IRC-Galleria

VanityFair

VanityFair

Decadent Rose
Join kaksi ja puoli siideriä ja yhden kaljan ja aamulla oli ihan kauhea olo. En jaksanut lähteä edes baariin sitten loppujen lopuksi, kun yleistunnelma oli jotenkin ihan liian akateeminen. Juoksin sitten puolenyön bussiin (kaksi autoa yritti pysäyttää minut matkalla "hei minne sä tyttö meet ööh...", mutta en oikein ehtinyt jäädä edes katsomaan). Bussi lähti Vapaudenkadulta samantien, kun astuin sen sisäpuolelle.

Kotona söin spagettia T:n kanssa ja kikatin hillittömästi. Sitten väsähdin ja menin nukkumaan. Nukuttiin melkein kahteen ja kiehnättiin vielä senkin jälkeen sängyssä ainakin puolitoistatuntia. Nyt olen viimein jalkeilla ja melkein pukeissakin. Pian pitäisi lähteä jonnekin kahville, mutta T. katsoo ensin "Sodoman 120 päivää" loppuun. Minä vilkuilen sivusta ruoskintakohtaukset, mutta muutoin en jaksa keskittyä. Käteni tuoksuvat hunajalle. Hiukseni ovat vaaleammat kuin vielä eilen aamulla (vaalensin ne ennen pikkujouluilua - mitä haaskausta, niinkuin kukaan siitä välittäisi). Onnellisia ne jotka jäivät kotiin. Olen rakastanut ja hirveän vanha, vanhempi kuin kukaan elävä tai kuollut. Mutta ehkä minä tulen nuoremmaksi, ehkä kierrän täyden ympyrän. Je vous aime.

-N.

Kaipaisin sellaista juttuseuraa, joka ei saisi minua vaivautuneeksi, vaan ennemminkin - vapautuneeksi. Tehkää minut vapaaksi ja todentotta: je vous aime.



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.