IRC-Galleria

Savosta, savolaisuudesta ja savon kielestä tulee monelle mieleen kumpparijalkaiset isännät ajamassa traktoreillaan viljellen mukuloita ja emäntiään. Kouluun hiihdetään kesät talvet ja töissäkin käydään hevosreellä, paitsi jos sudet söi hevoset, jolloin napataan ne sudet kiinni ja pistetään pulkka perään.

Tämän kirjoitelman tarkoitus ei ole millään tavalla puuttua ihmisten luuloihin ”maaseutusavosta”, vaan paremminkin valottaa sitä tosiasiaa, että savon kieli voi ja elää nykyisin myös nuorison suussa. Tämä nuorison puhuma versio savosta on, omakeksimälläni termillä ”uussavoa” ja siihen liittyy vahvasti kaupunkilaistuminen ja erkaantuminen kielen alkulähteiltä, mutta samalla kuitenkin tietynlainen sisäsyntyinen pieni kaipuu ja haikeus lapsuuden maisemiin, siihen kun kesällä mentiin leivinuuniin viiluuttelemaan ja talvella ahtauduttiin pakastimeen lämmittelemään.

Uutta savoa kuulee parhaiten Helsingissä (eli ”Tsadissa”). Pienemmissä kaupungissa savo on enemmän perinteistä savoa, Helsingissä taas savolaisuuteen liittyy vahvasti se, että varmaan 70% PK-seutulaisista on ”landelta” ja jokaiseen murteeseen on tarttunut sekä slangia että myös paljon muita murteita. Sillä, mikä on ”aito savo”, ei ole enää merkitystä. Itseasiassa tuskin sitä kukaan muutenkaan tietää, kun joka torpassa puhutaan vähän eri kieltä. Ja jos maaseudulla on hirveät tappelut Nilsiäläisten ja Juankoskelaisten välillä, Helsingissä savolaisuus on yhdistävä tekijä, eikä sillä enää ole väliä, mistä päin Savoa olet tullut. Tämä osaltaan yhtenäistää uussavoa, koska tässä kielessä ei enää tarvitse väkisin pitää eroja yllä vain naapurikylävihan takia.

No niin ystäväiseni, jos olet kiinnostunut uussavosta tai haluat jopa oppia puhumaan sitä, niin noudata seuraavia neuvoja. Kerron tietyistä varsin universaaleista uussavon piirteistä, jotka tekevät uussavosta juurikin uussavon.

Savolaisten kierous

Tämä lienee yksi tunnetuimmista ja samalla surullisimmista esimerkeistä ylipäätään savoon liittyen. Nimittäin varmaan 99% ei-savolaisista ymmärtää asian väärin. Savolaisten kieroudella ei tarkoiteta kusipäisyyttä, huijaamista, varastelua, paskanpuhumista tai mitään muutakaan tällaista suoraan negatiivista asiaa. Kierous on enemmänkin osin positiivinen asia (vertaa satujen viekkaaseen jänikseen) ja enemmänkin vain määritelmä savolaisten kommunikaatioista. ”Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle” on hyvä sanonta, joskin sekin menee monelta varmasti yli hilseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että savolaisessa kommunikaatiossa yritetään puhua paljon ilman että kuitenkaan annetaan mitään selvää vastausta mihinkään. Tällä estetään se, että myöhemmin jouduttaisiin vastuuseen puheistaan.

Otetaan esimerkki elävästä elämästä. Töissä minulta kysytään, että kun asiakkaan palvelimet ovat nyt kuralla ja ne pitäisi korjata, niin edetäänkö me tavalla A vai tavalla B? Kysyjänä on projektipäällikkö, jolla itsellään ei ole teknistä osaamista vastata kysymykseen, joten hän konsultoi sitä minulta. Kirjoitan 10000 merkin pituisen sähköpostin, jossa kerron tavan A ja B hyvät sekä huonot puolet. Nyt viesti olisi suomeksi ”tässä kaikki faktat, sun pitää tehdä itse päätös”. Mutta ei, en jätä asiaa tähän! Seuraavaksi viestistä muokkaantuu lose-lose -tyyppinen. Eli korostamalla kummankin tavan erittäin huonoa puolia, lukijalle tulee vaikutelma, että jos hän valitsee A:n, homma kusee, joten pakko valita B, mutta homma kusee silloinkin, eli mun pitääkin valita sittenkin A, mutta ei, homma kusee vielä pahemmin, entä jos...

Ensivaikutelmalta tällainen viesti näyttää asiantuntevalta vastaukselta kysymykseen. Mutta kun proikkari käy asiaa läpi asiakkaan kanssa, he huomaavatkin, ettei viesti vastaa mihinkään ja sen lisäksi se tekee vielä täysin mahdottomaksi valita kumpaakaan vaihtoehtoa, koska molemmat ovat yhtä aikaa äärettömän huonoja, mutta myös fysiikan lakeja rikkoen toistaan huonompia.

”Paskanpuhumista siis”, joku voisi huutaa takarivistä. Ei. Viesti on timanginkovaa asiaa nurkasta nurkkaan, vuosien it-kokemuksella puserrettua höyryävää totuutta. Mutta kiitos savolaisuuden kierouden, viesti on muotoiltu siten, ettei minua voida pitää vastuussa kakan osuttua tuulettimeen valitsi proikkari kumman vaihtoehdon tahansa.

Toinen sinänsä helpompi tapa osoittaa (uus)savolaisten kieroutta on toistensa kumoavat sanat. Alla esimerkkejä:

Helsinkiläinen: Lähdetkö uimaan?
Savolainen: En kyllä

H: Kuinka usein käytät alkoholia viikonloppuisin?
S: Joskus aina

H: Eikö meidän pidäkin kääntyä tästä oikealle? Onhan tämä se oikea reitti!?
S: Nyt en kyllä oikein tiedä...
H: Onko vai ei!??
S: Se voipi olla kyllä oikea, mutta se voi olla tietysti vääräkin
H: KÄÄNNYTÄÄNKÖ VAI EI???????
S: Joo ei!! Ei kyllä!!

Tuplakonsonantti ja kielioppi

Kun joku ei-savolainen matkii savolaista puhetapaa, hän käyttää lähes poikkeuksetta tuplakonsonantteja. Polliisi. Bannaani. Minä en ole koskaan jaksanut tästä närkästyä, mutta ihan oikeasti. Jos haluatte kuulla tuplakonsonantteja, menkää Ouluun. Se on heidän erikoispiirre, ei savolaisten.

”No mutta käyttäähän savolaisetkin tuplakonsonanttia!”, joka huutaa takarivistä. Olet oikeassa ärvökäs, mutta syy tuplakonsonanttiin ei ole se, että sanassa pitäisi olla tuplakonsonantti, vaan se, että sanoja venytetään ja venyminen tehdään konsonanteissa (toisin kuin pohoooojaaaaaanmualaiset, jotka venyttävät vokaaleja).

Uussavolainen voi siis sanoa ”Pittää lähtee kauppaan” tai ”Pitää lähtee kauppaan”, eikä näistä kumpikaan ole enemmän väärin tai oikein kuin toinen.

Sen sijaan alla on oikeasti (uus)savolaisia erikoispiirteitä:

HT-yhdistelmä: Me emme sano ”veitsi”, emmekä ”veitti”, vaan ”veihti”. Metsä on mehtä. Joutsen on jouhten... No okei, ei ole, mutta uussavolaisuuden yksi tärkeä piirre onkin tietynlainen itseironia alkuperäistä maalaissavoa kohtaan. Uussavolainen mielellään nauraa omalle murteelleen, keksii uusia sanoja ja vääntää vanhoja. Tämän takia on täysin ok sanoa ”jouhten”, vaikkei se aitoon savoon kuulukaan.

Poistettu D: Alkuperäisessä savossa d korvataan yleensä t:llä, mutta tätä uussavolaiset eivät tee. Sen sijaan yleisesti kieleen kuuluu d:n nielaisu. ”Ei pidä” on ”Ei piä” ja ”Ahdetaan” on ”Ahetaan”.

Viimeisen vokaalin poisto: Alkuperäisestä savosta peritty yksi klassisimpia savolaisuuden esimerkkejä. Virallisesti tämä nielaistu vokaali korvataan j:llä, mutta ei savolainen sano ”vesj”, vaan ”ves”, jossa s on ehkä hieman jiihin päin kallellaan. Poikkeuksena ”Kallavesj”, jossa j kuuluu selvästi. Uussavolaisilla tämä vokaalin nielaisu ilmaantuu yleensä kiihtyneenä, päihtyneenä tai pelleillessä. Uussavolainen voi siis töissä sanoa: ”Kaupungin lumityöt ovat epäonnistuneet täysin”, kun taas illalla parin tuopin jälkeen valmiiksi ärsyyntyneenä tulos voisi olla: ”Kuapungin ukot pitäs pistää lum[m]töehin!!”. Hakasuluissa oleva m tarkoittaa tuplakonsonanttia venymisen takia. Näettekö! Siellä on tuplakonsonantti. Näin niitä käytetään, ei niinkään ”Polliisi” tavalla.

IE: Kun uussavolainen juoksee junaa kohti jo valmiiksi myöhässä, hikisenä ja hermostuneena ja eteen tulee joku mummeli arpomaan, ilmoille kiirii tarhapöllömäinen: ”MEE IESTÄ!!”. Eikä tällä tarkoiteta, että mummon pitäisi nousta sorron iestä, vaan ”edestä” muuttuu muotoon ”iestä”, aivan kuten ”pidä” muuttui ”piä”:ksi.

Koloratiiviverbit

Ja nyt tulee se alkuperäisen ja uussavon tärkein erityispiirre. Tämä on se, mikä tekee savolaisesta savolaisen. Nimittäin kun savolainen sanoo, että ”Aurinko paistaa”, hänen on pakko lisämääritellä vielä tätä paistaa-verbiä. Lopputulos voisi siis olla: ”Aurinko paistaa rävöttää”. Tämä ”rävöttää” sana, joka ei itsessään tarkoita mitään, on viralliselta nimeltään ”Koloratiiviverbi”. Koloratiiviverbeistä on tehty mahtava pro gradu -työ. Kielifetistien ja oikeasti kiinnostuneiden kannattaa lukaista Saara Luttisen pläjäys osoitteesta: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11915/saaraluttinen.pdf

Koloratiiviverbin käytössä voi ottaa hyvin vapaat kädet, joskin ei-savolainen voi helposti käyttää sellaisia koloratiiviverbejä, jotka kuulostavat hassulta natiivin korvaan. Toisaalta kuten sanoin, ”paistaa rävöttää” on siitä hyvä esimerkki, ettei rävöttää tarkoita mitään, mutta silti paistaa rävöttää luo heti mielikuvan porottavasta auringosta. ”Kävellä räpöstellä” tuo mieleen hieman vaivalloisen kävelyn liian pienissä tennareissa, kun taas ”Kävellä käpöstellä” on enemmän normaalin kevyen naisen 15 kilsan lenkki lenkkarit jalassa.

Jokainen voikin nyt ilahduttaa kanssaeläjiään kokeilemalla reaktioita, kun sanoa pläjäyttää ilmalle jonkun koloratiiviverbin. Kokeilkaa vain rohkeasti, ei se pure. Puhua ruplattakaa vaikka kassaneidille, että ulkona sataa tihnuttaa, eikä sen takia jaksa juosta jolkotella kotiin, vaan mieluummin ottaa bussin ja menee kotiin syödä lipostelemaan litran jäätelöä.