IRC-Galleria

Sainpas aikaiseksi.Torstai 20.12.2007 19:36

Nyt alkaa olla joululahjat ostettu, pyörä korjattu ja tänä iltana varmaan kasattukin. Lahjat siis.
Sitten pakkaan repun huomiseksi ja lähden kohti Varkautta ja sieltä sunnuntaina Hienävedelle.
Sieltä palailen Varkauksiin joulun jälkeen ja oleilen sielä oletettavasti tammikuun kuudenteen asti.

Jaa jaa jaa....Keskiviikko 05.12.2007 15:49

Erinäisistä tekiöistä johtuen huomasi kyllä pelanneensa livepelissä androidia, joka ei juuri nuku.
Seuraavana aamuna tein puoliunessa kaakaota, kylmää maitoa ja puruja. ihmettelin vähän että ompas oudon makuista.
"kaakaot" juotuani mukin pohjalta näkyi jotain mustaa massaa joka myöhemmän tutkimuksen tuloksena osoittautui kahvinporoksi...
Että tällaisia.

Jaa jaa jaa....Keskiviikko 28.11.2007 22:29

Nyt on taas oltu aikataulussa, eikä edes vetänyt tiukille.
Yhdistykselle suunittelin kaverin kanssa liveroolipelin, saimme viimeisen ja tärkeimmän pelaajan värvättyä ja toinen järjestäjä lähetti hahmon.
Töissä on yhtä sekasotkua, on vähän poissaoloja kipeylyjen ja erään ongelman takia.
Pitää ilmoittaa kelaan yksi juttu, joka on erittäin hankala. Pitäisi mennä sinne itse kyselemään, mutta olen töissä koko sen ajan mitä kyseinen pulju on auki.

Terveys on taas tallella, naama ruvella kun on vähän vinnejä ja työpari on ehkä paras mahdollinen.
n_n

Livepeliä varten täällä on kasoittain kynttilöitä, hernaria ja mehua. Herää kysymys että miten minä pääsen näitten kanssa pelipaikalle?
Ratkennee viimeistään lauantaina, puolta tuntia ennen pelin alkua.
Jeespoks, me katselemme.

KysmystysKeskiviikko 14.11.2007 10:16

Nimi: Juho Veikka Juhani
Lävistyksiä: Ei ole, jos askarteluveistä jalassa ei lasketa. >.<
Tatuointeja: Ei ole, jokin hieno tribaali navan alle olisi hieno.
Pituus: 190. Tasan.
Kengännumero: 45.
Hiustenväri: Valkaistu, kuvissa luonnollinen.
Sisarukset: Tikkusisko.
VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit?: Terminator 2: Judgement Day
...Kappale, jonka kuuntelit?: Televisio Theme - Mighty morphing Power Rangers. Winamp on randomilla.
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: Niitä on monia.

...CD, jonka ostit?: En ole koskaan omistanut yhtään audiocdtä, viimiesin levy taisi olla Counter Strike : Condition Zero.

...Henkilö, jolle soitit?:Iskä, kysyin kyyti kutsuntoihin.

...Henkilö, joka soitti sinulle?: Eräs Matti.

...TV-show, jonka katsoit?: 4D: Elämäni lautana.

...Henkilö, jota ajattelit?: Minä itse, tuossa reunassa näkyy minun kuva, katsoin sitä ja mietin että ompas tyhmän näköinen.

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Puolesta.
Itsemurha: Vastaan.
Ihmisten tappaminen: Riippuu. Jyrkkä ehkä.
Teinitupakointi: Vastaan.
Rattijuopumus: Vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta
Saippuasarjat: VASTAAN

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: Olen.
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: Olen.
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: Olen.
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: En
...Rauhallinen?: No en nyt niinkään. Ne kuuluisat kutsunnat tosiaan ovat ihan kohta, muistin koko homman eilen.

MITÄ...
...Shampoota käytät?: Mitä sattuu.

...Kenkiä käytät?: Vaelluskenkiä, maihareita.
...Pelkäät?: Sitä, etten saa olla vapaa.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?: Kolmasti, viimeisin on parasta!
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: Kahdesti.
...Sydäntä olet särkenyt?: Eeen kai yhtään. Kaikkea muuta minä kyllä hajoitan.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: Jonkun kerran penskana
...Arpea on kehossasi?: Sanotaan 5 merkittävää. Lähinnä vesirokosta arpia.
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: Jahkailua.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma?: En erityisemmin.
...Hauska?: Kaipa minä sitä olen, sitä ei käy ainakaan kieltäminen.
...Kiihkeä?: Joooskuuss... *virn*
...Rakastettava?: Aina kun olen kammannut hiukseni.
...Huolehtiva? Pientä ihmisjoukkoa kohtaan erittäin.
...Suloinen?: Ainakin kahdesti olen ollut kun sen on ihminen sanonut.

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: Olut. Nallejuoma (=karhu)
...Nelikirjaiminen sana: Njaa.
...Karkki: Extra Drops Wild Fruit.
...Sarjakuva / piirroselokuva: SoftLife, piirroselokuvaa ei oikein ole.
...Aamiaismurot: Sokerihuurretut maissilastut.
...Purukumi: Juicy Fruit.
...Väri: OD, OliveDrab, oliivinvihreä. Toinen on sininen. Kirkas, sähköinen.
...Viikonpäivä: Parjantai. Työn loppuvat, työt loppuvat yleensä aikaisemmin, töiden loppumista seuraa viikonloppu ja viikonloppuna ei tarvitse tehdä töitä, voi liehua missä haluaa. Perjantai, koska sitä seuraa 56 tunnin vapaus.
...Inhokkipäiväsi: MAANANTAI.... Karu paluu arkeen...
...Kukka: No enpä tiedä tuota. Vaikka voikukka. Eivätpä lopu kesken! =3
...Koru: Pepsipullonkorkki tai rengaspanssariranneke.
...Erikoiskyvyt: Kiinostus kaikesta teknisestä, mekaanisesta ja sellaisesta. Käsin tekemisestä.

Kesä vai talvi?: KESÄ!
Norja vai ruotsi?: Norja, koska siellä on hinenoja maisemia, siellä ui meressä turskia ja siellä porataan öljyä.
Trampoliini vai uima-allas?: Molemmissa voi sattua pahasti. (nimim. kok. om.) ieluiten Trampoliinilla uima-altaaseen.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: Minä, jos joku muu ihminen, veera. Siitä on kyllä aikaa. Voisi ottaa uusiksi.
...Näki sinun itkevän?: Veera.

...Sai sinut itkemään?: Porukat.
...Oli kanssasi elokuvissa?: Iiro, löfa ja milla. Voisi sanoa että olin löfan kanssa, nämä kaksi olivat keskenään.
...Huusi sinulle?: Porukat.
...Lähetti sinulle sähköpostia?: autokraatti Ioannes, ilmokraatti Adrian, marski Oliver, pääkokki Jolanda. Hämeen keskiaikaseuran ilmoittautumisposti.

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: Olen.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: Muutaman kerran.
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: Pidän tälläkin hetkellä muutamaa aika suurta.
...Itkenyt elokuvan aikana?: En muista. Ihan pentuna joskus.
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: Olen. En muista koska tai minkä mutta olen.
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: Monesti.

Paljonko kello on?: 08:09 a.m.
Omenat vai banaanit?: Banaalit poikittain!
Sininen vai punainen?: Snininen.
Kevät vai syksy?: Kevät. Lämpenee.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Juosta kutsuntoihin toiselle puolelle kylää. Se on sitten teidän kaikkien vika, jos minä myöhästyn ja minusta tulee sotilaskarkuri.
Minkä aterian söit viimeksi?: Kaksi pakettia maksalaatikkoa. Rusinatonta.
Lukio vai yliopisto?: "AMIS SE VAAN TIENAA ENEMMÄN!!!11!!1"
Oletko tylsistynyt?: elämääni ehkä, tähän hetkeen en.
Minkä äänen kuulit viimeksi?: ihan siinä ja siinä, sydämen jyskytys korvissa, olen vähän kipeä, koneen tuulettimen hurina tai näppäimistön ääni.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Taisipa olla omia pierujani yöllä. ><;;

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: Ushkon. =3
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: En halua. Ne sitovat ihmistä liikaa paikoilleen.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Se, että voi luottaa toiseen 100%.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri: Ei virallista.
Mitä kieliä osaat?: Suomi, engrish, ruotsin rääppeitä, en haluaisi osata jälkimmäistä.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: makuuhuone=huoneenpuoliskoni. Veitsi ja softarikokoelma, itse sänky, tietokone, wanha mankka.
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Iho, se on hieman finninen kasoista ja selästä. Ja se kutiaa ja ihottuu. Ihan vähän näkyvät lihakset olisi myös kiva omistaa~
Ketä rakastat: Weewaa!
Ketä kaipaat: Ystäviäni. Heitä, joilla on merkki siitä.

SINÄ
Lempinimet?: Jukke, Bragteeri, B, B-Mies, prakke.
Kuinka vanhalta näytät?: Enpä ole miettinyt. Hieman nuromemmanlta kai.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: -2.
Silmälasit / piilolinssit?: Ei ole, mutta mieluummin piilolinssit.
Onko sinulla lemmikkejä?: Ei.
Mikä saa sinut noloksi?: Huomaa tehneensä mokan, josta aiheutuu vaivaa muille.
Mikä saa sinut onnelliseksi?: Monet asiat. Kavereiden kanssa pyöriminen, kotoa poissa oleminen, (en viihdy täällä yhtään) metsässä rymyäminen.
Mikä huolestuttaa sinua?: Etten ehtisi tehdä asioita, joita haluan ennen kuin elämä menee ohi, Että joskus istun samalla tavalla p3rse jäässä talossa, jonka lainan takia en voi vain nostaa kytkintä ja vaihtaa maisemaa.

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: Kaikki kuolevat.
...Halunnut karata?: Enään en ole löytänyt riittävän hyvää syytä, aikanan olisin hävinnyt metsään ti kavereille, mutta en osannut liikkua eikä ollut niin hyviä kavereita.
...Kokeillut huumeita?: Ikävä kyllä.
...Harrastanut seksiä VIERAAN ihmisen kanssa?: Olen

Sunnuntai.Sunnuntai 28.10.2007 16:42

Eilen olivat nämä Valkeakoskipäivät, mitkä sitten lienevätkin ja oli ilotulitus. Ja Koulukaverin valmistujaiset. Käytiin tampereella juhlissa ja tultiin koskiin kattoon tulitusta. Ihan hieno oli.
Pisteet siitä. Kun tori oli vähän tyhjentynyt että pääsi liikkeelle, nämä halusivat bulldogiin ja sinne sitten mentiin viihtymään. Siellä törmäsin Läpään ja Etelään, Iipu ja Milla löytyi myös nja Etelän kanssa lauloimme "Jos sun lysti on..."

Tänään on aika harmaa päivä. Möllötystä vain. Olisi jotain tekemistä muttei viitsi tehdä kun ei ole ehdoton pakko.
Sain työharjoittelupaikan Falicolta, se ongelma on sitten hoidettu.

Suunittelin tuossa että pitää pitää sellainen kokoontuminen vähän kaukaisempien tuttujen kesken. Siinä sitä sitten olisi.

On mukava olla elossa.

Tämä tämmöinenMaanantai 22.10.2007 20:21

SUKUPUOLI: poika
SYNTYMÄAIKA: selviää tuolta sivun reunasta.
OLIKO SE VIRHE: eip.
SISARUKSET: tikkusisko.
TOIVEAMMATTI: En tiedä.
KIINNOSTUKSEN KOHTEET:Airsoft, teräaseet, H.P. Lovecraftin teokset ja niiden luoma ctulhumytologia, kokkailu, napostelu, elokuvat.
SUURIN HAAVEESI: Saada jokin supervoima.
MITÄ MERKKIÄ POLTAT: En mitään.
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: En omasta tahdostani.
ULKONÄKÖ: Liian pitkät vaaleat hiusket, pieni hinttipyydys niskassa, pitkä, vaalea, vihertäväsilmäinen pälättäjä.
PAINO: 82
TYÖPAIKAT: Levy ja teräsrakenne Horsmalahti OY, kesätyö, Saarioisten keskuslähettämö töharjoitteluna.
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: Softata, Korjailla juttuja, keskustella kavereiden kanssa, hillua muissa maisemissa.
ASIAT, JOITA KERÄÄT: Raha, teräaseet, pöly. ^^
PARAS JUOMA: Vaikean pistit. Ehkä ED, ehkä olut.
PARAS SARJAKUVA: Evangelion.
MUSIIKKIMAKU: Kaikensorttinen pimputus. Räppiä en siedä, eikä suomalainen musiikki uppoa. Lukuunottamatta Ruoskaa ja Teräsbetonia.
SUOSIKKIBÄNDIT / ARTISTIT: Teräsbetoni, Ruoska, Wumpscut, Scooter.
PARAS URHEILULAJI: Airsoft.
LEMPIMAA: Uusi-Seelanti, Japania.
PARAS NÄYTTELIJÄ: Emt.
PARAS VUODENAIKA: Kesä.
PARAS KAUPUNKI: Enpä sano mitään kun en ole kaikissa käynyt.
PARAS TV-OHJELMA: Dexter tällä hetkellä.
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: Räikkönen.
IHANNENAINEN: Huumorintajuinen, fiksu ulkoilmaihminen joka on mukanan minunkin jutuissani ja päästää omiinsa.
HARRASTUKSET: Airsoft, kokkailu.
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: Oho tai ei hätää, se ei ollut tärkeää.
KÄNNYKKÄ: Nokia mikälie. Se wanha puhelin missä on vaihdettavat pahvikuoret.
MIKÄ ELÄIN OLISIT: Kettu.
KORUT: Pepsikorkki nahkahihnassa. Itsetehty. Rengaspanssariranneke kahdella pitkällä nahkaremillä oikeassa ranteessa.
KIELITAITO: Suomi, englanti, tampere.
LAULATKO SUIHKUSSA: En. Klingonsoturit eivät käy suihkussa.
KEITTOTAITO: Mausteinen. Osaan paistaa ja keittää yhtä sun toista, mutta en ole kamalasti kokeillut.
HYVEET: Olen todella mukava, turvallinen ja fiksu, kanssani on kuulemma tosi mukava jutella. Tiedä sitten, mutta puhun ainakin paljon.
PAHEET: Ainainen selostus, läheisyydenkipeys, Lidlin mozzarellapitzza. Ehkä parasta.
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: Muuttaisin karvoituksen siniseksi ja silmäni keltaisiksi.lihakset vähän näkyviin joka puolelta.
VIIME ITKU: kun piti lähteä kullan luota.
HUONE: Tikkusiskon kanssa jaettu koppi jossa kaikki on miten ne sinne sopivat. Liikaa tavaraa. Pötä, hylly, vaatekaappi, parvisänky, sohva, kasat 1, 2, 3 ja aselaukku.
KENGÄN KOKO: 45
KIROILETKO: Sopivasti.
TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: En oikein. En pidä kummastakaan.
LEMPIJÄÄTELÖ: Mikä tahansa kunhan siinä on vaniljaa ja/tai minttua.
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: Puida aina ja ikusesti samoja wanhoista asioista selän takana.
PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: "Emme koskaan luovuta, Emme ketään kumarra..."
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: Sitä joka keksi jakoavaimen. Sietäisi saada selkäänsä.
LEMPIVAATTEET: Käytännöllinen kenttävaatetus. Kiinostavan näköiset kuteet, kaikki persoonalliset.
LEMPIVAATEMERKKI: Mil-Tec. Maastopukuvalmistaja.
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: Ikävä kyllä. Tarvtsisin kämppiksen Valkeakosken alueelta.
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: Eivät.
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: Ahdas omakotitalo. KEltainen puutalo.
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: On. Tämä taitaa kyllä olla tyhmäkone.
KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: Seiskan ja kasin välissä taisi olla.
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: FarCry. Airsoft on kova kakkonen, mutta välillä siinä joutuu hieman urheilemaan joten valitsin tämän.
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: En sano että tappanut.
SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: Lääääämmintäää.... Luonto on vihreä, keltainen ,sininen ja vaikka mikä. Jäätelökioskien avautuminen. Koskaan en osta sieltä mitään, mutta on hyvä olla käsillä jos tarvitsee.
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: Vihaan syksyä. Luonto kuristuu pois ja tulee kylmää, märkää ja niljaista. Joskus on kyllä ihan hienon näköistä kun aurinko paistaa ja maisema hehkuu keltaisena. Silloin tulee hyvi o.o olo.
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: Vihaan talveakin. Kylmää, liukasta ja hyistä. Brrrr! >< Toisaalta on puhdasta, maa pääsee ihmisten liasta hetkeksi irti, lumi peittää kaiken alleen ja on hyvä rymytä kun on pehmeää.
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: Sitä seuraa kesä. Alkaa lämmetä.
HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: Junnu, Renoska, tai se hyvännäköinen vaaleaverikkö, joka vilahtaa välillä siinä ikkunassa, mistä ei näe ulos.
SUOSIKKILOMA: KESÄLOMA tai oma loma!
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: Ei kiitos, en käytä.
MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: tummansininen, melkein musta pyöreän muotoinen jossa rannetuki. päällyste ns. verkkaria.
HUONOIN FIILIS: Kun porukat valittaa asioista.
PARAS FIILIS: Kun saa olla [a) ystävien] keskellä [B) metsää]
ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: Joko nyt taas....
TULETKO MERISAIRAAKSI: En.
VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: Riippuu. Linnanmäen wanha rata on paras!
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: Riippuu. Kuulakärkikynä on vähän tukevampi ja siistimpi, terä ei katkeile taskuun, mutta sitä ei voi pyyhkiä. Ja kun sellainen hajoaa, sitten nakertaa kun oli kalliimpi vaihtoehto. Sanon silti kuulakärki.
MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: Kerran pari. Joskus sitä saa kaivaa taskusta hetken.
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: *tilililililiit, tililililililiiit*
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: En oikein. En ole kyllä päässyt kokeilemaan muuten kuin autokoulun romun kuorma-auton kanssa.
ENSIMMÄINEN AUTOSI: Parhaassa tapauksessa Hummer H1. Ajatattelin vielä pitkään liikkua tuolla kaksirenkaisella kauramoottorilla.
KENET HALUAISIT TAVATA: Itseni, H.P. Lovecraftin ja erään henkilön.
POJAT: Jaska, Iipu, Löfa, Reno, Viltsu, Chibi, Rokke, Dartti, Mannu, junnu.
TYTÖT: Veera, Henna, Riikka, Marika.
MINKÄ VÄRISiKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: Sinisiksi.
MITÄ ON SEINILLÄSI: Lukujärjestys, ihmissudeksi tulemisen loitsu, santun piirros minusta, Cid Highwind cossin suunitelma, Predatorhahmoni Gurps roolipeliin, Murrin antama piirros, kuulapullojen etikettejä, kaiuttimet, ettepä-ikinä-arvaa-mitä, Softaajan kalenteri, kaksi hyllyä.
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: Siitä on tehty kaksi kertaa liian iso.
PEPSI VAI COCA-COLA: Pepsi.
VASEN VAI OIKEA KÄSI: Molemmat tai ei ollenkaan.
MITEN KIRJOITAT KONEELLA: Kaikilla neljällä sormella, vähän miten sattuu, peukalot välilyönnille.
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: Kirves.
MITÄ ON SÄNKYSI ALLA:Tämä on hyvä. Sohva, Kasat 1 ja 2, kuulapyssyjen pakkaukset, vastakaarijousi, nuolia, tuoli, varsijousi, kilpi ja poronsarvi.
ONNENLUKU: eipä mikään.
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: Bragteeri.
LEMPIKAPPALEESI: Monta. Ehkä Ruoskan Pure minua. Se tulee näin ensimmäiseksi mieleen. Teräsbetonin Vaadimme metallia.
HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: En.
OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI: Riipuu mikä lasketaan pettämiseksi.
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: Ei ole. Enkä tiedä olisiko ihan niin justiinsa vaikka olisikin. Luotan toiseen. <3
MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: Vauhtia ja ehkä vähän vähemmän vaarallisia tilanteita. SItten joskus wanha voi ostaa tila-auton ja maksaa asuntolainaa.
TOIVOTKO KUOLEVASI: Jokin aikaa sitten kerran pari.
OLETKO TÄYSIN HETERO: Eeeen.
JOS OLISIT KUKKA, MILTÄ HAISISIT: Melko pahalta. Juuri nyt. Öisin tuoksuisin mystisen makealta, missä on aavistus nuotion käryä ja ripaus kanelia. En voimakkaalta, mutta huomattavalta. Seikkailulta.
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: Sininen t-paita, valkoiset kalsarit, mustat reisitaskuhousut ja tummat sukat.
MILLOIN SINÄ ITKET: Ollessani surullinen, huolissani tai onnellinen jonkun muun puolesta.
PIDÄTKÖ RUNOISTA: En tiedä. En ole kokeillut. "To do" -listalle siis.
VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: Kerran koitin uteliaisuudesta. En ollut amsentunut, kunhan kokeilin. Lol wut?!?!
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: Mistäs minä sen tietäisin? Ihmeellinen? tekninen? Utelias ainakin.
KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: Oman kullan.
ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: Jos ei viilaa jalassa lasketa, ei ole lävistyksiä. Putosi äsken pöydältä ja teki naarmun.
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: 21.30->
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: Melkein. Tylsistyn siinhen kuitenkin niin usein että.
OLETKO USKOLLINEN: Ystävilleni kuoelmaan saakka. Heillä on siitä eräs merkitsevä esine itsellään.
MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ: Myönnän.
VAI OLETKO HOMO/LESBO: En. jos pitää valita, Bi.
OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: Jokusen kerran.
HALUAISITKO: Mikäs siinä. No ei se nyt niin ihmeellistä ole. Kamoon.
VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: No on se nähty.
ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ: EI tietääkseni.
ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: Ei.
KUKA MAKSAA LASKUSI: Porukat.
ONKO SINULLA AJOKORTTI: _Ehkä joskus ensi vuonna.
LEMPIKEKSI: Suklaamurukeksi.
ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: Chibi on melko kuuluvaääninen. Jenska on koko ajan päällä.
PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: Ilta,yö ja aamu. aurinko on poissa, sen laskun ja nousun näkee.
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: Päivä. Aurinko on esillä, olen hieman yliherkkä. Se syyhyää iholla ja pistää silmiin.
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: Perjantai. Koulu loppuu. Koulu loppuu kahdeltatoista. Koulu loppuu ruokailuun. Viikonloppu alkaa.
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: Maanantai...
IKÄVIN KUUKAUSI:Emt.
KETÄ AJATTELET NYT: Itseäni, edellinen kirjoittaja oli laittanut että minua, luin sen ja ajattelin itseäni.

-_-Maanantai 22.10.2007 18:52

Kyllästyttää. Nyt jotain säpinää jostain. Tahtoo vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Tai vaikka töitä näin ensi alkuun. Työharjoittelut kusee niin että ei paremmasta väliä, en viitsi enään yrittää turhia. Menen Falicolle skruuvailemaan kaappeja kasaan. Siinähän sitä sitten on.

*haukotussh*Tiistai 09.10.2007 00:45

Koulussa oli perusmaanantai...
Selvisi että kokeesta tuli pyöreä nolla-polla.
Tekstiviestejä tuli kirjoitettua ehkä eniten ikinä, kotiin päästyäni söin makaroonilaatikkoa, datailin hetken ja askartelin pitsan ja banaanin masuun pelkällä veitsellä. Siinä sitä oli taiteiltava, ja nyt on ympäristö kyllä sen mukanen.
...
Niin.

Vielä odotan kaverin töistä, jutellaan hetki kun se porhaltaa tuosta ohi työmatkalla.

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 02:05

Jos saisin elää unelmaani

1. Olisin...
[ ] 150 cm
[ ] 160 cm
[ ] 165 cm
[ ] 170 cm
[ ] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[x] 190 cm ...pitkä.

2. Olisin...
[ ] kalpea
[ ] vaalea
[ ] normaali
[x] ruskettunut
[ ] ruskea
[ ] tumma ...ihon väriltäni.

3. Hiukseni olisivat...
[ ] aivan valkoiset
[ ] kullan vaaleat
[ ] vaalean ruskeat
[ ] keskiruskeat
[ ] tumman ruskeat
[ ] mustat
[ ] kuparin väriset
[ ] punaiset
[ ] pinkit
[X] siniset
[ ] vihreät
[ ] violetit ...väriltään.

4. lisäksi...
[ ] valkoisia
[ ] kullan vaaleita
[ ] vaalean ruskeita
[ ] keskiruskeita
[ ] tumman ruskeita
[ ] mustia
[ ] kuparin värisiä
[ ] punaisia
[ ] pinkkejä
[X] sinisiä
[ ] vihreitä
[ ] violetteja ...raitoja.

5. Hiustyylini olisi...
[ ] kalju
[ ] siili
[ ] tässä välillä
[ ] polkkatukka
[x] keskimittaiset hiukset
[ ] pitkät hiukset

6. ...
[ ] ohuella otsiksella
[ ] paksulla otsiksella
[ ] ohuella sivuotsiksella
[ ] paksulla sivuotsiksella
[x] ilman edellisiä

7. ...
[ ] rastoilla
[ ] kiharalla
[ ] laineilla
[x] suorana
[ ] pikkuleteillä

8. Silmäni olisivat...
[x] vihreät
[x] siniset
[ ] ruskeat

9. Ammattini olisi...
- Käsityöammatti, jossa koet tekeväsi jotain. Semmoinen kiintoisa.

10. Mieheni olisi...
[ ] vaalea
[ ] ruskea
[x] tumma ...hiuksinen

11. ja ihon väriltään...
[ ] kalpea
[x] vaalea
[x] ruskettunut
[ ] ruskea

12. sekä hänen silmänsä olisivat...
[x] vihreät
[ ] siniset
[ ] ruskeat ...väriltään.

13. Hän olisi myös...
[ ] 160 cm
[ ] 165 cm
[ ] 170 cm
[ ] 175 cm
[] 180 cm
[ ] 185 cm
[x] 190 cm
[ ] 195 cm
[ ] 2 metriä ...pitkä.

14. Mies olisi ammatiltaan...
- Ei niin väliksi.

15. Hän muistuttaisi...
[x] Johnny Deppiä
[ ] Jared Letoa
[ ] Orlando Bloomia
[ ] Ozzy Osbornia
[ ] Zac Efronia
[ ] Joel Maddenia (Good Charlotte)
[ ] Usheria
[ ] 50 centtiä
[ ] Hugo Vásquezia (Tuhkimotarinan Jordi)
[ ] Mikko Leppilampea
[ ] Antti Tuiskua


16. Asuisimme...
[x] Suomessa (-jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. a))
[x] ulkomailla (-jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. b) ja sitten c))
[x] Missä sattuu.

17. a) ...
[x] Helsingissä
[x] Tampereella
[ ] Lappeenrannassa
[ ] Rovaniemellä
[ ] Oulussa
[ ] Inarilla
[ ] Turussa
[ ] nykyisellä paikkakunnallasi


17. b)...
[ ] Ranskassa
[ ] Espanjassa
[x] Yhdysvalloissa
[ ] Kanadassa
[x] Englannissa
[ ] Ruotsissa
[ ] Virossa
[ ] Saksassa
[x] Aasiassa
[ ] Italiassa
[ ] Portugalissa
[ ] Kreikassa
[ ] Etelä-Amerikassa
[XXX] Karibialla

17. c) siellä sijaitsevassa kaupungissa...
Ei voi tietää missä.

18. ...
[ ] kaupungin laidalla
[x] ydin keskustassa
[XXX] rannalla
[ ] pienellä "neighbourhoodilla"
[ ] asuntoauto alueella

19. ...
[x] kerrostalossa
[x] rivitalossa
[ ] paritalossa
[x] omakotitalossa
[X] rantahuvilassa
[XX] kartanossa

20. Meillä olisi...
[x] 0
[ ] 1
[ ] 2
[ ] 3
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10 tai enemmän ...lapsia

Sunnuntai.Maanantai 08.10.2007 01:13

Nyt on siis sunnuntai.
Kuten otsikosta ilmenee.
Viikonloppu oli ihan viihtyisä. Mitä nyt tuli vähän käveltyä lempäälässä.
Perjantaina peluutimme luokkakaverin kanssa Halo kolmosen läpi istumalta, lauantai vierähti elokuvien parissa niin koskissa kuin tampereellakin.
Sunnuntaina heräsin vasta yhdeltä, kaveri tarjosi kepapin ja oluen jostain puuskasta, tallusteltiin edes takaisin ja sitten kaksi muuta tuttua tuli ehdotuksesta kahville ja sitten käytiin saunomassa.
Tässä sitten istun suihkunraikkaana ja pörröisenä.

Perjantaita odotellessa...