IRC-Galleria

Vehka

Vehka

neiti kevät on tullut kaupunkiin.

Kaikkea sitä joutuukin kokemaanSunnuntai 11.01.2009 18:56

Hurjuuden määrää. Sampsis haastoi, siispä:

1.Avaa paint.
2.piirrä siihen peikko, itsesi(prinsessana,haltijana tai keijuna), lintu ja puu.
Et saa kumittaa kuvasta mitään.
3.Lisää piirrustus päiväkirjaasi ja haasta 3 kaveriasi mukaan.

Haastanpa siis:

Typhon
k-vuohi
Nonissimo

Story so farTiistai 09.12.2008 17:30

8:02

Jokainen aamu
peitot potkittuna jalkopäähän
pienenä keränä, elämän lankaa
aavistuksen vähemmän
olen muuttunut
vaiko aina sama
onko minussa vähemmän kudottavaa?



9:18

Auschwitzin käytäville
eksyimme kaikki, koko luokka kaikuihin
muistan kesän ja kuinka oli kylmä
kengissä elämän tuoksu
niin vahvana että sen tunsi lasin läpi
ja ikkunasta linnunlaulu
Kuulitteko sen silloinkin?

11:40

Ei matematiikkaa
tänäänkään, en pystynyt menemään sinne
katsomaan kuinka muut osaavat
ja minä en koskaan.
En ole syönyt vielä mitään
ei ole nälkä, eikä väsytä
voisi vain olla, löytää
näkymättömällä musteella kirjoitettuja tarinoita
unohdetuista päivistä ja öistä

12:00

Poskelle suli talvi
ihoni alla karkeloi kevät
annan itselleni anteeksi.

13:58

Pieni ankanpoikanenkin on julma
enkä minä tahdo ikuisesti
vain analysoida sanoja
punakynällä viisi pistettä paperin reunassa
ei koskaan tarpeeksi
ja aina muka liikaa.

15:21

Bussipysäkillä
lumihiutaleet taivasta vasten
hitaasti kieppuvaa planktonia.
Matkalla sisko nojaa ikkunaan
metsänvihreän pipon alta värjätyt hiukset
äänessä auringonkukan siemeniä
arvaan kuka kuuntelee.

A-svenskaTorstai 04.12.2008 20:50

Tilapäinen mielenhäiriö = oho, kirjoitankin A-ruotsin.

Tosi hyvä idea.

P.S. Tänään tehtiin harjoituskuultu nro 1. Meni yllättäen paremmin kuin B-ruotsin kuullut.

§Tiistai 25.11.2008 13:18

Pakollinen äidinkieli suoritettu.

Parasta ikinä oli ehkä kommentti "Alussa Käsikirjan tehtävien vastausten taso L, loppua kohden heikkenee ja enää E." Hajosin.

Välillä täytyy korvaan huutaaMaanantai 17.11.2008 14:02

Työntäyteinen päivä tulossa.

Matt Parkman on hottis.Tiistai 28.10.2008 23:37

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 15:05

Jos laitat tän merkinnän päiväkirjaas nii pelastut vittu kaikilta ' kuolet silloin ja silloin ' jutuilta.

TämmönenkinTorstai 25.09.2008 16:54

Homma menee näin:
Kysy minulta 3 kysymystä
ja minun pitää vastata niihin jokaiseen. Siis aivan jokaiseen.


Laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jos siis haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä.


Oletko suudellut ketään kaverilistallasi olevia?
Kyllä, luullakseni.

Ketä viimeksi halasit?
Hmm. Väittäisin sen olleen Ilkka.

Mitä meinasit viikonloppuna?
Tavata jälleen kyseisen henkilön joka oli edellisen kysymyksen vastauksessa.

Miksi?
Koska kyseinen henkilö on poikaystäväni.

Kuinka moni tulee lukemaan tämän?
Todennäköisesti ei kukaan. Toivottavasti niillä on parempaa tekemistä kuin lukea galleriagalluppeja.

Olisiko fantastista, jos joku kehuisi ulkonäköäsi päivittäin?
Hmm, arvostaisin ehkä jotain muuta enemmän.

Onko sinulla enemmän tyttö- tai poikakavereita?
Nimitysten yleisluonteesta johtuen en nyt kyllä vastaa, olen yksihenkilösiviilisäätyinen - kerrallaan.

Onko toivomasi henkilö kommentoinut uusinta kuvaasi?
Uusin kuvani on aika "uusi", enkä edes tuntenut häntä sen ilmestyessä kovin hyvin.

Millainen mieliala tällä hetkellä?
Väsyhneehkö, apaattisehko.

Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mitä ostaisit?
Kirjoja. Ainakin kaksi saisin tuolla rahalla, buujah.

Tekisikö mielesi jonkun luokse?
Ks. toisen kysymyksen vastaus.

Juotko kahvia?
Pitäisikö sitä syödä? Sivellä iholle?

Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?
Hyvää yötä.

Onko sinulla sisaruksia?
Kaksi siskoa, kaksi pikkuveljeä.

Missä asennossa yleensä nukut?
Kerällä.

Kenen vieressä saat parhaiten unta?
En suuremmin nuku ihmisten vieressä.

Millaisia unia näet?
Eloisia, intertekstuaalisia, monipolvisia ja -mutkaisia.

Minkälaisen penaalin omistat?
Penaali taisi olla joskus ala-asteella. Nykyään minulla on korvat.

Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan?
Iip.

Kauanko olet yleensä suihkussa?
Hmm, en pidä -ssa päätteestä, se hämää minut ajattelemaan asiaa absurdisti.

Viisi asiaa, jotka varmasi löytyy laukustasi/repustasi?
Minikorostuskynät, kalenteri, psykologian oppikirja, muistikirja, ajokortti

Paljonko sinulla on rahaa tällähetkellä?
Vaikea sanoa tarkasti.

Viimeisin ostamasi asia?
Junalippu, Tampere-Juupajoki.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
Jatkaa galluppiin vastaamista.

Miten koulukuvasi onnistui?
Menettelevästi.

Nolot jutut
[x] Olen sanonut oikeassa keskustelussa "lol"
[x] Disney-elokuvat saavat minut itkemään
[x] Olen nauranut niin paljon että olen alkanut itkemään
[ ] Olen liimannut käteni johonkin
[ ] Housuni ovat revenneet julkisella paikalla

Terveys
[x] Olen saanut tikkejä
[x] Olen murtanut luuni
[ ] Nielurisani on leikattu
[x] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu
[ ] Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Matkustus
[x] Olen ajanut yli 100km päivän aikana
[x] Olen ollut lentokoneessa
[ ] Olen ollut Espanjassa
[ ] Olen ollut Mexicossa
[ ] Olen ollut Egyptissä
[ ] Olen ollut Japanissa
[ ] Olen ollut Amerikassa
[ ] Olen ollut Ranskassa

Ihmissuhteet
[ ] Olen sinkku
[x] Olen varattu
[ ] Olen kihloissa
[ ] Olen naimisissa
[x] Olen ollut sokkotreffeillä
[x] Minulla on nyt ikävä jotakuta
[ ] Olen ollut naimisissa ja eronnut
[x] Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
[x] Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
[x] Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

Rikollisuus / Rehellisyys
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
[x] Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
[x] Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
[x] Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
[x] Olen huijannut pelissä
[x] Olen kävellyt punaisia päin
[ ] Minut on erotettu koulusta

Huumeet / Alkoholi
[ ] Juon säännöllisesti
[ ] Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
[ ] Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
[ ] Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
[ ] En pysty nielaisemaan pillereitä
[ ] Minulla on todettu masennus
[ ] Minulla on paniikkihäiriöitä
[ ] Olen masentuessani sulkeutunut
[ ] Käytän masennuslääkkeitä
[ ] Minulla on/on ollut syömishäiriö
[x] Olen nukkunut koko päivän
[ ] Olen satuttanut itseäni tahallisesti
[x] Olen herännyt omaan itkuuni

Kuolema / Itsemurha
[ ] Pelkään kuolemaa
[ ] Inhoan hautajaisia
[x] Olen nähnyt jonkun kuolevan
[x] Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen

Random
[/] Laulan hyvin
[ ] Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
[x] Katson uutiset säännöllisesti
[x] En tapa ötököitä
[ ] Kiroilen säännöllisesti
[x] Olen aamuhenkilö
[ ] Maksoin kännykkäni soittoäänestä
[x] Olen äidinkieliperfektionisti
[ ] Rakastan urheilua
[ ] Kiharran hiuksiani
[ ] Käyttäjätunnuksessani on "x"
[ ] Rakastan roskapostia
[ ] Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessä päivässä
[/] Kokkaan hyvin
[ ] Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
[x] Olen ollut yökkäreissä koulussa
[x] Osaan ampua aseella
[x] Olen rakastunut rakkauteen
[ ] KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
[ ] Syön pikaruokaa joka viikko
[ ] Uskon kummituksiin
[ ] Olen internetissä 24/7
[x] En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
[ ] En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
[x] Kutian erittäin helposti
[/] Rakastan valkosuklaata
[ ] Pelaan konsolipelejä
[x] Minulla on hyvä kasvomuisti
[x] Minulla on hyvä nimimuisti
[x] Olen hyvä muistamaan päivämääriä
[ ] Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämällä