IRC-Galleria

Toffoliina

Toffoliina

Lenni ja Luukas <3

hyvää joulua kaikilleKeskiviikko 25.12.2013 17:35

Joulutähti syttynyt on,
seimessä lapsi viaton.
Nukkuu unta rauhaista,
äiti valvoo lasta.
Suuri joulun sanoma on,
juhla aivan verraton.

Rauhallista ja siunattua joulua.

<3<3

syksy on ihmeellinenKeskiviikko 27.11.2013 23:04

Silloin väsyttää koko ajan mutta ei haluaisi kuitenkaan että olisi jo talvi. Aika menee ihan julmettoman nopeesti.

koiran kummiluokkaTorstai 21.11.2013 00:09

Meidän luokasta tuli tänään koiran kummiluokka. Tai oikeastaan kahden koiran. <3

nyt sit haluun kultaisen noutajan :DTorstai 14.11.2013 22:27

Kamala koirakuume tuli eilen, tän kerran haluun kultaisen noutajan

jooTiistai 05.11.2013 00:54

Kyllä ihminen voi pienestä liikuttua <3

sain eilen yli-ihania tiikeri kuviaTiistai 15.10.2013 13:20

Kaksi erilaista tiikeriä, toinen valkea ja toinen ihan tavallisen värinen. Voi kun Suomessakin olisi tiikereitä ihan lemmikiksi saatavia <3
Ei niin ei vaan voi löytyä yhtä elokuvaa mitä koitettiin kattoo... Eikä netistäkään saa löydettyä mitään mistä niitä voisi katsoa tekstityksellä. Meinattiin tänään katsoa mut ei niin ei.

huvikseeTiistai 24.09.2013 11:56

LUOKKA GALLUPPI !
K U K A I S T U U E D E S S Ä S I
Ruotsi? -
Matematiikka? -
Fysiikka? -
Englanti? -
Historia? -
Terveystieto? -
EI KUKAA

N I M E Ä (vain luokallasi olevia!)
Hikke: Elias
Hauskuuttaja: Joonas
Pahis: Joonas
Juoruakka: ei kukaa
Lissu: ei kukaa
Urheilullinen: Heidi
Kiltti poika: öhöm
Kiltti tyttö: kaikki
Open vihamies: jaa
Ninja: Elias
Manga:
Dorka:
Tavis: Ellen

S U H T E E T
Onko luokallasi yhtään paria? - ei
Onko luokallasi ketään, jonka kanssa voisit alkaa seurustelu suhteeseen? - ei
Tiedätkö muiden salaisia ihastuksia ? - en
Kenen kanssa luokaltasi vietät eniten aikaa koulussa? - Kai Sanna
Oletko kaikkien luokkalaistesi kaveri? - kai
Inhoatko luokaltasi tällä hetkellä jotakuta yli kaiken? - en
Miksi? - miks inhoisin
Onko kaikissa luokkalaisissasi jotakin, josta pidät? - joo kai
Pidätkö luokastasi kokonaisuudessa? - kyll
Haluaisitko siirtää jonkun henkilön luokallenne toiselta luokalta? - en

M U U T A
Onko opettajanne/luokanvalvojanne mieluinen? - on
Onko luokallanne rikollisia? - en tiiä
Onko luokallanne tupakoitsijoita? - on
Onko luokallanne alkoholin käyttäjiä? - en tiiä
Onko luokallanne huumeiden käyttäjiä? - tuskin
Onko luokallanne oikeasti kehitysvammaista ihmistä? - riippuu miten määritellään kehitysvammaisuus
Montako henkeä luokallanne on? - 8
Onko sinulla kaikkien luokkalaistesi numerot? - ei
Oletko ollut kaikkien luokkalaistesi kotona? - en

olen lattiamatoTorstai 19.09.2013 14:47

:D sain nimen aamulla.

huohLauantai 07.09.2013 01:22

Miten joku ei voi tajuta sanaa Lopeta... Osaa ärsyttää... Useampikin pyytää lopettamaan mut ei niin ei mee kaaliin D: