IRC-Galleria

Katsoin Everwoodia. Se on oikeesti maailman paras ohjelma. On niin väärin, että se jää kesätauolle.

Tajusin kaksi asiaa sitä katsellessani.

1) Olen oikealla alalla. Mun paikka on juurikin täällä. Se on tässä pari viime päivää paljon pyörinyt mielessä. Ei Tampere, ei Jyväskylä. Vaan Järvenpää ja Diak [- Deekut ihmettelevät aina Kutroa, tai miten se menikään. ]

2) Kesällä tulee ikävä Sallaa ja Kutroa. Meillä oli tänään huippu-päivä koulussa. Bärre epäili meidän kirjoittavan romaania. Melkein ehkä joo. Kai tästä kaikesta jo saisi sellaisenkin? Välillä oli todella vaikeuksia olla nauramatta ääneen. Kutro tempaisi taas, pyöritin sille ja Roopelle varttitunnin hyppynarua sen jälkeen kun kumpikin oli syönyt viisi ja puoli makkaraa ja kasan muusia. Keittiöntäditkin olivat varmaan todella ihastuneita. Salla toimi melkein tasapuolisena tuomarina. Niiden kahden kanssa saan aina olla oma itseni. Kumpikaan ei vaadi muuttumaan yhtään mitenkään. Saan olla iloinen, suruinen tai suuttunut. Pirteä tai väsynyt.

On muutenkin ollut hyvä päivä. Bärren ja Toven kanssa käytiin pienellä lenkillä. Juostiin hiekkakentällä ja aloin odottaa juhannusta. Muisteltiin taas vanhoja. Aika on mennyt niin nopeaa.

En meinannut muistaa, mistä kesämuistosta tein joskus patsaan. Muistin lopulta kuitenkin. He ovat edelleen kovin rakkaita. Kaivoin Anssi Kelan ekan cd:n ja se soi nyt. "Vaikka on kaikki kohdallaan, ei mikään ole ennallaan". Mutta en ajattele enää niin. Mieluumminkin, "vaikkei mikään ole ennallaan, silti on kaikki kohdallaan".

Hymyilen. "Jos en lähde sinne, niin sit mä jään tänne".

On kiirettä, kiirettä ja kiirettä. Harkkaraportti, talkoita, tentit, Korpiaviisi, yllättäviä lehtijuttuja, hakemuksia, töitä kohta... Koko ajan jotain jossain. Nytkin pitäisi tehdä muuta. Ja kaiken kiireen keskellä olen nauttinut keväästä enemmän kuin aikoihin. Katsellut vaaleanvihreitä puita. Ihmetellyt luonnon kauneutta. Nauttinut lämmöstä.

Vappua juhlimme neljä päivää. Ekaks perjantaina meillä. Sitten kolme päivää pikniköintiä. Rantapuisto, Helsingin keskusta, Kaivopuisto. Vappuna menin ja menin, mutta samalla lepäsin. Ei hirmuisasti hommia. Oleilua vaan. Rakkaita ihmisiä. Mietin, että jos ensi vappuna en täällä olekaan, niin ikävä kyllä tulee.

Viikonloppuna vietin laatuaikaa äidin kanssa. Istuimme moneen otteeseen ulkona. Nautimme keväästä ja olimme vaan. Oli hyvä olla. Äidistä on tullut läheisempi muuton jälkeen. Minun ei ole lauantai-iltanakaan kiire mihinkään muualle. Sauna, grillausta ja hömppä leffa. Se riittää ihan hyvin. Vaikka oli kyllä perjantaina mukava nähdä Meriä ja Suskia.

Eilen hypimme hyppynarua koulussa. Ja pelasimme pikipataa, tai miksi kukakin sitä sitten halusikaan kutsua. Oli ihan huippua. Ei tällaisia ihmisiä, tällaista kouluporukkaa, voinut kuvitella olevankaan!

Tiedän olevani kiireinen. Tiedän, että sotken välillä itseni turhan moneen soppaan. Mutta näin elän. Oli melkoisen hirveää, kun Brasiliassa piti olla vuosi tekemättä mitään. Säätämättä mitään. Olen Tiina Tee, kun saan mennä ja touhuta.

Aakkos-ystäväni ovat höpsöjä. Vankilan perhehuoneen tapaamisiin oikeutetuista ihmisistä ehkä syytä vielä neuvotella Kutron kanssa. On niin paljon mukavampaa palata puolenyön jälkeen kotiin, kun tietää, että täällä valvotaan. Eivätkä he häiritse, vaikka ovatkin täällä kun katson OC:ta tai teen jotain mukamas fiksua. Ja tiedän, että he eivät halua syyllistää tai syytellä. He vain välittävät. Ovat ihania.

Istun parvekkeella netissä! :) Kesä on ihan kohta siis täällä jo. Tänään alkoi myös pyöräilykausi. Koululle on n 5,4km. Se tietää lähes yhtätoista kilometriä päivässä. JepJesJeah.

Viikonloppu Pyhärannassa kului partion [lipunheilutusta, paperilavan tyhjennystä ja kokous] parissa, kotona laatuaikaa viettäen ja oikeiden ystävien kanssa. Lauantai-iltana menin siis Merille. Siellä oli 'kaikki pojat', Merin leikkikavereita ja lähes kaikki tytöt. Viihdyin jotenkin paremmin kuin koskaan aikaisemmin tossa porukassa. Lopulta jäätiin taas miettimään menneitäkin. Paikalla oltiin siinä vaiheessa minä, Meri ja pojat. Henkka: "Mitä, ette te oo kyllä neljää ja puolta vuotta seurustellut!" Mutta kun joo, on ne. Oli meillä ihan hauskaa, kun mietittiin alun käsityksiä joistakin näistä ihmisistä, joista nykyään niin kovasti pidetään.

Enkä enää edes pelkää, että aika ajaa meidät erilleen..

Maanantaina hoidin kaikenlaisia virallisia asioita. Ostin katekismuksen ja virsikirjan, kävin verotoimistossa ja rekisteröin uuden autoni. Äiti heitti mut kauheellä kiireellä linkkapysäkille ja matkasin Turkuun. Kokoustimme taas Pj-kurssin merkeissä. Mietittiin kurssia. En kauheasti osannut sanoa mitään. Tämän päivän jälkeen olisin taas osannut sanoa niin paljon enemmän. Kärsimyksen ongelma -tunnista ei tule 45 minuutin luentoa...

Juna toi minut Järvenpäähän. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, mutta luin Lutherin viisaita ajatuksia. Sisäistinkin kai jotain, ainakin 25 prosenttia luterilaisuudesta. Mietin kyllä paljon muutakin kuin kärsimyksen ongelmaa siis. Kuten sitä, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Niin ajatteli Jumala ja Luther myös. Minä ja Kutro ollaan ihan samaa mieltä kanssa.

Aamupäivä koulussa kului nopeasti. Lounastimme Tuireliinin kanssa ja päätettiin lähteä viimeisenä koulupäivänä Linnanmäelle. Joku setä kysyi meiltä, että ketä me oikein ollaan. Ja käski meidän pitää iloisuutemme. Taitanee onnistua! Sitten kaikki Idea.onniliinit siirtyivät Hannalle. Meidän toimintao li kyllä ihmeen jäsentynyttä tai jotain sellaista tänään. Tottakai me huudettiinkin, kuinkas muutenkaan. Mutta saatiin ihan fiksuja suunnitelmia aikaseks. Kai.

Katsottiin yks ihmeellinen ruotsalainen leffa. Leffa kertoi muka poliiseista, mutta oikeesti se kertoi meistä. Ois aika hyvä opetusvideo Lapsuus ja nuoruus -jaksolle. "Näin toimivat hyvät nuorisotyönohjaajat..."

Ihana ilma oli pyöräillä kotiin. Ja nyt istua täällä parvekkeella. Rakastan kevättä ja valoa ja tätä kaikkea nyt jotenkin.

Tulin Pyhärantaan. En meinannut uskoa, että olen ennekin ajanut Hyvinkää-Forssa välin. Auringonpaiste tekee kaiken niin erilaiseksi. Kevät on kyllä täyttänyt mun mielen ihan täysin.

Torstaina tein aamulla psykologian tehtävän. Tosin jo iltapäivällä tajusin, että pitää korjailla sitä hieman. Muistin jalkapalloleijonani ja otimme Ellin kanssa pari matsia. Koulun jälkeen kävimme kaupassa ja siivosimme. Sitten Vilkku ja Veera soittivat syömään piirakkaa ja kävelimme Haltianpolulle vesisateessa pienen perheemme kanssa. V & V olivat tehneet herkullista kasvispiirakkaa ja hyvää salaattia. "Onko tämä valkoinen juusto juustoa?" Olen niin fiksua, että kateeksi varmaan käy!

Perjantaina herässimme aikaisin. Teimme aamulenkin ja söimme herkkuaamupalaa: puuroa, mustikoita, kahvia ja itsetehtyjä sämpylöitä. Sitten kouluun, viimeistä kertaa Starletilla. Elli ja Mira tulivat myös kyydissä. Ensi viikolla alkaakin sitten pyöräilykausi.

Joku oli sitä mieltä, että me KNTO:t siirryttäisiin maanantaina Kauniaisiin. Ei kiitos. Olen mieluummin juuri Järvenpäässä. Hulluja ihmisiä ja huumorintajuisia opettajia. On niin hyvä olla siellä. Oikeesti meistä kyllä tulee 'Diak eteläinen' ja jaksojen suorittaminen toisissa yksiköissä kuulemma helpottuu. Ei kiitos siltikin.

Jakso loppui. Ei nostettu maljoja tai laulettu virsiä. Annettiin vain paljon palautetta ja lähdettiin kiireellä linja-autoasemalle. Höhlää. Enkä edes tajua jakson loppuneen. Ja koska en edes mene uuden jakson aloitukseen maanantaina, niin tiistaina luultavasi luulen jatkavani edelleen TT:tä.

Koulun jälkeen Mira tuli hakemaan Toven hoitoon. Minä söin pikaisesti ja lähdin sitten ajelemaan Raumalle. Ihana ilma. Rakastan kevättä. Kävin Rauman seurakunnassa juttelemassa yhden sedän kanssa, ja hyvin todennäköisesti vietän täällä päin Suomea ensi syksynä kaksi kuukautta. Hassua.

Menin Sarille. Juotiin huippuhyvää kahvia ja lörpöteltiin. Käytiin kirjastossa, haettiin jätskit ja mentiin Kanaalinvarteen syömään. Taas niin kevätfiilis. Voi että. Oli mukava viettää pitkästä aikaa useampi tunti yhdessä.

Hain Mikon ja tultiin kotiin. Äiti oli tehnyt pizzaa ja käytiin saunassa. Katsoin Ecerwoodin nauhalta ja juttelin pitkät pätkät äitin kanssa. Oli hyvä perjantai-ilta kotona. En kaivannut minnekään muualle.

Heräsin jo nukahdettuani viestiin. Ei ole helppoa olla ystävä, kun toisella on vaikeaa. Tahtoisi kertoa, kuinka toinen oikeesti on niin supermahtava ihminen, ja että aurinko paistaa kyllä vielä taas joskus, ja että muut vaan on tyhmiä, jos ne ei tajuu. Mutta itsestä aina tuntuu ainakin, ettei niitä oikeita sanoja löydy. Täytyy vain toivoa, että toinen ymmärtää, että kuinka arvokas ja tärkeä onkaan. Ja kaiken muunkin.

Aamulla äidin villasukat ja villatakki ja aamukahvi ulkona. Aika mahtavaa. Rakastan tätä taloa ja kylää.

Mielialanvaihtelut on kerrassaan ihastuttavia. Eilinen ilta oli sellasta hassua aikaa taas. Piristyin, kun kävimme Bärren kanssa hänen henkilökohtaisella Mintullaan teellä. Sitten tulimme kotiin saunaan. Puoli kymmeneltä sain puhelun, joka sai kaiken taas tuntumaan kovin epäreilulta, mutta onneksi Aakkos-ystäväni olivat paikalla ja sain purnata heille.

Tänään vietimme kevättä. Koulussa lievä hysteeria jatkui siitä mihin se eilen oli jäänyt. Sain erään syntymäpäivälahjan osan 1 valmiiksi. Elli oli muistanut ottaa jalkapalloeläimensä mukaan, minä en. Joten istuimme takarivissä pelaamatta.

Luennoitsija perui iltapäivän [ja huomisen aamupäivän!] luennot, joten päätimme pitää tiimipalaverin ruokalassa [todelal tehokkaasti käytimme aikamme!] ja sitten lähdettiin Artun ja Kutron kanssa melkein-ulkomaille-Lidliin ja tankkaamaan [oli melko monimutkaista sekin]. Koska aurinko melkein paistoi, haimme jätskit ja menimme rantaan syömään [sekin mutkien kautta... kuinkas muutenkaan]. Ilma oli hieman jäätävä, mutta mehän emme välittäneet. Romanttista tunnelmaa tuli vielä pilaamaan kaivon [tai järven??] tyhjennys auto, joten heitettiin Arttu MSO:lle ja mentiin Kutron kanssa sen luokse kahville. Huomasin, että olin kyllä todella kaipaillut Kutron seuraa tässä viime aikoina.

Sieltä suuntasin Venlalle, eksyilemättä. Reetta vain nauroi mulle. Nauroin takaisin ja keskustelin Venlan kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Siellä kahvittelin myös ja tulin hakemaan Bärreä ja Tovea. Lähdettiin taas Kutrolle, jossa oli tämän kevään ekat lettukestit. Siellä me sitten istuttiin ja naurettiin ja naurettiin...

Tulevaisuuskin näyttää taas jotenkin niin avoimelta ja mahdollisuuksia täynnä olevalta. Ja ehkä taas ihan pikkasen olen osannut tänään elää enemmän tätä päivää.

Koulussa oli tänään ihan hysteerinen päivä. Naurettiin ja halailtiin. Näytettiin salaisia käsimerkkejä, kieltä ja muita käsittämättömiä juttuja. Oli mahtava palata kouluun. Ei ehkä koskaan kouluunpaluu ole tuntunut näin mukavalta. Kummallista. Ja etukäteen en edes odottanut sitä yhtään. Mutta jo hetkessä tunsin olevani niin omieni parissa taas...

Purimme harjoittelua koko päivän. Sosiodraamaa oli hieno tehdä, mutta nyt en haluaisi yhtään alkaa kirjoittamaan harjoitteluraporttia. Tiedän, se olisi pakko tehdä. Ehkä jonakin yönä vielä. En jaksaisi ajatella. Harjoittelu tuli tavallaan nollattua ja unohdettua neljän päivän aikana Mannerlahdessa, partionjohtajien peruskurssilla.

Nyt pitäisi sitten jotenkin saada itsestään irti sen harjoitteluraportin verran. Kirjoittaa se ja palauttaa. Käydä vielä kolme päivää TT:tä. Ja sitten, harjoitteluohjaajan sanoja lainaten, unohtaa siitä kaikki se, joka ei musta ole hyvää ja mun työhön ja otteeseen sopivaa. Sama tavallaan pitäisi osata tehdä pj-kurssin suhteen. Käydä niitä asioita läpi, sitten pitää sieltä ne onnistumiset ja hyvät uudet ideat ja sitten unohtaa loppu. Mutta kurssi ei ole vielä ohi, varsinaiset palautekeskustelutkin käymättä... joten ei aivan vielä.

Ja sitten kaiken päätteeksi sitä miettii, että mitäköhän tulevaisuudessa taas tulee tapahtumaan.. mihin suuntaan tie kaartaa... kuka opettaisi taas elämään paremmin tässä hetkessä?

Kevät-kevät-keeevät... <3 Aamulla, kun ajoin töihin, oli vielä kylmää. Iltapäivällä oli lämmintä. Ja kesärajoitukset!! Jeah. Huomenna vielä moottoritietä harjoteluun.

Hain Kutron harjottelun jälkeen, kävimme kaupassa ja tulimme meille. Teimme puolen tunnin lenkin Toven kanssa. Sitten istuimme parvekkeella hetken. Ensimmäistä kertaa. Kevät on oikeesti jo tullut. Ja kesä tulee!

Luulin, ettei minulla ole ikävä tiimiäni. Eikä kouluun muutenkaan. Mutta kun idea.onniliinit jälleen valloittivat kaksiomme, huomasin, että on ihana taas palata tiistaina kouluun.

Nauroimme. Vittuilimme. Nauroimme. Joimme kahvia ja teetä ja vettä. Nauroimme. Leikimme Toven kansa. Nauroimme. Ja teimme vähän tehtävääkin...

Ilta venyi luvattoman pitkälle taas. Pitäisi pakata ja mennä nukkumaan. Aamulla väsyttää, tiedän sen. Mutta onneksi siitä huolimatta en tehnyt tehtävää yksin. Piristysruiske tähän viikkoon. Kiitos.

"Mä en ainakaan haluis tollasia kaljuraitoja..."
"Siis millasia?"
"Tollasia kun tolla tossa kuvassa..."
"Anna mäkin katon... joo emmäkään.. hmm.. toi on muuten mun entinen poikaystävä!"

Tämän takia on ihan parasta, että on mummu, joka pyytämättä tilaa vanhan kotiympäristön paikallislehden pariksi kuukaudeksi synttärilahjaksi. Mummu on rakas ja korvaamaton. [Ne hiukset oli edestäpäin btw ihan kivat. Sopii.]


Uuden kotipaikan paikallislehdestä voi lukea viidessä minuutissa aamukahvin yhteydessä päätöksestä, jonka tekemistä on joutunut edellisenä iltana kuuntelemaan yli kaksi tuntia. Ellei opettajamme olisi ajatellut toisin, valitsisin lehden. Minusta ei taida koskaan tulla politikkoa. Vaikka koskaan ei kai pitäisi sanoa ei koskaan.

Oikeasti on vielä miljoon asiaa tehtävänä ja herätys taas aivan liian pian. Pakko palata fiksuihin juttuihin.

Luin eilen monta tuntia vanhoja päiväkirjojani. Olisi oikeasti pitänyt tehdä monta muuta asiaa. Mutta halusin lukea. En muistanutkaan niitä kaikkia asioita. Sitä, kuinka joskus pelkäsin. Ja kuinka vaikeata oli luopua.

Nyt istun keittiössä. Tähän aikaan päivästä täällä on paljon valoisampaa kuin 'olohuoneessa'. Kumpa kevät tulisi pian. Odotan sitä, että keskustaan ja kouluun pääsee pyörällä. Ja että talvivaatteet saa tunkea johonkin muumihuoneen perukoille. Ja että voi taas käyttää keltaista takkia ja vaaleanpunaista bleiseriä. Ja lisääntynyttä valoa jaksan ihmetellä ja ihastella joka päivä.

Viime viikonloppu Pyhärannassa rauhoitti mieltä jotenkin kummasti. Vaikken kauaa kerennyt kotona olemaankaan ja vaikka sudariretkistä on rauha aina kaukana. Mutta silti. Nautin niistä lyhyistä hetkistä kotona. Ja viihdyin Merillä ja Laurilla. Oli mukava olla pitkästä aikaa pienellä porukalla. Oli aikaa jutella Merin kanssa.

Viime viikko meni nopeasti. Maanantaina ajoin Turkuun ja takaisin, tiistaina pelasimme junapeliä med A & B, keskiviikkona käytiin Sallan kanssa uimassa ja syömässä, torstaina kokoustettiin Järvenpään srk:n opiskelijatoiminnan merkeisä... ja yhtäkkiä olikin taas perjantai.

Bärre on ollut Haminassa viikonlopun ja minä olen viettänyt aikaa itseni kanssa. Eilen tosin piipahdin taas lapsenvahtinakin. Olen nauttinut tästä hiljaisuudesta. Siivonnut ja järjestänyt, herkutellut, katsonut uudestaan viimekertaisen Everwoodin [Bärre nauroi torstaina, kun sanoin, ettei tarvitse lopettaa nauhotusta vaikka tulinkin kotiin], nukkunut paljon, lukenut niitä vanhoja päiväkirjoja ja saanut tehtyä jotain koulunkin hyväksi. Mutta silti on mukavaa, että Bärre ja Tove palaavat tänään kotiin. Kohta ei enää taas tarvitse tulla koskaan tyhjään kotiin.

Myyn kesän lättyjä Helsingin kauppatorilla [kiitos Salla!]. Tervetuloa kahville.

Kävin allergiatesteissä. Viisitoista pitkää minuuttia istuin ja tuijottin nro yhdeksää. Siihen ei noussut näppylää. Eikä mihinkään muuhunkaan kohtaan. Lääkäri oli eri kuin viimeksi, ja ihmetteli, miksi olin edes tulluut allergiatesteihin. Totesi kyllä lpuksi, ettei testi tietenkään sataprosenttinen ole.

Kummaa kummaa kummaa. En muuta osaa kuin ihmetellä. Ehkä kokeilemme myöhemmin tuoda Toven taas tänne. Ja katsomme, alanko taas niiskuttaa.

"Koira lähtee, kissat jää". Sanoi B. eilen illalla ja se merkitsi paljon. Mutta ehkei koiran nyt tarvitsekaan lähteä.

Ehkä ehkä ehkä.