IRC-Galleria

Nyt on niin paljon kerrottavaa, että ehkä en jaksa, viitsi, muista tai halua kertoa kaikkea kerralla. Unohdan kuitenkin kaiken sen, mitä en sano nyt, mutta samapa tuo. Aloitan ihan päiväkirjamaisesti kertomalla mitä tänään tapahtui.

Tänään kalenterissa luki hammaslääkäri, työkkärikäynti ja Suomalaisen ale. Yö meni tietenkin valvoessa, kun pelasin La Pucelle Tacticsin läpi ja tuttuun tyyliin läpipeluun jälkeen luen aina kaikki läpipeluuohjeet ja strategiaoppaat huomatakseni, miten paljon jäi löytämättä tai jatkuuko peli vielä. Jatkuu, voi pyhä jeesus että jatkuu. Harmi vain, että vähemmän kiinnostavana. Unimatti kutsui noin klo 03.45 ja herätys oli klo 08.00. Vaikea aamu, mutta kun ylös pääsi, kyllä se siitä. Vesiräntäsateessa puolen tunnin pyöräily hammaslääkäriin oli yhtä tuskaa, eikä asiaa auta se, että pyöräni jarrut ovat tyyppiä "jarruta ja korjaa", eli jokaisen jarruttamisen jälkeen pitää kytkeä jarruvaijeri takaisin kiinni. Jos tämän unohtaa tehdä, voi olla nopeasti asiaa hammaslääkärin lisäksi myös normaalille lääkärille. Keli näytti liukkaalta, muttei ollut edes mitenkään pahasti.

Tuttuun tapaan oli ihan hirveä kiire ja sit odottelin vartin paikan päällä. No aina parempi näin kuin myöhästyä. Hammaslääkärin sijaan aika oli suuhygienistille, jonka oli tarkoitus tehdä normaali tsekkaus hampaista, missä kunnossa ne on. Kuulemma ihan ok, mutta jotain tietenkin piti löytää, joten joutuu vielä kerran menemään näyttämään niitä lääkärille (aika toukokuulle, pienet jonot). Hygienisti oli söpö ja nuori, mutta kiitettävän osaava. Hammaskiven poistossa käytetty ultraäänipora sen sijaan oli helvetillinen. Jos normaali pora kuulostaa pahalta, tuo kuulostaa viisi kertaa pahemmalta. Oikein kimeän raastava. Kun hygienisti kysyi, vihlooko, teki mieli sanoa, että päätäni vihloo tuo ääni. Noh, pian alkoi se oikea vihlonta, joten pilkka osui omaan nilkkaan. Ei mitään tuskallista tuskallista, mutta hyvin epämiellyttävää kipua, oikein sellaista kylmää hermokipua aina välillä. Lisäksi kun se sillä laitteella ajeli ienrajat myös, niin se kirpaisi aina välillä. Session jälkeen olikin aika hassu tunne, kun jokainen ien puski verta. Se ei tietenkään vielä riittänyt, vaan sitten kraapattiin sillä piikillä lisää. Saan jopa outoa tyydytystä siitä, kun hammaskiveä kaivetaan sillä piikillä ja sitä lähtee kunnon köntti. Sen sijaan se on ihan kamalaa, kun hammaskiveä ei enää ole ja se piikki liukuu hammasta pitkin oikein raastavasti. Tuntuu kamalalta, kuulostaa kamalalta ja pelottaa, että se raastaa kalliit hampaani rikki.

Hammaslääkäristä matka vei työkkäriin, jonne oli viimeinen päivä palauttaa selitys, miksi olisin opiskelijana muka oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Ei mikään muukaan taho minulle mitään maksa, ei edes sossu, joten toivottavasti olen oikeutettu. Leimattujen ja allekirjoitettujen paperien saanti yliopistolta oli jo sen verran työn ja tuskan takana, että jotain hyötyä saisi siitä olla.

Ärrältä kävin ilmaisen tupla-patukan facebookista saatua lappusta vastaan (kiitos facebook ja tupla-mainosyhteisö, tälläisestä sosiaalisesta markkinoinnista minäkin pidän) ja Suomalaiseen ostamaan GI-keittokirjaa. Tuttuun minu-tyyliin ensin etsin itse kirjaa tunnin ja vasta sitten alennun kysymään myyjältä. Tosin sekunti ennen kysymistä huomasin, että se kirja oli keskellä liikettä. No eihän sitä sieltä tajua katsoa, liian näkyvillä! Jatkan kyllä edelleen karppailua, mutten ole koskaan ollut mikään natsi/alakarppi, vaan enemmänkin hyväkarppi. On ihan positiivista lukea matalan GI:n/GK:n keittokirjojakin, niin saa vähän näkemystä siihen, mitkä niitä hyviä hiilareita ovatkaan. Lisäksi yhdistämällä matalan GK:n keittokirjan ja alakarppikeittokirjan saa tehtyä ruokaa, jossa on mukana vähän hyvää ja halpaa (ja hidasta) hiilaria, mutta silti se täyttää karppinormit ja pieru ei ala lentämään. Paistettu täysjyväriisi on niin hyvää, etten siitä aio luopua, vaikka kuolisin mihin betekseen ja suolipöhöön.

Eilen sain yhtäkkisen valaistuksen siitä, että näin työttömänä ja toimettomana voisi tehdä muutakin kuin istua koneella. Esim. lukea. Nokka vei siis kirjastoa kohden, josta lähtikin sylillinen kirjoja. Tykkään eniten kauhunovelleista, joita on tosin tarjolla valitettavan vähän. Käytännössä vain Markku Sadelehdon toimittama novellisarja on lukukelpoinen ja siinäkin moni kokoelma on teemaltaan tylsä (vampyyrit, hohhoijaa, ihmissudet, hoah, klassiset kummitukset, tylsää, psykotappajat, älkää viittikö nukuttaa mua!) ja ne kiinnostavat tuli luettua jo teininä. Uusin kirja on vuodelta 1997, joten tarjontaa oli aika vähän. Muutama kirja kuitenkin tarttui mukaan. Osassa oli tuttu kansi, mutten muista lukeneeni niitä. Hieman outoa, kun omasta mielestäni luin kaikki lukemisen arvoiset (tai sitten en pitänyt näitä lukemisen arvoisina). Otin myös ihan testimielessä kummittelukirjan, vaikken niistä niin pidäkään, peruskummittelu kun on kirjoissa hyvin tylsää. Ihan kirjavinkkinä jos haluatte erikoisia, osittain hyvinkin häiritseviä, sadistisia, kauheita ja lyhyitä novelleja, niin Outoja Tarinoita 1-5 on lukemisen arvoinen sarja.

Semmoinen perusreissu "kylille". Ainiin, olin jostain syystä kirjastolle velkaa 40 senttiä, en edes tiedä mistä. Kirjaston sääntöjen mukaan ei saa lainata, jos on penniäkään velkaa. Kun sanoin, että voin maksaa luottokortilla, neidin (söpö) naama venähti ja sanoi, että jospa maksat vaikka enskerralla. Vasta jälkikäteen tajusin, että minullahan on aina repussa yksi 50 senttinen uimahallin pukukoppia varten, joten olisin jopa saanut maksettua tuon. Normaalisti en vain koskaan enää käteistä kanna, enkä käytä edes lompakkoa, joten nou mani hani tilanne tulee kun joku vaatii kolikoita.

Matkalla ihmisiä taas nähdessä tuli mieleen se, miten makuni tyttöjen päähineiden suhteen on muuttunut. Hyvin pitkään olin kovinkin tiukka (ever so strict, hahaa, rakastan tuota ever-sanan käyttöä!) sen suhteen, mitä siedän nähdä tytön päässä. Paljas pää on aina ok, oli pakkasta kuinka paljon tahaansa. Lippis on myös ok, etenkin useille. Korvat peittävä panta tai aurinkolippa on jeij (normaali tukkapanta on taas superhot). Korvaläpät on eijeij. Pipoista normaali ehjä tyttömäinen peruspipo on iiiihana. Sen sijaan kaikki erikoispipot olivat täydellinen EI! Lippapipo, EI! Lemmu, PERKELE EI! Myssy, EIIH!! Inkkaripipo, NNOUU! Itseäni alkoi vähän kikatuttamaan kun näin sieluni silmin kuvan itsestäni pari vuotta nuorempana paasaamasta päähineistä, aatteista ja standardeista. Minun aatteisiini kun ei kuulu, että hyväksyisin epästandardeja päähineitä naisilla. Ai, mihin aatteisiin? Mikä aatteissasi estää lemmun hyväksymisen? Rumuus. Aatteeni ovat rumia päähineitä vastaan.

Nyt oudon, mutta jo kerran tapahtuneen vihasta rakkauteen tapahtumaketjun jälkeen olen alkanut jopa viehättymään jostain erikoisemmista hatuista. En minä vieläkään pidä jotain lemmua millään tavalla hienona, mutta silti sen näkeminen kiinnittää huomion. Periaatteessa minun pitäisi vihata, mutta yhä useammin en vain pysty siihen, vaan henkilö korostuu jotenkin entisestään ja näyttää jopa seksikkäältä. Sama juttu ernumyssyjen kanssa. Vaikka ne ovat oikeasti ihan helvetin rumia, niin silti jostain syystä enää sen ihmisen kohdalla ei lue iso punainen EI, vaan se ihminen korostumalla korostuu kun päähine kiinnittää huomion ja kaikki hyvät puolet ihmisessä muuttuvat tuplasti paremmiksi. Toki hyvä pipo on edelleen paras ja hyvä pipo toki parantaa enemmän kokonaisuutta kun huomiota herättävä, mutta ruma lemmu, mutta silti... Argh. Edellisen kerran tälläinen viharakkausvaihto tapahtui yläasteen alussa villapaitojen suhteen. Vihasin villapaitoja tytöillä, jostain oudosta syystä (ehkä samasta kuin vihasin niitä itsenikin päällä, enkä vieläkään pue villapaitoja koskaan). Villapaidat ja farkut, joka siihen aikaan oli sellainen perusrentopukeutumistyyli, oli vihalistani ykkönen. Yhtäkkiä vain tajusin haaveilevani vuotta nuoremamsta tytöstä hemmetin ruman villapaidan kanssa ja argh, nopeammin kuin tajusinkaan, villapaidat olivat jotain hienonta maailmassa. Ovat edelleen, ehdoton ykkössuosikkini mistään vaatteista tyttöjen päällä, joskin villapaitojenkin suhteen makuni on hyvin rajattu. Sanoisinko jopa, etten hyväksy aatteellisesti vääränlaisia paitoja ;D

Minua kikatuttaa usein oma makuni, sen analysointi ja tietyt vähän hölmöt rajat, joita itselleni vedän. Usea tuttu ja exä onkin kysynyt, miksi teen elämästäni niin vaikeaa. Siksi, että se on kivaa! En minä näitä sääntöjä keksi! Eikun keksin, mutta whaevö, ette te voi määrätä! Ei se niin vain mene, että minä soittaisin ja varaisin ajan. Eiei. Sen sijaan minun pitää viisi päivää ensin stressata ja sitten perua koko asia. Ei niitä karkkeja saa ottaa. Joojoo, siinä lukee, että saa ottaa karkkia, mutta ei niitä saa ottaa kahta. Ei vain saa. Et sinä ymmärrä, ei niitä saa. Minä en ainakaan halua olla tämän asian kanssa tekemisissä, poistun takavasemmalle jos otat. Eh, ei se nyt vain toimi niin, että minä tiskaisin syönnin jälkeen. Et vain ymmärrä. Ei sitä lusikkaa voi laittaa teräpuoli alaspäin siihen kuivaimeen. Ei vain voi. En suostu syömään enää, jos laitat. Äläkä viitsi vedota siihen, että syön likaisilla astioilla pilaantunutta ruokaa, se on ihan eriasia kuin käyttää lusikkaa, joka on ollut väärinpäin astiankuivaimessa!

Lisähaasteet elämään tuovat jännittävyyttä ja rajoja, joita on kiva yrittää rikkoa.

Jahas, nyt tuntuu jo liian pitkältä tämä, enkä kertonut kuin yhdestä asiasta joka oli mielessäni. No, huomenna sit, jos en unhoita. Kirjoitanpa ne jo valmiiksi tähän ylös: työpaikkailmoitusten syvällinen sanoma, teoria miksi katua tuijottava ihminen on vähemmän viehättävä kuin ylpeästi pää pystyssä kävelevä, ihqutus ja vihqutus parista pelistä ja laiskan juomisen antiylistys.

Huomisiin.