IRC-Galleria

Kun on päättänyt tehdä muutoksen,
Tajuaa ettei ole paluuta.
Mä sanon hyvästi ystävä hei,
Mä sanon hyvästi itsellein.

Ihmisen ei uskota muuttuvan,
ei mieltään käännyttävän.
Tuppaa rautakin ruostumaan.
Ei teräs kestä ikuisesti,
Hackmanilla hakataan paskaksi.

Jos nyt jo osaan kaikkea,
mitä taidoilla voi hakea?
Ei se kerro totuutta,
teot ei kerro luonnetta.

Mieli tahtoo kääntyä,
jalat jatkaa vauhdilla.

Kallion reunalle pysähtyy,
Teen mieleni kanssa sopimuksen;
Hän hyppää minä jään.
Katsotaan,
kun pamahtaa.

Tunnen ettei tämä ole vielä ohi.
Tunnen sen aitouden.

Sinä olet rikki,
olet luovuttaja.

Jos jotain tosiaan haluaa,
ei pitäisi luovuttaa.

Vai olisiko sittenkin vain parempi jatkaa matkaa?

Katkeruuden pukeminen sanoiksi on,
kuin liian pieni mekko.
Ei mahdu päälle ja vaatii sinua muuttumaan.

Sana.
Kuva.
Ääni.
Tuoksu.

Ajatuksieni sekoittama mieli,
kelautuu tuoksuineen ja tunteineen kaukausuuteen.

Luuli elämänsä olevan vaikeaa,
tietämättä minkä tilasi teoillaan.

Loi otuksen tunteettoman,
toisien käskyjä tottelevan.
Hävitti omantunnon ja sielunsa heikon,
kaivon reunalle horjumaan.
Tipahtaako tyhjään kuiluun,
ravinnottomaan kivionkaloon,
väsyen lopulta löytämään ulospääsyä?

Kun väsyy raajojensa liikkumattomuuteen,
havahtuuko tähän hetkeen?
Kaivon kanteen tarttuen,
heittäytyy menneeseen,
tuntee sormissaan saman muiston,
kivestä samankaltaisesta.

Tiilen kova pinta raapii sormenpäitä,
muistuttaen elämän kovuudesta,
kylmästä ihmisien elinlaaksosta.

Olan yli heittää sen suuren murikan,
painavan elämän kuorman,
uskoen kestävänsä tulevat tuulet,
kuin tiiliskivi oman painonsa.

Murskautuu maahan ja halkeaa,
elämän synkkään kuoppaan tipahtaa.

Kumpi särkyi kerro sinä.

Hyökkäät voimalla kimppuun,
syyllistät tietämätöntä.
Pyyhkäiset seinästä varjoni tieltäsi,
särjet sen sokeudellasi.

Et näe varjoni rosoisuutta,
pientä kateuden hiukkasta.
Pyyhit kaiken pois tieltäsi,
teippaamatta särkemääsi.

Et ole vielä päättänyt,
lähteä vai jäädä,
Varjo seuraa mukanasi,
vaikeutesi tiellä.

Kuljet voimakkain liikkein läpi kyynelten.

Etkö huomaa?
Kastelit varjosi omiin kyyneleisiisi.

Kun saat kaksi vaihtoehtoa ilman oikeaa vastausta,
otatko helpomman ja pelastat itsesi,
vai epäitsekkäästi pelastat toisetkin.

Kaikille helpompaa,
juokse karkuun.

Me rakennamme elämästämme huteran,
haamupaloilla horjuvan.

Tuemme kysymyksiä ilman vastauksia,
ja vastaamme kuulematta kysymyksiä.

Emme kuule sanojamme puheeltamme
ja sokeudumme pimeydestä.

Onko oikein rakentaa taloa ilman perustaa
ja huutaa ilman ääntä?

Näet meidän unelmien sortuvan,
talomme tuulessa huojuvan,

Et kuitenkaan kuule huutoani,
pidän sen sisälläni.

Tapan talon asukin,
seuraan sokeaa mieltäni.

Lähdin kohti tuntematonta,
kokeilemaan onnea.
Tartuin enkeliä siivistä,
sen tarttuessa harteisiini.

Hetkessä se vei minut mukanaan,
kohti uutta ja ihanaa maailmaa.
Ripusti hetkeksi siipensä lepoon
ja paljasti heikon olennon,

itsensä.

Ripustin siivet selkääni,
peittelin olennon syleilyyni.
Enkeli enkelille,
se sanoi.

Pelastamaan toisemme tulimme,
suojelemme siivillämme heikkoutta,
meidän sielua.

Siivet,

niitä lainaamaan et suostu.
Sanot, ne ovat meidän yhteiset,
toinen sinulle toinen minulle.

Ei niillä lentää voi,
ylemmäs taivaalle pääse ei.
Maanpinnalle pudoten korkeuksista,

totuus.

Uni palautui mieleeni,
kaukana saman taivaan alla.
Vei enkeli sydämeni,
siipiensä suojaan.

Paremmassa paikassa,
siellä sitä tarvitaan.

Lähdin kohti tuntematonta,
kokeilemaan onnea.
Tartuin enkeliä siivistä,
sen tarttuessa harteisiini.

Hetkessä se vei minut mukanaan,
kohti uutta ja ihanaa maailmaa.
Ripusti hetkeksi siipensä lepoon
ja paljasti heikon olennon,

itsensä.

Ripustin siivet selkääni,
peittelin olennon syleilyyni.
Enkeli enkelille,
se sanoi.

Pelastamaan toisemme tulimme,
suojelemme siivillämme heikkoutta,
meidän sielua.

Siivet,

niitä lainaamaan et suostu.
Sanot, ne ovat meidän yhteiset,
toinen sinulle toinen minulle.

Ei niillä lentää voi,
ylemmäs taivaalle pääse ei.
Maanpinnalle pudoten korkeuksista,

totuus.

Uni palautui mieleeni,
kaukana saman taivaan alla.
Vei enkeli sydämeni,
siipiensä suojaan.

Sydän paikallaan.

Olen vain lomalla omassa vartalossani.
En tunne hengittäväni omilla keuhkoillani.
On ilma raskasta.
Olenko saastuttanut ympäristöni?

Olen vain matkalla loputtamalla,
en tunne liikkuvani omilla jaloillani.
Ovat askeleet raskaita,
olenko mutkittanut oman tieni?

Toisessa ruumiissa.