pikipaskakakin tuli ja napatynkä oli siisti...
Varsa oli elinvoimainen ja täysin terveen tuntuinen seuraavana yönäkin.
Varsa kuitenkin alkoi hiipumaan aamulla..aluksi luulin, että se nukkuu vaan niin sikeästi, mutta kun se ei juurikaan reagoinut; hätäännyin!
Se nosti päätään hieman, mutta ei muuta..sillä ei imurefleksi toiminut ja tuntui kalvakalta muutenkin..hengitti kuitenkin... tuli SUURI hätä!
En meinannut saada ketään eläinlääkäriäkään kiinni! Annoin sille tekohengitystä ja ravistelin sitä kun se lopetti hengittämisen, sekä sydänhierontaa...
Kun eläinlääkäri saapui tunnin kuluttua paikalle verenpaine oli tyystin hävinnyt, olisi annettuy sille plasmaa... se sai pistoksen sydämeenkin.....emme voineet enää mitään...
Emme tiedä miksi varsa sitten kuoli....
Suru on suuri....
Ajatus tästä ihmeellisestä olennosta saa kyyneleet väkisin nousemaan silmiin...
Tamman hätä varsan puolesta.... ja siitä, miten tammani antoi minun ja vieraiden pyöriä ympärillään yrittäessä pelastaa varsaa...
siitä, miten poikani ja ystäväni kaivoivat kuopan maahan, jonne pieni varsaenkeli siirrettiin...
Miksi minua ja perhettäni nyt kohdellaan ottamalla meille tärkeitä pois???
Usko hyvään ja onneen alkaa tosissaan hiipumaan...
Usko itseeni ja vahvuuteeni alkaa myöskin hiipumaan... jota pelkään eniten..sillä minun täytyy jaksaa...
Tiedän, että minulla on YSTÄVIÄ, jotka lohduttavat minua, mutta kukaanja mikään ei voi tuoda takaisin menetettyä...