IRC-Galleria

Ei helvetti, pitikin vessassa avata Savon Sanomien joku koulutusliite. Heti tuli itku ja poru, kun siellä oli ties mitä hauskaa ja nuoria ihmisiä ja koululaisia ja eräs samalta ala-asteelta oleva istui jossain kuvassa kavereidensa kanssa kaljalla ja sanoi, että "eihän kukaan yksin baarissa notkut", snif. Pointti oli siis se, että taas iski ihan järjetön himo "jotainia" kohtaan. En tiedä mitä tämä "jotain" on, mutta tiedän, ettei se ole tätä nykyistä 16 tuntia päivässä koneella/sohvalla/sängyllä elämää.

Välillä kirkastuu ajatus siitä, mitä tämä "jotain" voisi olla. Hyvänä esimerkkinä jossain aiemmassa tekstissä kerroin, miten haluaisin iltahämärällä samoilemaan metsiin hakemaan jännitystä, ihailemaan maisemia ja kertomaan kummitusjuttuja. Tämä olisi varmasti jotain "jotain", joka tyydyttäisi "jotainin" nälkää. Sitten taas usein se "jotain" on sellaista, josta ei tunnu saavan mitään otetta. Voi tuntua, että se "jotain" olisi uimassa käymistä. Kun päättääkin repäistä ja lähteä siltä seisomalta uimaan, ei se ollutkaan sitä. Tai ehkä se oli vähän, mutta sit kotimatkalla tulee taas jo poru, kun se "jotain" on ohi.

Ainoa yhdistävä seikka "jotainissa" lienee se, että se liittyy jotenkin ihmisiin. Vaikka olin loppujen lopuksi hyvinkin yksinäinen lukiossa satapäisestä tuttujoukosta ja isosta kaverijoukostakin huolimatta, siellä silti tuntui, että "jotain"ia puutu. Elämä ei ehkä ollut parasta, mutten kaivannut mitään mystistä "jotain". Yliopistossa taas täysin selvästi se "jotain" puuttui. Intissä sitä ei puuttunut. Nyt se taas puuttuu. Mikä yhdistää inttiä ja lukioaikaa, mutta erottaa yliopiston ja työelämän? Kaverit. Yliopistossa kavereita ei pahemmin ollut, eikä nyt työelämässäkään.

Kaipaan luultavasti siis ihan puhtaasti sosiaalista elämää ja kun sosiaalisen elämän kera tekisin mitä tahansa, vaikka menisin kaljalle, lähtisin lenkille, ihailisin oravia, etsisin aarretta, menisin ulkomaille, naapurikylään tai keittiööni, katsoisin kauhuleffaa tai kirjoittaisin runoja, niin silti näissä tuntuisi olevan sitä "jotain", kun niitä ei tarvitsisi tehdä yksin. Silloin osaisi myös paremmin nauttia siitä yksinoloajasta, jolloin on aikaa tehdä "ei-jotain", eli vaikka roikkua galtsussa, pelata, lukea tai harrastaa kauheuksia Herramme edessä.

Olen niin katkera ja kateellinen niille, jotka valittavat pitkiä koulupäiviään, mutta samalla ihquttivat, miten kafrut on ihania ja jeij, kaipaan Jamia ja Samia ja Kristaa ja Histaa ja Penttiä ja Renttiä. Välillä tekee mieli aloittaa joku uusi koulu ihan vain siksi, että saisi kavereita. Mutta kun en saanut niitä yliopistossa, miksi saisin niitä nyt? Samoin 99% syystä lähteä vapaaehtoistöihin ulkomaille on juuri siinä, että inttityyliin siellä pakkokaverustuisi ihmisiin, kun samassa liemessä kelluttaisiin. Mutta entä jos en? Tai mitä jos kaverustunkin, mutta suomeen palattua niistä tulee enää mesetuttuja, joita näen ensin kerran vuodessa, sitten käyn häissä ja sit hautajaisissa?

Raahatkaa minut sosiaalisuuskouluun, jossa opettelisin uudestaan sosiaalisuuden alkeet. Niin ja rikkokaa minun tietokone. Siis jos sitä voi enää enempää rikkoa, jotta minun olisi pakko edes yrittää tehdä jotain sosiaalisesti jännää. Tai antakaa edes vinkkejä, miten minä voisin tutustua ihmisiin, kun en kerta koulussa ja töissä heihin tutustu, harrastuksissa en tapaa ketään uusia ja puoli vuotta yöelämää on tuottanut yhden viisikymppisen herran, johon häneenkään en halua uudestaan törmätä.

Kakka.