IRC-Galleria

Unna

Unna

tukehtui pullaan ja katosi

[Ei aihetta]Perjantai 23.06.2006 01:51

DIGGAAN SEPPO HOVISTA

MITÄ T3IN TÄNÄÄN:Perjantai 23.06.2006 01:01

tänään siivosin aamulla neljä ja puoli tuntia, pyyhin listata ja jääkaapin, imuroin roskakaapin ja pesin saunan. imuroin koko talon, luutusin (parketit nihkeällä, muut kostealla), pesin uunin ja kaakelit ja jynssäsin puhtaaksi pikkueteisen oven. ja imuroin huolellisesti olohuoneen kaksi suurta mattoa, josta varmaankin seurasi se, että turre tuli sisään ja piehtaroi niillä.
pihkat, sanoisin.
siivouksen jälkeen menin kelalle ja työvoimatoimistoon, ja kauppaan. olisin ostanut patonkia muttei se kahvila ollut auki. juoppo huusi minulle, että olen kaupungin kuumin kissa, ja että kaikki naiset on natseja. ostin kanaa, joka paljastui jokin aika sitten kauheaksi ja hunajamarinoiduksi.
sitten luin ja sovittelin korsettejani. ja sitten käytiin alkossa ja kaupassa ilggiksen kanssa (alkoholi on maailman turhin rahareikä, paljon turhempi kuin turhat vaatteet).
(kävin kampaajalla, ja tukkani on päältä valkoinen ja näyttää keskeltä krepatulta, en koskaan enää käy kampaajalla, enkä turhaa ollut ko. ammattikunnasta erossa kaikkia näitä vuosia)
nyt syön masse majava-kaakaovanukasta. hyvää. ostin myös ehrmann suklaakermavanukasta ja dr. oetker marjavanukasta. nyt pitäisi mennä tekemään piirakkaa juhannuskekkereille. EI YHTÄÄN TEE MIELI MITÄÄN PIIRAKKAA!

urff. olen omituisella tuulella. ällöän paistuvaa jauhelihaa, ja jauhelihaa yleensäkin, en tiedä. lammasjauhelihaa en niin paljoa. omituinen olokin.
menen katsomaan jalkapalloa.

la foliaKeskiviikko 24.05.2006 23:37

oon oottanut monta tuntia että pääsisin harjoittelemaan(soittotunti pe, enkä osaa), en voi sitä tehdä yhden toisen tehdessä tutkimusta. sitten kun kävin kysäisemässä millaisella aikataululla tutkimus etenee, huomaan tutkijan pelaavan pasianssia ja kuuntelevan kasaridiscohittejä. kuulemma jatkaa hetken päästä, hätkähtää. äsken pääsin soittamaan, jolloin tutkija leikkaa saksilla sormeensa ja hälyttää minut kuorimaan perunat. en ehdi soittaa, kettukettukettu, ja väsyttääkin vielä.
riippuunnun kofeiinitabletteihin ja minut löydetään kahden viikon päästä saksanpaimenkoiran puoliksi syömänä. luin bridget jonesia.

hrrrrmLauantai 20.05.2006 19:22

toiseksi viimeinen Paska näytelmä pitkään aikaan. aion osata neuvostoliiton tänään, ja olla vähemmän daiju kummituseläin. perin petralta hienot housut.
söin liikaa, hyvää ruokaa, taas mozzarellasalaattia, nyt ei maistunut ei. peli menee.
ostin liian pienen mutta kauhean sievän hameen kirppikseltä, ja haluaisin ostaa benettonilta yhden kauhean sievän mekon kaikkiin kesän juhliin, mutta se maksaa noin 28% kuukausipalkastani, joten jäänee väliin. harmittaa kun en pääse nuoreen teatteriin.
bbfkdjhgdk
urf, sanon tähän heti ensimmäisenä, söin juuri mozzarellasalaattia, herkullisia kirsikkatomaatteja, tuoretta basiliskiaa ja kevätsipulia, joka valitettavasti närästää. tänään leivoin lisäksi pullia(en raimoa).
en saa stadiasta ketään kiinni jotta voisin luikuroida tarinani koneen kovalevystä ja kadonneesta ennakkotehtävästä, enkä tiedä miten aion ohjata kohtauksen kirjoittamastani näytelmästä, jota minulla ei itselläni ole(jonka kirjoitin töissä välitunnilla, enkä viitsinyt tallkentaa, saati tulostaa tuhatta kappaletta, kaksi olisi riittänyt). täytyy pohtia. lisäksi kutsuntakirjeen perusteella olin ymmärtänyt yhden tehtävän aivan männyilleen. ehkä ne kuvittelevat että olin luova ja omaperäinen, hakijoista tuskin on millekään teatterialalle puutetta.
tänään olisi pitänyt harjoitella erästä la foliaa jota olen soittanut tunneillani ja vain tunneillani ehkä kuukauden saamatta aikaan itään, en osaa erottaa neljäsosanuottia puolivastaavasta, ärsyttää ja turhauttaa mennä tunnille töpeksimään. olisi ylimääräistä aikaakin ollut tänään. mutta huomenna, aloitan aamulla ja jatkan iltapäivällä ja sitten vielä illalla, laskin että minulle jää viitisen tuntia aikaa soittaa kohtuudella, pitäisi riittää sen kuntoon saantiin, ainakin ensimmäisen viiden variaation, kun eivät ole edes vaikeita, minä olen kampurasorminen ja taantunut, tyhmä ja jälkeenjäänyt pyh. aivan on hukkaan mennyt koko aika musiikkippistossa osaltani, olen aika turhauttava oppilas.
turre on antibioottikuurilla, ja pieree enemmän kuin kameli.

[Ei aihetta]Lauantai 29.04.2006 01:22

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Paskaa näytelmääTiistai 18.04.2006 20:14

hoo.
esityksiä ollut kolme ja menneet pääsääntöisesti hyvin. kaikki nyt katsomaan, seuraavat ensi viikonloppuna, seitsemältä lauantaina ja sunnuntaina myös.
valtavan hyvää palautetta enimmäkseen saatu, ainakaan kukaan ei ole tullut haukkumaan päin naamaa. voisi kyllä tullakin.
ja jumalauta näillä lakeuksilla ei pilkata poliittista teatteria kirjoittamalla sellaisia "kritiikkejä" kuin kainuun sanomissa tänään tekeleestämme. alkoi kamalasti ärsyttää ja melkein kiroilin, vähän. ähhhhh. ei olisi pahemmin voitu latistaa sanomaa ja tehdä teatterista epäpoliittista. kamalia lauseita teksti pullollaan "myös * lauloi kauniisti ja selkeästi" jnsdkijfgnkafguaeghuairjegh
voisin referoida mutten jaksa tulla taas pahalle tuulelle, mutta aargh. olisi edes teilannut.

johannes passioTorstai 30.03.2006 00:13

olen kyltinmaalaustalkoissa. olen maalannut useita kylttejä. kyltit ovat taide, totuus ja elämä.
minä pidän kylteistä, ja punaisesta sekä mustasta maalista, jota on ympäriinsä käsilläni, paidallani ja ihq*****hameellani. jeixxxX.
ostin mustikkakeittoa.

allaoleva testi omalla vastuulla
http://gud.us/lovetest.php?page=261032

tämä nauratutti minua, esitän suosituksen.

väsyttääPerjantai 10.03.2006 01:31

lisää kummia unia.

useita viimeaikoina. menen nukkumaan nähdäkseni niitä lisää.

*)