IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 14.04.2008 23:54

Siivosin kuvakansioita, mutta on se vaikeaa kun kansioihin mahtuu ihan liian vähän kuvaustekstiä! Oisin kaikki edesmenneet muuten siirtänyt In memorian-kansioon, mutta siihen ei mahdu kuin Oton ja Tuukan kuvaustekstit. Eikä se passaa että pelkät nimet tms. laittais, pitäis saada kirjoittaa sen verran kuin noilla koirilla nytkin on, ja Freijalla omassa kansiossaan. Heronkin siirtäisin sinne, vaan olkoot nyt Hipun kanssa omassa kansiossaan. Ärh!

Lisäsin äidin ottamia kuvia Hildasta, hyppyytettiin niitä vähän Japen kanssa. No eivät kyllä tarvinneet paljon yllytystä. On se onni että Hilda ehti tulla Japelle kaveriksi, olis tosi kurja nyt sitä kaveria etsiä.

Suunniteltiin sitä, että Hilda ja Jape tulis tänne Raikun + varsan kaveriksi alkukesäksi, sitten kun Vilma on mennyt Marille. Ja lähtisivät loppukesäksi takaisin Savelaan. Tarvin täällä muutenkin hevosenhoito- yms apua sitten alkukesästä kuitenkin...

Lennosta/ Lennistä sain kanssa kuulumisia. Se on menossa ekoihin aluekisoihin Pietarsaareen ensi kuussa + kesän aikana sitten lisää. Edistyy kuulemma hienosti (Sulkalan Kimmo valmentaa). Olipa kiva kuulla kerrankin hyviä uutisia poikkeavasti näistä viimeaikaisista uutisista, ja nähdä kuvia...

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.04.2008 18:03

Hyvä reissu vaikkei pärjättykään, Iitu käyttäytyi hienosti ja liikkui kehässä hienosti. Hampaiden näyttämistä pitää harjoitella ja seisomista. Tai olis se ne hampaat näyttänyt jos tuomari olis ottanut karvoista kiinni ja katsonut, mutta noin "hellällä" yritystekniikalla Iitu ei edes tajunnut että siltä yritetään hampaita katsoa :) Seisoa se ei malttanut mutta tosiaan juoksi tosi hienosti ja muutenkin käyttäytyi hyvin, oli rauhallisesti ja muutenkin fiksusti ne pari tuntia mitkä siellä oltiin.

[Ei aihetta]Maanantai 07.04.2008 14:22

On se kiva että sataa taivaan täydeltä lunta...

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 21:24

http://www.cadium.net/ Iitusta tuli jo etusivun tyttö! :D

Olipa taas aamuMaanantai 25.02.2008 11:02

Kysyin heti perjantaina sähköpostilla myös Tuukan kuulumisia ja ilmoitin miten meillä on käynyt. Tänäaamuna oli sähköpostissa vastaus odottamassa Tuukan omistajalta.

Huhhahhei, olipa surullista mutta ei tänne sen parempaa kuulu, Tuukka nimittäin kuoli jo elokuussa käärmeen pistoon! Enpä vain ajatellut sulle sitä ilmoittaa.

Voi v*ttu. Lyödäänkö vetoa, ettei Moonakaan ole enää hengissä, jos ei kerran Tuukkakaan ole?
Vähän törkeetä, kun tein kyllä varmasti selväksi miten haluan koiran kuulumisia kuulla ja pakon edessä siitä luovuin. Niin sitten ei viitsitä kertoa vasta kuin kysyttäessä, että se on kuollut jo viime kesänä ja vielä onnettomuudessa sekin, käärmeen pistoon!

Lohdullista tässä on se, että Tuukka olikin odottamassa Ottoa ja nyt ne ovat taas yhdessä leikkimässä niinkuin aina ennenkin!
Otto ihan pentuna Tuukan kanssa, 25.4.2005.

[Ei aihetta]Perjantai 22.02.2008 23:24

Työpäivä oli muuten raskas jo ihan unenpuutteen ja syömättömyydenkin vuoksi, mutta "kiva" kun on saanut puhua monille ja saanut osanottoja, kovasti on helpottanut keskustelu. Erityisesti tibbefoorumissa on oltu ihania vaikka koira ei edes ole tibbe. Teankin (Iitun kasvattajan) kanssa puhuin äsken ainakin puoli tuntia puhelimessa.

Iitu ei ole muuten osannut ikävöidä, mutta aina ulkona käydessä pysähtyy katselemaan lumikasoja, että minkä kasan takaa se Otto tällä kertaa hyppää jotta he pääsee leikkimään. Kurja katsella sitä. Muuten se on melko paljon omissa oloissaan, se on kuitenkin vielä niin nuori että sopeutunee.

Vaikea olla yksin täällä talossa, silloin rupeaa heti haikeaksi ja kuvittelemaan kaikkea. Huomenna mennään päiväksi Ouluun ja Iitu joutuu jäämään yksin tänne.

Mietin töissä että ostan isot kolmiosaiset valokuvakehykset ja laitan jokaisen snautserin kehyksiin, ja ostan vielä Otolle yhdet isommat kehykset erikseen.

Viimeistään sunnuntaina haetaan traktori lainaan ja kokeillaan kaivaa kuoppaa.. Koira on nyt kellarissa laatikossa... Meinasin mennä sitä töiden jälkeen heti katsomaan, mutta päätin pihalle päästyäni että en mene. Ei se mitään auta mihinkään eikä se koira enää siellä ole, pelkät kuoret vain...

[Ei aihetta]Perjantai 22.02.2008 15:14

Päivitin kotisivut.

Nyt mentävä töihin...
Pää jomottaa, maha on aivan krampissa ja silmät turvoksissa... Ei näitä kuvia pysty katsomaan.

[Ei aihetta]Maanantai 04.02.2008 12:17

Ihanaa, huominen ja keskiviikko vapaata :)

Rappasin muoreja illalla niin että tuli käsi kipeäksi, kyllä ne tykkäsi. Tehtiin eilen kuja taakse, nyt olen sitten taluttanut vain toisen, että oppivat missä aidat menee eivätkä kuvittele olevansa vapaita. Hyvin ovat kotiutuneet uudelle puolelle kaikin puolin.

Varusteita olen saanut kivasti myytyä, mutta kyllä niitä vaan on vieläkin vino pino jäljellä:
-nahkaiset y-rintaremmit 2 kpl, kapeita
-y-rintaremmi wahlsten, nylon vihr-valk
-2 kpl sekkejä koukkumallia, sekä 2 kitarautaa, suora ja nahoitettu suora
-liukusekkejä 2 kpl, pelkät remmit, ei lukkoja
-suora leveä rintaremmi, suht uusi
-kurasuojat harmaat
-pinnasuojia 3 kpl, joista 2 käyttämättömiä muistaakseni
-silatyyny wahlsten titex vihreä valk kanteilla, uusi
-2 leukalenkkiä
-ruostunut mutta muuten ehjä raymond-sekki
-ponisuitset vanhat mutta ehjät kokoa cob, luulisin
-suora ravikuolain 13,5cm, melko uusi
-vanhat polvi- ja säärisuojat
-ponin ajo-ohjat käsilenkeillä, aivan uudet
-puolilaput vähänkäytetyt
-kokolaput joista poskiremmin solkiin tulevat remelit niitteineen irronneet, niitit olleet huonosti kiinni (saarinen jo uusinut niitit ilmaiseksi, uusisi varmaan uudestaankin)
-westernkankikuolain vanha, sweet iron suuosalla
-ketjuriimunnaru jämerää nahkaa, käsilenkillä, melko lyhyt