IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Olipa kerran kolme pientä porsasta, jotka asuivat suuressa ja vanhassa tammimetsässä. Vanhimman porsaan nimi oli Veli Ponteva, keskimmäisen Veli Viulu, ja nuorinta porsasta kutsuttiin Veli Huiluksi. Possujen kotina oli pieni punainen mökki, jonka pihalla he viettivät päivänsä leikkien ja iloisesti laulellen.

Metsän rauha olisi ollut rikkomaton, ellei Herra tutkimattomuudessaan olisi siunannut luontoa myös isolla sudella, joka oli tavoiltaan ilkeä ja paha. Kaikki metsän eläimet pelkäsivät sutta, ja olipa tämä retkillään käynut possujenkin päiviä pilaamassa.

Eräänä syksyisenä perjantai-iltapäivänä susi oli jälleen lähtenyt metsäkierrokselle pienempiään kiusaamaan, kun se puoliksi vahingossa eksyi possujen pihamaalle. Koska kello oli jo paljon, olivat porsaat kuitenkin jo vetäytyneet sisätiloihin. Hetken aikaa pihalla kierreltyään ja ikkunoista sisään kuikuiltuaan susi sai kuningasajatuksen: se houkuttelisi possut ulos mökistään, vangitsisi heidät ja veisi heidät seuraavana päivänä markkinoille myyntiin. Tarkkaan harkittuaan susi päätti käyttää hyväksi synnynnäistä oveluuttaan: se piiloutui pensaikkoon ja huhuili sieltä hunajaisella äänellä: "Voi rakkaat possut, avatkaa ovi. Täällä on vanha isoäitinne. Toin teille korillisen omenoita." "Haista paska!", vastasivat possut yhteen ääneen tuuletusikkunasta. Susi tulistui töykeästä vastauksesta ja mörisi pian kovaan ääneen: "Ulos mökistä, tai puhallan sen nurin!" Possut olivat kuitenkin jo palanneet Playstationin pariin eivätkä suden huutelun takia toistamiseen viitsineet peliänsä keskeyttää.

Susi oli ällistynyt moisesta piittaamattomuudesta ja päätti siirtyä suunnitelmansa toiseen vaiheeseen; se veti palkeet täyteen ilmaa ja puhalsi sydämensä kyllyydestä. Tulos oli kuitenkin heikonlainen: astman ja ankaran tupakoinnin runtelemista keuhkoista irtosi ainostaan pieni pahanhajuinen henkäys ja noin teelusikallinen vihertävää limaa, joka sekin valahti suden omille rinnuksille. "Kirotun siat!", puhisi susi ja alkoi vihoissaan pommittaa mökin tuliterää peltikattoa nyrkin kokoisilla kivillä.

Pohja se on sikojenkin säkissä, sillä kuullessaan uutta kattoansa särjettävän päättivät possut yksissä miehin käydä antamassa sudelle hieman partavettä. Ennen kuin susi ennätti kissaa sanoa, olivat porsaat jo pihalla ja Veli Huilu humautti raudoitetulla pesäpallomailalla suden polvilumpion hajalle. "Ai saatana!", kiljui susi, mutta samassa alkoi kahdelta muultakin suunnalta sadella lyöntejä ja potkuja kohti suden luisevaa vartaloa. Hyvin olivat porsaat läksynsä oppineet, sillä jo tuokion kuluttua makasi susi hengettömänä possujen jalkojen juuressa.

Kauaa eivät possut saalistaan joutaneet ihailemaan, sillä paljon oli vielä tehtävää ennen yöpuulle paneutumista: Veli Ponteva laski sudesta veret, Veli Viulu nylki ruhon ja Veli Huilu asetti lihat riippumaan.

Aamulla varhain lähtivät porsaat myymään suden turkkia markkinoille. Perillä kehuivat kaupungin hienot rouvat turkkia kilpaa, ja porsaat tekivätkin siitä niin hyvät kaupat, että erääntyneiden laskujen maksun jälkeen rahaa jäi vielä pitkäripaisessa tuhlattavaksi asti. Niin kului sikojen viikonloppu hummatessa ja iloisia maljoja nostellessa.

KuulovammaTorstai 22.01.2009 15:43

Kuulovamma


Lapsi voi syntyä kuurona tai ennen puheen oppimista, tätä nimitetään varhaiskuuroksi. Lapsia jotka kuuroutuvat puheen oppimisen jälkeen nimitetään kuuroutuneiksi. Vanhuudessaan kuulonsa menettäneitä kutsutaan vanhuuden kuuroiksi.
Kuulovammoja on neljä eri tasoa, lievä, keskivaikea, vaikea ja erittäin vaikea. Lievässä kuulovammassa lapsella on vaikeuksia kuulla hiljaista puhetta ja vaikeuksia ymmärtää puhetta kovassa melussa. Lapsella on yleensä tästä johtuen omassa puheessaan artikulaatiovirheitä. Keskivaikeassa kuulovammassa sanoista selvän kuuleminen on haastavaa, ilman kuuloketta puolet puheinformaatiosta menee ohi. Artikulaatiovirheitä esiintyy enemmän kuin lievässä kuulovammassa. Vaikeassa kuulovammassa kuulokoje ja huulioluku (huulilta lukeminen) ovat tärkeitä puheen ymmärtämisessä. Lapsi tarvitsee aktiivista puheen kehitystä, jotta puheen artikulaatiovirheet saataisiin vähentymään. Erittäin vaikeassa kuulovammassa lapsi ei kuule lainkaan. Kommunikaatio tapahtuu viittoman kielellä, huulilta lukemalla ja erilaisilla kuvilla ja kehon elekielellä.

Parannus keinoja: - Kuulonalenemiseen on olemassa leikkaus tai lääkitys vaihtoehto
- Mikäli kuuloa ei saavuteta leikkauksella tai lääkityksellä niin lapsi tarvitsee kuulokojeen
- Kuulokojetta säännöllisesti käyttävät lapset oppivat selvemmin ja helpommin ymmärtämään puhetta. Kuulokoje vahvistaa myös erilaisten signaaliääniä. (ovikello, puhelin varoitusäänet tms. tms.)

Kommunikaatio kuuron lapsen kanssa
Lasta kannattaa lähestyä varovasti, koska lapsi ei välttämättä huomaa tai kuule sinua. Anna lapsen huomata sinut. Puhu Lapselle vaikka hän ei kuulisikaan sinua kunnolla. Käytä paljon elekieltä, kuvia ja viittomankieltä. Lapsi tarvitsee paljon ääntä ympärilleen. Asetu lapsen tasolle ja ole kasvotusten niin, että lapsi näkee selvästi sinut kun puhut hänelle. Käytä kuulovammaisen lapsen vahvoja aisteja hyväksi kommunikaation kehittymisessä, näkö ja tunto. Totuta lasta puhevirtaan, esim. sylissäsi. Tutustu lapsen kanssa erialaisiin soittimiin, jotta lapsi saa käsityksen äänen liukumisesta. Kiinnitä erityisesti huomiota lapsen seuraamiseen, matkimiseen ja keskittymiseen. Tarkista päivittäin lapsen kuulokojeen toiminta. Lapselle on annettava aikaa muutoksiin, vaikka lapsi ei kuulisi puhettasi muiden kanssa niin älä sivuuta häntä. Kuuroille ja vaikeasti kuulovammaisille lapsille tehdään aina oma kuntoutussuunnitelma. Lapsella on oltava viittomankielentaitoisia työntekijöitä ympärillään, jotta lapsi voi olla mukana toiminnassa ja kommunikoida tarpeistaan ja toiveistaan.
T: Toni & Joni Lop06

[Ei aihetta]Torstai 14.08.2008 18:22

Lasten suustaSunnuntai 11.05.2008 15:31



Kymmenen käskyä:
1. Älä varasta köyhiltä, jos he huomaavat. (Frida 6v.)
2. Älä anna vauvoille sipulia. Minä olen kerran kokeillut. (Thea 7v.)
3. Lyö toista vain jos on ihan pakko. (Henriette 7v.)
4. Älä puhu pahaa kenenkään selän vieressä. (Oscar 7v.)
5. Ole niin kiltti kuin pystyt, mutta muuten voit tehdä mitä haluat. (Glenn 6v.)
6. Kuuntele aina äitiä, ja sitä mitä äänensävyä hän käyttää. (Thomas 7v.)
7. Varjele itseäsi. (Kristin 8v.)
8. Jos joku lyö sinua, niin ole kuin et kuulisikaan. (Sebastian 6v.)
9. Rakasta Jumalaa tosi paljon, vaikka se on vaikeaa eikä häntä näy vaikka huutaisi "Tule esiin! " (Robin 6v.)
10. Älä himoitse aviopuolisosi asioita. Ja Äitienpäivänä pitää laulaa, muuten alkaa jumalaton meteli. (Tom 9v.)



"Paikallisia sadekuuroja... ja vitut!!" - Nooa, 4341 eKr
"Vittu tää on pelkkä flunssa." - Aleksanteri Suuri, 323 eKr
"Miten vitussa sinä ratkaisit tuon!?" - Pythagoras, 126 eKr
"Haluatte MINKÄ tuohon vitun kattoon!?" - Michelangelo, 1566
"Mistä vitusta nuo kaikki intiaanit tuli?!" - Kenraali Custer, 1877
"Vitut täällä mitään jäävuoria ole." - Titanicin kapteeni, 1912
"Onhan se niin vitusti hänen näköisensä!" - Picasso, 1926
"Missä vitussa me ollaan!?" - Amelia Earhart, 1937
"Joka vitun taukki ymmärtää tämän." - Einstein, 1938
"Mikä vittu se oli?!" - Hiroshiman pormestari, 1945
"Miks just mun pitää jäädä tänne vitun moduliin venaan?" - Apollo 11-astronautti Michael Collins, 1969
"Ketään kiinnosta, jos me vallataan joku vitun Kuwait." - Saddam Hussein, 1990
"Kuka vittu jätti keulaportin auki?" - Estonian kapteeni, 1994
"Aja nyt vittu kovempaa!" - Prinsessa Diana, 1997
"Hei halooo, kuka vittu siitä saisi tietää?!" - Bill Clinton, 1999
"Kuka vittu laukaisi sen torpedon jo putkessa!?!" - Kurskin kapteeni Gennadiy P. Liachin, 2000
"Enpä arvannut että he suuttuisivat noin vitusti." - Osama bin Laden, 2001
"Mitkä vitun hobitit?" - Sauron, 2945 kolmatta aikaa

Kummini MuistolleMaanantai 31.03.2008 00:09

And shepherds we shall be,
For Thee, my Lord, for Thee.
Power hath descended forth from Thy hand,
That our feet may swiftly carry out Thy command.
So we shall flow a river forth to Thee
And teeming with souls shall it ever be.
In Nomine Patri et Fili Spiritus Sancti.


"The LORD is my Shepherd; I shall not want. He maketh me to lie down in green pastures: He leadeth me beside the still waters. He restoreth my soul: He leadeth me in the paths of righteousness for His name's sake. Yea, though I walk through the valley of the shadow of death, I will fear no evil: for Thou art with me; Thy rod and Thy staff they comfort me. Thou preparest a table before me in the presence of mine enemies: Thou anointest my head with oil; my cup runneth over. Surely goodness and mercy shall follow me all the days of my life: and I will dwell in the house of the LORD for ever."


Rest In Peace Godfather

..........Tiistai 25.03.2008 14:41

On olemassa ihmisiä jotka ovat niin vitun kaks naamasia että ihteesä rupee vituttaa. Ne ihmiset voi hävittää maan päältä pois, niistä on vaan harmia muille ihmisille jotka yrittävät rakentaa omaa elämää ja sit tulee näitä ihmisiä jotka keksii kaikkee paskaa kaikesta ja pikku asioihin takerrutaan niin vitun tiukasti ennen kun toinen joka yrittää rakentaa omaa elämää luovuttaa ja pers nuolee niitä ihmisiä jotka on sotkun alottanu. Rakasta ystävääni lainaten: So many assholes... So few bullets...
Minulla on idea siitä, mitä Unlucky in love -naiselle. Naiset eivät rakastu kiltteihin miehiin, vaikka haluaisivat. Naiset haluavat kyllä ihailua, urotekoja, rakkaudenjulistuksia ja piiritystä. Naiset toivovat kukkasia, suklaarasioita, illallisia ja drinkkejä baaritiskillä. Kiltit miehet ihmettelevät, miksi rahat menivät, mutta rakkautta ei näy. Rahalla mies saa naisen vierelleen, mutta ilman intohimoa.

jotain Lauantai 28.10.2006 19:11

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.


« Uudemmat - Vanhemmat »