IRC-Galleria

laskee vaan minuutteja (no tunteja vielä) kauanko joutuu vielä tänä vuonna töitä tekemään. Veikkaampa vaan ettei kiinnostus työntekoon paljon kohoa vaikka vuosi vaihtuukin. Edes tilipäivä ei piristänyt mieltä, varsinkin kun samantien yli puolet tilistä meni vuokraan ja pariin hassuun laskuun...

Nyt pitäs oikeesti saada elämään jotain actionii. Muuten kohta taas iskee olotus että eihän tässä mitään järkeä oo, eikä ookkaan kun kaikki vituttaa. Viina ja vitutus, loisto yhdistelmä. Koskahan sitä pääsis hengestään. Stana. Angst. Grrrr!. Miten tää oikeesti voi olla näin totaalisen paska tämä elämä jota pitäs muka vielä viitsii elääkki.

... on sitten varaa valita mitä lupaa:

1. syön vähemmän --> laihdutan 5+kg
2. a) jatkan sinkkuilusta nauttimista tai
b) etsin kivan pojan joka tykkkää miusta muulloinkin kun kerran 2kk kännissä sunnuntai-iltapäivällä
3. paastoan ennen pääsiäistä
4. teen töitä ahkerammin
5. en stressaa

+ opettelen elämään hetkessä ja nauttimaan siitä. Koska seuraavassa hetkessä kaikki on kuitenkin päin vittuja.

...jatkuu

Vuosi 2005 alkaa lähestyä loppuaan. Tänä vuonna on koettu niin paljon, paljon iloa ja paljon surua.

Miun teoria siitä että ihmistä ei ole tarkotettu viettämään elämäänsä yhden partnerin kanssa on vaan vahvistunu. Jos se olis niin, ei ihastumisen tunne olis niin ihana. Kuluneen vuoden aikana oon saanu kokee sen kahdesti. Sen tunteen kun pelkkä toisen ajatteleminen perhosia vatsaan ja kosketus vie jalat alta.

parhaat muistot jää varmasti kun se tunne ei ehdi kadota ennen kun suhde loppuu. Toki se on aina surillista kun niin käy, mutta se suru kuitenkin unohtuu pian ja ne hyvät muistot jää elämään.

Kiitos kaikille jotka on tehny miun kuluneesta vuodesta ikimuistosen.

Isoin kiitos kuitenkin rakkahalle Ka_Ma_La:lle joka on ollu ystävä sillonkin kun on tuntunu ettei oo mitään syytä elää. Niitäkin hetkiä on liiankin monta mahtunut tähän vuoteen, mutta kuten sanottu, ne ikävät asiat unohtuu pian mutta onnelliset muistot jää.

Enpä oo taas pahemmin kirotellu. Nyt täytyy.

Tajusin taas että miulla on elämässä kaikki kohdallaan ja hyvin nyt.
Ja aion myös pitää huolen että on jatkossakin.

Nyt jos alkas vääntää koodia ettei ihan mee surffailuks tääkin päivä.

tänään.

ei mitään käsitystä mitä aktiviteettia se pomo on meidän päänmenoks keksiny.
2 aikaan ois jo lähtö... kohti tuntematonta.

jänskättää hieman.

...kun ei o mitää sanottavaa.

ni.

.
au
.

Oompa muuten ollu eilen hölömö. (Päiväkirjamerkinnän perusteella)

Mikähän miuta on oikeen vaivannu :o

... 2 viikon tuska ohi. Eipä tarvitse enää pientä päätään vaivata kysymyksillä. Ei tarvitse enää miettiä missä me mennään. Koska ei mennä enää. Olisihan se toki ollutkin jo lievästi sairasta jos olis yli 3kk kestänyt ystävyyssuhde.

Olen tänään vielä vähän rikki. Mutta kyllä se tästä oikeesti. Tiedän kuitenkin että vähemmän nyt sattuu kun olis sattunut jos tää ois jatkunu. Ja oikeesti, nyt kun ajattelee asiaa tarkemmin. Tulee mieleen ne teini-iän unelmaromanssit. Jotka oli tyyliin 2vk täydellistä ekstaasia ja sitten lopetettiin kuin seinään. Paljon paremmat muistot sellasesta jää kun jutusta joka vaan kuihtuu kasaan. Vaikka en kyllä ole ihan varma kummin tässä kävi. hmm. No sillä tuskin on loppupeleissä paljon väliä. Pääasia on että minua ei enää ikinä yksikään mies satuta.

Tervemenoa tunteet. Tervetuloa tunnekylmyys ja kyynisyys! :D

... jonne paeta elämää.

Taidankin tästedes viettää kaikki vapaaviikonloput töitä tehdessä. Mikäs siinä... saa tunteja sisään eli joskus vapaata (no mitäs sillä vapaalla sitten). Eikä tarvitse homehtua kotona tuskailemassa elämän turhuutta. Nyt on kuitenkin päivän työkiintiö täynnä ja fiestan nokka osoittaa kohti kotia. Onneksi pääsee pian nukkumaan, ja 13 tunnin päästä olenkin jo taas täällä.

Kyllä elämä on sitten harvinaisen hieno asia. Vielä kun joku ystävällisesti kertoisi mikä järki tässä muka on!

Luulitteko te pöljät että pienien takaiskujen vuoksi pitäisin tästälähin asiani ominani?!?

Ehei! Periksi ei anneta, ainakaan tällä avoimen päiväkirjanpito sektorilla. Vaikka muilla elämän osa-aluella lieneekin viisasta, ja vähintäänkin terveellistä pitää matalaa profiilia kunnes pöly laskeutuu.

No, olenkin aina ollut tavattoman lahjakas sotkemaan muiden ihmisten elämiä... tosin siinä sivussa vähän omaanikin, mutta se on merkityksetöntä (sekä elämäni että sen mahdollinen sotkeminen).

Tsippadii. Jatkan töiden tekoa.