IRC-Galleria

Tiitimari

Tiitimari

paha tyttö;)

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 13:40

Perseen suti oli yleisesti käytössä ainakin 1880 luvulle saakka
Kymenlaaksossa ja Karjalassa. Tiettävästi sitä käytettiin myös jonkin
verran Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.

Siihen aikaa maaseudulla tarpeet tehtiin usein niin sanotusti "nurkan
taakse". Varsinkin palvelusväki kävi asioilla ulkorakennuksen takana.
Paikalle oli yleensä rakennettu riuku, jotta myös isomman asian eli
ulostamisen suorittaminen oli mahdollista.

Vessapaperi oli tuntematon ylellisyystarvike sen ajan maaseudulla.
Metsässä takamus pyyhittiin luonnollisesti sammaleeseen. Huusissa oli
joko varattu sammalta tai peräti sanomalehden riekaleita. Pärekin
kelpasi pyyhkimiseen. Nurkan takana näiden pyyhkimistarpeiden
säilyttäminen olisi ollut vaikeaa ja niinpä käytettiin pehmeää ja
tuuheaa lyhyt vartista harjaa peräaukon puhdistamiseen. Perseen suti,
tai pers suti tunnettiin myös nimellä perskä. Se laitettiin
hirrenrakoon
kuivamaan ja odottamaan seuraavaa käyttäjää. Tämä sitten, ennen kuin
harjasi oman ahterinsa puhtaaksi, kopautti harjaa seinää vasten jotta
siihen kiinni kuivaneet ulostekikkareet tippuivat pois.

Nykyään käytetty sanonta "Voi perseen suti" viittaa juuri siihen, että
suti on joko liian tahmea puhdistuakseen tai se oli pudonnut niin
kauas,
että tarpeillaan istuja ei siihen ylettynyt. Hänen olisi siis
kiskottava
vaatteet sottaiset takamuksen päälle, ja sekös harmitti. Harmittavaa
asiaa "perseen sudilla" tarkoitetaan nykyäänkin, vaikka pylly olisikin
puhdas.

Happoradio - Che GuevaraTiistai 11.11.2008 18:52

Salin lattia oli tahmea ja täynnä
tanssia ja kummia rajoja
Isäs kaapista olit varastanut pullon
minttua ja markan rahoja
Ja kun me suutelimme
uskoin voittoon tai kuolemaan

Käske miestäsi pukeutumaan Che Guevaraan
kun te kaadutte sänkyyn
Hetkeksi toisiko se sitä vaaraa
joka vatsassa vääntyi silloin
kun me silmät mustalla maalasimme
tupakkapaikalla kapinoimme
ja sitä konetta vastaan raivosimme

Kolmioonne nyt tuovat suolaa ja leipää
mä nurkassa ootan humalaa
Miehes sulle tuo lasin viiniä ja vettä
on niin herttaista että se kuvottaa
Ja kun te suutelette tahdon olla muualla tai joku muu

2x

Käske miestäsi pukeutumaan Che Guevaraan
kun te kaadutte sänkyyn
Hetkeksi toisiko se sitä vaaraa
joka vatsassa vääntyi silloin
kun me silmät mustalla maalasimme
tupakkapaikalla kapinoimme
ja sitä konetta vastaan raivosimme

Löyty Marilta xD Keskiviikko 05.11.2008 18:31



Käytätkö sanontaa 'tuhannen pillun päreenä'? Oletko ikinä tullut miettineeksi sen alkuperää?

Tässä tiedoksi alkuperä: Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä olosuhteet maaseudulla olivat tuolloin hygienian kannalta erittäin puutteelliset, eivätkä miehet yleensä käyneet 'esipesussa' ennen lauteille istumista. Lauteet siis suorastan kuhisivat erilaisia mikrobeja ja bakteereita, varsinkin koliformisia bakteereita.

Pillun päreet eli 'vitukkeet', kuten niitä tuolloin kutsuttiin tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne olivat alussa puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän niitä käytettiin. Ihan pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet.

Sanonta 'Tuhannen pillun päreiksi' on syntynyt luonnollisesti siitä, kun miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin eli pillun päreisiin. 'Tuo mänty riittää varmasti tuhannen pillun päreiksi', on varmasti ollut tuttu sanonta eri puolilla Suomea. Nyt siis tiedätte... Vielä kun selviäisi perseen sudin arvoitus...

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 10:59

Rita 5v tänään <rakas>

joopKeskiviikko 29.10.2008 22:38

jotka haluu saada mut puhelimellakin kiinni nii ilmotelkaa.kerron sit tän hetkisen numeroni. 050 nro ei ole enää käytössä eikä tule

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 20:14

1. Kuinka paljon pidät minusta 1-100% välillä ?
2. Olenko mielestäsi kaunis vai ruma ?
3. Jos kävelisin sinua vastaan mitä tekisit / sanoisit ?
4. Haluisitko asua kanssani ?
5. Voisitko pitää minua kädestä kiinni kadulla ?
6. Lisäätkö tämän nyt omaan päiväkirjaasi ?

[Ei aihetta]Maanantai 27.10.2008 20:32



Jos sinulla on ruokaa
jääkaapissa, vaatteet
päällä ja paikka, missä
nukkua, olet rikkaampi kuin
75% maapallon väestöstä.

- Jos sinulla on rahaa
pankkitilillä ja kukkarossa
sekä muutama ylimääräinen
kolikko lippaassa, kuulut
maailman väestön 8% rikkaan
joukkoon.

- Jos heräsit tänä aamuna
terveempänä kuin
sairaampana, olet
onnekkaampi kuin ne
miljoona ihmistä, jotka
eivät selviä tästä viikosta
hengissä.

- Jos et ole koskaan
kokenut pelkoa
sota-alueella, vankilan
yksinäisyyttä, kidutuksen
kamaluutta tai nähnyt
nälkää, olet saanut enemmän
kuin 500 miljoonaa muuta
ihmistä maailmassa.

- Jos kuljet pää pystyssä
ja hymyilet, koska tunnet
aitoa kiitollisuutta, olet
ainutlaatuinen, sillä monet
voisivat tehdä sen vaan
eivät tee.

- Jos voit tarttua jotakuta
kädestä, halata tai
koskettaa olalle, olet
niitä harvoja, jotka
tarjoavat eheyttävää
kosketusta.

- Jos luet tämän
kirjoituksen, olet saanut
yltäkylläisesti, sillä 2
miljardia ihmistä
maailmassa ei osaa lukea.

[Ei aihetta]Tiistai 21.10.2008 22:03

> > VAROITUS! TÄMÄ ON VAIN tytöille
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Tiesitkö että... ... suutelu on terveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Itkeminen on hyvästä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Kanakeitto oikeasti tekee olosi oikeasti paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...94% pojista haluaisi SINUN lähettävän heille kukkia,..
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Valehtelu on oikeasti epäterveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Laita ainoastaan ripsiväriä saadaksesi 'kauniin' katseen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Se on oikeasti totta, että jotkut pojat LOUKKAAVAT sinua, kun he pitävät sinusta...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Se on OIKEASTI mahdotonta laittaa ripsiväriä suu kiinni, ellet ajattele sitä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > 89% pojista haluaisi SINUN tekevän aloitteen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Suklaa tekee olosi paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Useimpien poikien mielestä on söpöä, että sanot väärät asiat...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Hyvä ystävä EI KOSKAAN arvostele
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Pojat eivät ole kyyneltesi arvoisia...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Ja me kaikki rakastamme yllätyksiä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Nyt..... tee toivomus!
> > .
> > .
> > .
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > & Toivo todella kovasti!
> > TOIVO TOIVO TOIVO TOIVO!!!!!!
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> > .
> >
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> >
> >
> > Toiveesi on juuri saapunut.
> >
> >
> >
> >
> > Kopio tämä päiväkirjaasi seuraavan viidentoista minuutin sisällä, ja..
> >
> >
> > Toiveesi tulee täyttymään.
> >
> >
> >
> > Se on lupaus

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 15:53



* Etkai omista vaaleanpunaista Dakinen reppua?
noup

* Seuraatko BB:tä?
no enpä pahemmin

* Oletko koskaan lainannut jonkun huulirasvaa?
jep

* Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
varmaa viime vuonna?en tod muista

* Mitä tekisit 1000e:lla jos ne pitäisi nyt heti käyttää?
varmaa pitäs vastaa et laskuja maksasin mut tod näk ostasin jotain kivaa

* Oletko koskaan ostanut karkkia yli 5e:lla?
jep

* Minkä ruuan hajulle meinaat oksentaa?
niitä on monta

* Haluaisitko että olisi jo kesä?
kyllä

* Oletko koskaan lintsannut? Milloin viimeksi/miksi?
no täs parasta aikaa varmaa

* Haluaisitko asua aikuisena maalla?
hmm..vähän riippuu et missä päin

* Mitä kirjoja olet lukenut enemmän kuin kaksi kertaa?
niitähän on monta.mm.juoppohullut,cornwellin ja cookin kirjat,kadotetut sielut,da vinci-koodi jne

* Sano joku hyvin kaunis ihminen?
monta niit on

* Katsotko joka päivä peiliin?
yleensä

* Haluaisitko näyttelijäksi?
en

* Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
no ootan et kello ois vähän enemmän ja sit mennä palaveriin tarhalle

* Minkä värinen postilaatikko teillä on?
no tuollanen tavallinen

* Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
ei

* Mitä joit viimeksi?
teetä

* Oletko koskaan lyönyt ketään?
juup

* Voisitko osallistua idolsiin?
no en

* Käveletkö unissasi?
en kait

* Asutko korvessa?
en enää

* Oletko kiivennyt kotisi katolle?
en

* Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
lääkäriä tai opettajaa

* Osaatko tehdä sudokuja?
en oo ees yrittäny

* Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
jep

* Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
piippauksella

* Katsotko lastenohjelmia?
no lasten kans välillä

* Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
hmmm....

* Oletko väsynyt?
vähän

* Tykkäätkö salmiakista?
jep

* Oletko hyvä uimaan?
Pysyn pinnalla

* Juotko kahvia?
En

* Onko sinulla Nokian kännykkä?
on

* Harrastatko jalkapalloa?
E

* Onko sinulla karkkivarasto?
juu

* Pidätkö puuroista?
riippuu

* Onko sinulla jotain Antti Tuiskua vastaan?
on

* Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
juu

* Syötkö nyt purkkaa?
jep

* Mitä luulet sen jonka vieressä istut ruotsintunnilla ajattelevan sinusta?
no en muista ees millo ois ollu ruotsii. varmaa 10v sitte

* Mitä luulet sen joka istuu takanasi äidinkielentunnilla ajattelevan sinusta?
no äikkääki ollu varmaa 10v sitte viimeks

* Onko sinulla lempinimiä?
montakin

* Mitä kuuluu?
techno- euromix 2000

* Mitä ainetta sinulla on huomenna aamulla koulussa?
ei oo kouluu

* Minkä värinen ulkokatto kotonasi on?
no en tiä

* Kaupunki talvella vai lande kesällä?
varmaa sekä että

* Millaista unta näit viimeksi?
en muista

* Koska viimeksi olet sanonut jollekkin jotain kaunista?
aamulla lapsille

* Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
J lauantaina ja lapset eilen

* Kamalin tunne?
monia...

* Miten hiuksesi ovat?
auki ja sekasi

* Millainen koru sinulla on kaulassa/kädessä/korvassa/jossain muualla?
kaulaketku,perus korvikset kertaa 3,nenässä,navassa ja kulmassa korut ja pari sormusta.olikohan muuta..?

* Kamalin ääni?
MONTA!

* Tunnetko yhtään ihmistä joka käyttää huumeita?
mjoo

* Mitä harrastat ja koska?
no harrastako mitään erityistä edes

* Koska itkit?
ööö...

* Koska nauroit niin, että vatsalihaksiin sattui?
lauantaina =D

* Lauloit?
Tänään

* Tapasit uuden ihmisen?
hmm..

* Kirjoitit kirjeen?
no en muista

* Tiskasit?
eilen

* Koskit jonkun kenkiin jos omia ei lasketa?
no lasten kenkiin aamulla

* Viimeisin ostos ja missä sen ostit?
leipää ja sokerii aamul koiviksen alepasta

* Seuraava ostos?
ruokaa

* Olet ollut sairaalassa?
sunnuntaina

* Hypit paikallas?
ööö...

* Käytit aurinkolaseja?
en muista

* Sanoit jollekulle pahasti?
tänään

* Sait tekstiviestin?
tänään

* Mitä siinä luki?
mitä kuuluu

* Ostit karkkipussin?
hmm..

* Olit ulkona vesisateella?
eilen

TÄLLÄ HETKELLÄ ...

* Mikä fiilis?
Väsynyt

* Mitä pitäisi tehdä?
lähtee tarhalle

* Ketä ajattelet?
lapsii,J:tä jne

* Miksi?
no jaa'a

* Juotko jotain?
riippuu mitä ;P

* Haluaisitko tehdä jotain, jos haluaisit niin mitä?
Nukkua

* Kenen kanssa haluaisit puhua?
aika monenki kans

* Oletko onnellinen?
suurin piirtein

* Minkä värinen peitto sängyssäsi on?
oranssikeltapunanen

* Oletko käynyt suihkussa?
en tänään

* Mitä on päälläsi?
huppari ja farkut

TULEVAISUUS ...

* Mitä teet viikonloppuna?
en tiiä viel.saunon ainaki

* Mitä sitten teet huomenna?
lasten kans metsä retkelle ja grillaan

* Kenelle lähetät seuraavan tekstiviestin?
en tiiä viel