IRC-Galleria

Varonenko

Varonenko

Kotona..."Shine On Me"

Portugali!Keskiviikko 29.07.2009 16:01

Jeps jep, huomenna lähtee lento!

Nokka kohti lämpöä ja kaikkea :P...

Oli kivat jamit eilen :D.

Hullulla halvat huvit...Torstai 23.07.2009 12:46

Kyllä tuntee elävänsä tällä hetkellä. Jokainen pikku liike sattuu jonnekkin päin kroppaa ja mikään ei meinaa pysyä kunnolla käsissä. Eli kävin siis eilen nyrkkeilijöiden kuntopiirissä, treenit kesti puol kuudesta vaille kahdeksaan. Alkulämmittelyt, säkin hakkausta (jonka aikana jo hikoilin enemmän kuin koskaan ennen) ja sen jälkeen kuntopiiri. Viimeisellä kiekalla kehäjuoksun jälkeen oli vähällä ettei taju lähtenyt, juokseminen oli melenkiintoista, kun jalat ei enää totellu.

Mutta silti oli mukavaa, toisinaan on kiva haastaa itsensä äärirajoille asti ja kokeilla, missä menee oman kropan ja kestämisen rajat. On kunnon tekemisen tunne :). Mutta ei joka päivä tuollaista...kammoa ei siis jäänyt, vaan hyvä fiilis. Nyt vaan huvittaa tämä jyrän alle jääneen olo :D.

Jaksoin laulaakin eilen, mutta vain vähän aikaa. Alko olemaan jo aika väsy...ja siivosin kotona, tai järjestelin oikeastaan. Ja tein vielä vatsalihaksia :D. Nyt on hyvä huhkia ja pistää kaikki peliin, viikon päästä ollaan tähän aikaan lentokentällä, tai ehkä jo koneessa kohti Portugalia. Voi hyvällä omallatunnolla levätä :).

Nykyään saa nukuttua hemmetin hyvin ja se on ihanaa :).

Tänään syömään kreikkkalaiseen työporukan kanssa, Neri tulee tänään kotiin (aivan järkyttävän kamala ikävä sitä koiraa!) ja suunnittelin meneväni sen kanssa mustikkaan puijon metsään :). Ensin tietysti halailen sitä varmaan pari tuntia :D.

Jos nyt sankko/mustikat pysyy käsissä :S

Mutta tänään tuskin juostaan puijon rappusia! Tai eihän sitä tiedä... ;)

Paluu arkeenTiistai 21.07.2009 18:14

Leiri oli ja meni, aika meni nopeasti, kuten olettaa voi. Vaikka päivät oli pitkiä ja työntäytteisiä (lähdin aamulla kämpiltä noin 8:30 ja tultiin illalla takaisin noin 22:00), ei missään vaiheessa ärsyttänyt. Olin vain innoissani kaikesta tiedosta ja opista. Bänditreeneissäkin pääsi ravaamaan ihan urakalla, parhaillaan oli neljä projektia neljän eri kokoonpanon kanssa.

Sain oman kappaleenikin viimeistelyä vaille valmiiksi Sannin avustuksella ja pääsin esittämään sen Nakkilan loppukonsertissa.

Sain paljon oppia myös studio-asioista ja miksauspöydistä/mikkitekniikasta. Osaa jo hieman säätää omaa mikkiä itselleen sopivaksi :D. Päästiin myös äänittämään "studioympäristössä" varmaan suomen parhaimman miksaajan kanssa.

Kehitystä on tapahtunut taas hieman, ääni kirkastunut ja vahvistunut (iso kiitos jälleen Sanni Orasmaalle). Saanut itseluottamusta taas hieman lisää ja innostusta, siellä kyllä tajusi sen, että haluan ehdottomasti oppia musiikista lisää, entistä kovempi tsemppi vaan päälle seuraavan vuoden konsan hakuihin!

Ihmisiä tulee ikävä, kaikkien kanssa tuli loistavasti toimeen. Yhteistyö oli suhteellisen mutkatonta ja mukavaa. Varsinkin kämppiksiä tulee ikävä ja Kimmoa - kitaristia, jonka kanssa lähdettiin keräämään jengiä kasaan soittamaan sitä minun kappaletta. Ikävä sitä, ettei voi laulaa enää tuntisotalla joka päivä, ikävä jokapäiväisiä bändi- ja laulutreenejä...siellä olis voinu olla paljon pidempäänkin.

Toiseksi kämppikseksi sattui samanlainen urheiluhullu kuin minäkin :), tehtiin ainon kanssa yhteislenkkejä harva se ilta, jumpattiin kämpillä, juteltiin ja loppuleiristä saatiin "houkuteltua" muitakin leiriläisiä lenkille mukaan. Yhtenä iltana jumpattiin sipsipussin kanssa - aino teki vatsalihaksia sipsit toisessa kädessä ja minä tein askelkyykkyjä sipsipussille ja takaisin :D. Oli aivan mahtavaa aikaa ja kuten sanoin, ikävä on...

Mutta nyt treenaillaan kotona, kohta on synttärit ja vuosipäivä Teemun kanssa, reilun viikon päästä lähdetään portugaliin ja 28 pv. on henkan jamit! Että ei se elämä lopu leirin jälkeen ;).

"Sing with your heart" (kiitos Aino kaikesta, olet ihana ihminen!)

NakkilaMaanantai 06.07.2009 17:48

Jeah, huomenna musaleirille nakkilaan. Melkein kesän kohokohta, pelkkää musiikkia ainakin 10 päivää! Kunhan ei joutuisi hikisillä VR:n junilla menemään :S...

Tänään vielä miettiminen, minkä pirun biisin esittäisi siellä "koelauluissa", joissa leirin vetäjät päättää kokoonpanoista. Mitä itse haluaa tuoda julki, rokkia, soulia, funkia? Plaah...

Red Hot Chili Peppersiä? Korpi Ensamble? Wonderi? Marvin Gay? aaaaarght...

Omat kipaleet lähtee mukaan, jos siellä sais niiden kanssa jotain täydentävää aikaiseksi :).

Eilen käytiin Jussilan kanssa vetämässä omat treenit, oli ihanaa päästä taas oikeisiin hommiin :). Toki kotonakin pitää laulaa ja treenata mutta...ja naapureillakin pitää olla edes yksi vapaapäivä ;).

Huomenna musiikkia, musiikkia, musiikkia ja hieman reissausta! Ei malta odottaa :)

väsyTorstai 02.07.2009 12:33

Jostain syystä oon tällä viikolla ollu ihan tappoväsyny. Tälläkin hetkelä saan pinnistellä, etten nukahda näytön eteen. Vaikka nukuin viime yönä ihan ok, tosi outo...tai itseasiassa tää alko tiistaista kun alko ruoan jälkeen pyörryttää ja väsyttää ihan hitosti. Menin kotiin ja nukuin pari tuntia. Outoa...

Yritän järkkäillä itelleni treenejä, sais mikkiin taas hieman kosketusta ennen leiriä. Jussila lupasi säestää akustisella, tänään selvittelen treenikämpän tilannetta. Jos pääsis jo lähipäivinä treenaamaan :). Tutustunu nyt ennen leiriä "I heard it through the grapevine"-kipaleeseen ja ihastunut aivan täysin. Siinä kappaleessa on niin paljon tunnetta ja sielua. Yritän, et josko sitä kappaletta vois vetää leirilläkin. Aivan loisto. Tosin veikkaan, ettei naapurit enää lähipäivinä tykkää kyseisestä kipaleesta jos ovat ikinä tykänneetkään :D, tulee nimittäin päättymättömällä kasetilla meikäläisen "toosasta".

Hajoitin eilen akustiseni, tai hajoitin ja hajoitin...katkasin yhden kielen :(. Viime viikonloppuna sain tehtyä aluille uuden kappaleen.

Ihanaa päästä 10 päiväksi musiikin pariin, aamusta iltaan :). Ja ihanaa kun tuli vihdoin kesä!

Tehtiin Teemun ja Teemun portugalilaisen ystävän kanssa jo alustava sotasuunnitelma reissua varten, käydään vuoristossa ja kaikkea jännää/mukavaa! Joanna puhui jotain surffauksestakin :P, eli pitänee ottaa monen asian kattava matkavakuutus!

Aika menee nopeasti.

"Kesä kesä"...Torstai 18.06.2009 12:55

Eli en siis tänä vuonna päässyt konsalle sisään, olivat ottaneet vaan yhden laulajan kaikista hakijoista. Seuraavana vuonna pitäis olla suurempi haku, kun ihmisiä valmistuu (ainakin toivottavasti) enemmän. Solfan osuus oli mulla menny pääsykokeissa aika huonosti :D, mutta nyt on vuosi aikaa opiskella. Syksyllä alkaa solfan opinnot konsalla, pitää mennä niille tunneille ja yrittää onkia pop&jazz puolen teoriaopetusta jostain. Niin ja pyrkiä AMK:n musiikkipuolen harjoitusoppilaaksi. Töissä olen tän vuoden ajan ja vois ottaa laulutuntejakin toisen viikkoon, kerta on rahallisesti mahdollista.

Jamit oli taas tiistaina ja oli hauskaa :). Kohta alkaa se musiikkileirikin! Sitä odottaa aika innolla, on tosi turhautunu olo, kun kesä on muuten niin hiljasta. Ei laulutunteja, ei bänditreenejä...vois tietysti yrittää päästä johonkin toiseenkin kokoonpanoon laulajaksi, tämän hetkisen bändin kanssa ei oo päässy treenaamaan niin usein, mitä itse haluaisi. Tietysti ymmärtää, kun jätkillä on perheet ja työt ja kaikkee...mutta itse haluais kehittyä ja tehdä niin paljon enemmän, eikä se onnistu, jos ei pääse treenaamaan.

Masentaa kyllä nää kelit, eilen joutu pyöräilemään tallille t-paita, fleece ja vielä huppari päällä, lapaset käsissä. Vettä sataa ja tuulee ihan hitosti. Väkisinkin alkaa miettimään, et tämmösiäkö nämä kesät nyt sitten jatkossa tulee olemaan. Mutta heinäkuun lopussa Portugaliin 2 viikkoo, siellä on ainakin lämmintä! Ja jos säästää oikein ahkerasti, joulunakin pääsee jonnekin lämpimään :), Teemu saa tosi hyvät palautukset verotoimistosta.

Voisko mukavampaa synttäripäivää toivoa :), seuraavat henkan jamit minne pääsee, on juurikin synttärinä! Pääsee juhlinnan lomassa tekemään jotain, mitä rakastaa melkein yli kaiken. Ja on sitä ennen varmasti kehittynyt taas hieman sen leirin ansiosta, otan kyllä sieltä kaiken mahdollisen opin irti mitä vaan irtoo! Saas nähdä, mihin genreen ne opettajat minut siellä sijoittaa: soul, funk, rok, jazz, pop...(toivottavasti ei ihan perinteiseen poppari-kokoonpanoon, ei ehkä ole se minun juttuni!). Nyt pitää treenata sit oikein kovasti laulua ja kaikkee ennen sitä, jos pääsis siihen joukkoon, joka pääsee jazzeille esiintymään :P.

Lämmintä kesää :D.

Moon ahkera!Keskiviikko 10.06.2009 04:25

Sain päivitettyä Thaimaan kuvat!

Italia ehkä viikonloppuna?

mee lööv kesäMaanantai 01.06.2009 13:22

Huh huh, olipas viikonloppu. Ei kyllä tullut nukuttua juuri lainkaan, perjantaina menin parhaan ystäväni kanssa viettämään rentoa tyttöjen iltaa. Käytiin tanssimassa ja juteltiin ja kaikkee :). En juonut kyllä juuri ollenkaan, mutta myöhään meni. Seuraavana aamuna ratsastamaan yhdeksitoista, en olis millään jaksanut herätä, mutta paikan päällä ei kyllä harmittanut yhtään! Aurinko paistoi ja sain ratsastaa aivan mielettömän ihanalla hevosella. Sit kävin vielä salilla, menin kotiin laittautumaan ja neljän maissa siskon tupareihin. Niillä on aivan upee mökki.

Lauantaian meni jälleen myöhään (tappiin asti) ja sunnuntaina ei malttanut nukkua, kun ulkona paisto aurinko ja oli rikollisen lämmintä. Teemukin jaksoi herätä joten otettiin huli mukaan ja paineltiin pihalle. Käveltiin siellä täällä, ostettiin jätskiä ja uitettiin koiraa (neri on oikea vesipeto). Sitten syömään teemun porukoille ja taas kotiin laittautumaan...

Kaverin 30-vuotis juhlat :P.
Varsinaisten bileiden jälkeen alko pannuhuoneella jamit ja siellä tui vedettyä tuttujen ihmisten kanssa muutama ralli, oli taas tosi hauskaa :).

Joissain muusikoissa kyllä ihmetyttää se, että he kuvittelevat minunkin olevan niin yksinkertainen ihminen, että rakastuisin päätä pahkaa johonkin, joka olisi jonkinasteinen nero musiikissa tai muuten vain ihan helvetin hyvä muusikko/soittaja. Ei se vaan mene niin, tottakai sitä kunnioittaa ja arvostaa toisen ammattitaitoa, mutta ei se varsinaisen ihmissuhteen saralla merkitse mitään. En minä halua jakaa elämääni huippumuusikon kanssa, haluan jakaa sen oikean ihmisen kanssa, jolla on elämän arvot kohdallaan. Vaikka teemu ei muusikko olekaan, en silti vaihtaisi sitä ihmisenä mihinkään muusikonretkuun, sillä teemun kaltaisia ihmisiä ei vain ole maailmassa :).

Huomenna viimeiset bänditreenit kesän ajalla. Jätkillä on sen verran töitä, ettei päästä treenaamaan yhdessä koko kesänä :(. Mutta onneksi on se leiri...ja jamit!

BäK to Italy!Tiistai 26.05.2009 02:23

Reissu meni hyvin ja huonosti. Sää oli aivan mahtava koko reissun ajan, aurinko paisto ja lämmintä oli yli 30 astetta joka päivä! Huonoa siinä oli se, että Milanon hotellissa ilmastointi oli posahtanut rikki ja yölläkin huoneessa oli "vain" 29 astetta lämintä. Eli ei nukuttu juuri ollenkaan.
Meidänhän piti olla Milanossa kaikki ne 4 yötä, mutta sen lisäksi, että hotellissa oli lämmintä, sen oli suurimmaksi osaksi varanneet italialaiset koululaiset (ikähaarukka 10-14- vuoden välillä) ja ne hemmetin kakarat huusivat, riehuivat, kiljuivat, juoksivat ympäri hotellia. Ramppasivat hississä, koputtelivat toistensa oviin, paukuttivat ovia jatkuvasti - sekä päivällä ETTÄ keskellä yötä kenenkään puuttumatta asiaan. Meillä meni lopulta hermot aivat totaalisesti ja häivyttiin toisen yön jälkeen.

Palvelu oli hotellissa muutenkin todella töykeää ja huonoa, hotellin henkilökunta ei puuttunut lastenkaan silmittömään riehumiseen millään tavalla. Lisäksi aamupala oli surkea, vaaleaa pullasämpylää, salamia (ehkä jopa hevosesta tehtyä) päällisiksi ja makeita leivoksia - croisantteja, pullaa, piiraita, keksejä...voi jeesus. Ei mitään syömäkelpoista. Respassa kaiken kukkuraksi toisen päivän iltana kehtasivat valehdella, ettei lämpötila huoneessa muka ole oikeasti 29 vaan "paljon vähemmän". Kun menimme huoneeseen, ostamani omenat melkein itivät pöydällä ja huone oli muuttumassa pikkuhiljaa viidakoksi, että se siitä oikeasta lämpötilasta. Pitivät suomalaisia turisteja täysin idiootteina ja valmiita uskomaan/nielemään mitä tahansa. Lähdimme tympääntyneinä Veronaan loppuajaksi :P.

Milano oli sinällään ihan kaunis kaupunki, varsinkin Duomo on näkemisen arvoinen kohde, se kirkko on aivan uskomaton! Hintataso on kallis ja merkkiliikkeitä merkkiliikkeiden perään, köyhät kyykkyyn- meininki. Löysin minä sieltä "halvan" kenkäkaupan, josta ostin Italian tuonteja kaksi kappaletta. Ihania kenkiä :P.

Verona on aivan upea kaupunki, varsinkin vanha historiallinen osa. Vanhoja linnoja, rakennuksia, pieniä katuja, joki ja siltoja - kaikkea jännää. Vieri vieressä kahviloita ja kuppiloita, uskomattoman ihanaa kahvia, leivoksia (jotka myöhemmin iltapäivällä maistuvat :P), aivan ihanaa ruokaa ja pientä snäkkiä. Ruokaan ja asumiseen meillä suurimmaksi osaksi rahat menikin. Veronassa ilmastointi toimi ja saimme nukuttua...YHDEn yön. Toisena yönä meni paluumatkan kanssa säätäessä ja seuraava päivä olikin kilpajuoksua ajan kanssa, että ehdimme lennolle.

Ensiksi jo heti aamusta (viiden aikaan) meinasimme myöhästyä kriittisestä junasta, kun hotellimme yöporterieeri (joka ei puhunut pätkääkään englantia saatikka sitten ymmärtänyt) oli lukinnut meidät hotelliin sisälle...Vaikka hotellin piti olla auki 24/7 ja meidän piti voida kulkea niinkuin halusimme. Ovet olivat siis lukittuina ja olin jo pienessä paniikissa, kun Teemu äkkäsi porterieerin nukkumasta takahuoneesta. Ehdimme junaan ja itseasiassa ehdimme aikasempaan junaan, joten kerkesimme seuraavalla asemalla ottaa hieman aamupalaa ennenkuin riensimme Bergamoon menevään junaan (mistä meidän lentomme lähti). Ja ilmeisesti jos emme olisi menneet aikasemmalla junalla, olisimme myöhästyneet jatkojunasta, koska aikasempikin juna oli 10 min. aikataulusta myöhässä. Italiassa junat ihan oikeasti useimmiten näköjään on...juna bergamoon oli ajoissa, joten toisella junalla ei olisi ollut varaa myöhästyä.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, päästiin kotiin ja nukuin viikonlopun. Italiassa sain sähköpostiani tarkistaessa tietää, että minut on valittu sinne pop&jazz musiikkileirille, joka on heinäkuun alussa :). Olen todella innoissani! Siellä saa intensiivistä, hyvää opetusta kokonaiset 10 päivää. En uskonut pääseväni sinne, koska vain tietty määrä ihmisiä valitaan leirille ja laulunopettajani jo varoitteli, ettei sinne välttämättä "tuntemattomat" pääse...eli olen kiitollinen ja onnekas!

Sain myös vihdoin suoritettua kiitettävästi ja hyväksytysti konservatoriolla musiikin teoria 3/3:n. Säveltapailu meni täysin nappiin, mikä oli yllätys, sillä se oli heikoin kohtani pop&jazz puolen pääsykokeissa.

Huomenna siskon näyttelyn avajaiset, siskon 30-vuotis synttärit ja henkan jamit. Huomenna pitkästä aikaa lavoille :), sitä onkin jo kaivannut! Lauantaina toisen siskon tuparit ja sunnuntaina minun ja Teemun kaverin 30-vuotis synttärit. Pääsen esittelemään uusia vaatteita :P.

Talous menee tiukaksi, sillä musiikkileiri maksaa aika paljon ja me ollaan heinäkuun lopussa menossa portugaliin, lennot ostin jo "ajat sitten" eikä niitä voi perua ilman, että menettää kaiken. Mutta portugalissa asuu Teemun kaveri jonka luona me punkataan ainakin lissabonissa...ja ehkä jos toinen viikko ollaan algarven alueella...tai sitten muualla. Meillä on mainio paikallinen matkaopas opastamassa, joten reissusta tulee upea :). Ei tartte punkata hotelleissa/hostelleissa ja olla ihan turistina kartan kanssa :D.

Jännä kesä tulossa :P.

KolarointiaTiistai 05.05.2009 15:22

Törmäsin eilen toisen pyöräilijän kanssa, aika kivan ilmalennon teki. Mitään pahempaa ei kuitenkaan sattunut, päässä kuhmu, vasen nimetön "rikki", muutamia ruhjeita ja kirjavan kauniita mustelmia. Niskat jumissa ja selkä :D. Päätin sen jälkeen ihan oikeasti alkaa ajamaan se kypärä päässä, vaikka se tuntuukin todella epämiellyttävältä. Pienempi paha oman henkensä menettämisen rinnalla.

Oma mokahan se oli, ajoin kolmion takaa pysähtymättä (en tosin huomannut että pyöräteilläkin on kolmioita :D) ja toinen tuli kovaa vauhtia alamäkeä. Toiselle osapuolelle ei onneksi käynyt mitään ja pyörätkin säily ehjinä.

Tänään piti olla bänditreenit, mutta ne peruuntu, onneksi. En tiedä, miten olisin jaksanu niskojeni kanssa.

Milanon reissu lähestyy, kesän reissua mietittiin jo, joko uudestaan italiaan tai sitten portugaliin lissaboniin sekä etelään algarven alueelle.

Ihana kun ilmat lämpiää, vaikka tänään sataakin :). Rakastan aurinkoa, lämmintä - kesää.