IRC-Galleria

Tyjytys

Tyjytys

Täh, Suomessa taas, mitäs sitä tekisi

Blogi

- Vanhemmat »

25 AIKUISTUMISEN MERKKIÄ Sunnuntai 23.03.2008 16:13

1. Huonekasvisi ovat elossa. Et myöskään polttele niiden lehtiä.

2. Seksi 60 cm leveässä sängyssä ei tule kysymykseenkään.

3. Jääkaapissasi on enemmän ruokaa kuin olutta.

4. 06:00 on heräämisaikasi, ei nukkumaanmenoaikasi.

5. Kuulet lempikappaleesi hississä tai kaupassa.

6. Kannat mukanasi sateenvarjoa, ja seuraat säätiedotuksia.

7. Ystäväsi menevät naimisiin ja eroavat, kimpassa olon ja bänksien
sijasta.

8. Sinulla on lomaa 30 päivää entisen 3 kk sijaan.

9. "Pukeutuminen" ei enää tarkoita farkkuja ja villapaitaa.

10. Soitat poliisille naapurin penskoista, jotka soittavat
musiikkia liian kovaa.

11. Vanhemmat sukulaisesi kertovat sinulle seksiaiheisia vitsejä.

12. Et enää tiedä mihin aikaan McDonald's menee kiinni.

13. Autosi vakuutusmaksu pienenee samaan aikaan kuin sen
osamaksuerä kasvaa.

14. Syötät koirallesi Pedigreetä lihapiirakoiden sijaan.

15. Sohvalla nukkumisesta tulee selkä kipeäksi.

16. Et enää nuku päiväunia puolesta päivästä iltakuuteen.

17. Treffien määritelmä on illallinen ja elokuva sen sijaan, että
niillä vain aloitellaan.

18. Kananugetit kolmelta aamulla pikemminkin sekoittavat vatsasi
kuin rauhoittavat sen.

19. Ostat apteekista Buranaa ja närästyslääkettä kondomien ja
raskaustestien sijaan.

20. Viiden euron viinipullo ei enää ole "hyvää kamaa".

21. Syöt aamiaisruokia aamiasaikaan.

22. Toteamus "Nykyään ei enää pysty ryyppäämään niin kuin ennen"
korvaa kliseesi "En enää koskaan juo noin paljoa"

23. Yli 90% tietokoneen äärestä viettämästäsi ajasta kuluu oikeasti
työasioihin.

24. Et enää ota pohjia kotona ennen baariin lähtöä.

25. Luit kaikki ylläolevat etsien kohtaa, joka ei pitäisi
paikkaansa.

pakkohan tämä oli tehdäKeskiviikko 02.01.2008 20:26

OMA BÄNDI

1. Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
2. Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
3. Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
4. Paina satunnaista artikkelia 13 kertaa; ne ovat kappaleet albumillasi.

Bändin nimi: 3beta-hydroxy-Delta5-steroid dehydrogenase

Jäsenet: Liliana Macellari, Andre Spitzer, Casper Christensen ja Philippe Ayoub

Albumin nimi: Morokweng crater

Kappalelista:

1. Cocoa Puffs
2. Alexander in the Qur'an
3. List of HTTP status codes
4. Johan Olsson
5. Bedford Park
6. Yuliet Rodríguez Jiménez
7. Sterkenburg
8. Old Automatic Garbage or Orang Asia Genius
9. Andrew Stewart
10. South Weeks
11. Pat Jarvis
12. Valea Dracului River
13. Raitu Coolie Sangham

Sisäinen maisemani...Perjantai 28.09.2007 22:02

Kallioon lyövä aallokko.

Rempseä ja rohkea. Henkilö, joka todella kuuluu ja näkyy. Ei anna kenekään kävellä ylitseen, vaan on vahva ja rohkea puolustaja. Suojelee rakkaitaan ja perhettään, eikä kumarra ketään. Tietää oman arvonsa ja ymmärtää, ettei muilla ole oikeutta arvostella häntä.

Saattaa olla ujompien mielestä turhankin päällekäyvä. Ei aina muista, että osa ihmisistä on luonnostaan pieniä ja hiljaisia. Saattaa ajattelemattomuutensa takia loukata tahattomasti. Useimmiten rehti ja reilu. Liian aggressiivinen käytös voi johtaa ongelmiin sosiaalisessa elämässä. Kuuntelemisen taitoa kannattaa treenata.

http://www.mtv3.fi/helmi2005/kuudesaisti/artikkeli.shtml/392057

shuffleKeskiviikko 21.03.2007 23:01

Avaa haluamasi soitinohjelma (Winamp, Media Player, tms.), laita kaikki kipaleet jota löytyy playlistille ja pistä shuffle päälle. Shuffle meinaa sitä että kone valitsee kappaleita ihan sikinsokin eikä järjestyksessä. Tajusitteko? Painetaan sitä skippi nappulaa vain kerran, eli ei huijata.

Millaisena kaverini näkevät minut?
- Over the hills and far away
Seuraava uneni?
- B-side wins again
Todennäköisin kuolinsyyni?
- Faith
Tulevan puolisoni luonne?
- just a girl
Puolisoni todennäköisin kuolinsyy?
- Agains all odds
Mikä on syy seuraavaan ristiriitaani Kavereitten kanssa?
- One of these nights
Todellinen mielipiteeni Raamatusta ja Jumalasta?
- My humps
Miten pääsisin Taivaalliseen paratiisiin?
- The song remains the same
Unelma - ammattini?
- Military man :D
Naapurin ensivaikutelma minusta?
- Dark Days Revisited
Mikä on elämäni tarkoitus?
- Brazen (weep)
Millainen seurustelija olen?
- Blame it on the love of rock & roll
Koska saan seuraavan halauksen?
- The sad cafe
Mikä on elämän tarkoitus?
- Into the heart
Millainen rakkauselämäni tulee olemaan seuraavan Kahden vuoden aikana?
- Underneath it all
Todennäköisin kuolinsyyni?
- Radio/Video
Millainen ensi yöstä tulee?
- Games
Millainen kaveri olen?
- She is like heroin
Millainen ensi talvi tulee olemaan?
- The real life
Millainen vaikutelma muilla on minusta?
- Surrender
Rakastaako joku minua??
- Fearless
Saanko joskus lapsia?
- Bad day
Mitä mieltä olen Dr. Philistä?
- Somebody someone
Mitä seuraavassa unessani tapahtuu?
- My last breath
Olenko hyvä sängyssä?
- Bittersweet
Mitä haluaisit tehdä Darinin kanssa?
- Hybric theory
Tuleva ammattini?
- The Great pretender
Kuka oikeasti olen?
- Forbitten
Millainen on unelmamieheni/naiseni (voit myös vastata molempiin)?
- Battery
Mitä seurustelukumppanini/ihastukseni ajattelee minusta?
- Til' you're numb
Kuinka haluttava olen?
- Blinded in Chains :D


Hei onks mulla vähän loistava musiikkimaku :D
Ohhoh, mikä tapaus. Olet erinomaisen kehityskelpoinen Robinson!

Sohvanpohjan sinuun kohdistama vetovoima ja nokkela neuvokkuutesi ovat juuri niitä ominaisuuksia, joilla pärjäisit kisassa kuin eskimo ainakin. Kavereidesi top ten -listoillakin olet hyvää keskitasoa luovan hulluutesi, erinomaisen tilannetajusi ja kaikin puolin käsittämättömien sosiaalisten taitojesi vuoksi. Niin kuin ystäväpiiristäsi voi päätellä, tulet toimeen hyvinkin kuivakkaiden tyyppien kanssa. Sanalla sanoen olet erikoinen kaveri!

Olet kätevä käsistäsi ja pystyt helposti nikkaroimaan mitä tahansa. Jo lapsena olit seikkailunhaluinen ja rakentelit päivät pääksytysten majoja ja sekunnissa uppoavia lauttoja. Sisäisenä sukulana olet valmis syömään matoja, käärmeitä, apinoita tai vaikka heinää. Nukut vaikka päälläsi seisoen ja vatsasi toimii kuin junan vessa. Sirkeänä energiapakkauksena olet tottunut olemaan likainen ja pitämään samoja vaatteita monta päivää, joten monimuotoiselle hygieniakäsityksellesi on käyttöä. Hiostava aurinko ja kuuma hiekka saavat mielikuvituksesi laukkaamaan - hiki on tosi tarzania!

Alkoholi ja tupakka maistuvat sinulle kuin ennen vanhaan partiossa, joten niistä luopuminen ei ole sinulle ongelma. Seksin puute vaivaisi sinua koko ajan, mutta täysin häpeämättömänä kaverina keksisit mielikuvituksellisia tapoja purkaa paineita. Pärjäisit autiolla saarella kuin kiekkoleijonat MM-kisoissa, joten ei kun kohti uusia seikkailuita!

http://www.nelonen.fi/robinson_testi/testi.html

PersoonallisuustestiMaanantai 19.03.2007 19:18

Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut.

Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen.

Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia.

Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

Ryyppäämistä itsensä kanssaMaanantai 12.03.2007 14:09

Pelkogurun mukaan itseni kanssa ryyppääminen onnistuu 74 %:sti.

Jatkot keskeytyvät ikävästi, kun ovelle ilmestyy naapureiden hälyttämiä poliisisetiä. Tuija² onneksi saa selitettyä ettei Tuija¹ ole niin vaarallinen kuin nämä luulevat, ja bileet saavat jatkua.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: lämmin kalja

http://www.pelkotilat.org/?Viihde_Ryyppykaverilaskuri

Kuulumisten päivittämistä...Perjantai 09.03.2007 23:15

Niin, näköjään tulee tavaksi kirjoitella vuosittain tänne näihin aikoihin. Ajattelin tässä nostalgisoitua, kun on kertä noi pelottavat kolmikymppisetkin tulossa... :) Pelkäsin pienenä harvoja asioita ja yksi näistä asioista oli jättiläiset, jotka asuivat moottoritiellä.

Tiedättekö ne moottoritiekyltit, jossa vihreällä pohjalla on kaksi kaistaa ja silta? Ei se minun silmiini siltä näyttänyt vaan jättiläiseltä, jolla oli jalat, kädet ja pää. Ymmärsin, että jättiläisistä pitikin varottaa, sillä takapenkillä kyyristellessäni ja isän ilmeitä taustapeilistä seuratessani näin hänen nojautuneen eteenpäin ja seuraavan peilejä jännittyneesti kun ajettiin kovaa (ohituskaistalla). Minun käsittääkseni muutkin autot ajoivat kovaa, koska piti päästä äkkiä pois siitä paikasta, missä oli jättiläisiä. Siksi ne oli tehneet kaksi kaistaakin... En ole täysin vakuuttunut vieläkään, olinko sittenkään väärässä...

Lakkasin uskomasta jättiläisiin suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin joulupukkiin. Mitenkäs teillä :)

EROHAKEMUS AIKUISUUDESTAKeskiviikko 08.03.2006 13:45

Täten julkistan erohakemukseni aikuisena olosta. Olen päättänyt ottaa uudelleen vastaan 8-vuotiaan vastuun. Haluan käydä McDonald'sissa kuin neljän tähden ravintolassa. Haluan leikkiä mutalammikossa ja keräillä kiviä. Karkit ovat parempia kuin kolikot, koska niitä voi syödä. Haluan maata ison puun alla aurinkoisena päivänä ja juoda limsaa.

Haluan palata yksinkertaiseen aikaan; silloin tunsin värit, kertotaulun ja loruja, mutta en tiennyt kaikkea enkä välittänytkään tietää. Olin vain iloinen ja tietämätön kaikesta mikä saisi minut huolestumaan. Haluan pitää maailmaa hyvänä ja uskoa kaikkien rehellisyyteen ja hyvyyteen. Haluan ajatella, että minulle on kaikki mahdollista. Todennäköisesti kaikki ongelmat ovat yksinkertaisia ja innostun uudelleen pienistä asioista. Haluan elää yksinkertaisesti, unohtaa tietokoneet ja paperityöt ja masentavat uutiset. Unohtaa rahan riittämisestä huolehtimisen.

Haluan uskoa iloiseen ilmeeseen, ystävällisyyteen ja halauksiin. Uskon oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan, haluan haaveilla ja käyttää mielikuvitusta ja tehdä lumienkeleitä. Siis... tästäpä saat autoni avaimet ja luottokorttilaskuni, nyt sanon itseni irti aikuisuudesta. Jos haluat jutella lisää, sinun on ensin saatava minut kiinni, sillä ..... "hippa"!

Aurinkoista naistenpäivää ;)
- Vanhemmat »