IRC-Galleria

Walking
the road is just for me
for the hard up son
The Prince of Penniless

Heartaches
so many there has been
not a single one
could keep me down in misery
No!


Would you like to stand in my shoes?
I don't mind some days I've got the blues
I hold my head up hi'
I live my life the way I do


It's raining
the river runs so deep
through a broken dam
it has found its way

Searching
on my way I've been
for the single one
I could tell I need
Woah!


Would you like to stand in my shoes?
I don't mind some days I've got the blues

Would you like to stand in my shoes?
I don't mind some days I've got the blues
I hold my head up hi'
I live my life the way I do

Noni. Nyt on muutto tehty, musta tuli Torkkelimäkeläinen. Mahtava osa Kalliota, kivoja taloja ja puistoja, kaikki lähellä ja ihan vieressä Du Dii. Suosittelen ainakin currykanaa kookosmaidossa.

I was washed tonight with rain
and with the spiritful sweat
in creating music I was washed.
I might wash myself.

But some stains seem to keep
they're tattooed on my skin
by city lights
wrongful nights
and those warily spoken lies
told for to save myself when someone needed me.
They can be glossed over but not washed away
clandestinely lying under
waiting for the strange ultraviolet of life
to bring up their gloom.

There are birthmarks too on my skin.

I'm now in search for the special one
the heart shaped.

Life tattoos also different marks
for good deeds
for listening
for giving
for being there for someone.
The heart shaped birthmark
summons those marks,
they're gathered around it
therefore harder to see.

But those marks glow
I've seen people glow
For other people not over them.

I need to find that birthmark on me
Need to know

Maybe someday
for someone
I too could glow.

Wind rises from the sea
it plays with grass and bends trees.

For to beat the wind my life has been lately
to tack against it with half sails
but now beaten am I.

Obsessed with girls like white dreams
engraved to the perfect blue high up above
too distant, non-reachable
while I'm tied down with other earthy beings
with grass
with sand
with trees.

And I too am bent
by the wind of time
not about to cease
not about to give me even a short breath
to get on my feet again.

From now on I'll have to crawl

and I will
my friend.

I will.

Eilinen ilta meni taas junassa istuessa, jäi Euroviisut katsomatta.
Junaan ei tule koskaan otettua mitään lukemista/tekemistä, joten matkat kuluvat lähinnä ajatellessa ja pitkästyessä.
Menomatkalla torstaina katselin taloja.
Siitä tulee kummallinen olo; jokaisessa talossa on jonkun ihmisen elämä, omakotitaloissa varmaan kokonaisten perheiden.
Torstai-iltana kahdeksan maissa voi kuvitella että pienien radanvarsikaupunkien omakotitaloissa lämmitetään saunaa ja katsotaan telkkaria.
Oma elämä taas seisoo vaunussa 4, ikkunapaikalla 55.
Niiden omakotitalojen elämät tekee aina mieli kuvitella onnellisiksi ja idyllisiksi, niinkuin mitään pahaa ei voisi tapahtua sellaisissa paikoissa.
Olisi hienoa rakentaa sellaisia taloja. Ohitse mennessään tietäisi että on saanut jotain aikaan, jotain joka pysyy ehkä ihmisiän.
Kuinka moni turhautuu siitä että omista tekemisistä ei jää mitään konkreettista tähän maailmaan?
Keikoilta kotiin tullessa on usein vain hämmennys siitä kuinka monta päivää on taas kadonnut johonkin, ja joskus pätkä tekstiä, kuten ihkuboksin yöjunatunnelmapala.
Junilla ja sunnuntailla on kummallinen, melankolinen voima.