IRC-Galleria

Hei. Olen Pasi ja olen idiootti. *klap, klap, klap* Vaati voimia tulla tänne kokoukseen ja tunnustaa tämään. Pitkään olen kieltänyt itseltä idioottiuteni, mutta eilen potiessa hajonnutta kättäni ja etsiessä kelloani varmistuin siitä, että olen todellakin idiootti. Nyt käyn läpi seitsemän I:n hoito-ohjelman, jolla on tarkoitus päästä idioottimaisuudesta eroon. I numero 1: Juo vähemmän idioottilientä, idiootti!

Join siis kelloni ja teloin käteni. On aika normaalia, että menen baariin ja herään sängystä/eteisestä ilman mitään muistikuvia paluumatkasta. Tällä kertaa kävi taas näin, tosin nyt pääsin ihan sänkyyn ilman vaatteita, normaalisti uni tulee eteiseen tai edes vaatteet päällä sänkyyn. Illalla aloin ihmetellä, kun vasen käsi tuntuu jotenkin oudolta. Tajusin, ettei minulla ole kelloa kädessä. Kohta tajusin, ettei sitä kelloa löydy mistään. Sitten tajusin vielä sen, että kellon kohdalla ranteessa on iso mustelma, se kohta kädestä on turvonnut ja siinä on jotain verisiä naarmuja. Olen siis kaatunut/tms, lyönyt kellokäteni johonkin, kello on repinyt rannetta ja luultavasti hajonnut niille teilleen. Ranneke oli jo muutenkin vähän rikki, joten se ei varmasti ole kestänyt suoraa iskua. Rannekin on kipeä ja polveen sattuu. Baarista kämpille on puolen tunnin kävelymatka ja muistaakseni oli ihan helvetin liukasta, joten matkalle mahtuu aika monta paikkaa, missä se kello voi olla. Tietenkin eilen satoi vielä lumet ja koko päivän on ajanut aura-autoja, joten jos se on jossain tiellä, nyt se on penkassa lumen alla. Ainoa toive löytää kello on se, että olen kaatuunut jo baarissa (jolloin tosin hävettää mennä kelloa kyselemään, jos minut on viskattu ulos) tai sitten joku on löytänyt kellon kadulta ja vienyt sen kyttälaitokselle. Toki mahdollistahan on sekin, että se kello on jossain kämpillä ja olen laittanut sen "turvaan jemmaan", enkä löydä sitä jemmaa enää koskaan. Ei tämä muuten vituttaisi, mutta kyseessä oli kallis (~100 eur) lahjakello. Onneksi siinä ei sentään ollut kaiverruksia, eikä suuria tunnesiteitä, joten loppujen lopuksi vain materiaa on hävinnyt, jos jotain.

Kyllähän sitä kaikkea sattuu ja tapahtuu törpötellessä, eikä maailma nyt tähän kaadu, mutta kyllähän se tuntuu vähän turhalta, kun baarissa oli tylsää, istuin koko illan yksin, join ihan turhaa ihan liikaa ja sit hävitän kelloni. Fiilis olisi ihan eri, jos olisin bailannut 3 päivää kafrujen kanssa jossain ulkomailla ja alligaattori olisi syönyt kelloni. Silloin se olisi vain hauskanpidon uhri, eikä pelkkä typerä teko. Noh, elämä jatkuu. Pullon suu saa tosin olla nyt kiinni synttäreille asti ja jos joudun uuden kellon ostamaan, joku 60 euroa pitäisi pieraista jostain. Taidanpa vaihtaa halvempaan ruokaan, ihan jo katumismielessä.

Mikään näistä mietteistä ei vielä ole ollut kevyttä, joten pitää nyt vähän nostaa suupieliä ylöspäin. Nimittäin aiheena on nyt (typerä) huumori. Huumorintajuni on moninainen, joskin noin yleisesti eniten nautin poliittisesti epäkorrektista huumorista. Fyysinen huumori ei uppoa oikeastaan yhtään (paitsi poikkeuksena Jack Black ja Conan O'Brien, joiden kohkaus on aina hauskaa), Duudson/Bam Margera-"huumoria" vihaan ihan älyttömästi, stand up-komiikka on puhtaasti typerää ja turhaa ja monen kohdalla on synonyymi "hassuilla" äänillä puhumiseen (Wickström), alleviivaava Jenkki-reba-seinfield-huumori ei nappaa yhtään, koska vitsit tajuaa jo vartti ennen niiden tapahtumista. Brittihuumori itsessään ei niin iske, vaikka toki britanniasta tulee aivan uskomattoman hauskojakin poppoita. Chaplinmainen "oho, kompastuin piiraaseen 20 kertaa peräkkäin" huumori ei ole huumoria, kuten ei myöskään se, että poliisit jahtaa rosvoa takaa hassun musiikin soidessa ja sit rosvo jahtaa poliiseja. H. a. Suomihuumori toimii joskus, esim. Vares oli yksi hauskimpia leffoja koskaan, mutta monet suomalaiset sketsisarjat ovat vain typeriä.

Yksi erottuva huumoripiirre minussa on "kikatteluhuumori". Tämä on sellaista, mitä ihmisille käy yleensä väsyneenä ja se aina vaatii toisen samanlaisen ihmisen. Ex-exäni on juuri samanlainen kikattelija kuin minä ja kahdestaan messengerissä saadaankin aina ihan järjettömiä kikattelutuokioita, kun puhutaan hölmöjä toisillemme. Eilen meinasin kikatellessa räkiä näppäimistön, kun sanoin kaverille "Tivut" tarkoittaen tipuja. Yksinkertainen asia, mutta voi jiibus, että me räkätettiin tuolle. Tivu! Ajateltiin, miten jollain olisi salkullinen tivuja ja kun hän aukaisisi sen salkun, sieltä kuuluisi hirveä tivutus. Tai mitä jos kanat olisivatkin isoja keltaisia tivuja, eivätkä muuttuisi ulkonäöltään vanhetessaan muuten kuin kasvamalla. Sit piti etsiä jo googlen kuvahaulla kuvia tivuista ja kikatus jatkui.

Tälläisen huumorin suurin ongelma on se, että se tosiaan vaatii samanlaisen ihmisen rinnalleen. Yksin tivuttelu ei ole hauskaa, eikä ainakaan ihmisen kanssa, jota tuollaist eivät kikatuta. Lisäksi on ihan järjettömän rasittavaa, jos kaksi kikattelevaa ihmistä alkaa puhumaan inside-juttuja keskenään, jolloin niitä ei muut tajua. Kun toinen sanoo "Tivu" tai muistatko Rönloosin, niin sitten he käkättävät keskenään vartin. Tämän takia kikatushuumori onkin parhaimmillaan silloin, kun sillä ei ärsytä ulkopuolisia ja sitä harrastaa vain ihmisen kanssa, joka itsekin tykkää kikatella.