IRC-Galleria

Snif, aamumasennus. Olen ottanut tavaksi katsoa boksilta frendejä aamuisin samalla kun syön aamupalaa. Valitettavasti olo on aamuisin muutenkin vähän kakka ja frendit kaikessa hauskuudessaan osaavat olla ilkeitä, jos on suruinen mieli. Tänäänkin katsoin jakson missä Monica järjesti Halloween-kutsut ja olin kokoajan vain snif ja sob.

Suurin snif tuli siitä, että Mona on jotenkin ihan täydellinen. Joo-o, se on sarja, tiedän sen, mutta samalla tavalla kuin joihinkin vaikuttaa Salkkarit, minuun vaikuttaa Frendit. Jos Ross onnistui saamaan Monan, kai minäkin löydän vastaavan (ja sitten suututan hänet hupaisin seurauksin, Ross+Mona-juonikuvio oli ehkä hauskinta koko sarjassa :D). Nykyinen masennus johtuu varmaan miljoonasta asiasta, enkä tiedä onko se muna vai kana kun taas elämä tuntuu "turhalta". Tämä ei tarkoita, että elämä olisi huonoa tai kakkaa, siitä vain puuttuu merkitys. Aamulla töihin, illalla kaupungille/kaljalle, sit kotiin. Nukkumaan, töihin, jne. Arjen odottaa perjantaita ja sit peläten odottaa maanantaita, eikä viikonloputkaan ole hauskoja.

Olen päässyt tästä tunteesta usein eroon, mutten toisaalta ole koskaan löytänyt sitä merkitystä, vaan vain epämasentunut sen verran että merkityksetön elämä tuntuu taas kivalta. Ennen tähän vaivaan auttoi liikunta ja "maagisuus", nyt nekään eivät tunnu oikein enää miltään. Liikun joka ilta jonkin verran, muttei se enää aiheuta hyvää oloa. Seuraava askel olisikin siirtyä kotiliikkumisesta julkiliikkumiseen, ehkä se myös toisi mukanaan sosiaalisuutta. Nimittäin yksi snifotuttava asia on taas tunne omasta sosiaalisuuden puutteesta. Käyn kaljalla ja kaupungilla yksittäisten kavereiden kanssa montakin kertaa viikossa, mutta minulta puuttuu täysin "hengailu", siis sitä kun ryhmän kanssa notkuisi jossain ja tuijottelisi vastaantulijoita porukalla ;)-katseella tai lähestyisi tuntemattomia porukalla. Nyt olo on se, että vaikka ympärillä olisi ihimsiä, silti sitä elää omassa epäsosiaalisessa kuplassa, jonka sisällä saattaa olla yksi ihminen völjyssä.

Valitettavasti se, että rupeaisin pörräämään porukassa ei toimi automaattisesti, koska mykistyn ja ahdistun kun pitää olla sosiaalinen yli yhdelle ihmiselle kerrallaan. Olen kuitenkin keskustelupalstoilla törmännyt ihmisiin, jotka ovat "opetelleet" ulos epäsosiaalisuudesta. Tein vielä nerokkaan havainnon siitä, että suurimmalla osalla ihmisistä small talk-kyky, vitseille nauraminen ja huomiokyky kulkevat käsi kädessä. Tämä teoria lähti siitä, kun tajusin miten normaalit ihmiset nauravat häissä ja työpaikan tilaisuuksissa aina kaikille typerille vitseille, joita puhuja heittää. Ne vitsit ovat niin latteita, ei siis hävettävän huonoja vaan pelkästään ennalta-arvattavia, mutta oho, 95% väestä nauraa. Selvitin tätä, että miksi ja sain lopulta selville, että kyse on automaattisesta sosiaalisesta reaktiosta, jossa sosiaalisessa ympäristössä ihminen nauraa vitsille ilman erillistä ajattelua, vaikkei hän nauraisi sille yksin kotona. Voin toki itsekin pakottaa itseni nauramaan kaverin häissä latteuksille koska se on kohteliasta, mutta minun pitää aina nauraa tekonaurua, muilta se nauru tulee automaattisesti.

Tämä ero kiinnosti minua. Siinä kun kyse ei ole enää edes mistään suuresta teosta, vaan reaktiosta. Miksi epäsosiaalinen ihminen ei naura, mutta sosiaalinen ihminen nauraa. Kyse ei voi olla varmaankaan erilaisista huumorintajuista, koska kuten sanoin, eivät he nauraisi samalle asialle kotona. Small talk-kyky ja juhlissa nauraminen ovat käsi kädessä, mutta tähän liittyy vielä kolmantena huomiokyky. Tällä tarkoitan sitä, että jotkut ihmiset tuijottavat zombiena eteensä näkemättä mitään ja jotkut taas moikkaavat kun hiivit heidän selkänsä takaa, koska ne ovat jotenkin niin läsnä. Mietin, johtuuko sosiaalisuus huomiokyvystä, voiko ihminen olla sosiaalinen jos hän ei huomioi ympäristöään vai rakentaako epäsosiaalinen ihminen itselleen voimakentän, ja lopettaa alitajuisesti ympäristön tarkkailun. Zombie-maisuus ei ole sama asia kuin mietteissään oleminen, saatan itsekin huomioida todella tarkasti yksityiskohtia, mutta jos vierustoveri sanoo moi, en vastaa, kun en sitä rekistöröi enkä päätäni kääntele. Todella usein "herään" ja tajuan, että olen tuijottanut edellä istuvan haaroihin puoli tuntia ja olen saattanut tuijottaa jotain yksityiskohtia, mutten ole vain rekistöröinyt aivoissani, että tämä tuijotus on ehkä aika vaivaannuttavaa.

Epäilen asian liittyvän jotenkin biokemiaan, koska huomiokyky etenkin normaalillakin ihmisellä tipahta zombie-tasolle jos hän on todella väsynyt. Ovatko epäsosiaaliset ihmiset aina "väsyneitä", toki vain jonkun tietyn aineen osalta. Väsymys kun aiheuttaa jotain aivoille ja epäsosiaalisilla tämä ongelma voi olla aina aivoissa. Toki on mahdollista, että epäsosiaalinen on tosi huomiokykyinen, tai zombie on sosiaalinen, mutta nämä ovat erikoisuuksia, hyvin usein small talk, vitsinauraminen ja huomiokyky ovat bouttiarallaa yhtä voimakkaita normipäivänä.

Koska epäsosiaalisuudesta voi opettella eroon, alkaako aivot kehittämään "epäväsymysainetta" päähän vai harjoittaako ihminen itse vain aivojaan kunnes ne itse virkistyvät. Tätähän voisi verrata fyysiseen kuntoon. Fyysinen voima on puhtaasti epähenkistä, mutta illman henkistä päätöstä treenata ei se lihaskaan kasva. Joten vaikka epäsosiaalisuus johtuisi jostain hormonista, niin ilman päätöstä pakottaa itseäsi treenaamaan sitä hormonitaso tuskin nousee, ilman lääkkeitä tietenkin. Kiinnostaisi vielä tutkia, mitkä kemialliset asiat yhdistävät epäsosiaalisia ihmisiä, tulisiko small talk, vitsi ja huomiokyky kolmioon lisäksi neljäs sakara, joka olisi joku hormoni tai sen puute. Tällöin itsestään saisi sosiaalisen lääkkeillä hyvinkin helposti, vaikka toki oma aktiivisuus on lopulta se, jolla parannutaan, lääke vain toimisi auttavana aineena.

Minusta tulee "isona" hullu biokemisti ja alan muuttamaan aivojeni hormonitasoja, jotta löydän ne hormonit mitkä vaikuttavat mihinkäkin. Naisellisesta miehestä saadaan helposti mies parilla piikillä, kukasta kukkaan hyppijästä tulee uskollinen ja toisinpäin kun sorkitaan kahta hormonia ja onnellisuuskin kulkee aika pitkälti serotiinin mukana.