IRC-Galleria

TuD

TuD

Kusipää jo syntyessään


Arkinen tuotanto alkoi vähemmän yllättäen edittikopissa istumisella. Sitä olis luvassa vielä... neljä viikkoa. Huhhuh. Nojoo, ei sitä kaikkea (toivottavasti) editoia. Käsikirjotuski pitäis taikoa siinä ajassa. Sitten päästään neljäksi päiväksi paleltumaan. Ja justiin tajusin että sitten "päästään" taas editoimaan pariksi kolmeksi viikoksi. Mitenkähän tuo pääparka kestää. Ei se oo ko kokkeilla. Paula-vanukasta muuten suosittelen kaikille jotka arvostaa vanukkaita. Ihan vitun hyvvää.

ps. Nukkuminen on loppujen lopuksi aika perseestä.


Koeviikko ohi eikä yhtään liian aikasin. Eilen nollattiin onnistuneesti, Seagal -leffat tosin jäi odotettua vähemmälle. Hauskaa oli kuitenki. Tuntuu höpöltä ko pitkästä aikaa viikonloppuna ei oikeasti tarvi tehä mittään muuta ko piettää hauskaa. No, siivota pittäis mutta vitut. Sitä voi miettiä huomenna/maanantaina. Nyt on kuitenki Rushia, kylmä ulkona ja lämmin sisällä. Pitäkää lippu korkealla.

ps. Luulin että Tiuhti kuoli, mutta se oliki elossa <3

I'm the villain in the family, remember?Sunnuntai 29.01.2012 11:11



Koeviikko on päällä. Onneksi ensi viikonloppuna luvassa virvokkeita ja Steven Seagal -leffoja. Sen jälkeen pääseeki takas Muonioon arktisen tuotannon ansiosta. Elokuvia tehhään niin kauan että varpaat mustuu. Toivottavasti ainaki.

ps. Hastur on viileä tyyppi.


Euron kaljat oli yllättävän jepa.

ps. En suosittele alkoholin käyttöä missään muodossa.


Joulu män, uusivuosi lähestyy uhkaavasti. Saa nähä mitä sattuu. Rahoilla & hengellä ois tarkotus leikkiä. Odotan pelolla.

ps. Kivat lahjat on kivoja.
pps. 'Saa nähä' joka toisessa blogissa


Lunta viimeinki :3 Pikkuhiljaa siirryn joulutunnelmiin Dean Martinin, Afromanin & Puukko-Allun kera. Vois käyä ostamassa tuhat litraa glögiä, julmustia & pipareita että pääsee kunnolla jouluviboihin. Justiin suursivous lopetettu & nyt enemmän tai vähemmän pakollinen iltarentoutuminen musiikin & internetin ihmeellisissä maailmoissa. Tekis mieli toivottaa hyvää joulua muttei kehtaa vielä ;__;

ps. Villasukkien keksijälle rauhan Nobel-palkinto.


Muoniosta selvittiin onneksi hengissä. Oli kyllä miellyttävän rankka reissu. On kaikkea muutaki mielenkiintosta tapahtunu, enemmän & vähemmän miellyttävää. Nyt on tässä palautumisprosessi meneillään. Kahvit & laavalamppu tulilla + hyvää musiikkia, niinkö aina. Taas vaihteeksi tasaisen harmaa sää. Sais tulla jo lunta. Vituttaa tämmönen. Saa nähä mitä tässä tapahtuu.

ps. Metaform pärisee taas pitkästä aekoo :3

12.1.1944-7.11.2011Torstai 10.11.2011 18:59



"Life doesn't run away from nobody. Life runs at people."


Pakkanen on jo täällä :o Huomenna ois lähtö muonioon, saa nähä mikä tulee olemaan pelon & inhon ratio työntekoon. Nyt on kummiski Pepsi Maxia ja Kinoa sekä Just Cause 2.

ps. Conan (Barbaari tietenki) on äijä
pps. On se toinenki Conan ihan ok


TAPPAVIN SOTURI on ihan vitun kova ohjelma. Siinä eri aikakausien soturit silpoo toisiaan. Voittaja selvitetään TIETEELLÄ ja pilkkomalla kuolleita possuja. Henk. koht. lempijaksoja on apassi vs. gladiaattori, vihreät baretit (Arsku syö niitä aamupalaksi) vs. Spetsnaz sekä Vlad Penetraattori vs. Sun Tzu. Ihanaa testosteroidien kyllästämää aivontappoviihdettä. Täydellistä sade- ja saikkupäivien rattoa. Radiojakso tosiaan alko, minunki mölinää joutuu harvat & valitut Kemi-Keminmaa-Tornio-akselilla kuuntelemaan. Hyvää musiikkia mie ainaki luppaan soittaa. Ehkä. Kuuraa on ollut jo havaittavissa maassa. Tämä herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Ehkä enemmän kummiski innokasta odotusta entä sitä pelkoa & syysmasennusta (vaikka on seki yrittäny kovasti iskeä). Kissat on kuulemma kovempia ko koirat. Hyvää yötä :3

ps. Kitara on kiva soitin