän vahvalta vaikka sisällä on paha olla...mutta ei se mitään hymyä vaan huuleen ja menoksi...toivottavasti joku urho osaa olla fiksummin ja tekee tämän täydellisen naisen onnelliseksi....minusta ei siihen ollut..tollo kun tunnetusti olen !

Luulin jo hetken päässeeni kaikesta vanhasta yli...kuinkas ollakkaan tuossa perjantaina kaikki tuli taas mieleen ja sain täydeltä laidalta kunnon tunne myllerryksen...olisi niin helppoa sanoa hei kuule ollaan ystäviä....mutta ei kykyne ei....ainakaan vielä....ei muutamassa kuukaudessa voi odottaa ihmeitä tapahtuvan...aina on joku paikka, joku biisi jotain mikä tuo sen toisen mieleeni... se toinen on syvemmällä kuin uskoinkaan...hölmö minä ! En olisi koskaan uskonut, että joku voi rikkoa toisen ihmisen aivan totaalisesti...no sekin on koettu rankeman kautta...toivossa elän, ystäviä joskus vielä...ja sitten niille jotka yrittävät saada kanssani jotain aikaiseksi...unohtakaa minut...minä en halua, en pysty mihinkään....ehkä joskus....mutta nyt ei ole tarvetta enkä halua..on parampi olla vain näin...ja huutaa....paikkasi on vielä auki...vaikka elättelenkin turhia toiveita !